Maarit Rokkamäki eli Tmi Jälki Käteen on osoittautunut meille aivan kullan arvoiseksi. Maarit veti syksyllä Myytin koirille peltojälkipäivää ja oli järkevää lähteä näytille nyt puoli vuotta myöhemmin. Maarit osaa kouluttaa myös metsäjälkeä ja hänellä on siellä kotinurkilla käytössä vielä aivan huikeat maastot. Jäljestystä sää vain suorastaan paransi, sillä vettä sateli hiljakseen ja jälki kosteassa sammaleessa on se helpoin jäljestettävä.
Olin lähettänyt Maaritille jokusen videon etukäteen Leen "ongelmasta" ja toivoin siihen ideoita opettaa se pois. Leelle on tosi vaikeaa, jos jälki ylittää kesken kaiken hiekka tai metsätien. Se ikään kuin katsoo silmillään, että tie, miten tuon kanssa toimitaan. Se ei osaa jäljestää tien yli vaan sen toiminta lakkaa jäljestyksen suhteen. Se nostaa siinä kohtaa koipea ja haistelee ihan muuta. Sille pitää vähän muistuttaa, että jälki, jolloin se ryhdistäytyy ja yrittää ratkaista asian. Ja lopulta kyllä ratkaiseekin, mutta toivoisin, että kun maasto tai alusta vaihtuu, niin silloin laitetaan nenä kiinni maahan ja ratkaistaan asia hajuaistin avulla.
Ensimmäinen jälki oli sellainen, jonka tein itse metsään. Maarit näytti, että siellä kiemurtelee sellainen metsätien pohja, vähän kuin puoliksi metsätie. Ensin piti tehdä pätkä normi jälkeä metsään ja jättää yksi keppi. Näin saataisiin koira jälkeen kiinni ja palkattua se siitä. Sitten ylitettäisiin metsätie ja heti siihen metrin päähän keppi tukemaan ylitystä. Tämän jälkeen tehtiin metsään pari kulmaa ja taas tultiin takaisin päin ylityäen se metsätie. Ja heti siihen tien reunaan keppi. Ja sit vielä kerran takas metsään ja tien ylitys. Näin saatiin 250m jälkeen kolme tien ylitystä ja 4 keppiä.
Harjoitus onnistui hyvin ja tämä metsätie oli vielä sen verran metsäinen, että varsinainen ongelma ei noussut esiin. Toki sain hyvää palautetta Leen tavasta jäljestää, toiminnasta kepillä ja palkkaamisesta kepillä sekä uudelleen jäljelle lähtemisestä. Kepeillä muutettiin nyt hetkeksi palkkausta niin, että heti kun näen, että Lee on paikallistanut kepin ja meinaa sen ilmaista, rääkäisen sieltä liinan päästä jes ja vapautan tehtävästä kädessä olevaan palloon. Leikitään pallolla ja sitten mennään yhdessä kepille katsomaan sitä ja siinä ruokapalkka. Ensimmäisen kerran Lee oli suorastaan järkyttynyt, että pitääkö sen hylätä keppi tullakseen palloon, mutta toistojen myötä homma lähti toimimaan. Lee meni myös ihan itse pallo suussa kepille, mikä oli meille arvokasta tietoa, että pallosta huolimatta se tiesi, että keppi tässä on sittekin se tärkein.
Nopealla vapautuksella kepiltä ja pallopalkalla rakennetaan Leelle vielä parempaa motivaatiota koiran keppien ilmaisuun, kun se tykkää kyllä leikkiä. Voin käyttää tätä myös kohtiin, missä esim koira ylittää viimeisen kepin ja mietin itse siellä jäljen päässä, että mitä nyt tehdään. Koira jäljestää jäljen tekijän reittiä pois metsästä ja olisi väärin keskeyttää se sanomalla, että hei ylitit viimeisen kepin ja nyt einole enää mitään tulossa. Tuossa kohdin voin palkata sen sen hetken hyvästä jäljestämisestä ja hihkaista palloon. Ja näin me tehtiinkin nyt, kun Lee ylitti kolmannen kerran sen metsätien metri eri kohdasta missä oli viimeinen keppi ja näin se jäi ilmaisematta.
Kakkostreenin Maarit tallasi itse. Siinä oli ensin normijälkeä vähän matkaa ja sitten tuli kaksi tien ylitystä. Nyt piti ylittää oikea hiekkainen metsätie ja tässä tuli ensimmäinen koiven nosto. Lee kuitenkin ratkaisi asian melko pian ja ratkaisusta päästiin kehumaan. Kakkostien sen jäljesti ylittäen ihan luoti suoraan ja nyt se teki juuri niin kuin sen pitää. Aivan mahtavaa. Maarit kertoi, että Lee näytti lähinnä epävarmalta näissä maastomuutoksissa ja toistoilla sekä palkkauksella sille kerrottiin, mitä siltä toivotaan. Juteltiin, että voin treenata jälkeä juuri näin täsmä-iskuin tai teemoin, että jälki voi itsessään olla lyhyt, mutta sillä kertaa teemana on tien ylitys. Toisessa treenissä voi keskittyä keppien ilmaisuun ja kolmas voikin olla välillä pitkä vieraan tekemä jälki. Hyvä muistutus itselle, että pidän treeneissä vaihtelua.
Ens kerralla kun mennään Maaritin luokse, otetaan työn alle janat. Ne on kohta, mikä pitää opetella nyt tänä kesänä oikeasti. Se, että edetään suoraan ja nostetaan jälki oikeaan suuntaan.
Erikseen treenattiin vielä tarkkuusesinettä ja siinä meidän kehitystä jarruttaa se, että osittain Lee hakee esinettä silmillään. Sen nenä ei ole vielä kehittynyt kovin tarkaksi ja nyt kun esineen päällä oli muutama ruoho, ei se löytänyt sitä vaan luopui etsinnästä melko helposti. Tallattiin ihan pieni alue ja Leen nähden sinne pudotettiin 5 sentin kolikko. Siihen päälle nostettiin lehti, mutta kolikosta näkyi ihan millisti vähän. Sitten koiralle lupa etsiä ja kun se ilmaisi tämän "vaikean" niin superpalkka. Maarit kannusti, että mitä enemmän harjoitutan koiran nenää näihin erittäin pieniin ja vaikeisiin esineisiin, sitä helpompaa koiralla myöhemmin kokeessa. Ja opetettiin koiralle muuten vielä tässä treenissä, että "näytä uudestaan" ideaa, mistä on kyllä myöhemmin apua, jollen löydä sitä esinettä koiran tassujen välistä. Lee taisi tässäkin pitää kerran esinettä tassunsa alla enkä minä olisi sitä sieltä löytänyt ellei voisi pyytää, että näytä missä se on.
Joten oli huikeaa olla oppimassa uutta. Maarit kehui, että Lee on mennyt kovasti viime syksystä eteenpäin kaikilla tavoin ja kehut otimme nöyrän iloisina vastaan. Kiitos myös Sennille miljoonasti kivasta iltaretkestä, pitsasta ja huikeesta juttuseurasta. Samanhenkinen "treenihullu" on niin parasta, kun voi puida loputtomasti koirankoulutuksen eri käänteitä ilman, että juttukaveri kyllästyy :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti