Myytin leiri 2018

Myytin kennelin Jessica oli ihana ja järjesti meille unelmien koiraleirin. Paikaksi oli valittuna Jämi ja sen ympäristö mäntymetsineen on ihan käsittämättömän kaunista. Jämin kankaat on todella elämys.

Leen sukulaisia oli tullut kovasti leirille, mutta osallistujissa oli muitakin kuin Myytin väkeä. Tämähän on vain kahta antoisampaa, kun sai tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin. Meille oli vuokrattuna oli kaksi isoa mökkiä, missä majoituttiin ja harrastamaan pääsi useampaa lajia, joten vaikeinta oli ehkä valita, että mihin keskittyy. Leiri alkoi jo torstaina, mutta itse pääsin paikan päälle vasta perjantaina.


Perjantaina illalla jäljestettiin Tiinan, Annan ja Jessican kanssa pellolla. Tehtiin toisillemme jälkiä/harhoja ja jälkien vanhentuessa Tiina ja Anna tallasivat minulle esineruutua. Lee pääsi ruutuun, missä oli vieraat esineet ja Minttu-koira oli ollut auttamassa ruudun tallausta. Katsottiin Leen kanssa, kun Anna vei esineet ruutuun ja sitten sai hakea. Vähän Lee harhautui juoksemaan ylimääräistä ja avaralla tasaisella pohjalla se ajautui tuulen mukana ruudun sivulta ulos, mutta suht nopeasti oli kaksi esinettä minulla ja en nostattanut sen enempää.

Lee kysyy, että joko saa hakea esineet

Leelle tehtiin myös janaharjoitus, joko sisälsi pienen jäljen. Jälki (nro 19) kulki noin 6 metrin päässä lähetyspaikasta ja se oli niin helppo, että koira takuuvarmasti onnistuu. Ensimmäinen keppi oli ehkä 50m päässä jäljen nostopaikasta ja sen Lee ilmaisi hyvin. Kakkoskeppi oli ehkä siitä n.100m päässä ja paikassa, missä oli jotakin varpua enemmän ja paljon jonkun eläimen tallaamaa jälkeä. Lee tarkisteli sitä kohtaa, mutta jatkoi sitten eteenpäin. Kakkoskeppi oli tämän jäljen päättävä keppi, joten ihmettelin siinä, että mitäs nyt tehdään, kun Lee jatkoi luonnollisesti jäljestystä jäljen tallaajan reittiä pitkin. Nokkelana näin, että lähestytään ihan just autoja ja Lee se vaan jäljestää. Otin pienen pyrähdyksen Leen perään ja kun olin Leen takana, se  nosti päänsä katsoakseen, että mitä ihmettä rynnin sen taakse. Siinä kohdin heitin taskussa olevan ykköskepin sen eteen kolmen metrin päähän, jonka se ilmaisi tuota pikaa. Näin sain lopetettua jäljen palkkaukseen eikä Lee toivottavasti huomannut mitään hämminkiä.


Aron sai hienon jäljen pellolle ja se oli niin tohkeissaan. Se jäljesti jo koko matkan autolta  ja annoin sen tehdä niin, ettei tarvitse sitten itse jäljellä roikkua sen perässä hillitsemässä liikaa intoa. Meillä oli pari tuntinen jälki, jossa teemana oli esineet, 5 kpl. Huippua oli, että Aron ajoi jälkeä tosi hyvin, teki loistavat kaksi kulmaa ja oli erittäin motivoitunut. Esineillä kaksi ensimmäistä se ilmaisi menemällä maahan, mutta asettui ihan poikittain jälkiesineen sivuun. Keskimmäinen esine oli täydellinen ilmaisultaan ja koira oli lähes suora jäljen menosuuntaan nähden. Neljäs esine muistutti liikaa Aronin mielestä jotakin tunnistusnoutokapulaa, koska se kävi suussa. Viimeinen esine oli taas jo parempi eikä se käynyt suussa. Aronin silmät loistivat onnesta, kun se sai jäljestää. Selvästi huomasin, että kun vieraat jälkiesineet muistuttivat tuttuja kotonakin treenattuja esineitä, oli ilmaisu parempi. Jatkossa pitäisi laajentaa ilmaistavia esineitä erilaisiin materiaaleihin. 

Aron menossa jälkipaalulle jäljestäen, mikä on puolessa välissä peltoa

Jee, nyt näkyy jo paalu, joko mennään?

Hyvin saatiin aikaamme kulumaan siellä pellolla ja lähdettiin ajamaan mökeille ehkä klo 22.30. Pikkasen oli nälkä, kun olin syönyt iltapäivällä viimeksi. Hyvässä säässä ja seurassa ajan käsite oli vain epämääräinen.

Leen kasvattaja Jessica ja Tuli jäljestivät aurongonlaskuun

Lauantai-aamuna mentiin klo 9 Jämin keskustaan ja sinne sellaiselle isolle nurmi/urheilukentälle, missä oli kouluttajana Mari Leiviskä ja jokaiselle koirakolle oli aikaa 25 min. Otin heti puheeksi meidän viime viikon haasteet eli sen, että Lee on kovin kiinnostunut vieraista koirista, jolloin sen on vaikea keskittyä minuun, jos joku koira leikkii vieressä tai ottaa luoksetuloa tai kun mennään ryhmäpaikalla oloon. Sen teeman puitteissa treenattiinkin sitten sekä lauantaina että sunnuntaina ja sain valtavasti Marilta ajatuksia tähän probleemaan.


Leen kanssa tehtiin erilaisia kehään menoja ja oli ihana huomata, että ne kantoivat meidät melko hyvin kehään. Tietysti oli uusi paikka ja uudet ihmiset ympärillä, mutta tehtiin monta onnistunutta kehään menoa. Mari puhui, että kaiken ydin on vain sen rutiinin kasvattaminen ja opitun yleistäminen eri paikkoihin. Rutiinia pitää rakentaa  siitä kohdasta eteenpäin, kun odottetelemme vuoroamme kehään, kun kuulen, että meidän vuoro on kohta ja kun me mennään kehään. Tavallaan jo ennen ensimmäistä liikkurin perusasentoa on monta pätkää, mutta mitä paremmin pilkon ja vahvistan nämä kohdat, sitä rutiinimmin koira selviää niistä myöhemmin missä vaan.

Saimme myös ympärille häiriökoirakot ja tehtiin yksi kehään meno porukalla. Tässä Lee häiriintyi ympärillä olevista, mutta ei ihan niin pahasti kuin viikko sitten kotihallilla. Mari kommentoi, että ryhmässä kehäänmeno ei ole Leelle tuttua, mutta se pitää tutustuttaa siihen. Sille tulee kertoa ja opettaa, että miten meidän tulee toimia. Virheistä ei tule tässä kohdin huomautella, sillä koira ei vielä edes tiedä miten sen tulee toimia, joten autan ja ohjaan nyt aluksi Leen näissä esim palkkaamalla niin tiheästi, ettei se edes ehdi lukkiutua niihin muihin.


Sain myös ohjeeksi, että vahvistan ihan kaikessa kentällä olossa koiran ja minun yhteyttä. Esim kun odottelen kentän laidalla, että koskahan on meidän vuoro, palkkaan kaikista niistä, missä koira hakee minulta itse kontaktia tai tarjoaa, että voidaanko tehdä. Samoin palkkaan kehässä niitä kohtia, kun se on laitettu "käy siihen" tilaan ja jos se siinä tuijottelee minua sen sijaan, että se tarkkailee ympäristöään, poimin nämä ja palkkaan. Eli rakennan kaikessa toiminnassa sitä, että vain minun kanssa kannattaa olla. Toki voidaan olla kentän laidalla rennosti ja katsella toisten koirien treenejä, mutta jos ne vievät kaiken ajatuksen meidän keskinäisestä toiminnasta, ei sekään ole hyvä juttu.


Tehtiin myös heitetystä lelusta luopumista ja juteltiin, että jatkossa pidän kriteerin, että Lee kysyy katsekontaktilla aina minulta luvan esim noutoon lähtöön tai ruutuun lähtöön. Nyt kun heitän lelun, jää se tuijottamaan sitä intensiivisesti ja jos pyydän sitä katsomaan minua, ei se pystynyt siihen. Heitetty lelu on kuin magneetti. Sama on luultavasti edessä kapulan kanssa, joten luopuminen nousee yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi meillä nyt jatkoon. Saatiin hyviä treeni-ideoita tämän työstöön, joten homma jatkuu kotona. Leelle oli myös haastavaa, että Marilla oli lelu kädessä mitä se heilutteli, joten meillä on vielä paljon tekemistä tämän suhteen.

Leen äiti Nirri ja Saila treenasivat myös kapuloista luopumista Marin kanssa. Mari heittää kapulan ja Nirrin pitää ottaa katsekontakti, mutta sen pitää pystyä sen lisäksi olemaan aktiivinen ohjaajaa kohti ja tehdä muutakin esim jokin temppu pyörähdys tms. Jos ajatus on liikaa kapulassa, oli tempun teko nahkeaa tai mahdotonta. Mari sanoikin, että jotkut koirat unohtavat nuo kapulat vasta haudassa, mutta niiden pitää pystyä olemaan ohjaajaa kohti silti kuulolla, vaikka ne kaiken aikaa tietävät mihin se ihana kapula juuri lensi. 

Sunnuntain toko treenissä tehtiin Marin silmän alla lisää kehään menoja. Meillä oli myös yksi leikkivä koira siinä häiriönä eikä Lee mennyt häiriöön kertaakaan. Mari sanoi, että Lee teki niin hyvin, ettei haluttu saada sitä epäonnistumaan, joten häiriökoirakkoa ei tuotu ihan lähelle, mutta sille etäisyydelle, että Lee tiesi sen olevan siellä ja päästiin palkitsemaan onnistumisista.

Tehtiin myös henkilöryhmää, missä kommentiksi tuli, että minun tulee palkata koiraa sinne henkilöryhmän sisään eikä ulos siinä vaiheessa, kun tullaan pois sieltä. Hyvä pointti. Koiran tulee ajatella, että se oikein haluaa seurata intensiivisesti ja mennä kanssani henkilöryhmään, koska siellä saatetaan se palkita.


Katsottiin myös seuraamista ja sain muistutuksen, että kontaktin kestoa perusasennossa tulee rakentaa enemmän. Marin mielestä seuraaminen on eniten kontaktin pitoa tietyssä paikassa eli siinä ihmisen sivulla. Ja tehtiin ihan paikallaan ollen sitä kontaktin pitämistä ja Lee oli koko ajan vaan parempi. Tuli ihan hurjan hyvä mieli.


Toisten koirakoiden treenistä tuli paljon kaikkia juttuja, mitä pitää päästä Leen kanssa kokeilemaan, joten Marin koulutus oli tosi hyvä ja hyödyllinen.


Lauantai-iltapäivä vietettiin metsäjälkiryhmässä ja nyt meitä oli 5 hengen porukka. Tehtiin toisillemme jäljet, tallattiin yhdessä esineruutu ja oli käsittämätöntä, että metsää oli silmän kantamattomiin. Ei ollut pelkoa, että metsä loppuu kesken, joten saatiin hyvät jäljet kaikille.


Leen jälki nro 20 oli Veeran tekemä, noin 500m pitkä, 4 kepin jälki. Ajettiin tunnin vanhana. Oli kuuma ja metsä oli rutikuiva. Kävi kuitenkin tuuli ja sen tunsi iholla. Tuuli vaikuttaa mielestäni enemmän koiran työskentelyyn silloin, kun kaikkialla on tasaista ja huomasin, että menomatkalla mentiin vastatuuleen ja silloin koira seilasi ehkä enemmän siinä jäljen päällä. Takaisin päin tullessa se ajoi jälkeä paljon suoraviivaisemmin.

Lee jäljestää

Keppejä nousi 3/4 ja näistä viimeinen oli se, minkä yli Lee vaan meni suu auki. Ilmeisesti se jäljesti jo hieman väsyneenä, homma oli kyllä tosi rankkaa, joten se ei vaan kyennyt nyt haistamaan keppiä. Jouduin taas juoksemaan sen kiinni ja heittämään sen eteen kepin, että saatiin lopulta se palkattua ja kepin kautta kerrottua, että kiitos olit hieno ja nyt jälki loppuu. Lee oli kyllä kaikin puolin juuri niin hyvä, kun se voi olla. Se ajoi jäljen tarkasti ja tunnollisesti, kulmat oli hyvät ja se vaan on niin siistikäytöksinen jäljellä ollessaan. Tosi hyvä kokemus kyllä oli, sillä tuo tasainen loputon sammal on niin erikoista meille. Jatkossa kyllä voisin ottaa jäljelle mukaan vesikissanruoka-purkkeja palkaksi ja saisin näin koiran juomaan siellä kepillä ja siten helpottaisin raskaan työn tekoa.
Ja nyt oli jo toinen jälki peräkkäin, missä Lee menee yli viimeisen kepin ja minulle tulee hätä, että mitäs nyt. Ensi kerralla pyydän jäljentekijää jättämääm jäljen päähän ns. kaksi loppukeppiä, jotta pääsen ehkä palkkaamaan koiran turvallisemmin. Jos käy vahinko viimeisen kepin kohdalla, että se ylittää sen, on edessä vielä yksi, mille sillä on mahdollisuus pysähtyä. Jos se pysähtyy viimeiselle kepille, miten pitää, jätetään se varakeppi sinne metsään. Onpahan kuitenkin vahingon varalla siellä.

Sitten tallattiin esineruutua

Esineruudussa Lee oli tosi hyvä. Siellä oli käynyt jo meitä ennen koiria ja esineetkin oli valmiiksi ihan kuolassa. Lee teki kaksi pistoa ja se tuotti kaksi esinettä. Se lähtee hyvin suoraan eteenpäin. Nenä sillä on auki, se laukkaa, muittei ihan hullun laukkaa. Sanoisin, että asiallinen ruutu-työskentely kaikin osin.


Aronkin pääsi tekemään tämän esineruudun. Se pisti kaasun pohjaan ja laukkasi ruudun ympäri ensin niin, että minua hirvitti sen leikatun kintun puolesta. Toisella pistolla se vasta siirtyi työskentelemään ja nyt alkoi niitä esineitäkin nousta. Nostatin 3 esinettä neljästä ja Aron oli niin mielissään tästä.


Lauantai-iltasella kävin lenkittämässä poikia ja ne metsät siellä Jämillä saa ihan haukkomaan henkeä. Se vaan on niin ihmeellisen kaunista ja siistiä.

Aina, jos tulee kaatunut puunrunko lenkillä vastaan hyödynnetään se vatsalihastreeniin. Lee on melko hyvä pitämään tasapainon rungolla, mutta kyllä se vaatii siltä keskittymistä. 

Sekä Aron että Lee olivat vallan mukavia leirikavereita, mutta oli ne väsyneitä, kun tultiin kotiin. Itselle jäi tosi hyvä mieli leiristä, kun tutustuin taas uusiin koiraharrastajiin ja koiriin. On niin antoisaa vertailla kokemuksia, treenitapoja ja kuullä uusista jutuista. Sain lisää uusia treenideoita, joten kiitos Myytin väki ja kaikki muut leirillä olleet. Kiitos Tiina ja Veera hyvistä jäljistä. Arvostan niitä todella. 

 Tunsin itseni niin onnelliseksi leirin jälkeen, koska koen olevani etuoikeutettu, että saan treenata terveellä koiralla. Nautin nyt niin paljon matkasta, että jokainen treeni ja jokainen päivä otetaan ilon kautta.


Ja niin, Leen terveystutkimukset viime viikolla näyttivät pelkkää vihreää valoa tulevaisuuteen. Lonkat A/A, kyynärät ja polvet nollaa ja selkä/lanneranka täysin normaali ja terve. Pikkasen hienoo! Nyt meitä ei pidättele enää mikään.