Jana oli hyvä. Siinä on edelleen tarkoitus vahvistaa ideaa, että edestä löytyy. Joten lähetin Leen eteenpäin ja ehkä 5 metrin päästä se nosti jäljen, josta se luonnollisesti lähti jäljen suuntaisesti jäljestämään eteenpäin. Taidan rakentaa janatyöskentelyn varmaankin juuri näin, että kasvatan janalla etenemisen matkaa kaiken aikaa pikkuhiljaa, niin että koiralla muodostuu vahva mielikuva, että jälki on aina edessä ja se löytyy, kun etenee vain suoraan. Lisään vasta myöhemmin sille haasteen, missä sen pitää ratkaista kumpaan suuntaan jälki kulkee.
Ensimmäinen keppi oli ojassa ja Lee oli aivan liian lapsikoira vielä ymmärtääkseen tämän. Se kyllä pysähtyi kepille, varmaan haistoikin sitä ja istahti sen viereen hetkeksi. Minä en siellä liinan päässä tajunnut, että se on kepillä ja ajattelin, että se ihmettelee vaan sitä ojaa. Ja Lee vilkaisi minua ja jatkoi matkaansa jäljellä. Joten eka keppi jäi siihen.
Jäljenajo oli hyvää, Lee on tarkka ja rauhallinen jäljestäjä, kulmat oli hyvät ja hienosti Lee ratkoi metsän tuomia haasteita. Näin tuli itselle muistutus, että kaikenlaisia maastoja pitää treenata. Ei valita aina niitä helposti kuljettavia metsiä. Ja tämäkin maasto oli siis ihan hyvää perusmetsää, joten ei siinä ollut mitään valittamista, mutta se kontrasti sileisiin ja tasaisiin metsiin oli suuri.
Keppien ilmaisu ei ole nyt vain niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Joku ihan pieni asia siinä nyt mättää, kunhan keksin mikä. Ilmaisi kepin nro 2, sitten kolmonen saattoi jäädä välistä, kunnes nousi kepit 4 ja 5. Ja haistoi vielä palkkausten jälkeen sen varakepinkin, joten nenä oli auki vielä jäljeltä poistuessa.
Kun Lee löytää kepin, se näyttää käyvän ensin istumaan ja katsoo minua. Ilmeisesti reagoin jotenkin siihen tai kun huomaan, että Lee istuu kepillä ja lähden koiraa kohti, se vasta käy maahan kepille. Ihanne on, että se olisi itsevarma maahanheittäytyjä, kun se kohtaa kepin. Sarin kanssa juteltiinkin, että kaikki muut osuudet näyttää todella hyviltä, mutta keppeihin pitäisi saada varmuutta. Olen nyt pari päivää pohtinut tätä, enkä osaa tehdä mitään suunnitelmaa, että mitä kautta nostan sitä varmuutta. Pitää ilmeisesti vielä pohtia tätä. Kiitos Sari mukavista jäljistä, oli antoisaa pitkästä aikaa.
Sari heitti ilmoille ajatuksen etsintäkokeesta. Ai vitsit se olisi kivaa opettaa Leelle kaikki osuudet, mutta se haku. En tiedä siitä yhtikäs mitään! Ja onhan meillä näitä harrastuksia.....
Me on muuten noustu ihan nextille levelille Leen kanssa, kun tokoillaan tai tottistellaan. Mari Leiviskän koulutus nosti meidät tai meidän yhteistyön ihan uudelle tasolle. Jotenkin ollaan oltu Leen kanssa nyt täysin samassa kuplassa. Lee oli eilen mm. mukana rallytokon valkkuryhmän treeneissä, missä treenasin Rayn kanssa. Meitä oli eilen vain neljä koirakkoa, joten ihan lopussa jäi treeniaikaa 5 min, kun kaikki koirat oli treenanneet jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyödynsin hetken Leelle ja tein kehäänmenoja ja vaikka kehä oli täynnä rallykylttejä ja tokotötteröitä, tuijotti Lee vain minua. Se oli kuin taikaa! Kehässä oli vielä kaksi koiraa tekemässä jotakin, mutta Lee ei häiriintynyt niistä yhtään. Oltiin vain me. Aikaisemmin se olisi taatusti harhautunut ainakin jonkin verran ihmettelemään kaikkea kentällä olevaa, mutta nyt se ei tehnyt sitä yhtään. Olen niin iloinen.
Ennen rallytreenejä kävin eilen 10 km lenkillä Rayn ja Leen kanssa ja kivasti ne minun lenkkikaverini vaan jaksavat. Oli lämmin päivä, joten suuntasin Kaupin urheilukeskukselta kohti Näsijärveä ja reittini kulki Nässyn rantapolkuja pitkin. Koirat pulahtivat veteen vähän joka välissä ja nautttiin kesästä ja auringosta. Kunnes huomasin, että rallytreenit alkaa tunnin päästä ja oltiin kaukana autosta. Aikas reipasta vauhtia mentiin kohti autoa ja oltiin onneksi meillä on vikkelät kintut, ehdittiin treeneihin.
Pulahtaminen on kuitenkin kivaa sanoo Lee.
Ja niin on myös Rayn mielestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti