Olin viime viikon lomalla, joten tuli treenailtua Leen kanssa melko paljon, mutta tehtiin kevyesti ja mukavia juttuja. Viikonloppu starttasi lauantaina Levekin kentällä Maarit Hellmannin tokokoulutuksessa ja koulutus liittyi pohjois-hämeen nuorten tokokoirien treeneihin. Meillä on ollut kyllä tosi kiva vuosi tässä ryhmässä, sillä treenataan porukalla aina kerran kuussa. Lisäksi Maaritin kanssa on sovittu 4 koulutuspäivää tälle vuodelle, jolloin saadaan vähän jatkuvuuttakin, kun käydään yhden ja saman kouluttajan silmän alla tasaisin väliajoin.
Maaritin kanssa juteltiin siitä, että Lee tähtää ensi kesänä huippupisteisiin avoimen luokan toko-jutuissa. Ja niitä silmällä pitäen työstettiin sitä, että Lee jää helposti silmillään ja koko kehollaan kiinni ruutuun, noutokapulaan tai kiertotötteröön. Tehtiin sellaista treeniä, missä virittelen Leen meneväksi ruutuun. Sinne ei kuitenkaan pääse tuijottamalla ruutua, vaan ottamalla minuun kontaktia ja nostamalla pään oikeasti ylös. Tuen tietty tätä pään nostoa syöttämällä Leetä kainaloa kohti, mutta käytännössä tehtiin niin, että hyvästä kontaktin ottamisesta hihkaisin vapautuksen ja palkkasin heittämällä namin itsestäni pois ja taakse päin. Koira lähti hakemaan namia ja siihen namin poimimishetkeen tulikin ruutu-käsky. Lee ei siis pääse nyt hetkeen noutamaan, ruutuun tai kiertämään noin vaan suorilta, vaan luopumalla niistä tai huikean kontaktin oton kautta. Ja paljon syöttämistä siihen selkeään pään ylösnostamiseen.
Maarit myös muistutti selkeistä kriteereistä ja tiukemmasta asenteesta sivulle tuloon. Lee kun kyylää esim sitä ihanaa kiertotötteröä, se ei tule sivu-käskyllä kunnolla sivulle, koska sen silmät tai muu keho on kiinni siinä törrerössä. Näissä pitää tulla kunnolla sivulle, en saa hyväksyä sellaisia puolittaisia tai ainakaan auttamalla kehollani yliliioitellusti, mihin olen nyt vajonnut. En saa siis tehdä koiran puolesta vaan oma keho tikku suoraksi ja koira hommiin.
Katsottiin myös liikkeestä seisomista ja opeteltiin tekemään sitä nyt pompun kautta. Lee pomppi heti oikeaan suuntaan, joten taidan saada aika kivan seisahduksen, kun nyt jatkan sen työstöä.
Muiden treenistä sain kivoja ideoita kaukokäskyihin ja tunnariakin voisi alkaa tekemään nyt enemmän. Meidän tunnistusnouto on tosin hyvin alussa. Olen tehnyt sitä kotipihassa niin, että oma on piilossa ja edessä on näkyvä kasa tunnareita. Oman etsiminen tehdään kuitenkin nenällä eikä silmilllä, joten sellainen opetusvaihe nyt tässä.
Sunnuntaina mentiinkin Leen kanssa koiratanssikisoihin Akaalle. Edessä olisi avoimen luokan esitys, mikä perustui meidän kevään esitykseen, mutta nyt olimme pidentäneet ohjelmaa minuutilla ja opetelleen yhden uuden position sinne. Viime viikon tiistaina katsottiin Salla Haaviston kanssa vielä viimeiset hionnat tähän ohjelmaan ja en olisi koskaan onnistunut ilman Sallan neuvoja. Jätettiin koreografiasta kaikki epävarmat osiot pois, työstettiin muutamaa pikku-yksityiskohtaa ja päätettiin, että katsotaan riittääkö tämä. Me ei nimittäin osata vielä peruuttaa seuruussa tai tehdä sivu-askelia. Näitä kai kovasti jo odotetaan olevan avo-ohjelmassa, mutta päädyttiin, että nyt panostetaan taiteelliseen näkymään.
Lähdin Leen kanssa matkaan positiivisen innokaasti. Toki myös mielessä oli, että saan olla todella onnellinen, että meillä on tähän mahdollisuus. Paljon on nyt treenikavereilla ja tuttavilla ollut ikäviä sairastumisia tai takapakkeja, joten kisoihin meno ei ole itsestään selvyyttä.
Akaan tanssisali on tosi pieni paikka, mutta tunnelma siellä oli sitäkin mukavampi. Meitä edeltä koira oli belgi ja sovin hänen ohjaajansa kanssa, että annan heille tilaa poistua rauhassa esityksen jälkeen ja otan sitten sen oman ajan Leen valmisteluun kehään. Ja niin me sitten vuorollamme mentiin sinne kehään ja pystyin oikeasti jo hymyilemaan sinne mennessä, sillä se oli vaan niin hienoa. Lee vastasi yhdessä-käskyyn täysin ja me olimme yhtä. Myös ohjelman aikana hymyilin, kun vaikeimmat osuudet oli ohi. Meidän ohjelma päättyy sellaiseen kunnon juoksu-seuraamispyörimiseen ja siinä annoin mennä oikein sydämen pohjasta. Käteni tärisivät lopun perusasennossa, mutta esitys vakuutti tuomarit.
Lee voitti luokkansa, sai kuman pistein 161,67 ja saimme luvan kilpailla seuraavan kerran voittajaluokassa. Nyt on hirmu into alkaa rakentaa sitä peruutusta ja sivu-askelia, sillä eihän tämä nyt tähän jää. Nyt kuitenkin pidetään pieni tauko koiratanssista, sillä ensi viikonloppuna on vuorossa vepe-koe Uuraisilla. Kotimatkalla kuitenkin mietin, että miten saisin kerrottua Leelle, että se on maailman paras, mutta kai se kultamussu sen jo tietääkin.
Sunnuntai-iltana käytiin tekemässä vielä Reijon ja Leenan kanssa kauden viimeiset vepetreenit. Niissä Lee toi kaksi kertaa esinettä minulle veneeseen enkä ole oikein tyytyväinen tämän liikkeen asenteeseen vaikka sitä on varmasti tehty ihan eniten tänä kesänä.
Kakkoskierroksella opeteltiin avoimen luokan veneen hakua ja testasin mallia, missä ole itse rannassa, Lee istuu käskyn alla Reijon soutamassa veneessä ja hyppää siltä toisen veneen hakuun käskystäni. Hyvin se Lee siellä istui ja saatiin ikään kuin hyppy veneestä ja veneen haku yhdistettyä yhteen kertaan. Nyt tämä oli kiva jättää hautumaan talveksi ja katsotaan sitten ensi keväänä, että miten avointa luokkaa lähdetään oikeasti rakentamaan.
Aronkin oli mukana ja pääsi kerran uimaan veneelle ja hakemaan köyden. Ai miten se olikaan innoissaan ja sai rannassa superpalkan. Se niin tiesi mitä ollaan tekemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti