Olin viime viikonloppuna Laukaassa koetoimitsijana 6 koiran peltojälkikokeessa, jossa tuomarina oli Juha Kurtti. Parasta tässä hommassa oli, että koetoimitsijana oppi ihan älyttömästi. Tuomari kommentoi ja opasti.
Tässä koirakko ilmoittautumisen jälkeen lähdössä suorittamaan.
Näki miltä se täysien pisteiden suoritus näyttää tai mikä laski suorituksen 99 pisteeseen. Ja kuuli kokeneiden jälkiharrastajien mietteitä siitä, miten pentua tulisi opettaa tai miten paljon treenataan peltoja. Malttia, malttia oli yleinen viesti pennun jälkikoulutuksessa.
Ja pääsin todistamaan suomen ensimmäistä fh-jäljellä käyttövalioksi tullutta bordercollieta.
Ja pääsin todistamaan suomen ensimmäistä fh-jäljellä käyttövalioksi tullutta bordercollieta.
Kuvassa Fh-käyttövalio Kit, ohjaaja Hanna ja tuomari Juha.
Saman viikonlopun aikana treenattiin myös ahkerasti. Halusin kommentteja ja neuvoja Aronin jäljestykseen ja Aron ajoi perjantaina jäljen, jossa oli runsaasti kulmia. Olin tehnyt pari päivää aikaisemmin itse jäljen Aronille kotinurkilla, missä se kuudesta kulmasta teki viimeisen oikein, joten mikä neuvoksi. Anna ja Närhen Hanna kulkivat meidän perässä ja Hanna sanoi, että jotakin tuttua tuossa Aronin jäljestyksessä on, mutta mitä. Ja hah, se oli vauhti. Metsäjälkikoirat ajaa mielellään jälkia reippaalla ravilla, jos kulma menee pitkäksi, niin ei se niin justiina ole, pyöritään ja kyllä se jälki sitten aina löytyykin. Joten ensimmäisenä ohjeena tuli, että jäljestysvauhti tulee pudottaa kävelyyn, jolloin kulman ylitys ei vie niin pitkälle. Ja toinen vinkki, lyhyempi liina. Näin pääsen lähempää huolehtimaan, että kun kulma hukkuu, ei pöyritä liinan mitan verran vaan maks 5 metrin säteellä. Hanna sanoi, että Aronin intohimo on jäljestys, sitä ei siltä vie pois kukaan, nyt vaan pitää pudottaa sen vauhtia ja kertoa, että tarkempi pitää olla.
Sunnuntaina Aron ajoi sellaisen kulmajäljen, että mentiin kulmasta toiseen. Makupaloin tuen Aronia, että jokaisen kulman jälkeisen suoran alussa on lihapullaa pellossa. Huomattiin, että Aron on kulmassa epävarma, saattaa nostaa ensin sen oikean suunnaan, mutta luopuu ja lähtee tarkistamaan. Ruuan avulla tuetaan, että valitse vaan nämä suorat oikein. Ja näin toimittiin sunnuntain jäljillä.
Maanantain ja tiistain annoin Aronin levätä. Sillä välin selvittelin itselleni pari treenipeltoa ja mikäs sen hienompaa, kuin nyt on lupa treenipeltoihin ihan kotinurkilla. Joten jälkeä tein Aronille ke ja to vahvistaen kulmatyöskentelyä ja pudottamalla vauhtia ruuan avulla. Ja torstaina Aronin jäljestysvauhti oli jo käyntiä. Ja silti, Aron on ihan älyttömän onnellinen. Alla oleva kuva torstain jäljen ajon jälkeen, se melkein nauraa kun on niin kivaa. Toki pallopalkka jäljen ajon jälkeen on kiva juttu.
Myös Leen kanssa on puuhasteltu jälkien parissa. Se on ihan intohimohullu jälkeen. Se ei haluaisi syödä kuin ehkä joka viidennen namin jäljeltään, mutta nenä tuhisee eikä nokka nouse kertaakaan pellosta. Työskentely ei ole ihan sitä mitä sittenkään haluaisin, vaikka se motivaatio on kaikkein tärkein. Monenlaisten kokeilujen jälkeen löysin tänään ehkä avaimen onneen. Tallasin hyvään ja pehmeään nurmeen 20 askeleen suoran jäljen. Paalulle hyvä tamppaus ja siihen kasa namia. Tällä opetan, että jatkossa Lee tarkistaa paalun aina hyvin. Sitten helminauhan tapaan turvotetut nappulat kantapäästä kohti varpaita, sitten seuraavan jalanjäljen kuorrutus samaan tapaan. Näin saan Lee syömään koko kengänpohjan kuvion, sitten siirtämään kuonoaan 5-10 cm, jolloin se löytää pienellä namilla koristellut jalanpainalluksen. Näin sain Leen kerrankin etenemään rauhassa, se ei vetänyt eikä kiihkoillut. Söi ja "nautiskeli" sitä jälkeä. Joten tällä tavoin opetan sille, että kaikessa rauhassa, askel askeleelta. Suunnitelma on, että tehdään tällä tapaa seuraavat 5-10 jälkeä ja jos vauhti/mielentila pysyy koko ajan hyvänä, jälki pitenee 5 metriä. Ja taas samalla kaavalla 5-10 jälkeä. Se on kivaa, että pentuhan tässä ei vahingoitu millään tapaa, se vaan syö nappulansa nurmelta ihmisen askelista.
Ja molemmat pojat on harjoitelleet sisällä esine-ilmaisua, mutta siitä voisi kirjoitella sitten oman postauksen, kun homma alkaa olla valmista.
Saman viikonlopun aikana treenattiin myös ahkerasti. Halusin kommentteja ja neuvoja Aronin jäljestykseen ja Aron ajoi perjantaina jäljen, jossa oli runsaasti kulmia. Olin tehnyt pari päivää aikaisemmin itse jäljen Aronille kotinurkilla, missä se kuudesta kulmasta teki viimeisen oikein, joten mikä neuvoksi. Anna ja Närhen Hanna kulkivat meidän perässä ja Hanna sanoi, että jotakin tuttua tuossa Aronin jäljestyksessä on, mutta mitä. Ja hah, se oli vauhti. Metsäjälkikoirat ajaa mielellään jälkia reippaalla ravilla, jos kulma menee pitkäksi, niin ei se niin justiina ole, pyöritään ja kyllä se jälki sitten aina löytyykin. Joten ensimmäisenä ohjeena tuli, että jäljestysvauhti tulee pudottaa kävelyyn, jolloin kulman ylitys ei vie niin pitkälle. Ja toinen vinkki, lyhyempi liina. Näin pääsen lähempää huolehtimaan, että kun kulma hukkuu, ei pöyritä liinan mitan verran vaan maks 5 metrin säteellä. Hanna sanoi, että Aronin intohimo on jäljestys, sitä ei siltä vie pois kukaan, nyt vaan pitää pudottaa sen vauhtia ja kertoa, että tarkempi pitää olla.
Sunnuntaina Aron ajoi sellaisen kulmajäljen, että mentiin kulmasta toiseen. Makupaloin tuen Aronia, että jokaisen kulman jälkeisen suoran alussa on lihapullaa pellossa. Huomattiin, että Aron on kulmassa epävarma, saattaa nostaa ensin sen oikean suunnaan, mutta luopuu ja lähtee tarkistamaan. Ruuan avulla tuetaan, että valitse vaan nämä suorat oikein. Ja näin toimittiin sunnuntain jäljillä.
Maanantain ja tiistain annoin Aronin levätä. Sillä välin selvittelin itselleni pari treenipeltoa ja mikäs sen hienompaa, kuin nyt on lupa treenipeltoihin ihan kotinurkilla. Joten jälkeä tein Aronille ke ja to vahvistaen kulmatyöskentelyä ja pudottamalla vauhtia ruuan avulla. Ja torstaina Aronin jäljestysvauhti oli jo käyntiä. Ja silti, Aron on ihan älyttömän onnellinen. Alla oleva kuva torstain jäljen ajon jälkeen, se melkein nauraa kun on niin kivaa. Toki pallopalkka jäljen ajon jälkeen on kiva juttu.
Myös Leen kanssa on puuhasteltu jälkien parissa. Se on ihan intohimohullu jälkeen. Se ei haluaisi syödä kuin ehkä joka viidennen namin jäljeltään, mutta nenä tuhisee eikä nokka nouse kertaakaan pellosta. Työskentely ei ole ihan sitä mitä sittenkään haluaisin, vaikka se motivaatio on kaikkein tärkein. Monenlaisten kokeilujen jälkeen löysin tänään ehkä avaimen onneen. Tallasin hyvään ja pehmeään nurmeen 20 askeleen suoran jäljen. Paalulle hyvä tamppaus ja siihen kasa namia. Tällä opetan, että jatkossa Lee tarkistaa paalun aina hyvin. Sitten helminauhan tapaan turvotetut nappulat kantapäästä kohti varpaita, sitten seuraavan jalanjäljen kuorrutus samaan tapaan. Näin saan Lee syömään koko kengänpohjan kuvion, sitten siirtämään kuonoaan 5-10 cm, jolloin se löytää pienellä namilla koristellut jalanpainalluksen. Näin sain Leen kerrankin etenemään rauhassa, se ei vetänyt eikä kiihkoillut. Söi ja "nautiskeli" sitä jälkeä. Joten tällä tavoin opetan sille, että kaikessa rauhassa, askel askeleelta. Suunnitelma on, että tehdään tällä tapaa seuraavat 5-10 jälkeä ja jos vauhti/mielentila pysyy koko ajan hyvänä, jälki pitenee 5 metriä. Ja taas samalla kaavalla 5-10 jälkeä. Se on kivaa, että pentuhan tässä ei vahingoitu millään tapaa, se vaan syö nappulansa nurmelta ihmisen askelista.
Ja molemmat pojat on harjoitelleet sisällä esine-ilmaisua, mutta siitä voisi kirjoitella sitten oman postauksen, kun homma alkaa olla valmista.
Muuten nautitaan syksystä lenkkeillen, satoi tai paistoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti