sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Online Canifit Try-out competition November

 Leen isän omistaja Cath Belgiasta antoi minulle kivan vinkin. Euroopassa kun ei saa nyt järjestää mitään tokokisoja, niin ovat keksineet siellä nettitokokokeet. Ja itse lähdin nyt ihan mielenkiinnosta ja kannatuksen vuoksi tälläiseen Jelte Van Campin järjestämään kisaan. Joten kerron vähän tarkemmin nyt Online Canifit Try-out kisasta.

Ideana on, että ensin ilmoittaudutaan itselle sopivaan luokkaan ja kilpailu maksoi 10 euroa. Tokokisaa käydään kansainvälisillä säännöillä, joten ilmoitin Leen Ob1-luokkaan, joka on meidän avoluokkka. Leen kanssa on treenattu nyt kovasti voi-luokan juttuja, mutta kaukot on vielä ihan kesken, joten siksi valitsin kisaluokaksi avon. Järjestäjä määritti liikejärjestyksen ja seuraamiseen tuli oma kaavio. Koronan vuoksi paikallaoloon ei tarvittu toista koiraa, joten sen sai tehdä ihan yksin, mutta tähän koetilanteeseen tarvittiin videoitsija ja liikkuri. Toive oli, että kaikki kuvataan siitä hetkestä kun koirakko astuu kehään videolle ja yksilöliikkeet tehdään yhteen putkeen. Järjestäjä myös halusi, että koirat onnistuvat, joten ilmeisesti oli lupa käyttää apuvälineitä kuten ruudussa tai kaukoissa kosketusalustaa. Suoritukset jokainen videoi ja sitten lataa ne you tubeen, josta kilpailija jakaa linkin kisan faceryhmään kaikkien katsottavaksi. Jokaiselle luokalle oli kysytty myös kokenut tuomari, joten OB1-luokan tuomaroi Nadine Hess Sveitsistä, joka on ilmeisesti voittanut belgien toko mm-mestaruuden suomessa 2014.

Kivaa tietysti tässä kisassa oli katsella toisten suorituksia. Osallistujia oli 13 koirakkoa avoluokassa ja osallistujat olivat olivat keski-euroopasta sisältäen ainakin Belgian ja Saksan. Näin päättelin liikkurin käskyistä. Mielenkiintoista oli seurata, miten erilaisissa paikoissa ihmiset treenaa tokoa, sillä joku ranskaa puhuva koirakko teki oman suorituksen keskellä isoa puistoa lasten leikkipaikan vieressä. Siinä saattoi juosta sattumalta pari lasta kaukojen aikana koiran takaa tai isompi retkiseurue kulkea kehän läpi. Lisäksi moni treenasi aidatulla takapihalla, johon juuri ja juuri sai seuraamiskaavion mahtumaan puutarhatonttujen väliin. Saksalaiset olivat taas selkeästi saaneet lupia urheiluhalleihin ja jalkapallokentille, kateudella niitä katselin. Toisaalta ruudun paikka voi olla vaikea, kun jalkapallokentän viivat saattavat vaikeuttaa sen hahmottamista. Ja ylipäätään oli kiva katsella kisasuorituksia itselle tuntemattomista koirakoista ja silti nähdä sen yhdistävän tekijän, että koiran kanssa sitä tokoa tehtiin ja videoitu suoritus taisi myös vähän jännittääkin.

Leen suorituksen voit katsoa tästä.

Meidän suoritus tehtiin Ylöjärvellä Tähtitekniikan hallissa, joka oli meille ihan uusi paikka. Hiukan ehdin verrytellä Leetä kentällä, kunnes liikkurini oli valmiina ja suoritus sai alkaa. Arvostelin nyt itse oman suorituksen, laitoin sitten myöhemmin kursivoituna tekstinä tuomarin arvion. Se, mitä olen lukenut toisten arvoita, niin huomasin, että tiukkaa ja tarkkaa on. 

Ensimmäisenä oli seuruu, joka videolta katsoessa näytti levottomalta. Leetä kiinnostaa, että mitä kaikkea kentällä on ja käännöksissä sen kontakti tippuu. Välillä se vähän yliyrittää, mutta onneksi istuu perusasentoihin. Kun en osaa harrastaa vain yhtä lajia ja menen koiran kanssa lajeista toiseen, ei ole aina helppoa kertoa, että nyt tehdään tokoa. Itse en antaisi tästä seuruusta 7 parempaa arvosanaa. Ehdottomasti nyt talven aikana tulisi treenata se kontakti kuntoon, toki yrittää vähän edistääkin ja sitä edistämistä olen viime aikoina työstänyt parempaan paikkaan. Ja seuruussa tuli sellainen varmasti yövuorojen aiheuttama musta-aukko, että kirjoitin liikkurin ohjeisiin hidasta käyntiä, kun piti ollakin juoksua. Fast ja slowly pace; mitä näitä nyt on.

No fast pace, in normal pace the dog is a bit upfront ans looses position in the turns. Nice movement! 5.5

Seuruun jälkeen liikkeestä seiso. Sanon top-käskyn niin hiljaa kuin osaan, sillä jos sanon sen yhtään painokkaammin, käy Lee maahan. Se ihmeesti arpoo niitä asentoja edelleen. Käskyn kuultuaan se jää seisomaan ja lopussa ei mielestäni valittamista, mutta seuruu ennen käskyä ei ole niin priimaa, joten antaisin 9 tästä liikkeestä.

Heelposition should be more on the point. Going behind the dog there is no stop (handler). 9

Sitten luoksetulo, jonka liikkeen alussa Lee jää vähän kiinni liikkuriin eikä käy maahan sillä tavalla napakasti kuinka normaalisti menee. Luoksetulon vauhti on ihan riittävä, mutta kutsuin sitä käskyllä tänne, mikä tarkoittaa, että tule eteeni istumaan. Ja Lee laukkaa kiltisi sivulle. Jos ei tietäisi, että se teki loppuasennon väärin, niin voisi sanoa, että kiva luoksetulo, mutta eihän se tuomari kokeessa tiedäkään, että kumpaan sen pitää tulla. Joten annan tästä 9,5.

End position should be bit faster, maybe more straight. 9.5

Liikkeestä maahanmeno. Tässä seuruu on jo tasaisempi kuin aikaisemmin. Käy maahan käskyn kuultuaan ja varmaan ihan ok näin kyläkisatasolla aatellen. Ei silti kymppiä, vaan 9 alun seuraamisestaja ehkä koiran tulisi olla myös levollisempi ollessaan siinä jäävässä asennossa ja Leen pää liikkuu hiukan levottoman näköisenä.

Heelposition should be more on the point. Going behind the dog there is no stop (handler). Make sure, you dont move the hand when dog comes into end position.  9

Ruutuliikkeen alussa liikkuri kysyy, että miten koira käyttäytyy ruudussa. Sanon ensin pysäyttäväni koiran, sitten vasta maahan. No Lee lähtee hyvin ruutuun, mutta top-käskyllä tippuu maahan. Olin jo ihan unohtanut, että se voi tehdä näinkin. Kyllähän tätä elokuussa hinkattiin. Sveitsiläinen tuomari ei taida ymmärtää, että miten Leen pitäisi siellä ruudussa toimia, enkä tiedä mitä vähennyksiä ennakoinnista tulee. Toivotaan, että 8 olisi tästä realistinen numero.

Reaction to down command could be a bit better (if supposed for direct down). 9.5

Noutoliike. Ehkä tämän mallin nouto riittää arvosanaan 10.

Really nice work! Dog should be bit closer to the handler in the front position. 9.5.

Kaukot. Vähän jähmeästi Lee nousee ekaan istumiseen, mutta onneksi nousee. Vitsit tämä oli sille vaikea liike vielä kesällä, mutta suht kivasti nyt kokonaisuudessa. 9 tästäkin, saisi nousta ekassa siirrossa ripeämmin.

First sit could could be faster compares to the other positions. Nice work! 9.5.

Hyppy. Tässä jään tarkoituksella tosi lähelle estettä, että saan Leen tulemaan tänne käskyllä suoraan eteeni istumaan eikä sille jäisi tilaa keksiä, että menenpä suoraan sivulle. 10 tästä.

Front is aside, not in center, 9

Kierto, missä on ihan sopiva vauhti, mutta lopun sivulle tulossa tiputtaa 2 askelta ennen raville ja siten asettelee itseään sivulle. 9 tästä.

Speed back should be more focussed, end position should be more straight. 9

Paikkaistuminen 10

Kokonaisuuteen olin tyytyväinen, sillä Leen kanssa on kiva tehdä ja se tuntui olevan tarkemmin mukana, kun edettiiin liikkeissä. En ole sen kanssa tehnyt koko syksynä tokoa kokonaisin liikkein näin saatika että oltaisi tehty kaikki liikkeet putkeen. Joten sinänsä antoi itselle kivaa informaatiota, että miten koirani toimii näin pidempi kestoisessa suorituksessa. Kivaa oli se, että kaikki liikkeiden aloitukset onnistuvat ja Lee tulee kaikkiin iloisella ilmeellä. 

Kokonaisvaikutelma: Some jumping to handlers face. A bit more of control in the releasements and then it`s even more perfect! Great handling and super team! 9

totalpoints 287

Itseltäni on nyt hiukan hukassa, että miten paljon keskitytään nyt tokoon vai aloitanko koiratanssin voi-luokan työstettäväksi. Olen koko syksyn nyt rakennellut tunnaria, ohjattua noutoa ja luoksetuloa voittajaluokan mallisiksi. Metallinoutoa kokeilin kerran ja tajusin, ettei se mene nyt heittämällä läpi. Pähkäilen, että onko meillä kiire tokokokeeseen? Ja jos ei ole, niin kisataanko tokossa vasta uusilla säännöillä esim ensi elokuussa? Ja käykö sittenkin niin, että korona sulkee treenihallit ja paikat, joten pidetäänkin joulukuu taukoa eikä treenata mitään? Ensi kesäksi on visiot jo valmiina ja suuret haaveet pk-puolen jälkikokeisiin sekä vepekokeisiin. Joten maaliskuussa alkaa pk-tottiksen hiominen joka tapauksessa. Rallytoko ei nyt puhuttele lainkaan, joten toivotaan, että pieni tauko siitä tekee ainakin terää. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti