Aurinkoinen synttäripäivä

Partacollie Elvis viettää tänään 12-v synttäripäiväänsä. Synttärisankari voi oikein hyvin eikä siitä huomaa sen ikää. Yhtä villi se on kuin aina, reipas ja iloinen koira. Se pitää edelleen asemaansa perheen vanhimpana ja vahvimpana. Ainoastaan Ray on silloin tällöin kokeillut, että lipsuuko hallitsijan ote, mutta Elvis on pitänyt linjansa. 

Kaikkina marraskuun päivinä on ollut todella harmaata, pimeää ja synkkää. Maanantai-iltana keli oli ehkä pahin, kun tuuli ja satoi. 

Tältä se lenkin alku näytti. Otsalampun valossa näkee koiran, mutta ympäristö on vain mustaa. 

Aina iloinen Lee näytti loppulenkistä tältä. Kuraista ja rapaista koiraa ei ilmeisesti naurattanut.

Tänään paistoi kuitenkin aurinko ihan kuin synttärilahjana Elvikselle, jolle olin luvannut synttäripäiväksi mukavan metsälenkin. Missään ei ole lunta, maa on ihan sula ja hetken siinä jo ehti lenkin varrella miettiä jälkitreenejä, että hitsi, kun laitoin jo jälkiliinan talviteloille. Nautittiin kuitenkin Elviksen ja Leen kanssa valosta ja siitä että näkee muutakin kuin sen otsalampun valonkantaman. Oli ihanaa! 

Auringon valoa satumetsässä. 

Iltapäivällä ehdin vielä toiselle lenkille Aronin ja Rayn kanssa. Viimeiset hippuset auringonpaisteesta sain ikuistettua näiden kuvien taustalle. 

Aronin syksyyn kuuluu hyvää. Sen kanssa on päästy takaisin lähes normaaliin elämään, tosin ajattelen se joka ikisen ulkoilun kuntoutuksen näkökulmasta. Vien sitä joka toinen päivä metsään, missä mennään aina pätkä rauhallista kävelyä sammal-alustalla. Hassua, että myös risukot ja ryteiköt alkaa nähdä mahdollisuuksina ja niissä teemme rauhallista kävelyä. Näin saan Aronin käyttämään operoitua jalkaa ja samalla kuntoutuu koko koira. Etsin silmilläni rinteitä, joissa kuljetaan sisksakkia ja mietin, että mistä löytyisi pehmeää hiekkaa, missä temputtaa Aronia. On tehty nyt tunnin lenkkejä päivässä ilman ontumisia, mikä on virkistänyt meitä molempia. 

Ray on keskittynyt eniten agilityyn. Se on saanut kamalan keinukammon ja käytiin sitä purkamassa viime viikolla kolmena eri päivänä nakkien ja lihapullien avulla. Ray jännittää keinun alastulokontaktia, sillä ilmeisesti tässä on sattunut jokin ikävä osuma. Parivaljakko kisasi nyt viime viikonloppuna 3 rataa Tamskin agilitykisoissa, mutta olin ilmoittanut heidät vain yhdelle agiradalle. Se rata oli mielestäni yksi parhaista agiradoista, mitä Petra ja Ray on tehneet, mutta saivat yhden kiellon keinun jälkeiselle hypylle. Ray selvisi keinusta, mutta vilkaisi heilahtavaa keinua sen suoritettuaan ja valui seuraavan hypyn ohi. Kokonaisuutena rata oli muuten ihan loistava, mutta Petraa harmittaa, että nyt on vuosi tullut kilpailtua kolmosluokissa eikä yhden ainoata sijoitusta kolme parhaan joukkoon ole tullut. Yritän pitää harjoittelun iloa yllä ja uskoa siihen, että jonain päivänä ehjä kokonaisuus kyllä riittää. Agility on vaan sellainen laji, että Tamskissakin medikoirat ovat ihan suomen parhaimpia. Vauhti on kovaa ja tekninen osaaminen on korkealla. Silti tarvitaan harrastamisen iloa ja iloitsemme siitä, että koko ajan Petran ja Rayn tekeminen vain paranee, no keinua lukuunottamatta. 

Leen kanssa käydään tuossa naapurissa Taidoggaalla Dobo-kurssilla. Lee rakastaa kikkailla tasapainotyynyjen ja pallojen päällä. Olen aina ollut kiinnostunut koiran kehon, tasapainon ja notkeuden kehittämisestä, mutta nyt Leen kanssa se on tuntunut erityisen tärkeältä. Se on iso ja pitkärunkoinen koira, joten olen jo pennusta saakka yrittänyt opettaa sille kehon hallintaa ja ymmärrystä. Dobo siis vain antaa meille lisää vinkkejä, mitä kaikkea voi tehdä saadakseen koiran keskikehon ja sisäisten lihasten timmiä asemaa. 

Tunnilla aina venytellään koiran kylkiä ja selkää alkuverryttelyksi, sitten tasapainoillaan pienten tasapainotyynyjen kanssa. Välillä annetaan koiran huilata ja ihmiset tekee jumppajuttuja samoilla tyynyillä. Etsitään ihmisiltäkin niitä vatsalihaksia, mistä tunnustan, että heikossa kunnossa ne on ainakin minulla. 

Tää on Leen lempijuttua: kaikki tassut tyynyllä. 

Isoilla dobo-palloilla tehtiin eilen semmosta, että koiran tulee hypätä pallon päälle vain käskystä. Tuen ison pallon seinää vasten, niin se ei vierähdä pois alta. Pallon päällä koiran tulee hakea tasapaino ja hommassa edetään siihen, että koira vaihtaa asentoja pallon päällä, istumaan, seisomaan ja makuulle. 

Tässä Leen pitää maata pallolla ja minä pidän palloa jaloilla paikallaan samalla, kun teen vatsalihasliikettä. Ihan sikarankkaa! Personal trainer pallon päältä seuraa, että tuleeko siitä nyt mitään. 

Semmosta siis kuuluu meidän marraskuuhun. Vielä ei tiedetä päästiin sinne tokon ryhmään, mutta valmistaudumme Leen kanssa nyt huolellisesti seuraaviin rallytokokisoihin, jotka ovat Koirakoutsin hallissa 24.päivä.