Elämän ylä ja alamäkiä

Tämä päivä lähti mukavan toiveikkaasti ja jännittyneenä käyntiin. Olin nimittäin varannut Aronille jo ajat sitten fyssarikäynnin Elina Karhumäelle, erityisesti vesijuoksun aloittaminen mielessä. Vappu on jo aikasemminkin minulle tätä suositellut. Uusimmassa agilehdessä on ilmeisesti artikkeli juuri vesijuoksun hyödyllisyydestä. Ja tänään meillä oli siis se odotettu fyssarikäynti.

Aron näyttää päällisin puolin olevan ihan kunnossa, näen kuitenkin sen liikkeessä ahtautta etupäässä. Katselin Aronin liikkumista eilen oikein silläsilmällä, tuijotan sen liikkumista kyllä nykyään joka hetki, kun oltiin jäällä lenkillä ja Aron sai vapaana mennä omaa tahtiaan. En nähnyt ontumista, mutta liike ei ole niin vapaata kuin voisi olla. Puolentoista tunnin jäällä lennekilyn jälkeen koira ei ollut mitenkään erilainen, joten ainakaan kunnon lenkit ei ole haitaksi.
Tänään kuitenkin treenihallin kautta ja ensin alkukävelyt, sitten Aronin treeni. Tässä hain hyvää asennetta 2 kilon noutoihin ja jätettiin taas kapula kentän toiseen päähän, juostiin sitä ikään kuin karkuun ja sitten saikin hakea. Noutohalu on loistava, vain luovutus on vaikeeta.
Tämän jälkeen Aron hyppäsi 3 toistoa omaa hyppysarjaansa. Siinä toinen este on "kauhistus"okseri. Pyrin siis tekemään okserin ulkonäön joka kerta erilaiseksi ja Aronin itsetunto lujittuu tästä, kun se kokee selviävänsä mistä vaan. Ja viritin Ipadin kuvaamaan miltä se näytti, yksin kun treenasin, joutuu videolla kuitenkin enemmän tuijottamaan meidän esteitä kuin koiraa ;-)

Video

Näiden hyppysarjojen jälkeen Aron piti taukoa ja minä rakensin kahden hypyn harjoituksen, jonkalaista en osannut ohjata tammikuun agikisoissa. Siinä koira jää ensimmäisen hypyn taakse ja kakkoseste tehdään kiertäen takaa. Kisassa hätäilin ja koira meni suoraan sen kakkosesteen. Nyt laitoin rimat 50cm ja tehtiin muutama toisto. Siinä oli Aronin treenit.

Elvis pääsi halliin myös. Elvishän on ihan tosi lahjakas hyppääjä, sellainen luonnonlahjakkuus. Sen henkiset ominaisuudet ei ole ihan yhtä hyvät, mutta silti sain ajatuksen, että voisin opettaa Elvikselle pujottelun. Tämänjälkeen renkaan ja kontaktit :-) Sittenhän se olisikin jo valmis ykkösluokan
radoille. Ja näin me aloitettiin tänään pujottelun ja renkaan opettelu. Pujottelussa käytän verkkoja apuna. Otinkin videon meidän edistymisestä ja ekan kierroksen aikana mietin, että jestas, on tää vaikeeta. Ei löydy namikupit ja pakotteita joutuu käyttämään, tuuppasin koiraninsinne verkkojen väliin. Mutta saatiin alun päästä kiinni ja yhden treenikerran aikana Elvis edistyi. Renkaan kanssa  olikin pelottavaa, kun laskin renkaan alemmas Elviksen läsnäollessa. Tämä sai Elviksen juoksemaan hallin ovelle ja hain Elviksen takaisin hommiin. Hyvin se Elvis sitten uskalsikin lopulta mennä renkaan läpi. Ihan loppuun tein vielä kahden hypyn kautta putkeen menoja ja näissä Elvis oli oikein hyvä.

Video Elvis ensimmäinen pujottelu

Video Elviksen toinen pujottelu

Treenien jälkeen metsässä loppukävelyllä ja sitten sinne fyssarille.

Ensin katsottiin Aronin liikkumista ja Aron sai juosta vapaana. Näin liikkuen Elinan silmä näki heti, että liike on rajoittunutta. Aron oli myös tasapainolaudalla ja tässä näkyi puoliero, toinen puoli on parempi kuin toinen. Sitten tein kaukokäskyjä, joissa ei näkynyt ongelmia. Mutta diagnoosiksi tuli seuraavaa: keventää vje otj (keventää ei ollut Elinan mielestä oikea sana, mutta ainoa mitä keksi tähän, kyse ei ollut ihan keventämisestä, mutta hiuksen hienosta erosta toisiin jalkoihin nähden) C 2-3
vas. lateraalisesti kireä, niskalihakset oikealta kiristää, rintaranka th 2-4 kireä, lukko? Niskan aktiivinen liike vasemmalle epäpuhdas. Diagonaaliseisonta otj/ vej huonompi.

Käsittelyssä Aron makasi kiltisti vaikka välillä teki kipeää. Kipeisiin paikkoihin annettiin laseria ja vasta sen jälkeen niitä käsiteltiin kivun rajoissa. Kipein paikka oli niska, mikä oli minulle täysi yllätys. Näin myös nyt ymmärrän, kuinka vaikeaa Aronille on ollut 2 kilosen noudon luovuttaminen. Niskaan on sattunut :-( Se on vielä pystynyt juoksemaan kapulan kanssa, mutta sen luovuttaminen ja pitäminen on ollut mahdotonta. Missä tuo niska onkaan noin kipeytynyt, en tiedä. Elina kysyi, onko Aron törmännyt johonkin, mutta vaikea sanoa, silloin kerran Anun reeneissä ainakin minua päin niin että ihan kaaduin.

Aronilla oli myös siellä vasemman etujalan luona mistä hauis alkaa, jotakin, sinne sai laaseria. Selässäkin oli sitä jotakin, sinnekin laaseria. Takajan reidet oli jumissa, näihin tuli venyttelyohjeet. Lanneranka ei meidän onneksi ollut mitenkään erityisen jumissa, kuulemma sen verran, mitä nyt kaikilla harrastuskoirilla on. Kaikkiaan oltiin Elinan luona melkein 2 tuntia. Saimme runsaasti jumppaohjeita tarkoin määrityksin. Tänään Aron saa levätä loppupäivän, huomenna liikutaan ihan kevyesti ja sitten voidaan pikkuhiljaa palata näihin jumppaohjeisiin ja tehtäviin. 2 viikon päästä aloitamme vesijuoksun. Meidän jumppatyynyn jumpat olivat Elinan mielestä tosi hyviä ja pystyin näyttämään mukana olleen Ipadin videoilta, että miten me ollaan jumpattu. nyt saatiin lisäksi kannustus ostaa myös sellainen iso pallo. Aron sai ohjeeksi ottaa treenien kannalta mahdollisimman kevyesti vielä viikon, mutta liikuntaa saadaan harrastaa. Liikunnassa parasta olisi vapaana liikkuminen. Aron kun tykkää vetää hihnassa ja erityisesti vetovaljaissa, näistä siis paras vaihtoehto on rento liikunta ilman vetoa. Maaliskuun lopun agikisoihin saatiin lupa osallistua, mutta treenien
pitää olla vähäisiä ja hyppyjen määrä mahd. pieni.
Näytin myös Elinalle tämän aamun hyppyvideon ja siinä Elina sanoi, että Aron hyppää kyllä hyvin, ettei voisi uskoa, että niin kipeä kuin sen niska on, mikä vaikuttaa tietysti koko kehoon, se silti tekee noin hyvin.
Oma mieleni oli toisaalta tosi tyytyväinen, mutta myös hirmu surullinen. Itseäni syytän ja sitä, että miksi ylipäätään harrastan ja treenaan; Aron joutuu niin hirveän koville. En osaa agilityssä ohjata sitä niin, että voisin ajoissa kertoa mihin käännytään. Näin ollen sen keho joutuu äärirasituksille jatkuvasti. Niin hauskaa kun se treenaaminen meistä onkin, en osaa tehdä sitä koiralle turvalliseksi. Ja lajeja riittää, ei se pk-tottiskaan mitään kevyintä ole. Vaikka yritän aina alkulämmitellä ja loppuverkkailla koirani, ollaan siltikin tässä tilanteessa. Faktaa on, että säännöllinen huolto pitää koiran lihaskunnon treeneille kestävänä ja nyt huoltoväli pääsi liian pitkäksi. Perjantaina olen menossa Vantaalle kuuntelemaan agilityliiton urheilukoiraluentoa, ehkä sen jälkeen totean, että parempi kaikille lopettaa harrastaminen ja siirtyä vain säännölliseksi koiransa ulkoiluttajaksi. Tieto lisää tuskaa. Toisaalta; jatkuvasti tässä kai ollaan oppimassa parempaa koiran kohtelua. Miksi kuitenkin elämän suurin ilo on se meno ja meininki, mitä näin touhuihin liittyy? Näissä tunnelmissa blogi vaikenee hiljaiseloon, no, loppuviikoksi.