Tänään jatkettiin tätä mustavalkoista tietä agilitytreeneissä. Pitkän tauon jälkeen oli niin kivaa treenata. Tiistain kehariryhmä oli kyseessä eikä haitannut että oli pimeetä ja vettä tuli taas saavista kaatamalla, no ehkä vähän haittas, olishan se kiva alkuverrytellä lumessa. Harmaat alueet lähtivät poistoon mm omaa vuoroa odotellessa. Aronhan tulee agitreeneihin ihan superisti virettä puhkuen ja jotenkin olen sen sille sallinut, onhan nyt kyseessä agility, eihän pikkuinen bc voi kyetä olemaan kunnolla. Vaan se kykeni :-) Sanoin Aronille, että maahan siihen ja samaan aikaan pystyin juttelemaan rennosti esim Sirpan kanssa. Kahdesti Aron siitä omin avuin ponkaisi ylös, että nyt tää menis jo tonne radalle treenaan. Vaan minä varmuutta ja päättäväisyyttä puhkuen sanoin Aronille, että ei sovi ja niin se makasi hipihiljaa paikallaan eikä nyt ihan hirveen kärsineen näköinen ollut. Paljon helpompaa meillä näin. Oman pään sisällä piti vaan päättää, että mustavalkoinen jämpti linja koskee koko elämää.
Treenirata koostui 18 esteestä ja Anun neuvoilla osattiin tehdä bäck läp yhdessä kohtaa onnistuen. Kerran Aron taisi varastaa A-n kontaktilta lähtien mukaan mun liikkeeseen. Jokunen rima tippui, mutta aina silloin jos aloin itse hosua tai mun kädet alkoi heilua. Kerran Anu väitti, että mun käsi oikein heilahti isosti, siinä kohtaa, missä Aron odotti puomin kontaktilla vapaa käskyä ja itse olin tekemässä ennakoivaa valssia hypyn edessä, jonka jälkeen piti tiukasti kääntyä. Aron teki tähän hirmu isoja hyppyjä ja Anu sanoi, että sen pitäisi jarruttaa selkeemmin mun merkkauksen vuoksi, Aron oli tottelematon, tuli vaan. Anu käski pysäyttää koiran esteen eteen ja vasta pysäytyksen jälkeen piti antaa lupa hypätä. Aron ei ihan pienestä pysähtynyt, mutta kun alkuun päästiin, niin pysähtyihän se. Muuten meno tuntui mukavalta ja jäi hyvä mieli. Mun mielestä teki hyviä hyppyjä.
Nyt pidänkin pari treenivapaata päivää Aronille, etten nyt liikaa innostuneena taas jumita sitä. Lenkkeillään nyt vaan rennosti pari päivää. Ostin eilen uuden sorminaksuttimen, hirveen kätsä, kun naksutin on sormessa kiinni ja kädet jää ikään kuin vapaaksi. Taidan sillä naksutella iltojemme iloksi jotakin pientä. Ai niin tässä kohtaa muistinkin yhden hyvän treeni-idean mitä näin Oilin koulutuksessa. Helena ja Syke treenasivat kapulan pitoa luovutus tilanteessa tai lähinns, että luovutus ei aina tulekaan niin kuin koira luulis. Treenissä rikottiin kapulan luovutuksen rajoja niin, että kun koira odotti, että nyt se ottaa sen kapulan pois suusta, lähdettiinkin seurauttamaan koiraa. En muista tekivätkö ihan niin, että kädet koskivat kapulaa, mutta menivätkin pois ja siitä lähdettiin seuraa käskyllä eteenpäin. Ja lopulta kapulan sai tiputtaa ilman sitä, että kädet meni kapulaan kiinni. Tehtiin ideaa, ettei koira voi itse päättää tai ennakoida, että näin tehdään aina, nyt luovutetaan kapula. Olen joskus yrittänyt temputtaa Aronia kapula suussa, kaukot kapulan kanssa oli Aronin mielestä ihan hirvee juttu. Veti ihan herkkä koira kun olen kooman. Tai seuraaminen kapula suussa, vaikeeta oli. Voi olla, että nää on näitä missä pitää rikkoa näitäkin rajoja. Taidanpa pistää tähänkin kohtaan harmaan mustavalkoiseksi :-)
Ai niin, murheellisia uutisia tuli tänään Turun suunnalta. Win tyttönen oli käynyt ultrassa ja tyhjä oli. Olen kovin pahoillani tästä, mutta eipä sille mitään voi. Aron teki parhaansa ja on yhtä kokemusta viisaampi. Tiedän vain kuinka kovasti pentuja siellä odotettiin. Elämä ei mene aina niinkuin haluaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti