Tokosta ei tullut mitään, mutta onneksi on lajeja

Eilen eli perjantaina päätin olla järkevä ja tehokas. Varasin itselleni tallilta tunnin treeniajan ja tokomielessä oli heti kun aamu sarasti niillä huudeilla. Hyvät alkuverryttelyt ja hyvä suunnitelma mielessä. Olin yksin hallissa, joten ei agilityhäiriöitä, hyvä. Siivosin itse kentällisen esteitä sivuun, tuli lämmin. Puomi ja a-este jäivät siihen tönöttämään, niitä kun ei jaksanut yksin. Rakensin kentälle kaksi ruutua, merkki siihen väliin ja eikun Aron autosta.

Aronilla oli aivan liian suuret odotukset meidän treenien suhteen. Sen mieli ja vire oli taivaissa. Tein ensin makupaloilla keskittymistä vaativia juttuja, sitten vein merkin taakse seisomaan ja lähetin kohti ruutua. Tuli ääntä. Kun en antanut singahtaa ruutuun äänen kera, tuli lisää ääniä. Pistin hetkeksi pelin poikki,  mutta ei auttanut. Piip ennen kuin tehtiin mitään, voi huokaus. Hiljaisessa ja äänettömässä hallissa piip- ääni oli kuin huuto, vaikka normiäänellä tulikin. Vein autoon kun ei näin voi jatkaa.

Elviksen kanssa tehtiin perusasentoja ja hyvää katsekontaktia, seuruu-pätkiä ja palkkasin namilla selän takaa. Olipas se hyvä. Ainoa mistä piti sanoa oli haukkuminen liikkeiden välissä. Myös Elviksellä meinasi lähteä käsistä. Tehtiin myös suoria luoksetuloja, joissa tulee kivasti sivulle. Näiden jälkeen kaukoja, joissa ideana, että samanlainen alku kuin luoksetulossa, mutta jättökäskynä kaukot kertoo, että nyt ei laukata luokse. Tässä kohtaa viereiselle kentälle tuli tokoilija, joka vei vähän Elviksen huomiota ja yksi käskyni kaikui kuuroille korville. Lopetin onnistumiseen ja Elvis olinpätevä, oikein yllättävän hyvä asenne.

Aron autosta uudelleen. Tehtiin jäävien asentojen kanssa leikkiä sekä yksi normi tunnari. Näissä oli hyvä. Tunnarissa jatkoin haasteen parissa, jossa se oikea kapula on kahden toisen päällä. Tätä Aron ei pysty sulattamaan, sen pakka menee sekaisin ja nyt se toi sitten kaksi tunnarikapulaa yhdessä suussa. Eli vaikea juttu se on. Uusinnalla se tuuppasi kuonollaan sen oikean ensin erilleen muista ja sitten poimi sen. Edistystä tämäkin.

Sitten takaisin sen ruututreenin pariin, josta ei vaan tullut mitään. Ne äänet. Ei se ole koiran vika, sillä ihan alun alkaen mun olisi pitänyt pitää nollalinja tässä täysin. Jos on antanut koiran äännellä 4-vuotta tehdessään tokoa, tulee siitä paha mieli molemmille, kun alkaa siitä nyt nipottamaan.

Testailin vielä seuruuta. Olen viime aikoina kotinurkissa tehnyt sitä kainalopalkalla ja se toimii kivasti siinä kohtaa, kun mennään perusasentoon, pitää katsee kivasti minussa. Mutta ääniä tuli kun otin seuraamispätkiä. Kun keskeytin suorituksen, sanoi Aron että tää seuruu on ihan paskaa. Kääntää pään pois minusta. Sitten kun lopulta sain sen kulkemaan hiljaa edes kaksi askelta, oli hyvä, mutta kun vapautin lelulle, tuli kaksin kertaiset purkausäänet tässä kohtaa. Ei hyvä. Tässä kohtaa mietin, että tokon treenaaminen loppuu nyt ikuisesti. Tyhmästä päästä kärsin minä eniten. 

Siivosin tokokamppeet kassiin ja pienen tauon jälkeen laji vaihtui aksaan. Puomi oli siinä niin kivasti keskellä kenttää, että treenattiin kontaktilla pysymistä ja sitä, ettei lähde mun liikeeseen mukaan. Kerran erehtyi lähtemään, muuten pysyi. Palkaksi pääsi yhden hypyn kautta putkeen. Kerran tippui rima, sen jälkeen ei tippunut.

Lähdin Sääksjärven metsiin loppulenkille. Ärsytti koko toko ja olin vielä ilmoittautunut Oili Huotarin tokokoulutukseen huomiselle. Olisinpas ollut viisas ja jättänyt ilmon lähettämättä. Ahdisti.

Mieleni parantui kun muistin, että toko on meidän mielentilan hallintalaji. Voinhan huomenna kysellä vinkkejä mielentilan ja keskittymisen parantamiseen. Tästä ajatuksesta innoistuin tekemään Aronille vielä iltapäivällä kotinurkille peltojäljen, vuoden ensimmäisen. Lunta ei ole ja maa on sula. Aamulehtikin otsikoi, että tammikuu on Pirkanmaalla lumeton, joten mikäs siinä sitten. Näillä korteilla pelataan mitä on.

Joten pellolle 400m pitkä jälki, 5 suoraa kulmaa ja jäljen päähän yksi keppi. Ajoin jäljen 2 tuntia vanhana ja koska mitään janaa ei ollut, lähetin Aronin jäljelle siitä mistä se alkoi.

Ajoi yllättävän hyvin sen jäljen metsäjälkikoiraksi. Kulmiin olin tiputtanut namia, mutta niistä Aron viisveisasi, sen fanittaa sitä jälkeä niin kovasti. Kulmista yksi meni niinkuin piti, muut sinne päin. Ei mitään isoja ympyröitä, mutta ei yli meni helposti. Jäljen päässä ollut keppi nousi varmasti. Hyvä Aron!

Iltasella luekelinkin ja mietin mitä vaatisi koulari peltojäljeltä. Suoria kun Aron ajoi hyvin ja matalalla nenällä. Kulmat pitäisi opettaa, samoin lähtö eli paalulta lähteminen. Niin ja ne esineet, ne opettaisin ilmaisemaan maahanmenolla. Jälkikepit ilmaistaan suuhun poimimalla, mutta täähän on eri juttu? Bordercollieni sen varmasti ostaisi, jos markkinoisin oikein?