Eilen jäljesteltiin Sepon, Kaarinan ja Jämän kanssa. Seppo tallasi Leelle 1 km pitkän jäljen haasteelliseen maastoon, missä oli kaadettu vesakkoa ja kaikenlaista ojaa sekä tiheämpää metsää tuli vastaan. Lee tuntui erittäin motivoituneelta lähtiessä jäljelle ja sen jäljen ajo oli parempaa kuin koskaan. Se oli intensiivistä ja tarkkaa. Ajoin jäljen myös ihan kaksin Leen kanssa, jolloin en tiennyt yhtään, missä jälki menee. Koiraan oli luotettava, mutta Lee teki hommiaan niin, ettei missään kohdin tarvinnut sitä epäillä.
Jäljen ajoon meni 25 min min kaikkine palkkauksineen, joten vauhti on aivan riittäävä. Kaikki kepit löytyi ja Lee toi minut turvallisesti metsästä pois autoille.
Tehtiin myös esineruutu, missä Lee nosti kierroksia, kun se näki autosta, että Aron pääsi tallaamaan ruutua meidän kanssa ja sai vielä hakea yhden esineen. Sitten oli Jämän vuoro suorittaa ja kun Lee lopulta pääsi, se tykitti täysillä. Nenä oli onneksi auki ja reagoi heti ekalla pistolla esineeseen, mikä oli kiven päällä koiran nenän korkeudella. Seuraavaksi se haki esineet takanurkista ja varsinkin viimeinen pisto oli oikein nappi-isku, joten lopetettiin siihen, vaikka ruudussa olisi ollut vielä neljäskin esine.
Mutta metsäreeneissä oli niin kivaa, että voi kun pian päästäisiin uudestaan. Lee tuntuu todella kivalta nyt niin esineillä kuin jäljellä. Se piti viikonloppuna vapaan treeneistä ja loppuviikosta pitäisi keskittä rally-tokoon. Lauantaina ajellaan Seinäjoelle saakka bordercolleitten rallymestiksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti