keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Kaikkia kivoja juttuja

Petra ja Ray palkittiin vuoden 2018 parhaana agilitykoirakkona Suomen japaninpystykorvayhdistyksen toimesta. Viime vuoden tuloksissa kaikkiaan 9 kpl nollaratoja kolmosluokassa ja jokunen vitonen toivat tämän palkinnon.


Sen lisäksi saimme sähköpostia, että Petra ja Ray ovat valittuina Eoj-kisoihin suomen joukkueeseen. Nämä kisat käydään heinäkuussa Sveitsissä ja matkasuunnitelmia tehdään nyt täydellä tohinalla. Olen niin tyytyväinen, että koiraharrastus tarjoaa iloa ja riemua näin paljon niin äidille kuin tyttärelle. Valmistautumiseen kuuluu, että Ray käy hoidattamassa kehoaan Helmiina Kauhasen luona. Rayllä oli kropassaan jonkin verran jumia kevättalvella, mutta Helmiina sanoi, että saamme sen kyllä käsittelyllä ja hieronnalla pois. Ray ei ole päivääkään ontunut, mutta käsiin tuntui kivikovat lihakset ja näitä on jo tässä kahden hierontakerran verran pehmitelty. Ray treenaa kerran viikossa agia tuttuun tapaan nuorten valkkuryhmän treeneissä ja sen lisäksi yritetään käydä nyt Petran kanssa erikseen tekemässä vauhtia ja irtoamistreenejä Raylle. Kisoja on kalenterissa hyvin vähän, mutta eniten tässä odotellaan Jsp-kisoja toukokuulle. Tosi kivaa ja jännää!!

Leen kanssa olemme nyt keskittyneet eniten ensimmäisiin koiratanssikisoihin. En tiedä yhtään, että miten siellä sitten menee, mutta olen tutustunut lajiin niin sääntöjen kuin erilaisten videoiden kautta. Tanssimekko on lainattu kaverilta ja Lee osaa jo ulkoa meidän ohjelman. Tämä ei ole mikään hyvä juttu, kun se vähän ennakoi.  Pari viikkoa on vielä aikaa hioa kuvioita, joten katsotaan mihin meidän taidot riittää.
Odotan myös kovasti jälkikauden alkamista ja sitä varten olen nyt hinkuttanut jälkiesineen ilmaisua kohta pari viikkoa. Huomasin, että opetin sen ihan liian huolimattomasti viime vuonna, joten nyt olen keskittynyt opettamaan Leelle sitä ihan äärettömän pikkutarkasti. Eilen tuntui, ettei se opi ikinä sitä tekemään kriteerieni mukaan, mutta tänään se väläytti, että kyllä se oppiikin. Kotipihassa on muutama auringon sulattama kuiva maaläntti ja siinä on hiottu päivittäin tekniikkaa. Käytännössä haluan, että kun koira kohtaa esineen, se käy välittömästi maahan niin, että esine on sen tassujen välissä. Haluan myös, että se tuijottaa esinettä siinä maatessa, jolloin se pysyy jäljen suuntaisena eikä makaa vinottain lonkalla nähdäkseni, mitä minä siellä takana teen. Helppoa ei ole ollut, mutta odotan jo niin kovasti viheriöiviä peltoja, missä päästään jäljestämään ja ilmaisemaan esineitä yhdessä.

Vielä on metsissä ja maastoissa jonkin verran lunta, mutta kyllä se kevät sieltä tulee!!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti