Ensin Elviksen kanssa. Pystyin niin luottamaan siihen, että se jos kuka pitää kontaktin ja ihan varmasti tekee kanssani sen radan. Silti Elviksellä on kylttejä, joita se ei vielä teknisesti täysin osaa ja mietin paljon miten teen juttuja mahdollisimman pienin pistemenetyksin. Se ei osaa esimerkiksi "istu-askel oikealle-istu vaan liikettä tehdessään kääntyy helposti ensin minua kohti ja sitten siirtyy takaisin istumaan eli -10 virhe. Mutta jos ohjaaja tekee tämän kyltin huonosti astuen loivasti eteenpäin, on se helpompi koiralle ja vain -3 virhe. Ja iik, pyörähdys. Sitä me oltiin treenattu 2 viikkoa, samon kuin "istu-seiso-kierrä koira" ja näiden onnistuminen oli niin epävarmaa. Kivasti ne molemmat oli kisaradalla, samoin 360 astetta vasempaan-kyltti. Elvis ei osaa käyttää takapäätään siinä yhtään.
Vaan kuinka ollakaan Elvis sai 88 pistettä. Pyörähdyksen uusin, mutta muut pistevähennykset oli pienistä epätarkkuuksista. Se oli Elviksen ensimmäinen avoimen luokan osallistuminen ja tulos. Tuomarin kommentti oli, että innokas ja iloinen koira.
Luokan toiseksi viimeisenä Rayn kanssa. Se osaa teknisesti kaikki muut kyltit paitsi istu-seiso-kierrä koira ympäri. Petran mielestä Ray osaa tämänkin, mutta minä näytän jotenkin väärän käsimerkin ja Ray tulkitsee sen istumiseksi. Ray on hirmu hyvä takapää-tempuissa ja äärettömän näppärä kaikessa. Mutta se on niin pieni ison Elviksen jälkeen ja mokasin Rayn kanssa heti ensimmäisen kyltin. Näytin Elviksen kokoisen käsimerkin, kun koiran piti tulla vain eteen istumaan, mutta Ray tulkitsi sen, että pitää kiertää mut ympäri ihan kokonaan. Tästä kun päästiin eteenpäin, teki Ray niin hyvin. Pyörähdyksen aloitin itse liian myöhässä, siitä -10 ja sitä seisomiskylttiä me ei vaan osattu. Radalla oli mm. pujottelu hitaasti ja siitä saatiin erityismaininta, että hieno hidas. Mokasin myös toisenkin kyltin lähes lopussa ja siitä tais tulla kolmas kympin virhe. Rayn saalis oli 63 pistettä, mikä ei ole tulos. Silti en ollut pettynyt yhtään, sillä Ray oli kehittynyt kauheasti. Yritän käydä näiden kahden avoluokkalaisen kanssa kerran viikossa treenimässä juttuja hallilla. Rayn kanssa suhde on erilainen, kun se on Petran koira. Olen nyt treenannut paljon sen kanssa sosiaalista palkkaa ja se alkaa vastata siihen juuri oikein. Ja tämä on ainoa tie, miten saan sen tekemään teknisesti oikein jokaisen kyltin kisaradalla. Eli jatkamme harjoituksia.
Aron sen sijaan kävi hierotuttamassa itseään yhdellä maailman mukavimmalla hierojalla. Kävimme kahteen kertaan ja 2 viikkoa oli välissä. Jostakin syystä Aronin lihakset ottivat tästä itseensä ja sen selkä meni pahemmin jumiin. Se nakersi ranteitaan, kun selkää pakotti. Liikuntana käytiin joka päivä ravilenkeillä ja se sai ravata vapaana mahdollisimman paljon. Se sai lisänesteytystä ja bot-loimea ensiavuksi. Ja mua hermostutti ja harmitti. Mun olis pitänyt muistaa, että Aronin lihakset on aikaisemmin reagoineet käsittelyyn vetäytymällä vaan pahemmin suppuun. Ja edessä oli agikisat, mihin olin ilmonnut meidät. Kotikisat ja viikonloppu vapaana. Ihan kaikkein parasta huvia minulle ja Aronille. Ja aina muistan olla niin kiitollinen näistä kotikisoista, kun matkaa on 9 km hallille. Se on vaan niin luksusta.
Joten koira oli jumissa ja kisat tulossa. Kävin hirveää eettistä ja moraalista keskustelua itseni kanssa. Perua vai ei. En sitten perunut ja lähdin koiran ehdoilla valmiina keskeyttämään kisat, jos yhtään siltä näyttää. Tehtiin hyvät alkulämmittelyt takki päällä, liikutin hallissa sisällä ravia ja juotin jo etukäteen koiraa enemmän kuin yleensä. Verryttelyhypyt meni hyvin. Ja niin me mentiin kisaradalle ajatellen, että tehdään tää niin kuin tää olisi viimeinen kerta kun voidaan kisata agilityssä. Ja siitä tuli nollarata. Aronn toinen nolla, sijoitus 3. ja luva. Voi miten ylistinkään Aronia, että miten hieno se olikaan.
Välissä käveltiin, ravattiin ja juotiin. Kakkosradalla tulos oli -15 mutta näistä virheet oli mun omia klassisia virheitä. Jätin lähtöön istumaan ja menin kakkosen taakse ottamaan koira suoraan vastaan, Aron hyppäsi ja tuijotti minua, joten heti eka rima alas. Tää mun olis pitänyt muistaa, että homma onnistuu, jos ohjaan sivusta. Kisoissa sillä on niin suuri vetovoima minua kohti ensimmäisellä hypyllä, joten aina auttaisi, että Aron näkee itse mihin mennään.
No toinen rima tippui, kun Aron tais karata keinulta, jäin jälkeen ja valssini tuli myöhässä, jolloin rima tippui ja olin jäljessä, jolloin kepeiltä yksi kielto.
Mutta Aron oli niin onnessaan meidän yhteisestä kisapäivästä, että se kannatti. Nyt huilitaan jumit pois jäsenistä ja kisataan sitten keväämmällä lisää.
Meillä oli kyllä Aronin kanssa oikea yhteinen seikkailu tämä retki. Tultiin nimittäin bussilla kotiin ja se on meille harvinaista. Hallilta kävelee 15 min pysäkille ja bussi tulikin saman tien kohdalle. Reippaasti hypättiin kyytiin ja olin niin ylpeä hyvin käyttäytyvästä Aronista, joka istui kauniisti koko matkan eikä hötkyillyt yhdenkään ihmisen perään. Bussipysäkiltä käveltiin kotiin lumisateessa ja menin sellaista reittiä, missä Aron sai hölkötellä koko matkan vapaana. Tunsin sellaista mielenrauhaa siinä kotiin kävellessä, että sanoo muut mitä tahansa, niin me koettiin yhdessä sellaista tekemisen riemua, millä me eletään vielä pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti