maanantai 14. tammikuuta 2019

Leen toko-alo

Lauantaina sitten mentiin Leen kanssa ensimmäiseen tokokokeeseemme. Perhosia lepatteli vatsassa ja tuntui hiukan juhlalliselta täyttää Leen tietoja sen tokon kisakirjaan. Laskin mielessä, että Lee on nyt kuudes koira, jolle sitä täyttelin ja muistelin, että kaikki meidän perheen koirat on kisanneet tokossa ainakin sen alokasluokan verran. 

Lee Tamskin hallin metsässä hetkeä ennen kokeen alkamista. Päivä oli ihanan talvinen ja aurinkoinen. 


Tuomarina kokeessa oli Pirkko Bellaoui, josta minulla oli mielikuva, että olisi tosi tiukka tuomari, mutta voi ja avo-koiria kun seurasin, meni pisteet kaiken aikaa ihan linjassa ja arvostelu vaikutti kaikin tavoin hyvin asialliselta. 
Koiria alokkaassa oli 8 kpl ja löysin Leen nimen suorittamassa luokassa viimeisenä. Siitä jes, se saisi nimittäin reunapaikan paikalla-oloihin. 
Luoksepäästävyydessä vein sen löysällä remmillä ja Lee teki pari loikkaa siinä kohti tuomaria, mistä päätin, että jatkoa ajatellen minun on nyt otettava työn alle se luoksepäästävyyskäytös. Sellainen, missä se tietää, että nyt seistään nätisti eikä hypitä ja anneta suukkoja tuomarin naamaan. Selvisimme tästä ja yksilöliikkeet alkoivat. 

Yritin tehdä kaiken niinkuin treeneissä. Minua jännitti, mutta se kaikki harjoittelu, mitä ollaan vuoden verran tehty oli kyllä sen arvoista. Kehään mentiin, ei ihan niin hyvällä asenteella kuin treeneissä, mutta suht kivasti ilman remmiä ekaan aloituspaikkaan. 

Seuraaminen: 9
Ekalla suoralla ja ensimmäisessä käännöksessä kontakti tippui, mutta sitten saatiin oma rytmimme ja teimme meidän näköisen seuraamisen. 
Liikkeestä maahanmeno: 9.5 
Tässä valmistelevassa osuudessa seuraamisen kontakti hiukan lopahti, mikä näkyi tuomarin silmään siinä, että Lee hiukan ennakoi tulevaa käskyä. Teen näissä jäävissä liikkeelle lähdön ja seuraamisen pikkuisen rauhallisemmalla temmolla kuin normiseuraamisen. Tällä viestitän koiralle, että ole kuulolla, kohta tulee jäävä. Käskyn kuultuaan Lee toteutti heti käskyä ja loppuosa liikkeestä meni ihan kuin unelmissa. 
Luoksetulo: 9.5
Tämä oli hyvä luoksetulo, mutta ehkä se puoli pistettä lähti sivulle tulosta, se ei ihan vielä ollut kerrasta nappiin. 
Nouto-esineen pito: 10
Tämän Lee on osannut ihan alusta saakka, pitää ja irroittaa hyvin. 
Kauko-ohjaus: 8
Leen heikoin liike, mutta se onnistui lähes. Kävi hyvin maahan, mutta kun jätin sen, alkoi katsella liikkuria. Liikkurin metallikartioon tuli istu ja edelleen Lee kurkki sinne taakse. Annoin käskyn, millä sain Leen katsomaan minua ja heti perään uuden, mitä sitten noudatti juuri sillä tekniikalla, mitä on harjoiteltu. Loppuliike meni niin kuin piti. 
Estehyppy: 10. 
Nyt hypyn kautta sivulletulo onnistui nappiin. 

Paikallaoloissa kävi hyvin maahan, oli koko makuun hyvin levollinen, paluussa vilkaisi kerran sivulleen. Sitten liimautui lattiaan eikä noussut ekalla käskyllä istumaan. Joten paikallaolo 8. 
Kokonaisvaikutelma 10
Yht 182.5 pistettä, Kp ja luokassa kolmas, että saatiin pieniä palkintojakin.

 Maria ja Becky voittivat luokan todella kauniilla kokonaisuudella ja kakkokseksi tullut Hannele ja Pepi taisivat tehdä yhtä hyvin vain pisteen erolla. 
Kuva Maria Taivassalo. 



Kokeen jälkeen olin helpottunut, että nyt se on ohi. Mielestäni onnistuin tavoitteessa ja sain vietyä Leen kokeen läpi rennosti ja teimme aivan kuin harjoituksissakin. Liikkeiden väleissä se vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan. Kiitos kaikki meidän kanssa treenanneet. Jatkoa ajatellen nousi kyllä esiin tärkeitä teemoja kuten pään asento liikkeiden väleissä. Lee katselee paljon kehää, liikkuria ja tuomareita, mikä on kuin veitsen terällä olisi. Voi mennä tärkeä käsky ohi, jos keskittyy muuhun. 

Seuraavana päivänä ei suinkaan paistateltu enää onnessa, sillä meillä oli suunniteltu ensimmäiset ph-kennelpiirin nuorten tokokoirien treenit. Koko porukasta oli 9 koiraa paikalla ja treenattiin Tamskin hallilla 2 tuntia. Piti tehdä hyvä suunnitelma mihin käyttää sen oman treeni-ajan ja katselin aamulla avoluokan   liikkeitä ja mietin niistä nousevia palasia. Treenit saatiin vietyä kyllä hyvin läpi ja treenattavaa riittää ihan loputtomasti. Ryhmässä on tosi hyviä tokokoiria ja sain kyllä inspiraatiota, että mihin suuntaan Leetä pitäisi viedä. Itsevarmuus ja ympäristön häivyttäminen on ne vuoden keskeiset teemat.

Kuvassa Leen sisko-puoli Kitty. Tällä koiralla on hurjan kissan asenne :)
 
Tällä viikolla on vain tulossa rally-koe, joten nostan tokon nyt hyllylle viikoksi ja lähden tuota pikaa treenaamaan rallya Leen ja Rayn kanssa. Tuon jälkimmäisen kanssa ei olla treenattu nyt yhtään ja sekin on menossa kokeeseen. En vaan ole pystynyt nyt keskittymään kahden koiran tavoitteisiin ja treeneihin. Vähän hirvittää ja tuntuu epäreilulta, mutta käydään nyt tämä yksi rallykoe ja näillä näkymin Rayn kohdalta jätetään se tämän kevään ainoaksi. Leen suunnitelmiin kuuluu nyt unohtaa koetoiminta hetkeksi ja keskitytään treenaamaan kevättalvi tekniikkaa ja asennetta liittyen tokoon ja rallyyn. Keväällä menemme bh-kokeeseen, joten "suorat luoksetulot eteen istumaan" alkavat pian. Tulevan kesän käytän kaiken aikani maastojen treenaamiseen, joten odotan jo nyt näin tammikuun puolessa välissä lumien sulamista. Onhan tässä vielä jokunen kuukausi tätä talvea.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti