Viime pävien treenit pitänee nyt purkaa:
Torstaina oli keharit. Niihassa kesätreenit on siinä suhteessa parasta, että alku ja loppuverryttelyt tulee tehtyä metsässä ja porukalla. Aron oli ihan onnensa kukkuloilla näistä lenkeistä, missä tyttöystävä Bertan lisäksi juoksi pari mukavaa Emman vesikoiraa, tyttöjä nekin.
Treenitkin meni hyvin. Mietin Miinulle ääneen että ollaanko me kehitytty vai onko Anu alkanut tehdä meille helpompia treenejä. Päästiin nimittäin koko radan, jossa oli yli 20 estettä ihan loppuun saakka. Yleensä jäädään hinkkaamaan sitä ensimmäistä 10 estettä, mutta nyt mentiin loppuun saakka. Miinu ratkaisi tämän treenikysymyksen, että Anu on helpottanut ratoja. Tein kuitenkin ihan onnistuneita juttuja, kuten persjättöä ja ohjasin koiran hienosti takaakiertoihin. Ongelmia tuli pitkästä aikaa kepeillä, Aron ei malttanut pujotella ihan loppuun saakka, vaan jätti viimeisen välin tekemättä. Oi oi! Lisäksinpuomin kontakteilla mun pitää olla taas tarkkana, ettei mun liike anna vapautuskäskyä ja koiran pitää mennä on offille saakka, nyt himmaili vähän ennen. Pitäisi ihan erikseen treenata taas puomin loppua.
Perjantai-aamuna panostettiin pk-puoleen. Miinun kanssa tehtiin toisillemme janat ja jätettiin ne hautumaan ja treenailtiin tottista Niihaman kentällä. Aronin kanssa kerrattiin telineet, näissä hyppynouto pressuesteellä ja helpotettu 80cm korkeus. A-este meni hyvin. Eteenmenokin tehtiin, sekin meni hyvin. Paikallamakuuseen mentiin kolmesti ja ongelmana on se jättö, sillä Aron on levoton just sillä hetkellä kun kävelen pois. Kolme jättöä ja kolmas oli jo varma juttu.
Sitten janoille, joissa Aronin jana ehti hyvinkin vanhentua sen toivotun 2 tuntia. Jälki kulki 40 m
päässä ja ilokseni Aron meni kuin luotijuna suoraan eteenpäin kohti jälkeä. Hyvin eteni janalla, kunnes kohtasi jäljen ja lähti takajäljelle. Koiran kääntäminen ja jäljestys alkoi. Oltiin puhuttu, että noin 100m ja sinne keppi. Aron jäljesti hyvin, mutta tultiin samantien sellaiseen pitkäheinäiseen ryteikköön ja jälki kulki kohti autoja. Autoissa olevat koirat alkoivat haukkua ja ilmeisesti tämä vaikutti siihen, että se ainokainen keppi jäi nostamatta. Mielestäni Aron piti nenänsä jäljellä ja näytti jäljestävän siten, ettet se reagoinut niihin haukkumisiin, mutta luulen, että sen ajatukset just sillä hetkellä harhautuivat. Normioloissa se nimittäin reagoi äärettömän terävästi auoissa haukkuviin koiriin. No nyt jäi tämän kevään toinen keppi nostamatta, ai ai.
Viikonlopun Aron sai levätä. Nämä lepopäivät on vaikeita minulle, koko ajan on mielessä, mitä pitäisi treenata, mutta koiran puolesta pakotan itseni pysymään päätöksissä. Agility ja pk-touhut lajeina sen verran rankkoja, että pakko antaa koiran välillä palautua.
Maanantai-iltana Aron olikin sitten ihan täpinöissään kotipihan treeneissä.
Ensin kaksi luoksetuloa, makuulta ja seisomasta, tuli lujaa ja hyvin suorana istui edessäni.
Sitten 2 kilosen noutoja 3 kpl, yksi pidempi vauhtinouto ja kaksi nostoa, hyvin.
Hyppyestettä noutoliikkeenä, nostin estettä 90 cm asti ja meni niin hyvin. Esteen juuressa oli molemmin puolin kaikkia lasten ulkoleluja, nämä saavat Aronin ponnistamaan kauempaa ja näin hyppy onnistuu menen tullen koskematta esteeseen. Superia.
Lopuksi kerrattiin jäävät, asennot on niin hyvät, seuraaminen on ihan surkeeta, edistäis ja olisi kontaktiton.
Tänään kävin reippaana tekemässä pikkujäljen aamutuimaan. Pitkää jäljen ajoa emme nyt tarvitse, joten 400m kahdellankepillä sai riittää. Lämpöä oli vaan 22,5 astetta, aletaan tottua näihin lämpöisiin.
Tärkeintä on jana. Siinä Aron eteni suoraan, mutta noin 20m kohdalla harhautuu janalta, väärä jälki olisi tuomari sanonut. Pyysin koiran pois ja lähetin uudestaan eteenpäin, nyt meni sen 10 m vielä suoraan ja nosti jäljen oikeaan suuntaan, jihaa! Alku näytti epävarmalta, Aron tarkisteli kovasti, heti 50m päässä oli kuntoradan ylitys ja tämän tien ylityksen Aron ajoi hyvin ja nosti tien toiselta puolen ensimmäisen kepin. Siistiä! Kepinnoston jälkeen Aronin itsetunto oli ihan täpissa. Jäljenajon vauhti nimittäin kiihtyi ja tosi varmana Aron teki töitä. Kulma/ lähes piikki meni ihan nappiin ja se toinen keppi nousi todella hyvin. Jee! Jälkilaskuriin tulee viikon osalta 500 m jäljestystä ja keppejä 2/3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti