Perjantaina palasimme lasten kanssa lomalta Tanskasta ja päätimme, että tänä kesänä ei sitten enää lähdetä minnekään ilman koiria. Oli niitä ikävä. Elvis on viettänyt aikaansa Päivi Nummen luona. Se oli kuulemma halunnut lisääntyä Taimin kanssa, mutta Päivi oli ihme nipo ja ilmeisesti Päivin muut uroksetkin olivat sitä mieltä, että ei sovi, joten eivät sitten lisääntyneet. Aron sen sijaan nautti mukavia lomapäiviä Miinun ja Bertan kanssa. Se oli saanut heittää aivot narikkaan ja keskittyä ulkoilemaan tyttökoirien kanssa. Ensimmäisenä yönä se oli hiukan ikävöinyt kotia, mutta sitten asettunut Tamperelaiseen kaupungin elämään. Ray oli ollut kuulemma ihan hirveä äitini luona. No äitini ei ole mikään koira-ihminen ja Ray varsin vallaton pentu.
Kiitos kuitenkin Miinu ja Päivi koirieni hoidosta. Äitillekin kiitos, mutta tiedän ettei lue mun blogia.
Lauantai-aamu alkoikin sitten reippaasti agikisoilla. Tamski järjesti kisat eteläpuistossa eikä Aronin kanssa olla kisailtu eikä treenattu agia siellä ikinä. Sinänsä hassua, sillä aikanaan se oli Teddyn ja Jimmynkin treenipaikka agille. Ilma oli ihmeen hiostava ja tihkusateinen ja Aron kovin innokas.
Tuomarina oli Marjo Heino ja olin ilmoittanut Aronin kahdelle agiradalle. Ensimmäinen rata näytti ihan mukiinmenevältä ja ehkä olen oppinut kisaamaan agissa, sillä ensimmäistä kertaa jännitti vain ihan pikkusen. Maaliin tullessa luulin meille tulleen -10 virhepistettä, mutta lopullisissa oli -15. Eli jossakin oli rima tippunut, mitä en huomannut. Ensimmäinen rima tippui esteellä 4 ja kepeillä ihan turha vitonen omasta hätiköinnistäni. Lähetin koiran kepeille ja lähdin leikkaamaan takaa hetkeä liian aikaisin sillä seurauksella, että Aron vilkaisi minua ja sekosi keppien väleissä. Lopputulema kuitenkin ihan ok, vaikka nollaahan me tavoitellaan.
Kakkosradan alku oli kiva, siinä kaksi hyppyä ja puomi kaikki samalla suoralla. Jäin suosista heti ekan hypyn taakse ottamaan koiraa vastaan ja annoin sen itsenäisesti irrota puomille. Aron meni ihan reipasta vauhtia itsenäisesti puomilla sinne kontaktin päähän. Itse ajattelin, että vau, juuri tätä olen halunnutkin vahvistaa, ettei se jää minua odottamaan vaan suorittaa tehtävänsä. Tuomari sai juosta sitten Aronin kanssa kilpaa sinne kontaktin päähän ja siellä ne kumpikin odottivat minua :-) Tämän jälkeen tuli hypyn kautta tiukka käännös kepeille ja tämän onnistumisesta oli oikein tyytyväinen. Tämän jälkeen käännyttiin muurille ja sitten saikin mennä miljoonaa, kun edessä oli lähes suora putki, hyppy ja toinen putki. Luultavasti rima tippui näiden putkien välissä, sillä mentiin aika holtittomasti eteenpäin. Loppusuoralle päästiin virheittä ja siellä tultiin putkesta ulos suoraan keinulle. Aron tykitti täysillä keinulle ja luuli varmaan taas tekevänsä puomia, sillä niin törkeä lentokeinu tuli, että otin melkein koppia ilmasta. Oli pakko sanoa koiralle, että oi oi ja tehtiin keinu uudestaan maltilla. Tästä hyl, mutta ei voi vaan sallia lentonäytöksiä. Ehkä me seuraavissa treeneissä tehdään vähän puomi ja keinu-erottelua...
Ja jatketaan ykkösluokkalaisina edelleen.
Agikisojen jälkeen olikin lähtö kohti keski-suomea. Olin menossa Annan luokse kylään ja sunnuntaina määränpää olisi Pieksamäen toko sm-finaali. Ehkä parhainta seurattavaa :-) Sitä miettiessä pakkasinkin koirieni lisäksi autoon tunnarikapulat, merkkikartiot ja ohjatunnoudon kapulat, herra ties koska me on niitä viimeksi käytetty. Ray jäi kotiin, koska se ei ole minun koira ja oli ihan kiva jättää myös lapset kotiin.
Annan luona käytiin ensin verryttelemässä koiria maakunta-uralla. Kyseinen ura on valaistu ladun pohja, jossa ei näin kesäaikaan liiku ketään. Ihanaa metsää, fanitan maakuntauraa.
Lenkin jälkeen tokoiltiin pienesti. Mietittiin Annan kanssa Aronin tokoproplematiikkaa ja sitä samaa tehtiin myös sunnuntaina. Ihanaa, että Anna jaksoi sitä kanssani miettiä. Tokomotivaatio nimittäin nousi ihan huippuunsa ja päätin, että ongelmille on pakko tehdä jotakin. Ykkösongelma on ääntely ja kakkosongelma on noutojen luovutukset. Kaikki muu sitten sitä perussälää, mikä tokossa vaatii jatkuvaa tasapainottelua. Positiivista oli, että Aron meni näissä treeneissä ihan täydellisesti ruutuun, siis se merkiltä lähtö ja sijoittuminen ruutuun oli sitä täydellistä, loistava paikka ruudussa eikä mitään himmailuja ruudun eturajalla. Upeeta siihen nähden, että edellisestä ruudusta on melko pitkä aika. Myös ohjatussa noudossa se lähtee oikein hyvin merkiltä molempiin suuntiin epäröimättä. Ihanaa, että nämä taidot oli tallella.
Se mistä Annan kanssa juteltiin, oli seuraamisessa omien kriteerieni asettaminen ja mustavalkoisuus. Jos nipotan siitä, että Aron ei pidä kontaktia, huomautan seuraamisen paikasta ja vielä äänestä kaiken tämän jälkeen- miksi Aron edes haluaisi seurata. Liikeen pitäisi olla sille kiva ja minä kiellän siitä tästä ja tosta. Mitä jää jäljelle. Kun palattiin hommassa alkuun- kontaktin pito paikallaan, sitä vahvistettiin. Anna häiriköi ja minä palkkasin paljon sitä, että kontakti pysyi. Kun tästä lähti liikkeelle edelleen Annan häiriköidessä; Aron keskittyi. Se ei äännellyt, piti hyvän paikan ja näytti hyvältä. Joten tiedän mitä nyt teen seuruun kanssa.
Lisäksi Anna taas muistutti, että jos Aron ääntelee, en saa päästää sitä tekemään mitään. Eli ruutuliikkeen alussa se ääntelee aloituspaikkaan menessä. Miksi annan koirini mennä merkille, jos se piipittää jo aloituspisteessä. Eli sadannen kerran olen sen edessä, että en voi sallia ääntelyä, joka on Aronilla ihan älyttömän herkässä. Joten yritän tästä edespäin olla todella tarkka sen kanssa, toki sen kanssa olisi pitänyt pitää linjaa jo neljä vuotta sitten, mutta ihminen on erehtyväinen ja enkä minä ole osannut olla niin mustavalkoinen ja tarkka, kuin pitäisi. Oli kuitenkin loistavaa taas kerran puida ja miettiä tätä.
Tunnareitakin tehtiin Annan kanssa. Aronilla on tunnarissa epävarmuutta, johtuen tietysti minusta. Mutta tehtiin kolmen kapulan helppoja tunnareita, joissa palkka heti oikean kapulan valinnasta. Haluan tähän liikkeeseen itsevarmuutta ja motivaatioata, joten helpotan tehtävää ja palkkaan. Tuonti-ongelmia en halunnut tähän lisätä, siksi palkka lähes heti, kun lähti tuomaan oikeaa kapulaa.
Noutojen loppuosa näytti Annastakin kovin epävarmoilta eikä Aron halua tulla itsevarmana eteeni vaan vauhti hidastuu ja tulee kaikkia epämääräisiä lieveilmiöitä. Tähän haetaan lelupalkan kanssa nyt korjausta.
Semmosta ne tokon finaalit siis teettää. Treenataan innolla tokoa :-) Uusia treenileluja ostin vielä nostattamaan meidän intoa. Ja miten kivaa oli seurata ihanassa auringonpaisteessa tasokkaita suorituksia. Kunpa joskus itsekkin...Ja höpötellä tokosta Annan, Katrin, Miinun ja monen muun kanssa. Oikein loistava loppu kesälomalle. Huomenna töihin, mutta ehkä se elämä jatkuu työssä käydessäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti