lauantai 12. joulukuuta 2015

Liebster Award-haaste

Minut haastettiin, kiitos Sabina ja jerikonblogi.blogspot.fi 

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreitten blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. L A annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Ehkä mun blogi ei ole uusi eikä tuore, olen tainnut jo yli 6 vuotta kirjoitella niin onnea kuin vasta-iskuja tänne blogiini.

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awadin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille. 

No tässä vastailen Sabinan kysymyksiin

1. Nimeä yksi koirasi/koiriesi persoonallinen piirre tai tapa. 

Se, että ne tulee kaikki makuuhuoneseen yöksi nukkumaan, silloin kun minäkin. Päivällä kun olen poissa, hakeutuu koko porukka saunan lauteiden alle päivä-unille. Aronille mun yövuorot on ihan älyttömän rankkoja, se odottaa koko yön eteisessä, että koska tulen kotiin.

2. Miten olet päätynyt koiraharrastusten pariin?

Ennen koiria olin aktiivinen hevosharrastaja. Aamusta iltaan tallilla. Ratsastin ylä-aste ikäisenä parhaimmillaan 8 hevosta päivässä.  Kilpailin lukio-ikäisenä Marcello nimisellä ruunallani rata-esteitä ja helppoja kenttäkilpailun luokkia. Jos en kilpaillut itse, olin kisareissuilla kaverini hevostenhoitajana. Oi niitä aikoja! Sitten Marcellosta luopumisen aika tuli ja päätin hevosharrastukseni siihen. Jotain oli saatava tilalle ja partacollie sitten täytti sen aukon. Ensimmäisen oman koiran kanssa aloiteltiin vuonna -96 - 99 agilityä, tokoa ja käytiin näyttelyissäkin. Siitä se sitten lähti, että oli saatava toinenkin partacollie. 

3. Miten olet päätynyt juuri siihen koiraan tai niihin koiriin mitä sinulla on?

Bordercollie on se koira, mihin olen päätynyt. Sitä mukaa kun taidot kasvoi, alkoi toivoa koiraltakin enemmän. Että se olisi rohkea, eteenpäin pyrkivä, kestäisi laukaukset ja että sitä olisi mahdollista kouluttaa moniin eri lajeihin. Jotenkin kolmen partacollien kanssa huomasi, että niiden kanssa touhuaminen oli hauskaa, mutta älyttömän kivistä. Jokaisella oli omat haasteensa, mutta suoraviivaista toimintakykyä toivoin lisää. Bordercollie oli vaan niin mutkaton rotu ja enemmän kuin rotu, ihastuin yksilöön tai yhdistelmään. Aronin isän olin nähnyt jo vuosia aikaisemmin partacollieiden hakupäivässä ja se muisto ei unohdu koskaan. Samoin bordercollie Enni edusti sellaista raivohullua työnteko-asennetta, jota ei kaikkissa tämänkään päivän bordercollieissa ole. 
Yksinkertainen turkki,eteenpäin pyrkivä asenne, itsenäinen rohkeus ja toimintakyky. Siinä on arvoja, joita bordercollielta toivon. Lisäksi ne on niin nokkelia. 

4. Onko sinulla ollut tai oletko suunnitellut hankkivasi muun rotuisia? 

Petran japaninpystykorva Ray on saanut aikaan sen, että katselen Rayn sukulaisia esim. Ruotsissa sillä silmällä. Sitten kun väsyn aktiiviharrastamiseen ja haluan vierelle kompaktin seurakoiran, otan oman pystykorvan. Ne on aika helppoja, ellei ota huomioon, että ne haukkuu. 

5. Kuinka monta koiraa samassa taloudessa on sopiva määrä? ;)

Kyllä kaksi koiraa on se sopiva määrä. Kolme on jo heti eri tavalla haasteellisempaa, neljää on lähes mahdoton ainakaan minun, viedä lenkille samaan aikaan. Siksi Petra hoitaa ja lenkittää Rayn, mutta toisinaan otan Rayn mukaan metsälenkille tai pissatan kaikki kolme aamulla samalla korttelikierroksella. Ja juuri silloin tuskailen, että miksi ihmeessä kaikki kolme on menossa eri suuntiin koko ajan. Vastaukseni on siis 2. Ja siltikin mietin, että miten meille sopisi se bordercollien pentu ensi keväänä ;)

6. Onko sinulla yhtä isoa "gurua", jonka ideologiaa seuraat kouluttaessasi?

Ei ehkä yhtä isoa gurua, mutta monia koiramaailman tyyppejä, joilla on taitoa/tietoa ja joiden asennetta ihailen. Haluaisin oppia heiltä lisää. No koiramaailman jumaliani on Pekka Korri ja Jari Suomalainen. Närhen Hannalta haluaisin oppia enemmän. Jälkipuolella Pia Pursiainen ja Hanna Toivanen ovat sellaisia, joiden jälki-oppeja pidän avaimina menestykseen :) Ja nyt kun alan miettimään, tulee mieleen monia nimiä, jotka pitäisi mainita. 

7. Mikä on paras piirteesi kouluttajana?

Ehkä, se että kun innostun, innostun 100%. Ja kun on sata lasissa, tulee tavoitteista totta ja miten niihin pääsee, tulee taas mietittyä tarkemmin. Ja jos ei pääse, en jää suremaan vaan löydän risukastakin hyvää, mitä en ehkä ollut aikaisemmin edes huomannut.

8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet ihanteellisessa harrastuskoirassa?

Rohkeus. Toisaalta halu työskennellä ihmisen kanssa. Sellainen rakenne, että liikkuminen/hyppääminen on vaivatonta ja elastista. 

9. Kuinka hyvin koirasi vastaa näitä?

Aron on rohkea, Elvis taas ei ollenkaan. Jos metsässä oksa katkeaa paukahtaen, säikähtää Elvis sitä. Tai jos kattila tippuu lattialle, pakenee Elvis samantien ja pysyy hetken piilossa. Aron vain väistää putoavan esineen. Eli rohkeuden puute tekee elämisestä vaikeampaa, siksi Aronin on helpompi ehkä elää, kun se ei pelkää mitään. 
Elviksen rakenne taas mahdollistaa sen vaivattomaan liikkumiseen, se pystyy koska vaan hyppäämään metrisen esteen eikä se tee tiukkaa sille missään vaiheessa.

10. Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät hyvän kouluttajan ominaisuudet?

Se, että on reilu koiralleen.

11. Mikä koiraharrastamisessa on sinulle palkitsevinta?

Ehdottomasti se, että kisatilanteessa näkyy joku harjoiteltu asia. Se, että voi todeta meidän molempian, minun ja koiran oppineen tekemään jokin asia paremmin. Tavoitteeseen pääseminen on palkitsevaa, mutta tulisi muistaa, että matka siihen ei saa olla verta,hikeä ja kyyneleitä. 

Haasteen saavat
1.aippajapiskit.blogspot.fi
2.bensontaokulo.blogspot.fi
3.vafra.blogspot.fi
4. piiakarinen.blogspot.fi
5. zorronblogi.blogspot.fi
6. tuikeviimarieha.blogspot.com

11 pitäisi haaste lähettää, mutta aloitetaan kuudella :)


Kysymykset haastetuille

1. Mitä pidät tärkeänä pentua hankittaessa?
2. Onko sinulle tärkeää, että koirasi kasvattaja ajattelee asioista samalla tavalla?
3. Asia, minkä teet seuraavan koiran kanssa paremmin?
4. Mitä koulutusvirhettä tai kouluttamattomuutta kadut nykyisen koirasi kohdalla?
5. Mikä on paras asia, mitä olet nykyisen koirasi kanssa onnistunut tekemään?
6. Kuinka moneen paikkaan maksat jäsenmaksua koiraharrastuksen vuoksi?
7. Aiotko kokeilla tai aloittaa jonkun uuden lajin ensi vuonna?
8. Mihin olet tyytyväinen tämän vuodenkoiraharrasteissa?
9. Seuraava hankinta minkä aiot ostaa koirallesi/harrastukseesi?
10. Mistä koirasi on saanut nimensä?
11. Mitä toivot ensi vuodelta?





1 kommentti:

  1. Kiitos haasteesta!... Mutta huomioiden tuo blogini päivitystiheys voi mennä ihan pieni hetki ennen kuin ehdin sen ottaa vastaan edes osittain! :)

    VastaaPoista