Vuosi 2015
Aron:
- agilityssä Aron sai puuttuvan ykkösluokan nollan toukokuussa ja siirtyi kakkosluokkaan. Kisattiin kakkosissa 7 starttia, joista hyl 1 kpl, nollia 1 kpl, -5 tuloksia 3 kpl, -10 1kpl ja -25 1 kpl.
- aloitettiin alkuvuodesta rally-tokotreenit ilmoittautumalla kilpailuihin ja käytiin 6 kertaa rally-kisoissa saaden koularit rtk1 ja rtk2. Päästiin Tamskin rallytokon valmennusryhmään ja saatiin tosi hyviä treenikavereita lisää.
- käytiin yhdessä jälkikokeessa, josta JK3 kakkostuloksella.
- saatiin vepe-innostus Landseerien vepe-leirillä
- 3 kpl eri Pärnun näyttelyreissulla
Näillähän saisi ihan mukavasta pisteitä bordercollie-yhdistyksen vuoden tehopari kisassa, jos olisi maksanut jäsenmaksunsa maaliskuussa 2015 mennessä. No minä unohdin sen täysin ja muistaakseni huhtikuussa aloin kyselemään, että katkesiko jäsenyyteni ja haluan olla jäsen tänäkin vuonna. Jäsenyys ei onneksi katkennut, vaikka maksuni myöhemmin hoidonkin. Säännöt on kuitenkin säännöt ja vuoden koira-kisaan saavat osallistua ne, joiden jäsenmaksu on maaliskuun loppuun mennessä hoidettu. Vahingosta viisastuneena nyt yritän tulevana vuonna, että kaikki jäsenmaksut hoidetaan heti tammikuussa pois päiväjärjestyksestä. Meidän perheessä on monenlaista jäsenmaksua rotuyhdistyksiin, seuroihin ja lisenssiä tms, joten on niissä oma pikku hommansa.
Elvis:
- kävi elämänsä ensimmäisessä rally-tokokokeessa helmikuussa saaden 92 pistettä. Ilmoitinkin sen maaliskuun kisoihin, mutta Elviksen sairaus slo hyökkäsi Elviksen kynsiin ja Elvis oli lääkekuureilla kaikkiaan 10 kk yhteen menoon.
Kuva marraskuulta 2015, kynnet on kasvaneet takaisin :)
Ray:
- Petra ja Ray esiintyivät hienosti näyttelyissä niin, että Ray sai suomen sekä viron muotovalion arvon. Sillä on nyt 2 x cacib Virosta. Näyttelypuolella opittiin, että koira pitää lämmitellä huolellisesti ennen kehään menoa. Ray on parhaimmillaan, kun se hiukan läähättää ja näin lämmiteltynä Rayn liikkeet pääsevät oikeuksiinsa. Ray täyttää ensi keväänä 3 vuotta, joten se alkaa vasta nyt valmistua turkkinsa ja kehon kasvun puolesta sitä, mitä valioluokassa kilpailevalta uros japsilta toivotaan.
Tässä Petra ja Ray odottelivat pääsyä ryhmäkehään Pärnussä viime kesänä.
- Petra ja Ray pääsivät Tamskissa nuorten agilityn valmennusryhmään ja kilpailivatkin hienosti ykkösluokassa saaden yhden hyppyradan nollatuloksen ja monta lähes nollaa.
- Kävin Rayn kanssa rally-tokokisoissa ja Ray sai keväällä tulokset alokasluokasta kasaan. Treenattiin melko paljon avo-luokan liikkeitä ja käytiin kerran kilpailemassa avo-luokassa, mutta jäimme ilman tulosta.
Vuosi 2016
Aron
- Täyttää 7- vuotta ensi kesänä. Se tuo tiettyjä paineita pitää koira terveenä ja hyvin voivana. Toivotaan, että Katariina tulee pian äitiyslomilta ja että päästäisiin Tanja Kotin luoksekin Turkuun huoltoon myös.
- Agilityssä tavoitellaan 2-luokan nollia. Siirto kolmosluokkaan on siis tulevan vuoden tavoitteemme.
- Mennään rallyn voi-luokkaan heti tammikuussa, mutta meidän taidot ei ole vielä voittajan tasolla. Oikealla puolen tehtävät käännökset on meille vaikeat. Ensi vuoden tavoitteena onkin kehittyä niin, että pääsisimme mes-luokkaan ja oikealla puolen tehtävät liikkeet olisivat yhtä hyvät kuin vasemman puolen tehtävät.
- Aloitetaan säännöllinen vepe-treenaus heti keväällä ja tavoitellaan koepaikkaa sove ja alokasluokan osalta. Ensimmäisenä tehtävänä on siis löytää paikka johonkin vepeä harrastavaan porukkaan tulevana keväänä.
- pk-jälki hmmmm! Jäljen treenaaminen on parasta mitä tiedän. Kertakaikkiaan. Sitä en tiedä, että kilpaillaanko me tämän lajin puitteissa kuitenkaan. Maastot sujuu, mutta voi sitä tottista. Mielentila ja hyppynoudot kun saisi kuntoon, mutta niin. Katsotaan, saanko tähän enää sellaista puhtia.
Elvis
- täyttää ensi syksynä 10!
- starttaa myös tammikuussa 2x alo rallyssa. Tavoitteena 2x tulos. Elviksen kanssa olisi hauskaa kilpailla myös avoimessa luokassa, mutta en uskalla toivoa nyt tämän enempää.
- Kunpa slo pysyisi nyt poissa.
Ray
- Meillä on näyttelyreissu Riikaan suunnitteilla maaliskuussa. Tavoittelemme sieltä yhtä cacibbia, jolloin ollaan askelta lähempänä kansainvälisen muotovalion arvosta. Tarkoitus on myös kierrellä tulevana vuotena kotimaan kv-näyttelyitä ja laskea rahoja, että riittääkö ne kesäkuussa Tanskan 3 päiväiseen näyttelyyn. Petra osaa esittää Rayn kauniisti ja komea Ray hohtakoon valkoisuutta ensi vuonna näyttelytuomarien silmissä.
- jatketaan Rayn kanssa avo-luokan rallytreenejä ja toivotaan, että treeneistä poikii pisteitä.
- Petra ja Ray treenaavat agilityä yhtä innokkaina kuin tähänkin asti ja kisaavat, kun ovat molemmat sitä mieltä, että hei me osataan nää!
Ray on perheen komistus!
Itselläni näyttää tuleva kevät tosi tiukalta opintojen puolesta. Sairaanhoitaja-opinnoista on nyt 2 vuotta takana ja 1,5 vuotta vielä edessä. Tammikuussa alkaa orientoituminen opinnäytetyöhön ja siihen liittyy paljon hoitotiedettä sekä tieteellisiä tutkimuskursseja. Gerontologinen hoitotyö. Lisäksi hoitajan englanti, iik. Olin lukiossa aikoinaan ihan sikahuono englannissa, joten kieli-opin perusteilla lähdetään heti tammikuussa liikkeelle. Tammikuusta huhtikuulle näyttää niin tiukalta, että vapaa-päiviä on harvoin.
Olen kovasti jo katsellut meille seuraavaa bordercollieta ja lupaavia pentuja on syntymässä jo alkuvuodesta. Pentukuume on kova, mutta joulunpyhinä olen miettinyt, että perheelle olisi epäreilua, että täällä meillä porhaltaisi villi bc-lapsi ja itselläni ei olisi aikaa sille. Katuisin sitä ajan puutetta ihan hirveästi myöhemmin. Täydet tunnit omaan työhön tietää koulun ohella 14 tunnin työpäiviä. Puoliso selviää näistä lasten/koirien kanssa kanssa jotenkin, mutta vielä pentu siihen jatkoksi tietäisi hermon kiristymistä. Järki vastaan tunteet kisassa järki voittaa. Tuleva pentu bordercollie-rotuinen vielä tulee meille, viimeistään valmistujaislahjana itselle keväällä 2017.
Tähän loppuun vielä mun yksi lempikuvista ehkä 5- vuoden takaa, kaverin kanssa on parasta, Aron ja Petra :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti