Leen liikkeet
Lee ei osaa näistä vielä mitään, mutta oikein sormet syyhyää aloittamiseen. Tavoitteena on suorittaa liikkeet koemaisesti, joten tässä on monta palasta, mitä harjoitellaan.
Tavoitteena, että 1. mennään Leen kanssa yhdessä kehään, 2. suoritetaan liikkeet onnistuneesti 3. palkkaan sen liikkeiden välissä sosiaalisesti niin, että säilyttää itsevarmuutensa 4. poistutaan yhdessä kehästä ja koiran ilme on sellainen, että oltiinko supersankareita.
Rakennan näiden tavoitteiden pohjalle seuraavaksi kahdeksi viikoksi hyvän treenisuunnitelman ja miten viisasta Marjalta on laittaa meidät tekemään tämä. Liikkeet kun ei ole niitä virallisia liikkeitä ollenkaan, joten ei tarvitse olla vakavaa, mutta silti on tehtäviä, joiden avulla pystyn opettamaan koiralle monia tärkeitä juttuja. Kokonaisuudessa tulee treenattua sitä, ettei joka tempun jälkeen saa namia/lelua ja kuinka sosiaaliset kehut kantaa siirtymien läpi. Niin ja ne siirtymät. Olen myös huomannut, että Lee jää tosi herkästi silmilllään kiinni leluun, joten ensimmäinen liike lelun heitto ja siitä siirtyminen seuraavan liikkeen alkuun voi olla haasteellista.
Ai että, huomenna aloitetaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti