maanantai 29. tammikuuta 2018

Rayn kanssa tokokokeessa

Joulukuun viimeisinä päivinä huomasin facessa ilmoituksen, että Tamskin tokokeessa on tilaa. Samalle päivälle oli kalenterissa tehty tilaa rallyn mes-luokan kokeeseen, mutta kumpaan on enemmän työtä, tokon alokas-luokkaan vai rallyn mestariin. Muistelin, että olin kisannut tokossa vuonna 2012 viimeksi ja uudet säännöt on vain suunnilleen tiedossa, mutta pikaisesti katsellen tokon alokasluokka on helpompi nyt kuin vanhoilla säännöillä. Ja otin haasteen vastaan. Mitä treenataan Rayn kanssa kuukausi, että se selviää kunnialla tokokokeesta?

Säännöistä löytyi kaksi asiaa, mitä se ei osannut lainkaan; kapulanpito ja kaukokäskyt. Kapulan pidosta neuvoteltiinkin melkein joka ilta, sillä hänen korkeutensa olisi halunnut pitää sitä suussa omilla säännöillä. Ja kun kerroin minun sääntöjä sanoi Ray, että pidä ihan itse kapulaasi. Neuvottelut jatkuivat sillä, että söin itse palkinnon tai sanoin Raylle, että voit poistua, otan toisen kapulan pitäjän tilalle. Ja kateus on valtavan hyvä voima, sillä homma eteni. 

Kaukoissakin edettiin, mutta jos etäisyys oli Rayn mielestä liian iso meidän välillä, teki se istumaan nousun minua kohti edeten. Viikkoa ennen koetta päätin, että riittää, jos se nousee edes istumaan. 
Lisäksi kuukauden aikana saatiin kahdet liikkuroidut treenit ja jokunen paikallaolo ryhmässä. Eli tosi vähän kuitenkin sellaista kokemusta, mitä tarvitaan onnistumiseen. Haaste oli silti kiva, koska kokeen jälkeen tajusin monta juttua, mitä minun pitää ottaa huomioon mm. Leen toko-uraa mietittäessä ja miten muokkaan omaa toimintaani kilpailijana. 

Kisapäivänä Ray oli loistavassa vireessä, ainoastaan se ei halunnut mennä sivulla maahan. Joku ihme ajatuskatkos tai jumi. Otin maahanmenoja vaikka kuinka monta ennen kehään menoa ja palkkasin jokaisen. Tuomarina oli Vesa Kallio ja liikkurina Hanna-Mari Ikonen, joka oli tehnyt kehästä loistavasti alokkaille sopivaksi. Jokainen liike jatkui siitä, mihin edellinen loppui. Ei mitään siirtymiä kehän päästä toiseen. Näin yksilösuoritus meni todella nopeasti. Liikkurointi oli sujuvaa ja ystävällistä, samoin tuomarointi. 

Mutta seuruulla aloitettiin. Lähdin hienosti seurauttamaan Raytä kehään, mutta heti aloituspaikkaan siirryttäessä tuli takkuja matkaan. Ray ihmetteli, että miten on näin iso kenttä eikä yhtään esteitä. Ja mikä ihmeen teipin pala oli matossa lähtöpaikalla. Ja ketä ne kaksintyyppiä olisi siinä lähdössä myös. Joten seuruussa ehkä viimeinen suora hidasta käyntiä mars, oli sitä mitä Ray osaa. Se hukkui taakseni monta kertaa matkan aikana. Viimeinen perusasento oli täydellinen, mutta kaikki alku meni ihmettelyyn. Seuraaminen 6.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7.
Luoksetulo 8.5. Lopun perusasento taisi olla vino, jäi istumaan hyvin ja tuli lujaa luokse. 
Nouto-esineenpitäminen 5. Kapula tippui jännittyneistä sormistani maahan ennekuin se tavoitti koiran suun. Nostin sen maasta ja saatiin pidettyä kapulaa edes jotenkin.
Kauko-ohjaus 0. Ei mennyt siinä alussa maahan, istui vain vieressäni kuin tatti. Kun tiesin liikkeen tulleen nollatuksi, vein koiran kädellä maahan ja saatiin tehtyä liike, mikä sujui sitten hyvin. Ray kuitenkin ihmetteli takana olevaa liikkuria, joten luulen, että sen vuoksi ei pystynyt tekemään. 
Estehyppy 9.5. Tän se osaa, varmaan lopun perusasento oli pikkasen vino. 
Paikalla-olo 6. Ei mennyt maahan kun oli sen aika. Autoin koiraa heti ja vein kädellä + suullinen käsky. Näin saatiin siitä eteenpäin onnistunut paikalla-olo ryhmässä. Pysyi hyvin ja nousi hyvin istumaan, kun oli aika. 
Kokonaisvaikutus 8.5 
Yht 127.5 pistettä. Kolmostulos.

Ray oli kuitenkin yhtä hymyä. Ja näin iso kenttä vain yhdelle koiralle :-)


Olipa opettavaista. Tajusin, että paljon enemmän pitäisi olla historiaa ja kokemusta ennen koekäyntiä. Yritin olla liikkeiden välissä Raytä tukemassa, en jättänyt sitä yksin vaan palkkasin sosiaalisesti jokaisen liikkeen jälkeen. 
Kokeenomaisia treenejä tulisi tehdä lisää, yllätyspalkkauksia, kokonaisia juttuja. Yksittäisten temppujen hallinta hyvälle tasolle. Siinä sitä olisi reseptiä jatkoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti