Tokovoittoinen treenisuora alkoi perjantaista. Olin varannut treenikentän itselleni tunniksi ja paperilla oli asioita, mitä minun täytyi käydä läpi ihan ajatuksella. Olin huomannut, että Leen seuraaminen on ottanut hiukan takapakkia ja en tiedä johtuuko takapakki rallytreenien seuraamisista. Ongelmana oli, että kontakti tippuilee helposti ja seuraamisessa käännökset oikeaan ovat huonot. Hukkaan koiran kääntyessä oikealle. Joten kaikessa rauhassa työstin peilin edessä kontaktia ja käännöksiä. Tiputin kentälle myös muutaman lelun ja possun, mikä aiheutti tosi helposti jähmeyttä ja kontaktin tippumista. Tajusin, että Leelle tulisi aina tiputtaa kentälle jotakin eikä treenata enää yhtään tyhjillä kentillä. Positiivista oli huomata, että mikään ulkopuolinen pauke tai meteli ei saa Leetä pois tolaltaan, mutta possu seuraamisreitillä kyllä.
Pikkupossu syö bordercollien....
Lauantaina kokoonnuttiin Taidogas-hallille Myytin kennelpäivän teemassa. Aamulla Petra ja Ray pääsivät treenaamaan agilityä Marko Kivihalmeen silmän alle ja oli tosi kiva, että yksi japaninpystykorvapari mahtui mukaan. Markolla on itsellään Myytin bordercollie ja sillä lupautui jo kesällä kouluttamaan myyteille agilityä. Itseäni ei agility houkuttele yhtään, mutta toisten treenejä ja toitoja oli kiva katsella.
Agilityjen jälkeen oli useampi tunti aikaa tokolle/tottikselle ja sain Jessicalta tosi hyviä vinkkejä Leen treenaamiseen. Meillä on ollut jo jonkin aikaa paikallamakuussa sellainen haaste, että Lee paineistuu kohti koiriaan kävelevistä ihmisistä. Lee ei ole vielä koskaan noussut sieltä makuusta, mutta kun ohjaajat palaavat kohti koiriaan, ei Lee tiedä mihin katsoisi. Syksyllä oli yksi ainoa paikallamakuu, missä viereinen koira nousi ja sille käytiin sanomassa, että anna olla viimeinen kerta, mikä sai Leen uskomaan, että koiriaan kohti palaavat ihmiset tulevat ehkä taas sanomaan, että sieltä ei sitten nousta. Olen nyt kuukauden työstänyt tätä haastetta ensin itsekseni. Jätän Leen makuuseen, poistun eteenpäin, käännyt, seison tovin, tiputan pallon ja toivon, että Leen focus keskittyy tiputettuun palloon, kun kävelen sitä kohti. Jos se pysyy paikallaan katse eteenpäin kohti palloa, olen vapauttanut sen pallolle erikohdissa ja tällä treenillä olen saanut pään kääntelyä pois.
Nyt Myytin päivässä jatkoin samaa treeniä, missä oli liikkuri ja ihmisiä, jotka palasivat kohti koiriaan ja saatiin onnistumisia. Jessica huomasi pienen huolen Leen paikallamakuussa, kun palasimme kohti koiria, mutta enää vain pienen. Oli mukava huomata, että tämä treeni tuottaa tulosta.
Seuraamisissa ja sivulle tuloissa Lee tuntui lapaselta. Näihin saatiin vinkkejä saalispalkkauksen kautta kasvattaa lisää voimaa ja Leen kanssa tehtiin sivulle tuloja, missä Jessica piti Leetä pannasta kiinni ja siten esti koiraa heti pääsemästä sivulle, kun sitä kutsuin. Koiran täytyi ladata siis lisää voimaa ja tätä yritettiin yhdistää voimakkaamman näköiseen sivulle tuloon. Käännöksissä se saisi olla tarkkaavaisempi ohjaajaa kohtaan ja voisin vahvistaa sen takapään käyttöä vielä paremmaksi täyskäännöksissä.
Myytin päivässä oli Leen siskoja ja veljiä ja niitä oli kyllä tosi kiva nähdä. Jonnan Retu-veli oli aivan ihastuttavan onnellinen ja kaikki mitä Jonna oli Retulle kouluttanut, oli tehty tosi hyvin, vaikka Retu on leikattu ocd:n vuoksi jo kahdesti. Silti Retussa oli voimaa, iloa ja tekniikkaa, mitä ihailin!
Sunnuntaille oli sovittuna Leen pään menoksi kahdet treenit, mutta tajusin aamulla, että nyt treeniä tulee ihan liikaa. Oli pakko luopua illan maneesitreeneistä ja ajelin ihan aamusta Tamskin hallille Raijan ja Marian kanssa tekemään kokonaisuustreeniä. Yritän pitää näitä kokonaisuusjuttuja edes kerran kuussa ohjelmistossa, ettei elämä menisi liiaksi siihen, että joka tempun jälkeen lentää pallo. Sosiaalisen palkkauksen tärkeys on aina mielessä, samoin liikeiden välit ja siksi nämä kokonaisuudet. Suunnittelin Leelle neljän aloluokan liikkeen kokonaisuuden, joten: liikkestä maahanmeno, pito, hyppy ja kaukojen aloitus -> superpalkka. Ensimmäinen liike oli uusi meidän ohjelmistossa, joten päätin ottaa sen ihan alkuun, väliin pari tuttua ja varmaa ja loppuun kaukokäskyjen alotus, missä pyydän Leen maahan ja palkkaan sitten siitä.
Vaan kokonaisuus menikin ihan poskelleen. Lee tuli tosi hyvin kehään, lähti seuraamankin ihan hyvin, Raija liikkuroi käsky ja Lee meni maahan. Raijan koirat kuitenkin innostuivat haukkumaan siinä aidan takana ja Lee ei sen vuoksi uskaltanutkaan ilmeisesti jäädä siihen makuulle vaan lähti maahanmenon jälkeen perääni. Mitä ihmettä! Sellaista ei ollut sattunut meidän omissa treeneissä vielä koskaan. Aloitettiin homma ihan alusta, mutta sama virhe toistui. Leen selän taakse jäävät koirat olivat sille ilmeisesti liian vaikea juttu. Jatkettiin kuitenkin kokonaisuus loppuun, missä pito sekä hyppy olivat ihan ok. Liikkeen välit näissä oli oikein kivat ja Lee vastasi hyvin sosiaaliseen palkaan. Kunnes mentiin kaukokäskyjen aloitukseen, missä Lee jännitti vähän Raijaa ja aidan takana liikehtiviä koiria.
Myöhemmin tehtiin liikkeestä maahanmeno niin, että tehtiin liike toiseen suuntaan, jolloin koiran selän taakse ei jäänyt mitään sen itseluottamusta rikkovaa ja näissä Lee meni ihan hyvin maahan ja pystyi jäämään sinne niin kuin se normaalisti osaa.
Mietiskelin pitkään tätä juttua ja oli hassua, että ihan ensin ajattelin, että olenpas ihan paska kouluttaja. Miten tämä nyt näin huonosti meni? Sitten tajusin, että ei minun tarvitse olla mikään hyvä kouluttaja eikä sillä tavalla todistaa kenellekään mitään. Mutta minun on osattava lukea koiraani ja suunniteltava sille paremmin treenit niin, että voidaan pysyä niissä tavoitteissa, mitä olen meille asettanut. Tämän vuoden tavoite on ollut, että Lee kokee treenaamisen kanssani aina turvalliseksi ja nyt huomasin, että se se meidän tärkein periaate ei toteutunutkaan.
Näin nousi meidän treeneihin seuraavaksi vuodeksi tärkein tavoite ja se on Leen itsevarmuuden kasvattaminen. Siihen tarvitaan eri kenttiä, liikkureita, treenejä, toistoja ja onnistumisia. Haluaisin, että saisin kasvatatettua Leestä niin itsevarman osaajan, ettei sen tuntoja häiritse mikään liikkuri, ei mikään kehän ulkopuolinen eikä mikään kehässä yllättäin sattuva. Vaikeissa tilanteissa koira voisi luottaa siihen,,että sillä on aina ohjaajan tuki. Ihan samalla tavalla minäkin luotan koiraan, että minulla on koiran tuki. Haluan, että me olemme tiimi, joka selviää hymyillen mistä vaan. Kun koira on itsestään varma ja luottaa ohjaajaansa, se myös uskaltaa onnistua ja näyttää parhaat taitonsa. Päätin, että kisatavoitteet ja onnistumiset tulevat vasta sivujuonena, mutta kokemuksen ja onnistumisen kartuttaminen on meidät tärkein tavoite ensi vuoteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti