sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Yhden liikaa

Eilen illalla treenattiin pohjois-hämeen kennelpiirin nuorten tokokoirien kanssa ja treenit oli kivat. Meidän tokot on olleet tauolla hetken, kun on keskitytty koiratanssiin, joten piti kaivaa Leen treenivihko esiin ja katsoa sieltä, että mihin jäätiinkään. Ja sielllähän se vihossa luki, että paikkaistuminen otettava työn alle. 

Aloiteltiin kuitenkin oma treenivuoron Miikun liikkuroimana ja muisteltiin miten liikkuroitua seuraamista tehdään. Olin ihan täysin unohtanut tokoroolini ja eniten vaikeuksia oli itsellä toimia liikkurin ohjeen mukaan. Täyskäännöksen kohdalla piti arpoa, että käännynkö oikeaan vai vasempaan vai teenkö saksalaisen. Leen seuraaminen oli kuitenkin mukavaa, joskin se istuu perusasentoihin nyt hitaasti, kun koiratanssitreeneissä vahvistettiin sitä, että ei saa istua missään kohtaa. No näitä muistutellaan niin koiralle kuin ohjaajalle ja eiköhän ne sieltä palaudu. Tehtiin myös yksi liikkeestä maahanmeno ja se näytti hyvältä, joskin maasta ylös perusasentoon voisi olla reippaampi. 

Sitten sitä istumista. Lee on kovin herkkä joissakin asioissa ja vaikeinta paikkaistumisessa on se, kun ohjaajat palaavat koirien viereen. Se kokee joten sen ihmisrintaman uhkaavana, joka kulkee kohti koiria liikkurin käskystä. Ja tämä näkyy Leen huolena, ettei se tiedä mihin se katsoisi tai vajoisiko se maahan, kun niin huolestuttaa. Harjoiteltiin tätä sitten niin, että Miikku liikkuroi ja Susanna palasi mielikuvituskoiransa viereen. Lee oli siis ainoa koira siellä rivissä ja totutteli vaan ohjaajiin, jotka palaa koirien viereen. Pallovapautuskikalla saatiin Lee rentoutumaan ja tehtiin koko ajan paranevia toistoja. Treenien lopuksi oltiin Kiusan ja Ässän kanssa paikallaoloissa ja Lee näytti tässä ekaa kertaa levolliselta, vaikka se istui nyt 2 min pitkän ajan. Kehuin sitä hiljaa tasaisin väliajoin ja vielä koiran luo palatessa. Iloitsin, että yhden treenin aikana päästiin tässä kuviossa hienosti eteenpäin. 

Kentältä poistuessa katsoin, että olikohan Lee purrut kieleensä, kun jotakin punertavaa näkyi sen suussa. Olimme leikkineet fleecenarulelulla ja verkkopallolla treenien lopuksi. Kurkkasin suuhun ja siinähän se törrötti; puolikas hammas alaleuassa. 
Ja näin treenien riemu loppui kuin seinään. Poishan tuo tynkä on otettava, joten heti maanantaina soittelen aikaa eläinlääkäriin. Samalla myös kaikki lähipäivien sovitut treenit katosivat kuin tuhkana ilmaan. Tänään meillä oli suunnitelmissä lähteä koko päiväksi metsään Maaritin ja hänen porvoolaisten pk-harrastajien leirille. Luvassa olisi ollut kaikkea metsässä tehtävää treeniä liittyen etsintäkokeeseen, mutta en uskaltanut ottaa nyt riskejä. Itse hammas ei vaikuta kipeältä, mutta jos se treenatessa osuu esineruudussa tai jäljestäessä johonkin, on se kyllä goodbye jälki. Lee on herkkä koira ja ei tarvitsisi kuin yhden kirpaisun, jota sitten yritettäisiin unohtaa. Joten pakko oli ottaa järki käteen ja perua meidän menomme metsätreeneihin. Harmitti ihan älyttömästi. Mitä tässä nyt tekee koko hyvän sunnuntain? Luulen, että vain koira/treenihullu harrastaja ymmärtää tämän harmin. Toinen harmi tietysti on, että kuinka paljon tuosta seuraa saikkua ja varo-aikoja. Toukokuulle oli suunnitelmissa ainakin yhden rallymestaruuskisat Seinäjoella. Toki kisoja tulee ja treenejäkin, mutta tämmönen nyt tähän väliin.

Takana meillä on kyllä kiva treeniviikko, joskin jouduin ihan tosissaan miettimään minun ja Leen harrastuksia. Olimme torstaina Tainan ja Heron kanssa pellolla jäljestämässä. Tämä oli Leen ensimmäinen peltojälki tänä vuonna ja mietin Tainan kanssa oikein hartaudella peltojälkeä ja sen treenaamista. Itse jäljellä Lee oli vähän huoleton. Sen työskentelyssä heti näkyi, että takana oli pari metsäjälkeä. Lisäksi sen esine-ilmaisut huononivat loppua kohden ja kolmannen esineen se selkeästi haistoi, mutta olisi jatkanut matkaansa eteenpäin. Muutama jälkisuora oli oikein hieno, mutta kauttaaltaan meidän työskentely kaipaisi selkeää rutiinia ja jämäkkää hallintaa jäljelle lähtiessä, esineeltä lähetettäessä jäljelle ja itse esineillä loputonta hiomista. 


Kaikkien bordercollieiden jäljestyssankari Hero jäljellään. Hero on niin hieno jälkikoira, rauhallinen ja tarkka. Ihailen Tainaa, miten hyvin hän on panostanut ja kouluttanut Heroa tähän peltojälkeen.

Kotiin palatessa kuitenkin kohtasin sen tosiasian, että meillä on Leen kanssa siitä mahtava tilanne, että minulla on koira, jota voisi työstää oikeastaan ihan mihin lajiin vaan. Mutta sen kynttilää ei voi polttaa molemmista päistä. Laitoin meidän lajit mielessäni tärkeysjärjestykseen ja ajattelin, että sitä tehdään, mitä sydän sanoo. Jotakin lajia ei voi harrastaa siksi, että olettaisin jonkun toivovan niin. Ja kaikkea ei vaan saa yhdellä kerralla. Viikossa on koiralla oltava ainakin yksi täysin vapaapäivä ja jossakin välissä jopa kaksi, että sillä on tilaisuus palautua. 

Päätin, että kesän ajan sydämeni sykkii etsintäkokeelle ja ensi viikolla aloitamme Sari Kärnän silmän alla hakuharrastuksen. Hakua sen verran, mitä etsintäkoetta varten vaaditaan. Haku, mistä en oikeastaan tiedä mitään. Sen rinnalla tehdään maastoissa niitä muitakin osa-alueita, mutta metsä ja peltojälkeä ei oikein voi tehdä samaan aikaan. Pellolla työskentely ja varsinkin esineilmaisujen pitää olla millilleen suorat ja taas jälkikepin ilmaisu metsässä voi olla toisenlaista, kun metsä antaa sille omat haasteensa. Törmäsin tässä kohdin myös ristiriitoihin ja eettisiin pähkäilyihin, että mitä kaikkea voin edes vaatia koiraltani. Siksi nostin nyt peltojäljen sittenkin sivuun, vaikka se kirpaisi. Se olisi se "yhden liikaa".  

Rally-tokossa ollaan myös hyvässä tilanteessa, että meillä on älyttömän hyvä treeniryhmä. Lee on myös ihan valmis kolmanteen koitokseen avoimessa luokassa ja puoli-valmis voittajaan. Jos nyt oikein innostuisi, voisi työstää puolen vaihtoja takaa ja jalkojen välistä. Oikealla puolen seuraamista ja käännöksiä, peruutusta seuraamisesssa ja kukkasia. Otanko tokotreenit vielä siihen rinnalle? Ja pk-tottis. Apua! Ja taas, onko nyt yhden liikaa? Tässä päätin, että nyt on kesäkausi, joten jätän rallyn voittajan työstämisen ensi syksyn hallikauteen. En halua viedä Leetä keskeneräisenä kokeeseen, missä sille voi tulla kokemus, että on liian vaikeaa. Treenataan toki rallya nyt kerran viikossa, mutta jätän voittajan korkkaamisen ensi syksylle ja talvelle, kun sitten ei ole näitä maastolajeja viemässä sen voimia. Tokoa ja pk-tottista varten jäävät seiso ja istu pitänee opettaa nyt myös, mutta jätän ruudun ja kierron treenaamisen nyt hetkeksi sivuun.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti