Erään lenkin tarina

Oli lomapäivien perjantainen aamu. Lapset lähtivät kouluun ja minä lähdin Leen ja Elviksen kanssa aamulenkille Varsamäkeen. Ja koska lenkin varrelta tuli napattua pari mukavaa valokuvaa jaan ne tänne blogiin. Ehkä tämä blogikirjoitus on yhtä päämäärätön kuin lenkkimme, mutta tässä se nyt on. 

Varsamäki on ollut jo vuosia suosikkipaikkani, sillä siellä ei kukaan tule koskaan vastaan ja metsäautotiet tuntuvat jatkuvan loputtomasti.

 Mitään aikataulua ei ollut, joten kaikessa rauhassa ilman päämäärää eteenpäin. 

Varsamäessä menee ihania metsäpolkujakin ja luonnon vihreys sekä hiljaisuus on aina niin nautinnollista. Tai ei siellä ihan hiljaista ollut, sillä käki kukkui kaikuvasti.

Oli tosi lämmin päivä, joten pojat pulahtivat uimaan matkan varrella olevaan metsälampeen. Sen jälkeen asiaan kuului pyörähtää sammaleikossa pariin kertaan kunnolla. 

Joten Elvis siinä niin nättinä.

Jokunen kilometri mentiin polkuja pitkin, kunnes oltiin suuren suon laidassa. Mihinkähän suuntaan mentäis.....

Suo oli niin kuiva, ettei sen ylittämisessä kastuneet edes lenkkarit. Tuli mieleen, että oltiinko edes suomessa ollenkaan, niin oli outo maisema. 

Suon toiselta puolen matka jatkui metsän läpi ja tässä kohdin piti jo avata puhelimen kartta. Ei ollut enää mitään hajua, että missähän me ollaan. No suunnistajan vaistoilla mennään vaan tuosta metsän läpi ja sitten ollaankin taas tutuilla metsäautoteillä. 

Jossain kohdin mietin, että jaksaakohan Elvis näin pitkän lenkin. Sillä on nyt ikää 11.5 vee ja päivä oli muuttumassa kuumaksi. 

Onneksi matkan varrella pääsi taas pulahtamaan. 

Oman auton jälleen näkeminen oli kaikesta huolimatta ihanaa, sillä 3 tuntia meni meidän pikku-lenkkiin. Hienosti Elviskin jaksoi. Leessä ei lenkin rasitukset näy mitenkään ja autossa se kurkki siihen malliin, että olisi ihan valmis lähtemään uuteen seikkailuun. Ehkä huomenna taas mennään.