Syyskuuta

Syyskuu on lähtenyt meidän perheessä käyntiin nauttien syksystä. Metsälenkeillä on löydetty uusia polkuja, sieniä ja hirvikärpäsiä. 

Treenihallilla on käyty Aronin ja Rayn kanssa ja viimeksi tänään käytiin treenaamassa. Petra ja Ray kisasivat agilityssä tässä jokunen viikko sitten Levekin ulkokisoissa ja Petra tuskastui ihan täysin siihen, että kontakteille osumien oli kuin herran haltuun. Joskus Rayn agiuran alkutaipaleella tuntui, että on sen verran hidas, ettei sitä kannata pysäytellä kontakteille. Ja tähän asti ne on olleet kuin juoksukontaktit, joissa Petra rytmittää niin, että Ray osuu kontaktille. Kisoissa se kuitenkin loikkasi komeasti yli ja varsinkin puomilla Petra sanoi, että ihan mahdotonta. Tekivät älyttömän hyvää rataa, mutta turha vitonen tuli puomilta. Joten nyt me opetetaan Raylle, että mitä sen kuuluu tehdä ihan oikeasti siellä. No pysähtyä ja jatkaa, kun sanotaan vapaa. Ja projekti on kaksi vai kolme viikkoa vanha ja näyttää hyvältä. A-este on huomattavasti vaikeampi muuttaa pysäytykseen, sillä Ray tulee esteen harjalta niin kovaa, että vaikka etukeho pysähtyisi, jatkaa loppupää matkaansa. Tänään tehtiin a-estettä rauhallisesta vauhdista niin, että Ray oppisi hiukan itse säätelemään kehoa ja vauhtiaan. Mutta treenataan nämä nyt kuntoon ja katsotaan seuraavissa Tamskin kisoissa 23.9, että miltä ne näyttää.


Aronin kanssa tehtiin tänään pientä kolmen esteen jumppasarjaa, joissa kolmas este oli okseri. Vaihtelin okserin korkeutta ihan matalasta kohti 60 cm okseria ja tarkoitus oli vain saada itsevarmuutta hypätä okseri. Meni hyvin ja Aron tykkäsi kovasti. Aronin ilmoitan myös 23.9 kisoihin. Odotan jo kovasti.


Lee kasvaa korkeutta ja tiputtaa hampaita. Saunan remontti ja erityisesti purkuhommiin erikoistunut Lee sanoo, että kohta ei ole työkaluja. 

Leellä on hurjan pitkä siimahäntä, ei juurikaan karvoja, ainakaan pitkiä missään ja jalat kasvaa pituutta. Se rakastaa ihan hurjasti omaa perhettään ja ilopissat voi tulla lattialle pelkästä kohtaamisesta, kun huomaa Petran tulleen koulusta kotiin.


Koulutuksellisesti ollaan Leen kanssa opeteltu yhdessä uusia juttuja. Ruokakupilla meillä on sellainen leikki, että kuppi lähtee keittiön pöydän tasolta heti kohti maata, kun Lee menee makuulle. Kuppi laskee hitaasti maahan ja jos Lee ponkaisee ylös ennen aikojaan, nousee ruokakuppi takaisin ylös. Tällä hetkellä homma näyttää super hauskalta, sillä Lee heittäytyy vauhdikkaasti makuulle ja odottaa kuumeisesti ruokakipon laskua. Ole hyvä-käskyllä se saa mennä kupille. Kasvatan päivä kerrallaan odottamista makuulla. Erikseen olen naksutellut sille maahanmenoja ja alkanut jo yhdistää siihen käskyä. Lee oli ihmeissään maa-käskystä, sillä se taisi olla ensimmäinen ja ainoa juttu, mille on tulossa nimi.


Lee on hurjan ahne ja valmis tekemään mitä vaan saadakseen namia. Ja sitä on niin hauska koulutella tarjoamaan erilaisia juttuja, sillä se saa ihan hetkessä kiinni juonesta, että mistä tänään saa namia. Viime viikolla Lee oli mukana treenihallilla ja löydettiin sieltä mukava laatikko. Yhden naksutteluhetken aikana se meni laatikkoon, istui ja tarjoili makuulle menoja siellä. On se reipas.

Käytiin myös ihan ensimmäisellä tokotunnilla Kivimäen Riitan luona. Tunti on pennun koulutusta paljon, mutta enimmäkseen se oli Riitan kanssa juttelua. Riitalla on paljon hyviä juttuja, mitä voi ja kannattaa tässä vaiheessa pennun kanssa tehdä. Ensimmäisenä katsottiin maahanmenoja ja Riitta sanoi, että tekniikasta ei tarvitse välittää, asenne on se tärkein. Tehtiin myös niin, että kun Lee menee maahan, palkkaakin sen seisomaan ylös sillä tavalla, että nami kädessä nykäisen koiran seisomaan ikään kuin nenästä ja palkkaakin siihen seisomiseen. Tällä tavalla koira voi tehdä saman tien namin nielaistuaan uuden maahanmenon ja kun nousee seisomaan, saan sille jo kehon hallintaa ja seisomisen saman tien mukaan. Leelle tämä oli helppoa, minulle vaikeaa.


Riitan oppien mukaan olen myös harjoitellut Leen kanssa korokkeella seisomista ja oltiin sellaisessa vaiheessa, että Leen etutassut on korokkeella ja pyörittiin samaan aikaan kasvotusten sen korokkeen ympärillä. Tenkkapoo tuli siinä kohtaa, kun pitäisi saada koira pyörimään ympäri koroketta, niin että ohjaaja on paikoillaan. Riitalta saatiin tähänkin neuvoja ja Riitta piirsi maahan viivat. Niiden viivojen sisäpuolella Lee oli oikein mielellään minua kohtisuorassa. Nyt piti naksauttaa aina, kun takapää menikin yli viivan. Ja nyt, tättärää, muutaman kotinaksutteluseission jälkeen Lee pyörähtää melkein kokonaisen ympyrän siinä korokkeen ympäri.


Juteltiin paljon palkkasanoista ja nyt minun pitäisi sisäänajaa itselleni, että aina ennen lelupalkkaa sanon jes ja aina ennen namin tuloa sanon namin palkkasanan, mutta ai että se on vaikeaa. Mikä namisana voisi edes olla? Kirjoitin jo itselleni paperille, että se on zip, mutta jotenkin se sitten tullutkaan suusta luonnollisesti ulos. Mitä jos se olisi vaan hyvä. Tällä eri palkkasanojen erottelulla pystyy kertomaan koiralle, mikä palkka tulee ja harjoittelemaan mm. vaihtoja namista leluun ja lelusta namiin. Näistä hyötyy myöhemmin. Lee leikkii kanssani tosi hyvin, lähtee hyvin kuolleelle lelulle ja palauttaakin sen hyvin. Lee on aina valmis leikkimään. Lelusta irroittaminen on vähän haasteellisempaa ja nami-vihjeellä tämäkin sitten helpottuu. Ja namin syötyä voin hihkaista jes ja taas saa upottaa hampaat leluun.


Lisäksi juteltiin sellaisesta "keskeytä toiminto"- sanasta. Opetan sitä Leelle, että tartun sen pantaan ja sanon namipalkkasanan. Tarttumalla pantaan pystyn myöhemmin keskeyttämään jonkun toiminnon, mitä en toivo, mutta pantaan tarttumiseen liittyy positiivinen asia eli se, että sanon hyvä ja tulee nami. Tosi hyvä neuvo Riitalta tämäkin.


Katsottiin myös seuraamista ja tässäkin minulla oli uutta opittavaa nimenomaan omassa toiminnassani. Lee on siitä ihana, että se on hyvin kontaktin haluinen ja pyrkii siihen. Tähän asti olen naksutellut sille vain sitä, että se kulkee mukana tai jos ei ole ollut naksutinta mukana, olen kehunut miten hienosti se tulee mukana ja sitten kaivanut taskusta namin. Nyt tehtiin niin, että lähdin kävelemään, Lee tuli tarjoamisen kautta siihen mukaan, naksautus ja vasta sen jälkeen kehuminen samaan aikaan kuin kaivoin namia taskusta. Tässä liikuttiin koko ajan eteenpäin, jolloin se seuraaminen vahvistui entisestään. Ja namin tullessa kättä vietiin housun saumaa alaspäin ja lopulta pysähdyttiin syömään perusasentoon. Tuntui kivalta tavalta treenata seuraamista. Tätä ei ole nyt tehty kotona sen enempää, kun on ollut niin paljon kaikkea muuta, mutta työstän sitä mielessäni lisää.


Arjesta tekee Leen kanssa mukavaksi se, että se nukkuu niin hyvin yönsä. Ei häiritse yhtään ja alkaa heti nukkumaan, kun siirrytään makuuhuoneeseen. Se kulkee tosi kivasti kanssani hihnassa, tosin välillä tulee pentu esiin ja hihnassa roikkuminen on siitä superkivaa. Yksittäisille, kotipihassa liikkuville ihmisille se puhkuu, mutta ihmisjoukossa ei. Tämä on minua askarruttanut, että miten puutun siihen vai puutunko mitenkään. Ollaan kuitenkin yritetty olla paljon liikkeellä ja nähdä uusia tilanteita sekä ihmisiä. 

Tampereen keskustassa

Tassutarkastus

Peltojäljillä

Viime viikkojen aikana olen pohtinut ja pähkäillyt peltojäljestystä ja pyöritellyt fh-kokeeseen osallistumista. Jäljestys ylipäätään on mielenkiintoisin ja koukuttavin juttu koiraharrastuksissa, päätin perehtyä siihen syvemmin peltojälkien kautta. Olen myös miettinyt Aronin, joka on täysin metsäjälkikoira, siirtämistä myös pellolle, mutta totesin sen sittenkin epäreiluksi. Metsäjälkikoiralle ei ole kasvatettu niin suurta tarkkuutta, kun pelto vaatisi ja jos Aron hukkaa jäljen, kääntyy se aina sinne, missä muistaa jäljen ollen viimeksi ja ajaa sen kuljetun matkan uudestaan. Tämä tapahtuu siihen liinan mitan matkalla, mutta metsässä saattaa tulla useampikin ympyrä. Nyt se pitäisi ajaa toisenlaiseen muottiin ja en tiedä onko se enää kivaa. Joten, no nyt houkuttaa käydä huomenna tekemässä Aronillekin pellolle jälki ja miettiä sitä lisää. 

Leen kanssa on tehty nyt nurmi tai peltojälkiä sillä ajatuksella, että teen aina kolmena päivänä peräkkäin yhden jäljen ja sitten jätän asian hautumaan useammaksi päiväksi. Niinä päivinä kun ei ajeta jälkiä mietin, että mikä edellisessä kolmen syklissä meni hyvin ja mitä pitää parantaa tai kiinnittää huomiota seuraavan jälkisetin tullessa. Itseksen kun olen käynyt tekemässä jälkiä, alkoi noustakin niin paljon kysymyksiä, joten pyysin Isakssonin Maarittia katsomaan meidän jäljestystä. Maarit on siitä ihana, että hänellä on niin positiivinen asenne kaikkeen koiraharrastamiseen ja kokemusta pitkältä ajalta, että ihailen. Joten tehtiin treffit Maaritin kanssa Niihaman kentälle ja tallasin sinne jäljen Leelle. Ajettiin se noin vartin päästä tallauksesta. 

Tämän viikon kolmen setti:

Jälki 1,  torstai, paikka Niihaman nurmikenttä. Jälki ei suora vaan koko ajan s-kirjaimen mallinen. Makupaloina verilätyn palaset. Vanheni 15 min. Leellä jälkivaljaat päällä. Jäljesti koko siirtymän autolta jäljen aloituspisteeseen elinoli hyvin motivoitunut tekemään. Paalulla oli makupaloja useampi, sitten joka kantapään kohdalla. Jäljen lopussa oli namikasa. Jäljesti hyvin, mutta kerran harhautui jäljeltä kaarteessa, missä tuli liikaa vauhtia. Vauhdin kasvaessa jarruttaminen häiritsi hiukan jäljestystä ja siksi ajautui ulos jäljeltä. Ekan kerran oli myös jäljellä mukana toinen ihminen, joka puhui. Ei oikeastaan haitannut, mutta oli hyvä muistutus, että oli eka kerta. Loppukasalla söi hyvin namia, sai kehuja ja lopetus onnistui syötellen taskusta namia ja leikkien lopulta fleece lelulla. Maarit kertoi, että jäljestää omien pentujen kanssa ihan pannalla ja hihna kulkee mahan alta ja jäin pohtimaan tätä.

Jälki 2, perjantai, paikka Kyötikkälän kentän reunalla oleva peltomainen pohja, josta oli kaadettu ruoho. Nyt jälki oli suora, paalulla useampi nami. Vanheni ehkä 30-40 min. Uutena namina jauhelihapihvin palaset ja Lee oli erittäin motivoitunut. Anna oli mukana katsomassa. Lee lähti hyvin ja pyrki jo ennen paalua jäljestämään. Lopussa tuli kiire, koska sai hajun loppukasasta ja rynni sinne. Huomattiin, että kun jarrutan hihnalla menoa, on selän päälle valjaisiin kiinnitetty hihna haitaksi jäljestykselle. Jarruttaessa valjaat ikään kuin nostaa pennun päätä ylöspäin. 

Jälki 3, lauantai, paikka Niihaman nurmikenttä. Vettä satoi jälkeä tallatessa, vanheni noin 30 min. Jälki oli suora, joka kulki kohti aitaa. Nyt ei loppukasaa. Jauhelihapihvin pala joka askeleella. Lee oli jälleen motivoitunut, jäljesti koko matkan autolta jäljen alkuun paalulle. Nyt hihna kulki pannasta mahan alta ja takajalkojen välistä. Lähti hyvin ja jäljesti todella hyvin koko jäljen. Söi lähes kaikki namit jäljeltä ja keskittyi siihen täysin. Eteni koko ajan eteenpäin. Lopussa kehuin ja syötin taskusta namia. Pyrki tässä vaiheessa takaisin jäljelleen, mutta houkuttelemalla sain mukaani. Leen paras jälki.

Eli tämän viikon opetus oli Maaritin sanoja lainatakseni, että pennun kanssa voi ihan rauhassa kokeilla, että mikä on paras jälkinami tai onko sillä panta vai valjaat. Pennun jäljestystä ei voi pilata näillä namijäljillä, mutta tekniikan vaatimisella tai jarruttamisella voi. Kaikkein tärkeintä, mitä pennulle tulisi saada jälkien kautta on motivaatio pysyä jäljellä ja motivaatio ylipäätään jäljestämiseen. Mitä kovempi motivaatio on, sen parempi tulevaisuus. Myöhemmin aikuisella koiralla on edessä vaativa 3 tuntia vanha pitkä kisajälki harhoineen ilman palkkaa. Sen selvittääkseen tarvitaan kova motivaatio. Siksi minun ei tarvitse olla huolissaan, että tuleeko joka nami syödä joka askeleelta tai pitääkö minun vaatia rauhallisempaa työskentelyä tai tuleeko koiraa estää, jos se "juoksee" jäljellään. Tekemillä namijäljillä on melko turvallista kasvattaa motivaatiota, tarkkailla koiraa ja tuoda haasteita esim erilaisilla pohjilla ja jälkipaikoilla sekä ympäristöillä. 

Lee ja kohta 12 viikkoa ikää

Kuluneen ja edellisen viikon aikana ollaan touhuttu paljon Leen kanssa. Yritän mahdollisimman monipuolisesti opettaa sille elämää, jotta siitä tulisi tasapainoinen ja onnellinen koira.

Käytiin Rautalankaa ja Amerikanautoja- tapahtumassa. Kolea ja vesisateinen sää piti huolen, ettei oltu kovin pitkään siellä, mutta sen verran, että Lee kohtasi paljon uusia ihmisiä ja niitä amerikanautoja.

Treenihallista on tullut tuttu paikka. Miten nopeasti se oppi, että halli on ihan paras paikka ja miten nopeasti se tottui toisen koirien haukkumiseen, hallin ääniin ja ihmisiin siellä.
Ensimmäinen perusasento oli historiallinen juttu.

Metsässä on käyty monta kertaa viikossa. Mielestäni ihan parasta energian purkua on viedä sammalmetsään temmeltämään. Pitkiä matkoja ei olla kävelty, semmosta pennun tahtista liikkumista, missä kyllä itselle tulee kylmä. Ray on ihan paras leikkisetä, joten olen ottanut Rayn mukaan näyttämään, miten metsässä ollaan. Aronin perässä juostessa hommaan tulee vähän liikaa vauhtia tuon ikäiselle.

Kutsuitko minua?

Kannolla keikkumassa

Aron näytti miten pitäisi olla

Yhtenä päivänä käytiin työpaikallani Taysissa ja infektio-osaston potilaspuntari näytti painoksi 7.6 kg. 

Taysin Radiuksen aulassa ja kahvilassa moni pysähtyi silittämään pentua ja ihmettelemään. Kerroin kaikille, että näin me opetellaan elämää. Lee liikkui kyllä hyvin reippaasti Taysin käytävillä eikä hississä olemisessakaan ollut Leen mielestä mitään ihmeellistä.

Ollaan käyty kävelyllä myös Kangasalan keskustassa, mutta keskellä päivääkin tuli vain muutama ihminen vastaan. Keskityttiin sitten vain söpöilemään ja leikkimään uimahallin nurmikolla.

Vesipelastutreenit sen sijaan oli tosi jännät. Lee istui kanssani kumiveneessä ja söi ahnaasti makkaraa. Makkaran syönnin lomassa se vilkaisi ympärille ja voi sitä ihmettelyn määrää.

Elämä voi olla kyllä yllättävän haasteellista Lee-pennun kanssa ja välillä sen elossa pitäminen on tärkein haaste. Se nimittäin syö ihan kaiken, mitä näkee.  Suusta saa kaivaa kiviä, tupakantumppeja, roskia jne jne.Viime viikolla se oksensi kokonaisen pitkulaisen kuusenkävyn. Samoin yhdet korvatulpat. Yhtenä sunnuntai-iltana sillä oli tosi voimakas pahoinvointikohtaus ja oltiin ihan huolesta heikkona. Olimme juuri lähdössä Hattulaan päivystykseen, mutta päätettiin, että seurataan nyt vielä yksi tunti. Ja pahoinvointi helpotti, onneksi.


Nukkuessaan se on maailman söpöin ja rakkain.

Lee 10 viikkoa

Lee täyttää huomenna 10 viikkoa ja takana meillä on yhteistä elämää 3 viikkoa. Äkkiä tämä pentuaika vaan menee, vaikka sunnuntai-iltana tuli ensimmäisen kerran tuska, kun en vaan pysynyt pennun vauhdissa. Työpäivän ajan perhe oli viihdyttänyt pentua ja Petra oli omien sanojensa mukaan käyttänyt pennun ulkona pissalla ainakin sata kertaa ja kauheen monet kakat.  Täysi vauhti oli kotona päällä ja yritin siinä laittaa perheelle ruokaa. Pentu hyökkäili vanhempien koirien karvoihin ja sai jäätäviä lähtöjä. Sitten se kävi puremassa jalkaani, roikkumassa keittiöpyyhkeessä, nakertamassa listankulmaa ja jääkaapin alalaitaa. Siitä täyttä höyryä vessaan vesikipolle ja sitten olikin jo pissat lattialla. Kun siivosin niitä otti pentunen oikein vauhtia ja suoraan suu edellä korvaani kiinni. A että se sattui ja pentu joutui puhutteluun, että ketään kohti ei tuolla tavalla hyökitä. Ja vanhempi lauma tuijotti minua, että koskas meidän metsälenkin aika on. Juu juu, ehditään ehditään. Muistaakseni kaaduin puoli kuolleena sänkyyn nukkumaan sinä iltana sen jälkeen kun kaikkien tarpeet oli täytetty.

Lee sai kuitenkin kaikki syntinsä anteeksi eilen, kun se osoitti jälkikoiran alun elkeitä. Kävin tekemässä sille peltojäljen Kyötikkälän kentän laidalle "ei kenenkään maalle". Siinä on sellainen pidempi heinä ja tämä oli hyvä valinta. Lyhyen nurmen jäljissä on sellainen murhe, että ruoka näkyy siinä hyvin, joten en halua vahvistaa silmillä jäljestystä. Pidempään heinään nami hukkuu sopivasti ja saa tallattua voimakkain askelin jäljen, jossa on nami joka askeleella. Näin saan luonnollisesti tuettua pysymään pennun jäljellään ja kyllä se siinä puksuttaa kun pieni veturi eteenpäin. Kertaakaan ei nenä noussut ruohosta koko jäljestyksen aikana. Jäljen loppuun jätän pienen namikasan jäljen päättymisen merkiksi ja siinä runsaat kehut. Lopulta nostan Leen pois kasaltaan ja tämä aina vähän harmittaa Leetä. Mutta sillä kasvattaa intoa ja sitä tuntuu piisaavan. Yritän jäljellä jarruttaa, jos pentu menee liian lujaa ja jättää nameja syömättä. Kun se tekee rauhassa hommia, löysään hihnaa. Se on vaikeeta, mutta varmaan helpottaa kun saadaan molemmat tähän asiaan tuntumaa. Ihanasti pentu on kuitenkin koukussa tähän hommaan. 

Esine-ilmaisut on edenneet myös hienosti. Esineenä meillä on se pieni tölkin klipsu ja ollaan harjoiteltu iltaruuan ääressä sitä, että kun laitan klipsun lattialle, menee pentu sen eteen ja käy maahan klipsu tassujen välissä. Siihen kohtaan yritän ajoittaa naksun ja tuoda palkan syötäväksi siihen maahan, mutta olen vielä liian hidas ja turhan usein pentu ehtii pompata istumaan ruokakättä kohti. Eli yhtenä teemana on, että siihen esineelle jäädään odottaan palkitsemista. Ja tuota pikaa vien klipsun ulos tallutulle nurmelle ja toivon, että kun se löytyy ja pentu tarjoaa ilmaisua, olisi kunnon pippaloitten aika. Jatkossa on ohjelmassa toiminnan yleistäminen jälkikeppeihin ja jälkiesineisiin ja sitten sen yhdistäminen itse jäljelle. Tosi kivaa puuhastella ja suunnitella tätä ketjua, että miten siitä saadaan hieno kokonaisuus.

Muita kotinaksutteluja on ollut edelleen tasapainotyynyllä pyöriminen. Hienosti etutassut pysyy jo tyynyllä ja takapää kiertää. Ja tarjoaa hommaa innokkaasti.

Lisäksi uutena aloitin eilen käsitargetin eli käteen kuonolla tökkäisyt. Käytän sitä sitten jatkossa luoksetulokutsussa vihjeenä tai noutokapulajutuissa. Mutta ei niihin nyt ihan vielä. 

Kauppareissuilla Prismalla Lee on ollut mukana ja hienosti se kulkee hakien kontaktia minuun. Olen siirtänyt ajatusta siitä, että ihan kaikkia ihmisiä ei käydä moikkaamassa vaan jätetään ne huomiotta, kun me kaksi kuljetaan. Reippaasti tulee liukuovista sisään eikä hätkähdä, vaikka ihmiset menee kauppakärryt kolisten ohi. Tärkeintä tuntuu olevan minun kehut ja syöminen. Ollaan käyty myös parina iltana k-kaupan edessä sosiaalistumassa, mutta Tampereen keskustaan retket on vielä tekemättä. 

Öö, vähän epäselvä kuva Prismalta, mutta ideasta varmaan saa kiinni.

Autoon Lee jää hyvin yksinkin nukkumaan. Tänään hiivin autolle ja salaa kurkistin, että mitä tapahtuu koira-osastolla häkissä. Pentu oli täydessä unessa tassut kohti taivasta. Olinko kaupassa noin vartin, että osaa ottaa rennosti ilman minua. 

Lee ei ole vielä kertaakaan lenkkeillyt muun lauman kanssa ja yritän pitää tästä periaatteesta niin pitkään kiinni kuin suinkin. Haluan, että pentu oppii itse oman tavan liikkua hihnassa vetämättä (se ei muuten vielä vedä) ja oppisi kohtaamaan maailman ilman lauman turvaa. Petran ja Rayn kanssa oltiin viikonloppuna mustikkametsässä ja Ray ensin alkuun juoksutti pentua, mutta lopulta kulkivat omaan tahtiin mustikkavarvulta toiselle. Oli ihanan väsynyt pentu sinä iltana. Pitkää matkaa ei kävelty, kun kökittiin mustikkapuskassa, mutta pentu sai omaan tahtiin painella sammalmäättäältä toiselle ja näin väsyttää itsensä. 

Tänään käytiin Kyötikkälän kentällä vähän tutustumassa pk-esteisiin ja vähän leikkimässä. Miten pieni se vielä onkaan ison  a-esteen vieressä. 

Lee 9 viikkoa

Pikkupennusta on tulossa iso pentu. Tuntuu, että se kasvaa ihan silmissä korkeutta ja isot tassut sillä oli jo valmiiksi. Samoin pitkä siimahäntä. Jännää, että miltä Lee näyttääkään isona.

Nukkuva pentupötkylä

Edeltävän viikon aikana on käyty pentutreffeillä ja kylässä monessa paikassa. Sunnuntai-iltaa vietettiin Sarkun ja Hippa-pennun kanssa. Sarkku avasi mm. pihassa olevan hevostrailerin auki ja aateltiin, että se olisi pennuille jännä paikka, mutta trailerin oli nopeasti nähty. Tämän jälkeen käytiin läheisessä leikkipuistossa pentujen kanssa. Mentiin pätkä kävelytietä pennut hihnoissa ja ihmeteltiin, että näinkö sitä pentua hihnassa viedään. Jännittävin taisi olla vihreä roskis menomatkalla, takaisin tullessa sekin oli jo nähty. 

Maanantaina pidettiin Tamskin hallin takana pentupainit ja paikalla oli Leen lisäksi lapukan ja bordercollien pentu. Painit oli hurjat ja oli hämmentävää, että pikkuleikit meni pennuilla heti tunteisiin. Kultamussu Lee oli oikein rakkari-ainesta. Samalla kertaa käytiin kuitenkin treenihallissa sisällä ja olihan se ihmeellinen maailma Leen silmissä. 

Kävelin sen kanssa treenikentällä ja kylläpä putket jo kiinnosti. Lisäksi se ihmetteli toisten kenttien käskyjä, liikkuvia ihmisiä ja koirien haukkumista koko ajan kuitenkin toimintakyvyn säilyttäen. Käytiinkin ihan lopuksi ennen kotiin lähtöä syömässä iltaruoka treenikentällä, että jäisi tuosta paikasta mahdollisimman positiivinen mielikuva. Lee myös nukkui autossa häkissä tunnin verran tuolla retkellä, kun koulutin agilityä hallissa. Jännityksellä hiippailin autolle katsomaan, että mitä sinne kuuluu, niin pentu oli täydessä sikiunessa. Autoilu ja sinne häkkiin jääminen on tullut kyllä ihan ilmaiseksi, ottaa nämä hyvin lunkisti. 

Kotona on puuhastelu nurmijäljestyksen parissa. Lee on ajanut nyt kaikkiaan 7 kpl nurmijälkiä. Tähän mennessä olen oivaltanut, että

- yksi nami per kengänjälki

- painan tukevan askeleen nurmeen, että murtuneen maan vahvempi haju tukisi pentua pysymään siinä

- laitan jälkivaljaat pennulle

- ei loppupalkkaa jäljen päähän (aiheutti liikaa kiirettä)

- lelu taskuun ja jäljen päässä siirrytään leikkimään leluun, ettei koe suurta pettymystä jäljen loppuessa

- opetellaan niin, että syödään joka nami, ei palata takaisin päin vaan koko ajan eteenpäin

- yritän estää ryysimästä ja löysätä hihnan kun työskentelee rauhassa

Menossa jäljelle, näyttää jo jälkikoiralta valjaissaan

Joten sanoisin, että älyttömän mielenkiintoista ja kivaa puuhastelua, missä molemmat oppii. Jäljestyksen lisäksi mielessä on ilmaisun opettaminen mahdollisimman pitkälle. 

Ja aloitettiinkin tämän avulla.

Tölkin avaajan on juuri sopiva pieni esine, joka ei paista silmiin, mutta on oma ainutlaatuinen esine. Aloitin ensin niin, että naksuttelin tälle esineelle nenäkosketuksia. Läheskään aina ei se nenä koskenut esineeseen, mutta naks kun meni sitä kohti. Palkkasin poispäin esineestä, että sain koiran etsimään esineen matolta uudestaan ja saamaan naksun. Seuraavassa vaiheessa (kiitos Anna) en halunnut, etät koira sinkoaa pois esineeltä vaan jää siihen. Eli esineen ollessa useimmiten etutassujen välissä vein ruokakäden siihen esineen päälle ja siinä syötiin. Ajatuksena, että jää esineelle, näinhän koira jää sitten jäljelläkin. Aloitin eilen palkkaamisen myös niin, että vein ruoka käden ihan maahan asti sen esineen päälle ja pentu asettui makuulle syömään kädestä. Eli tällä tavoin jatketaan toivoen, että koira tarjoasi itse makuulle menoa esineen luona. Jos homma jatkuu menestyksellä teen ensi viikolla jo ulos jonkinlaisen tallatun alueen, jonne tiputan näitä esineitä ja palkitsen runsaasti. 

Muita naksutteluja ollaan tehty kosketuskepin avulla sekä tasapainotyynyn avulla. Tasapainontyynyllä päästiin tänä aamuna siihen vaiheeseen, että menee seisomaan sille etutassuin, naksautan ja annan ruokaa siinä tyynyn päällä. Ja lähdettiin jo pyörimään siinä. Vitsit kun se teki jo hyvin. 

Mietinnässä on myös kahden palkkasanan opettaminen. Toinen on jes (vapaa), jolloin vapautuu liikkumaan esim lelun kanssa. Toinen sana on jokin, mikä kertoo, että pysy siinä, palkka tulee luoksesi. 

Kotipiha alkaa olla jo tuttu ja varma paikka, joten varmaan tänään täytyy taas lähteä ihmisten ilmoille katsomaan pennun kanssa maailmaa. 

Ja niinhän me sitten käytiinkin. Ensin pysähdyttiin Vatialan hautausmaan reunalle. Hautausmaan työntekijät olivat juuri traktorihallilla pitämässä taukoa ja ennen kuin ne edes huomasivatkaan oli kaikilla kädessä namit ja pidettiin sellainen namirinki. Ja hetkessä tutustuttiin puolin ja toisin. Heh, en todella tuntenut ketäänniistä  tyypeistä aikaisemmin, mutta pennulla on ihmeellinen voima. Jokainen halusi näyttää kännykästä oman koiran kuvaa jne. Kivat sedät päästivät meidät tutkimaan niiden traktorihalliakin, mutta Leen mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. 

Jatkettiin siitä metsään. Tämä se ihmeellinen paikka oli, sillä mustikanvarpujen seassa kulkeva pentu oli kuin viidakossa. Syötiin yhdessä mustikoita varvuista ja ihmeteltiin metsää. 

Ja taas pentu auton perään ja tutkimusmatka jatkui Prismalle. Siellä Lee kulki todella reippaana. Tutustui lisää ihmisiin, käytiin Mustissa ja Mirrissä, pyörittiin kassojen nurkilla ja lopuksi parkkipaikalla. Lee oli sopeutui ympäristöön nopeasti. Hieno pentu!

Pentujuttuja

Kirjoittelen Lee-pennusta oman päivityksen, kun tuntuu, että viikon sisään on mahtunut vaikka mitä ihmettelyn ja ajattelun aihetta. 

Lee on asettunut hyvin meidän perheeseen ja pitää huolen, ettei suotta olla liikaa paikallaan. Se nukkuu yönsä kivasti minun ja Aronin kanssa makuuhuoneessa, mutta ennen nukkumaan menoa on valtavat iltavillit ja riiviö-hetket. Miksi ihmeessä pentujen pitää olla riekkulapsia iltaisin. Kolmena iltana olen nyt tehnyt sille pakkorauhoituksen, kun on tuntunut, ettei se osaa siinä kohdin vaan pysähtyä. Otan pennun reiden viereen ja pidän vain paikallaan. Noin minuutin se protestoi kiinnipitoa ja sitten ollaan täydessä unessa. 

Riiviöhetket

Ja hyvät nukkumapaikat

Pissa ja kakkateemoissa käydään ulkona noin 20 kertaa päivässä. Tekee pissan kyllä tosi helposti nurmelle, mutta yhtä nopeasti ehtii käydä sanomalehden päällä, jollen ole riittävän hereillä. Yöllä tulee yhdet pissat sanomalehdelle varmaankin aamuyöstä, mutta muuten onnistun ajoituksen kanssa melko mukavasti. Kotipihassa ollaan paljon ilman hihnaa ja pentu kulkee mukanani tosi hyvin. Se on oppinut tunnistamaan nimensä ja tulee ihanan pentumaista pomppulaukkaa luokseni nimen kuullessaan. Käytän tosi paljon sosiaalista palkkaa ja kehun runsaasti aina kun se tulee luokse. 

Kutsuitko minua?

Ruokahalu sillä on loistava ja suuttuu ihan kamalasti, kun estän menemästä vanhempien koirien ruokakipolle. Oma kuppi tyhjenee ihan ennätysnopeasti. Ja hyvä ruokahalu on loistava juttu kouluttamisen kannalta ja Lee on joutunut jo hommiin ruokansa eteen. Useampi ateria on tullutkin pikku koulutusten kautta ja harvoin se saa ruokakuppinsa suoraan vain eteen. No silloin, kun minulla on kiire. Olen ehdollistanut sille, että naksu tarkoittaa maksua ja ensimmäiset treenit tehtiin tasapainotyynyn avulla. Yritän näin opettaa sille perusteita, että ruoka ei tipu ilmaiseksi ja ruokaa on kädestäni saa kun tekee jotakin mitä tahdon. Hienosti pentu eilen jumittui 2 sekunnin ajaksi haistamaan, että nyrkin sisällä on sen ateriaa, sitten se kääntyi, meni vieressä olevan tasapainoityynyn päälle, täräytti etutassut siihen ja sai samantien naksun ja maksun. Kehun sitä silloin kun se syö, että saan kerrottua, että ruoka on osa sosiaalista palkkaa ja tähtään tälläkin, että sille tulee mielikuva, että kun kehutaan, niin hyvä pentu on. 

Samalla ajatuksella on tehty jo ensimmäiset kosketuskeppitreenit. Toisessa kädessä on ruoka ja toisessa kosketuskeppi. Kepin kärjen kosketuksesta aukeaa käsi. Kivaa touhua sanoo pentu. 

Nurmijälkiä Lee on tehnyt nyt 3 kpl. Tallasin ensimmäisellä kerralla 5m pituisen suoran, jolle kylvin sen turvotetun nappularuuan. Ja vein pennun jäljen päähän ja siitä se sitten lähti. Toisella kertaa tein samanlaisen suoran, mutta nyt ei ehtinyt edes syödä kaikkia nameja matkalta, kun jäljen loppu veti puoleensa. Jäljen päässä oli sen ruokakuppi, jota olin peittänyt vähän heinällä, että pääsisi palkalle ilman näköhavaintoja ja vain nenää käyttämällä. Kolmannella kertaa tein jäljestä u-muotoisen ja laitoin loppupalkan kannelliseen purkkiin. Lee oli taas näppärä ja havaitsi loppupalkkapurkin jo ennen jäljen aloitusta. Vein pennun hetkeksi sisälle, otin purkin taskuuni ja otettiin uusi lähestyminen. Nyt kävi kova nuuskuttelu ja pentu keräsi ruokansa tallatulta pätkältä. Lopussa lykkäsin taskustani namipurkin ja se sai herkutella ruokansa siinä. Tuntuu, että pentu olisi äkkiä oivaltanut idean, että tallatulta kohdalta löytyy ruokaa ja näin kannattaa käyttää nenäänsä pysyäkseen siinä. Jatketaan nyt näillä kokeilevilla jäljillä ja yritän tehdä naminurmijäljen kerran päivässä. 

Jälkijutuissa olin etukäteen ajatellut, että opetellaan heti jälkikeppien kanssa ilmaisun perusteita ennen virallisia metsäjälkiä. Yleensä aina se jäljestys, mikä opitaan ensin, on tärkeämpi. 

Haaveilen kuitenkin pennulle fh-jäljestä myös ja siellä ehdoton plussa on esineen ilmaisu makuulla. Ja ristiriitaa siitä tulee, jos metsäjäljellä löytyneen kepin voi tuoda noutamalla ja pellolla ei saa siihen edes koskea, vaan ilmaistaan makuulle menemällä. Fiksuna opettaisin saman tavan nyt heti, mutta omaa ajatustyötä tämä vielä vaatii. Mun koirat on aina opetettu tuomaan jälkikepit noutamalla ja se jälkikeppi on itsessään palkka, kun sillä leikitään ja pidetään aarteena. Olenko valmis luopumaan tästä ajatusmallista? Pitää jatkaa nyt kuitenkin pennun tarkkailua ja miettiä, että mikä sille on kaikkein luonnollisin tapa toimia.

Pentu on nyt hyvn tottunut kotipihan ääniin ja kohdannut paljon ihmisiä sekä lapsia ihan tässä meidän pihassa. Se menee rohkeasti kyllä tutustumaan. 

Naapurin rouvaa se pelkäsi, kun rouvalla oli sateenvarjo ja se tuntui epäilyttävältä. Homma ei helpottunut, kun rouvakin huomasi, että pentu pelkää sateenvarjoa, jolloin se otti sateenvarjon päänsä päältä ja työnsi sitä pentua kohti, jolloin pentu pakitti sitäkin enemmän. Noh, täytyy avata sateenvarjo meidän olohuoneeseen ja tutustutaan siihen ihan rauhassa. 

Elämää kotipihassa

Ollaan käyty myös leikkimässä toisten pentujen kanssa ja kaikissa näissä tilanteissa sekä vieraissa kodeissa Lee on lähtenyt reippaasti tutkimaan uusia paikkoja ja kohtaamaan vieraita asioita. Ei tunnu olevan mikään perskärpänen, joten hyvä luoksetulo on vielä kullan arvoinen asia.

Lee kävi leikkimässä Madde-parsonin kanssa ja kun ei jaksettu enää juosta, oli kähjääminen penkkien alla kivaa. 

Kangasalan keskustassa käytiin remmilenkillä lauantai-iltana, mutta hiljaista oli. Tehdään ensi viikolla retkiä enemminkin sitten Tampereelle. Suunniteltiin Petran kanssa, että ajellaan bussilla jonnekin retkelle. 

Hiljaista on Kangasalla.

Elokuu ja Aronin vepet

Aronin kesä on yksin omaan täyttynyt vepestä. Kahdet vepetreenit viikossa + 3 vepekoetta heinäkuussa. Ahkera uiminen tietää sitä, että lihasta löytyy Aronin kropasta ja kynnys pulahtaa uimaan lenkilläkin on matala.

Koepaikkojen suhteen vepekesä on vain armoton. Tampereella on elokuussa vepekoe ja paikkoja tiedustellessa olisin ollut varasijalla 16. Muuramen vepeiljöiden kokeeseen olisin päässyt ensi viikonloppuna, mutta töiden puolesta en saanut vapaapäiviä järjestymään. Yksi vapaa viikonloppu kolmen viikon työvuorolistassa ei osunut sinne mihin olisin halunnut. No vepekokeita on, mutta taidan luovuttaa koepaikan metsästyksen tältä kesältä. Koirahan ei sitä tiedä, että tämä joku menetys olisi, että sen puoleen on turha stressata. 

Treeneissä ollaan kuitenkin polskittu määrätietoisesti eteenpäin. Ollaan alettu treeniryhmän kanssa miettimään treenejä erilaisiin rantoihin, että koirille tulisi kokemusta eri paikoista. Vakirannassa koirat ohjautuu hyvin porttien sisään, joten eri rantoja nyt tarvitaan. 

Ei olla jääty junnaamaan avoliikkeitä, jotka me jo osataan vaan ollaan tehty voittajaluokan juttuja lähes valmiiksi asti tai helpotettuina. Ajattelin, että tehdään niin pitkälle kun kesää ja uintikelejä riittää ja sitten ensi kesänä heti alkukaudesta avoimeen ja jos luoja suo tai terveyttä riittää, niin siitä voittajaan. Vepevalio olisi se ensi kesän tavoite.

Voittajaluokan liikkeistä liike "liikkuvat veneet" helpotettiin niin, että vain toinen vene liikkui. Tämä liike on ehkä eniten sellainen, missä pitää harjoitella sitä omaa ajoitusta, että koska lähetän koiran veneen hakuun.

Kakkosliike pelastusrenkaan hakeminen toisesta veneestä sujuu jo koemaisesti. Käytän siinä sen sallitut käskyt 2 kpl hae ja tuo. Onnistui viime keskiviikkona ihan nappiin. 

Sitten on köyden vienti veneeseen. Hyvin sujuu vienti, mutta takaisin tullessa autan koiraa rannalta ja tämä on lisäapu, joka pitää vielä häivyttää pois. 

Vaikein liike on hukkuvan haku pelastusrenkaan avulla. Tässä koiran tulee lähteä rannasta pelastusrenkaan kanssa kiertämään hukkuva, joka on tippunut 30m rannasta ja joka on ihan paikallaan vedessä. Kiertäähän Aron maalla kohteita, mutta järvessä se on sille vaikeampaa. Ja tähän asti on aina viety jotakin ihmiselle tai haettu ihmiseltä, nyt vain pitäisi kiertää hukkuvan ympäri ja samalla hukkuva tarttuu renkaaseen, jolla koira vetää hukkuvan rantaan ja liike loppuu siihen. 

Ollaan harjoiteltu tätä niin, että Reijo on kahluuhousut jalassa järvessä ja lähetän Aronin kiertämään Reijoa. On aloitettu ihan 3 metrin päästä, sitten pidennetty matkaa. Tehtiin hommaa ensin pelkkä köysi suussa, nyt tekee kiertoa jo renkaankin kanssa. Etäisyys on tällä hetkellä noin 10m ja välillä Aron käy kiertämässä tosi hyvin ja sitten tulikin kerta, että se kääntyi puolessa välissä takaisin. Mietittiin, että millä nostetaan sen motivaatio niin, että sen olisi ihan pakko päästä kiertämään hukkuvaa? Kokeiltiin, että hukkuvalla on Aronin frispii ja kun Aron on kiertänyt sen, se frispii lentää kohti rantaa palkaksi. Tällä saatiin Aron lähtemään muutaman kerran niin, että se ihan loikkasi veteen. Mutta tässä liikkeessä on eniten tekemistä. Pähkäily jatkuu.

Tälle viikonlopulle meillä piti olla vepeleiri Saarijärvellä. Se kesän kohokohta. 

Elviksella alkoi vatsatauti  viikko sitten sunnuntai-iltana. Edellisen kerran sama vaiva koetteli kaikkia perheen koiria, mutta Elviksellä meni siitä toipumiseen pitkä aika. Ja nyt taas. Uloste oli ihan ripulia ja oksensi myös. Maanantaina hain apteekista Promaxia ja sen turvin sinniteltiin keskiviikkoon. Keitin riisi/kananjauhelihavelliä ja syötiin pieniä eriä pitkin päivää, mutta torstaina Elvis oksensi jo niin rajusti ja verta tuli ripulin mukana, että haettiin eläinlääkäristä apua. Saatiin antibioottikuuri ja muita tukivalmisteita ja nyt Elvis on taas oma virkeä itsensä. Se syö toistaiseksi vatsatautisten helposti sulavaa purkkiruokaa ja eilen tuli ensimmäinen kiinteä uloste. Joten tämä kun oli taustalla, olin lähes hysteerinen Aronin tehdessä kahdet ripulit ulos ja oksentaen kerran. Eli kyseessä on sittenkin tarttuva tauti? Ja rankka vepeleiri edessä! Joten perjantai-iltana oli päätös tehtävä, että vaikka en tiedä varmaksi mihin tauti etenee, ei liene reilua viedä koiraa viikonlopun reissuun siinä tilanteessa. Harmitti, mutta järki aina mukana näissä hommissa. Lääkitsin Aronin kaikilla Elviksen tukiravinteilla heti ja lauantaina tilanne oli rauhoittunut. Ray ja Lee eivät ole ripuloineet eikä oksentaneet, joten toivon, että tauti oli nyt vain tässä. 

Ensimmäinen kerta

Sitä ei muistanutkaan, että koiranpentuhan kokee ja näkee asioita aina ensimmäistä kertaa. Ja miten iso ja ihmeellinen onkaan maailma. Pidin päiväkirjaa ja kirjoitin ylös joka päivä ne asiat mitä Lee näki ja koki ensimmäisen kerran. Paljon on varmaan jäänyt kirjaamatta, mutta ei se ole ihme, että välillä pennun pitää ottaa kunnon unet, että jaksaa taas.

Lee 7 viikkoa ja ekan kerran

- kohtasi japaninpystykorvan ja partacollien

- tutustui kotipihaan

- ihmetteli hiekkaa pihassa lasten keinujen alla

- kuunteli liikenteen ääniä (asutaan aika lähellä vilkkaasti liikennöityä tietä)

- piti kaulassaan pantaa, sotkeutui talutushihnaansa

- kävi wuffissa ostoksilla

- tapasi wuffin etupihalla vieraita naisia ja Minnan

- maistoi piimää

- kuuli naksun ääntä yhdistettynä ruokaan

- teki vauhtiluoksetulon kutsusta

- sai kuppiinsa barf kananlihapullan

- kuunteli vieressä, kun Aronin turkkia kuivattiin

- tienasi päiväruokansa kun astui tasapainolaudalle

- maistoi nakkia

- oli suihkussa tassupesulla

- kuivattiin tassuja pyyhkeellä

- tapasi lyhytkarvaisen collien x3 ja chihun

- meni Petran ja Petterin kanssa ostamaan k-kaupasta jäätelöä

- joutui ensimmäiseen pakkorauhoittumiseen, kun vauhti meni illalla vaaralliseksi, nukahti 1 minuutin kiinnipitämisen jälkeen siihen paikkaan

- matkusti metallihäkissä auton perässä

- jäi autoon (häkkiin) yksin

- näki järven

- sai makkaraa

- seikkaili saaressa

- oivalsi, että kun astuu tasapainolaudalle, saa naksun ja siitä seuraa ruokaa

- löysi wc:stä vessapaperirullan ja levitti sen eteiseen

- katseli pyörätien laidalla ohi ajavia pyöriä

- käytiin k-marketin edessä katselemassa ihmisiä

- otti vauhtia ja hyppäsi maassa piehtaroivan partacollien karvoihin (tuskin tekee toiste). 

- teki nurmella ensimmäisen namiruudun

Kyllä listasta tulisi pitkä, mutta päiväkirjassa aukeaa huomenna uusi sivu otsikolla Lee 8 viikkoa. Joten kohti uusia seukkailuja vaan.