Vuoden eka jälki!

Olen löytänyt aivan loistavan treeni ja lenkkipaikan, jonne on palattava aina uudestaan ja uudestaan. Lumien pikkuhiljaa sulaessa on paljastunut aivan loistavia jälki ja esineruudun paikkoja, joten maanantai-aamun suunnitelma oli lähteä heti kun herään; jälkimetsään. Vuodet ekat jäljet saa sellaisen olon, mitä lapsena koin, kun sai ottaa pyörän käyttöön pitkän talven jälkeen. Sellaista vapautta ja riemua, mitä ei sitten enää keskikesällä edes muista.

Aamulla oli vaan vielä pakkasasteita. Mitenkähän se jälki käyttäytyy, jos sen tallaa jäiseen maahan ja tunnin päästä aurinko sulattaa sen. Meneekö se vaikeammaksi vai helpommaksi? No otin yhden tunnin tähän pelivaraa lisää ja käytiin hyvällä alkulenkillä vieressä olevilla soramontuilla. Samalla aurinko jo sulatti jäistä maata lämpösäteillään.

Lenkin jälkeen kävin tallaamassa molemmille bordercollieille jäljet vanhentumaan. Samalla Aron tuli kanssani tallaamaan Leen esineruutua ja tein sen helppoon hiukan nousevaan rinteeseen. Semmoinen mäntypuiden alla oleva sammaleikko on helppo. Koiran näkee koko ajan ja melkeimpä ne esineetkin, kun aluskasvillisuutta oli vähän. Teemana oli vaan tehdä treenistä mahdottoman kiva ja motivoiva. Vein ruutuun 6 esinettä, pari eteen, kolme taakse ja yksi puoleen väliin. Ruutu oli 50m syvä ja 30m leveä. Päätin haetuttaa 4 esinettä ja sit lopettaa siihen. Noin monta esinettä tuolla alueella takasi sen, että aina kun koiran lähetti ruutuun, se osui kyllä esineeseen. Ja sukkelaan se Lee ne esineet kävikin hakemassa. Se lähti aluksi vähän jäljestäen ruutuun, mutta löysi heti etuesineen ja palautti sen täydellä laukalla minulle. Sain läheteltyä Leetä eripuolille ruutua ja menestystä oli, joten tämä oli hyvä treeni. Lee vaikutti erittäin iloiselta ja tyytyväiseltä itseensä.


Sitten odottelin autolla vartin verran, että Leen hengitys tasaantuu, kun se läähätti sen verran ruudusta tullessa. Ja hetken päästä käveltiin kohti jälkeä. Olin tehnyt jäljen alkuun hyvän janan, mutta en lähettänyt koiraa varsinaisesti jäljelleen, kunhan kävelin sen kanssa kohti jälkeä ja annoin sille liinaa, kun huomasin, että se haistoi edellä olevaa jälkeä. Ja siitä se lähti kuin vahingossa nostamaan jäljen ja ajamaan sitä oikeaan suuntaan.

 Jälki oli 500m pitkä ja varustettu 3 kepillä. Lee ilmaisi kaikki kepit, ajoi jälkeä tosi hienosti ja oli tarkka. Ekassa kulmassa se hukkasi jäljen, mutta se jäljestää sen verran rauhallisesti, että se huomaa heti jäljen hukkumisen. Tämän vuoksi se myös löytää jäljen nopeasti, koska ollaan ihan metrin tai kahden päässä. Nautin sen rauhallisesta jäljestystavasta, mutta selkeästi vauhtia alkoi nousta loppua kohden. Jälkikepit se ilmaisi hyvin, mutta kolmas ja viimeinen keppi oli ilmaisultaan just se, mitä olen sille kevään aikana yrittänyt opettaa, joten tämä oli sellainen työvoitto, ettei riemulla ole rajaa.

Kun se kohtaa jälkikepin tai esineen, haluan, että se käy välittömästi siihen maahan. Jos se tekee näin, se putoaa ikään kuin jäljen päälle ja makaa jäljen suuntaisesti. Päädyin tähän siksi, etten halua erotellä ilmaisua metsä tai peltojälkien välillä. Näin homma pysyisi yksinkertaisena, että aina kun koira jäljestää ja kohtaa ihmisen hajuisen kepin tai esineen, käydään makuulle. Vielä viime vuonna se pyöri esineen ympärillä ja miettien mihin kävisi maahan. Päätin tehostaa opetusta ja pitää kriteereistä kiinni. Kaksi viikkoa tätä nyt hinkkasin kotipihassa ja vaivuin välillä ihan epätoivoon ajatellen, että se ei ikinä opi sitä. Mietin, että mikä siinä voi olla niin vaikeaa?? Ei tarvi kuin haistaa esine tai keppi ja käydä siihen makuulle niin, että esine löytyy tassujen välistä. Ja nyt se ihana Lee teki sen opetetun kolmoskepillä just niin kuin sen pitikin. Jes!!!!!

Aron taas oli niin tohkeissaan, kun oli sen vuoro. En muistanutkaan, että se haluaa ajaa jälkensä laukalla ja miltä se liina tuntuu paljaissa sormissa, kun mennään reippaammin. Aron oli kuin tulta, kun se ajoi jälkeänsä. Toki tämä henkselien paukutteli hukkasi 400m pitkän jälkensä kulmassa kaksikin kertaa ja meni heti kymmeniä metrejä yli kulman. Kaikki kepit löytyi ja ne palautettiin täydellä laukalla hyvin keppejä purren. Oi sen jäljestysriemua! Ihan hirveesti sen leikattu pilvi ei tykkää näistä metsälaukousta, mutta en halunnut sammuttaa sen riemua. Otetaan sitten illalla tarvittava kipulääke, jos näkyy ontumista.