Maanantaina kävin itsekseni Kyötikkälän kentällä, mutta Lee tuntui hivenen väsyneeltä viikonlopun jäljiltä, joten en tehnyt mitenkään pitkästi. Väsymys näkyi sellaisena, ettei se ollut ihan terävimmillään mukana. Työstin seuraamisessa pään asentoa kunnolla ylös ja syötin sitä runsaasti kainaloni suunnasta. Luoksetuloja otin läheltä edessä olevalle alustalle, että saisin sen oppimaan tulemaan suoraan eteen istumaan, mutta tämä on maailman vaikein juttu. Miten voi ollakin niin vaikeaa? Lee tulisi mielellään sivulle.
Pk-noutokapulan kanssa leikittiin myös hetki ja yritin vahvistaa vain laukkaa kapula suussa tehden sellaisia noutoja, missä kapula on tosi kaukana. Vauhtipalkka on vaikeaa, koska tiputti kerran palkkaustilanteessa kapulan tassulleen ja oli siitä vähän epäileväinen hetken.
Lopuksi tehtiin yksi alokasluokan a-esteen ylitys niin, että jätin Leen esteen toiselle puolen ja kutsuin sitä toiselta puolen. Aikaisemmin olen vapauttanut sen esteeltä leluun, mutta nyt ohjasin käsin sen tulemaan eteeni istumaan.
Tiistaina ei treenattu mitään, käytiin vain ulkoilemassa Oriveden Pukalassa kaverini ja hänen koirien kanssa. Eväät tärkeimmät tällä reissulla.
Keskiviikkona oli rally-treenit illalla meidän valkkuryhmän kanssa. Nyt Lee tuntui villillä ja vähän turhankin innokkaalta, mutta mukavaa oli. Rakennettiin mes-luokan rata, missä Lee teki ekan kerran elämässään hyppyä ja putkea osana rataa koiran ollessa oikealla. Meni kyllä kivasti ja seuraaminen oikealla puolen on oikein hyvällä mallilla. Erikseen katsottiin Leen liikkeestä istumista ja käsiavun kanssa saan sen istumaan, mutta pitäisi harjoitella tätä nyt monessa eri liikkeessä ja tilanteessa häivyttäen käsiavun siitä pois.
Torstaina oltiin hakuilemassa Sääsjärvellä ja meillä oli nopeat hakutreenit. Reippaassa tunnissa oltiin treenattu neljä koiraa, joten siitä ehti vielä kotinurkille tunnin lenkillekin valoisan aikaan. Lee teki hakutreenissään edelleen risteilyä tai juoksutusta maalimieheltä toiselle ja nyt kaikki pistot oli suoria, ja onnistuneita. Lee tykkää ihan hirveästi näistä treeneistä.
Perjantaina ajelin Leen ja Codyn kanssa Lihasulan metsiin jäljestys ja pennun väsytys mielessä.
Ensin kävin tallaamassa Leen jäljen vanhentumaan ja sitten Codyn kanssa tallattiin Leelle esineruutukaista. Se oli ehkä 5m leveä ja 60m syvä. Laitoin siihen 3 esinettä niin, että edessä 10m kohdalla oli isoin esine, keskikokoinen keskellä ja pieni sormikas siellä kaistan päässä. Olin ajatellut, että vahvistan tällä kaistalla ajatusta "suoraan eteenpäin" ja vähennän mahdollisuutta koko ruudun juoksenteluun. Vaan ekalla pistolla ei Lee ollut nenä auki vaan ilmeisesti sillä on nyt ajatus ruudusta, että juokseminen on se juttu. Se nimittäin laukkasi koko kaistan alusta loppuun nostamatta yhtään esinettä. Vasta toisella pistolla se alkoi työskennellä ja tokallakin pistolla se nosti sen isoimman etuesineen vasta takaisin tullessa. Siitä eteenpäin sujuikin ihan mallikkaasti, mutta jatkossa tämä juoksentelu pitää saada kyllä poikki. Veisinkö ensi kerralla jalkapallon kokoisen etuesineen tyrkylle, että saisi ideaa, että nenä auki heti samantien? Ainakin isot ruudut on nyt vähän aikaa siltä kiellettyjä, että saan tätä työstettyä paremmaksi.
Leen jälki oli oikein mielenkiintoinen. Se oli n.800 m pitkä ja tein tarkoituksella siitä sellaisen, että maasto muuttuu moneen kertaan. Lee on tottunut niin hyviin ja tasaisiin jälkimaastoihin, että oli jo aikakin päästää se mukavuusalueelta vähän epämukavan puolelle.
Jana sijaisti hyvien mäntyjen alla ja niin selkeällä kohtaa, että se osasi takuuvarmasti juosta suoraan janalla kohti takamerkkiä. Siitä jatkettiin kohti suopursuja, sitten mentiin hirvien tallomaan uraa siirtyen vesakkoon. Täällä oli ällöttäviä hirvikärpäsiäkin ja kepillä palkatessa ne vaan lentelivät päin poskia. Uuuh! Jatkettiin äkkiä matkaa. Vesakossa oli kulma ja ylitettiin sellainen metsäkoneiden survoma aukea ja siitä päästiin jäkäläsammalkalliolle. Täältä laskeuduttiin soisen ja märän mättään kautta takaisin kauniiseen kangasmetsään. Lee nosti kaikki kepit 7 kpl ja ajoi jäljen tosi hyvin. Se tuntui nauttivan haasteista.
Pirkanmaan jälkimetsät on vaan sellaiset, että se metsä mikä näkyy tieltä, voi muuttua ihan toiseksi 100metrin päässä. Alla muutama kuva maastonvaihteluista yhden jäljen aikana.
Pikku-Cody teki myös jäljen metsässä ja se on ehkä vielä vähän liian pieni, kun sen liikkuminen varpujen ja sammaleikkojen seassa ei ole vielä niin sujuvaa, mutta hyvin sekin pääsi jäljestämisen makuun kiinni ja jouduin kantamaan rimpuilevan pennun pois loppupurkilta. Se ei nimittäin haluaisi mitenkään lopettaa. Jälkikeppien kanssa Cody on jo leikkinyt kanssani keittiössä ja takapihalla, mutta en ota niitä vielä sen jäljille, joten toistaiseksi työstä jälkeä ja keppejä erillisinä treeneinä.
Tein jäljen nyt niin, että jätin pikkuisia ruokakasoja jalanjäljilleni satunnaisesti. Ehkä 10 askelta oli tyhjiä ja sitten pieni kasa. 15-viikkoa vanhaksi pennuksi se puuhasteli jo hienosti. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuntui oppivan ja oli ihana nähdä, miten se työsti jälkeä itsenäisesti. Tässä pennussa on kyllä jäljestykseen potentiaalia. Sormet syyhyää tehdä lisää sille jälkiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti