Kaikki on sujunut toistaiseksi todella hyvin. Etukäteen pelkäsin kipuja, mutta Aron on osoittanut, ettei se ole kipeä. Sen takajalassa oli Durogesic-kipulaastari ja Metacamia sille annostellaan aamuruuan sekaan. Laastari on nyt poistettu ja ilmeisesti sen vuoksi Aron alkaa virkistyä, kun opiaatit poistuvat kehosta. Se on nukkunut kaikki yönsä aivan rauhassa, tosin tänä aamuna heräsin siihen, että se pomppasi sänkyyn viereeni nukkumaan. Eikä saisi pomppia! Se myös astuu jalalleen, nostaa koipeaan niin, että paino on sillä leikatulla jalalla. Haava on siisti, mutta turvotusta jalassa on. Tästä eläinlääkäri puhuikin, että turvotusta tulee ja se laskeutuu sinne kintereen seudulle. Ensimmäisinä päivinä pidin kylmäpakkausta pieniä aikoja ja se selvästi laski sitä turvotusta.
Ruoka on maistunut kaiken aikaa. Varmuuden vuoksi ensimmäiset päivät annoin eläinlääkäristä saatavia purkkiruokia. Niitä sellaisia, missä on ravinto-arvot kohdallaan, imeytyy nopeasti eikä ärsytä vatsaa. Yksi etukäteinen pelko oli, että jos Aron voi pahoin tai ripuloi antibiootista johtuen, niin ollaan pulassa. Vatsa voi kuitenkin hyvin. Ulkona käydään asioilla kolmasti päivässä ja Aronilla olisi jo kovat menohalut. Yritän toppuutella sitä, mutta Aronin isoin vaikeus on, ettei se haluaisi kakata maantasalle, vaan kiipeisi lumipenkalle ja siitä ojaan. Ollaan juteltu, että nyt tilapäisesti sen pitää vaan joustaa, nyt ei vielä kiipeillä lumikasoilla.
Eniten Aronia nyt harmittaa, että pitää olla omassa sviitissään. Aron kun ei saisi juosta eikä riehua, saatika liukastella. En uskalla ottaa riskiä, että ovikello soi -> kaikki juoksee eteiseen katsomaan kuka tuli. Tässä kohtaa Aron ei olisi vielä niin ketterä, että hallitsisi jalkansa porukassa. Parempi olla nyt rauhassa, ettei leikattuun jalkaan tule takapakkeja. Olen laittanut sille yksiön makuuhuoneeseen. Lattialla matot, ettei se vaan missään tilanteessa liukastu. Makuuhuoneen ovi on auki, että se näkee muun perheen ja porttina ovella on kevythäkki. Tämä kevythäkki houkuttelee puoleensa perheen muut koirat, jotka ihan kilpailevat siitä kuka saa mennä häkkiin nukkumaan.
Aronin kuntoutumisen tukena on Nutrolinin nivel-pillerit ja öljy. Fyssarille olen ottanut yhteyttä ja mennään ensi käynnille heti, kun tikit on pois. Sitten saa aloittaa varsinaisen kuntoutuksen. Keväälle on ohjelmassa mm. vesikävelyä. Mitähän vielä voisi tehdä Aronin hyväksi. Taidan mennä nyt pitämään sille seuraa sen sviittiin :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti