Sain vihdosta viimein tilattua starttipyssyyni panoksia ja oli jo aikakakin, sillä Lee ei ole aikaisemmin kuullut laukauksia. Mitenkään huolissani tästä en ollut, sillä Lee ei tunnu reagoivan ympäristön pamahduksiin. Kuljetaan paljon talvisaikaaan jääkiekkokaukalon ohi ja siinä kiekot paukahtelevat kaukalon seinään. Vaikka Aron on laukausvarma, se ei tykkää niistä paukahduksista. Paukkuarka Elvis suorastaan kavahtaa niitä ja siksi olen tarkkaillut Leetä, että miten se reagoi. Onneksi ei mitenkään. Ja käytiin sitten ampumassa ne ensimmäiset starttipyssyn äänet ilmaan ja ei reagointia. Tämä oli kyllä kiva huomata. Leikin Leen kanssa ja leikin aikana se kuuli kaksi laukausta. Se verran huomasin, että leikin yhteydessä sen silmät liikahtivat laukauksen suuntaan, eli kuuro se ei ole. Jatkoi leikkimistä laukausten jälkeen ihan yhtä sisukkaasti kuin aloitettaessakin.
Lee vaikuttaa myös lupaavalta jäljestäjältä. Tulin yhtenä Leen kanssa lenkiltä kotia kohti ja siitä kotipihan nurkalta Lee alkoi jäljestää jotakin. Sen nenä meni askel askeleelta eteenpäin ja se teki tunnon tarkasti töitä. Ihmetellen kuljin sen perässä enkä häirinnyt sitä mitenkään. Ja ihmettelin, ilman mitään nameja/ houkutteluita sen nenä teki tarkkaa ja rauhallista hommaa ihan meidän kotiovelle asti. Ja kotona selvisi, että Petteri oli äsken käynyt viemässä roskat roskikselle ja Lee oli omatoimisesti poiminut siitä pihasta tutut askeleet lumelta. Joten miltähän tämä homma näyttää kohta jälkimetsässä......
Nyt ollaan vähemmän treenattu ja enemmän ulkoiltu. Käytiin yksi aamu Leen kanssa hiihtämässä Roineella. Miten hiljaista ja kaunista oli, vaikka aurinko oli sinä aamuna pilvien takana.
Ja on niitä aurinkoisiakin päiviä todella ollut ja jäällä on ollut tilaa laukata.
Hymy huulilla
Lumipenkkojen päällä kiipeily on kivaa.
Ja lumessa laukkaaminen....
Poseeraamisen taidon se on oppinut myös
Lenkkeilen aika paljon Leen kanssa kaksin, sillä se on parasta yhdessä olemisen muotoa. Ja näin teen myös Aronin kanssa, joka kulkee edelleen polvileikkauksen jälkeen kytkettynä hihnassa. Aronin kanssa ollaan päästy jo pidentämään kävelylenkkejä. Koko alkuvuosi on kierretty vain korttelia ympäri ja viime viikolla nautittiin älyttömästi ensimmäisestä 30 min kestävästä kävelystä kotipihasta harjuun ja takaisin. Tällä viikolla Aronilla on 8 viikkoa leikkauksesta ja aika jalan kontrollikuvaan on varattuna. Jännittää ihan sikana. Kuva kertoo, onko jalka lähtenyt luutumaan oikeaan suuntaan ja onko siellä kaikki hyvin. Siihen kuvaan saakka on pitänyt huolehtia, että Aron ei tee kiihdyttäviä liikkeitä, ei isoja voimia leikattuun jalkaan, ei juoksemista eikä riuhtomista. Pahinta olisi liukastuminen, joten olen lähes hysteerisen tarkkana vienyt sitä kytkettynä. Ulkoilutan koiria myös pareina, joten Lee kulkee Elviksen parina ja Ray Aronin. Aamuisin ennen töihin menoa nopeat kaksi erillistä kierrosta.
Uusina juttuina käytiin viime viikolla uimassa Akaan koirauimalassa. Osteopaatti Katriinan ideasta varasin uintiajan, sillä Aronin kuntoutumista tukisi uiminen. Toki ensimmäinen kerta pitäisi sisällään vain muutaman kahden minuutin uintikierroksen. Siksi mukaan lähti Lee ja Ray jakamaan 30 minuutin ajan Aronin kanssa. Ja oli se sellaista, huokaus. Itse uinnit menivät ihan hyvin, mutta kyllä siinä on kauhea projekti pestä kolme koiraa ennen altaaseen menoa ja kuivata ne uinnin jälkeen. Huolehtia jokaisen uimalelut, pyyhkeet, takit, jne jne. Toki Petra oli apuna, mutta kyllä se ihan työstä kävi.
Akaan uima-allas oli iso, siitä pisteet, mutta kyllä me maltamme nyt uinnin suhteen sittenkin odotella järvivesien sulamista.
Näin iso allas ja siellä menee Lee uittajan kera. Tämä oli Leen ensimmäinen uintikerta.
Ja tältä se näytti ihan lopuksi, vaikka se käyttäytyi kuin kissa, kun uittaja vei sen pelastusliiveistä kanssaan altaaseen. Kissathan laittaa kynnet haralla kaikin keinoin vastaan, että et kastele.
Ja Aron nautti todella! 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti