Treenikeli oli haastava. Pirkanmaalla ei ole satanut moneen viikkoon, metsä oli ihan rutikuiva, aivan siitepölyssä. Aurinko paistoi taivaalta 22 asteen edestä, mutta onneksi kävi vilvoittava tuuli.
Kyröskosken metsät ovat jälkikoirille tietyllä tapaa haastavat. Kaikkialla on vain sammalmetsää, silmän kantamattomiin. Tasainen alusta on helppoa kulkea, mutta koiralle haastavampaa, koska siellä ei ole korkeaa kasvillisuutta, mikä tekisi "hajutunnelia". Jälkikepit näkee kyllä silminkin, mutta ymmärrän, miten helposti noissa maastoissa tuli hukka jäljeltä. Rutikuiva metsä kyllä oli, sammal ihan murtui kuivuudesta askeleen alla.
Jälki oli Sepon tekemä, pituutta oli 680m, 6 kuusi Sepon omaa keppiä ja pieni jana. Ajettiin se noin tunnin vanhana.
Lee ajoi tämän (jälki nro 13) jäljen paremmin kuin osasin odottaa. Se lähti pikku-janalleen suoraan eteenpäin ja nosti omatoimisesti jäljen. Lähti sille määrätietoisesti.
Se ilmaisi kaikki Sepon jättämät kepit ja ajaa puksutti sitä kuivaa kangasmetsää kuin kone. Kulmissa se on vähän hukassa, mutta Seppo antoi palautetta, että me selvitään niistä, koska osaa lukea koiraa hyvin ja annan sen rauhassa ratkaista kulmat.
Muistutuksena tuli, että voisin ottaa vesipullon jäljelle mukaan ja juottaa koiraa kepeillä. Hyvä muistutus Sepolta.
Ihan huikeaa, että alta vuoden vanha Lee on jo näin taitava. Tämä oli sen pisin jälki. Juteltiin, että Leen kanssa voi ottaa hyvin rauhallisesti näitä jälkitreenejä. Sen kanssa ei kannata kiirehtiä mihinkään, kun se ajaa jo nyt noin hyvin haastavaa jälkeä. Ehkä jälki kerran viikossa voisi olla sille sopiva määrä. Saa vielä kasvaa ja kypsyä kohti isoja jälkikoiran saappaita.
Maasto on niin kuivaa, että Sepon askeleet näkyy sammaleessa.
Mutta ihanan itsenäisesti Lee työskentelee
Ja kyllähän se ihan pisti läähättämään, mutta kivaa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti