Leen jälkiä ja esineitä

No jes, ollaan päästy Leen kanssa hyvään vauhtiin maastojen treenaamisen suhteen. Viikon sisällä Lee on ajanut 4 kpl jälkiä ja tehnyt 3 kpl esineruututreeniä.


Jälkien suhteen koin todella yllättäviä havaintoja, joista olin itsekin ihan ihmeissäni. Lee jäljesti pentuaikana monia nurmi/peltojälkiä ja mitä enemmän niitä tehtiin, sen hurjempi kiire sillä oli päästä jäljen loppuun. Se oli ihan käsittämättömän kiireinen ja siinä jäi namit syömättä. Lisäsin silloin lisää ruokaa jäljelle. Ruokaa joka askeleelle, kantaan ja kärkeen. Välillä jopa kokonaisia kasoja ja lyhensin jälkiä. Tavoitteena oli saada koira rauhoittumaan ja syömään jäljelle, ei kaahottomaan sinne loppuun 5 sekunnissa, mutta en kyllä onnistunut siinä. Huokaisin silloin pitkään ja onneksi tuli talvi. Lee sai kasvaa ja miettiä asiaa.


Nyt tein sille ensimmäisen jäljen metsään ja tiesin, että se on hyvä käyttämään nenäänsä. Juu, näin oli. Mutta sen mielentila. En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, mutta se oli aivan järkyttynyt, että olin tehnyt sille jäljen metsään. Se hiipi sitä kuin kissa. Se haisteli jokaisen askeleen tarkkaan ja välillä katseli ympärilleen aivan kuin kysyen, että mikä tämä on. Sen silmät oli pullistuneet päästä kuin pöllöllä. Se tarkasteli ja mietti. Jäljellä oli ajoittain ruokaa askeleissa varmistamassa, että tallattu askel on tärkeä, mutta välissä oli useita tyhjiä pätkiä. Ja se meni askel askeleelta. Se kiinnittyi jälkeensä niin, ettei todellakaan pystynyt ilmaisemaan kepin keppiä, edes lopussa. Tultiin molemmat pois jäljeltä ihan kuin ihmeen kokeena. Lee pyöritteli päätään, että mikä juttu se oli ja minä mietin, että miten kummassa tästä nyt jälkikoira tehdään. Missä on hullun ahne jälkikiituripentu? Jälki oli 120m pitkä semmonen iso kaari metsässä. 


Noh, seuraavalle jäljelle laitoin pituutta vähän lisää, noin 200m. Edelleen metsään. Jälkikeppejä ilmaisi oikein hyvin ilman jälkeä ja niitä otin sillä useamman niin, että tiputtelin metsään keppejä ja Lee sai niitä vapaana ilmaista. Mutta kun se jäljesti, se ei vaan pysty irroittamaan itseään siitä jäljestä. Jälki on sen mielestä niin ihmeellinen juttu. Noh, ei siinä sitten mitään. Päätin, että eipä hermoilla vaan opetellaan yksi asia kerrallaan. Tein hyvät pläänit seuraavaan treeniin, jossa ei ollut keppiä jäljellä kuin päässä. Ruokaa oli ensimmäisellä viidellä askeleella ja sitten siellä täällä aina välillä. Matkaa lisäsin 100 metriä lisää. Jäljen loppuun tein jekun, jossa jätän kepin herkkupurkin päälle ja hyppään itse sivusuunnassa metrin eteenpäin. Näin jälki loppuu kuin seinään ja koiralle ei jää oikein vaihto-ehtoja kuin ilmaista se keppi saadakseen herkkupurkin auki. Ja tämähän toimi.


Keskiviikkona Lee piti lepoa ja torstaina vasta hyvä suunnitelma olikin. Tallasin unelmien jälkimetsään 400m pitkän jäljen. Siinä oli tasaista sammalta, mutta myös maaston muutoksia. Jouduttiin ylittämään vähän polkujakin. Ja vau. Nyt se työskenteli jo rentoutuneesti ja tarkasti. Se tuntui nauttivan siitä haasteesta mitä olin tehnyt ja minä vain kuljin rauhassa hiljaa sen perässä ja annoin Leen nautiskella jäljestään. Annoin sille tilaa ratkaista, että mitä silloin tehdään, kun jälki nousee kumpareen päälle tai mitä silloin tehdään, kun jälki kiertää ison kiven. Lopussa oli herkkupurkki ja keppi ja kun ei ollut enää jälkeä mitä jatkaa, kävi se purkille maahan ja sai ruokaa. Ja ihanaa, nyt se näytti siltä, mitä pitääkin. Nyt annan sen haudutella oppimaansa muutaman päivän ja ensi viikolla jatketaan. Se tekee ihanan järkevästi jälkihommaa eikä missään nimessä kaahota tai ryhtäile. Jälkikeppejä se ei vaan nyt ilmaise, mutta uskon tämän olevan vain vaihe. Opetelkoon nyt itse jäljestystä. Toki jälkikeppejä treenataan erillään jäljestä omana treeninä. 


Kun on kahdeksan vuotta kulkenut vain Aronin perässä jäljellä, on tosi hassua, kun vaihtuu koira, jolla on täysin toisenlainen tyyli. Ja tässä punnitaan se kouluttaja. Koiria ei tule vertailla keskenään ja muistutan, että Aronilla on vuosien kokemus kaikenlaisesta mitä jäljellä tulee vastaan. Ja sama tulee opettaa Leelle. Toisaalta olen tehnyt Leelle alkuopetuksen paljon huolellisemmin ja yritän saada nyt meille oman treenipellon jostakin, että voidaan monipuolisesti jatkaa jälkitreenejä, koska fh-jälki kiinnostaa minua myös.

Onnellinen koira jäljestyksen jälkeen

Esineruuduissa ensimmäisenä vaiheena on ollut, että Lee noutaa esineitä metsässä. Jonkinlainen esineenluovutus pitää myös olla hallinnassa, että koira tietää, mitä siltä odotetaan, kun se kohtaa sen esineen. Erikseen olen siis nostattanut joitakin esineitä ihan läheltä enkä ole hermoillut, jos se nostaa esineen minulle vähän sivuun eikä vielä korrektisti eteen istuen. Riittää, että se tuo esineen minulle käteen. Tämän jälkeen halusin opettaa sille, että sen tulee irrota minusta metsässä 50m suoraan eteenpäin näyttämääni suuntaan. Tein sille kapean kaistaleen, jolla opetin, että pysy aina tallatulla alueella. Tallasin kaistaleen hyvin reunat ja siksakkia keskeltä keskelle. Sitten vietiin yhdessä esine ensin 20 metriin ja aina Lee näki, kun heitin esineen vielä vähän meistä eteen päin. Tänne jää, oli Leen mielestä kamalaa, esine-parka, sinne se jäi. Sitten palattiin eturajalle ja lähetin sen hakemaan esineen. Hyvin irtosi ja nosti esineen ilmaan. Se selvästi pysähtyi näissä ensimmäisissä treeneissä kysymään, että löysin, mitäs sitten piti tehdä. Pieni vihje tuo ja sieltä tultiin esine suussa eturajalle. 

Pallopalkka on paras palkka

Sitten vietiin esine yhdessä Leen kanssa 50m takarajalle ja sinne jäi. Heitän aina esineen meistä eteenpäin ja näin vältän, että esineen luokse menee suoraan jälki. Lee muistaa hyvin missä esine suunnilleen on, mutta joutuu viimeisellä metrillä kuitenkin sen nenän avulla etsimään. 

Sitten lähetin sen eturajalta sen hakemaan ja noin 19 sekuntia kesti koko pisto. Nyt esineen kohdalla se ei tarvinnut apuja, tuli ilman vihjeitä esineen kanssa luokseni. 

Missä esine

Seuraavat viikot vahvistan tätä ideaa, että juokse aina suoraan näyttämääni suuntaan aina takarajalle asti, sieltä löytyy. Tehdään helpolla isoilla esineillä, mutta joka kerta erilaisessa paikassa. Nyt meillä on ollut helppoja maastoja, missä näen koiran koko ajan. En halua sille mitään epävarmuutta, joten en lähde mitenkään kikkailemaan. Motivaatio irrota eteenpäin on nyt tärkeintä. Kapeilla kaistoilla yritän opettaa sille tekniikkaa, että eteenpäin. Kapealla kaistalla voisi olla myös kaksi tai kolmekin esinettä. Näillä päästään siihen, että tullaan hakemaan useampi esine, ei aina vaan yhtä. Toisaalta tulen tallaamaan useamman kaistaleen yhdelle treenikerralle ja myös näillä opettamaan, että haetaan yksinesine per kaistale. Kun takarajalle irtoaminen alkaa olla helppoa, tulee kuvioihin myös etu ja keski-esineet. 

On ollut myös kivaa, että Pirjo ja saksanpaimenkoira Hipsu on ollut meidän kanssa treenaamassa. Näin saa heti vieraan koiran ja ihmisen hajua ruutuihin, samoin vieraita esineitä. Mutta joo, tärkeintä on rakentaa hyvää motivaatiota ja itseluottamusta ja sitä kautta hiljakseen rakentaa kokonaisen ruudun esine-etsintää. Olen innoissani, sillä maastojen treenaaminen on parasta mitä tiedän.