Lee on ollut minulle kyllä tosi kiva kaveri ja harrastuskoira. Se ei ole missään määriin sellainen kiihkeä tykki vaan ennemmin tasaisen varma suorittaja. Tykkää siitä, ettei se sählää vaan järkevästi yleensä kuuntelee ohjeita. Se ei kuitenkaan ole myöskään liian vakava, vaan pilkettä löytyy silmäkulmasta. Se on koulutuksellisesti herkkä, mikä pitää ottaa aina huomioon kun sen kanssa treenaa, mutta se on tosi kiltti ja yrittää aina parhaansa. Ja kaikkeen se on valmis, mitä ikinä keksinkään. Rakastan sitä, ihana koira!
Ja ollaan saatu taas maailman paras kesäharrastus eli päästy vepen pariin. Kahdet vepetreenit on takana ja aloiteltiin heti avoimen luokan liikkeiden treenaus. Ensimmäisellä kierroksella lähdettiin työstämään hyppyä veneestä ja toisen veneen poimintaa matkan varrelta. Ensimmäisellä kerralla Lee ajatteli, että matkan varrelta poimittu vene pitäisi tuoda minulle, mutta rannassa oltiin hereillä ja Lee kutsuttiin sinne. Itse yritän olla siellä järvellä olevassa veneessä ihan hiljaa ja annan koiran tehdä tehtävänsä. Toisella treenikerralla tämä liike onnistui oikein nappiin ja Lee ui hienosti rantaan yksin veneen kanssa.
Toinen avoimenluokan liike eli pelastusrenkaan vienti rannasta veneeseen lähti myös todella lupaavasti edistymään. Alla olevassa kuvassa Lee on luovuttamassa pelastusrenkaan köyttä veneeseen ja saa sieltä palkaksi lihapullan luovutuksesta. Kun luovutus on hoidettu, heitetään Leelle veneestä pallo, mikä suussa se saa uida rantaan.
Uimassa ollaan käyty jo useamman kerran ja siitä se kyllä tykkää. Yritän nostaa Leen uimakuntoa hyvälle tasolle, niin että itse treenit on sille hyvän uimakunnon vuoksi helpot. Aron on ollut mukana myös uimassa ja reippaasti sekin tekee omatoimista uimalenkkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti