Vepeä on päästy treenaamaan Reijon kanssa nyt useamman kerran ja alokasluokan liikkeet on lähes valmiina. Esineen vienti on myös paranut niin, että pieni epävarmuus on enää siinä luovutuskohdassa. Veneen haku ja hukkuvan haku kyllä sujuvat ja Lee hakee venettä ihan raivoisalla asenteella. Toivotaan, että asenne säilyy, sillä menemme sunnuntaina soveltuvuuskokeeseen Jämsään.
Haun treenaaminen on ollut lupaavaa, sillä Lee on edistynyt siinä. Tämä kesä on tehty oikeastaan vaan juoksutus/risteilytreeniä ja nyt Lee juoksee täysillä suoraan, vaikka ei näe maalimiestä edessään. Leellä ei ole ollut mitenkään hurjan sosiaalisesti rohkea koira, mutta se on saanut ilman valtavasti voimaa ja rohkeutta tämän kesän treenien myötä. Se irtoaa, suorastaan rohmuaa maalimieheltä palkkaa ja jopa leikkii vieraiden kanssa. Olemme edenneet Sari Kärnän neuvojen mukaisesti ja tällä juoksutus-idealla Lee on saanut paljon rohkeutta kohdata yksin maalimiehiä. Haku on niin kivaa meistä molemmista. Varmaankin talvella opettelemme erikseen sitten rulla-ilmaisun alkeet ja yhdistetään se sitten ensi keväänä mukaan. Kiire meillä ei ole haun suhteen, joten voimme ihan rauhassa rakentaa perusteita.
Jälkiä olen käynyt tekemässä nyt vain muutaman metsään ja niissäkin pääpaino on ollut janatreenissä. Siinä pitää nyt juosta suoraan kohti janamerkkiä, jonka alla on ruoka kipossa. Opetellaan menemään vaan suoraan ja Leehän menee hippulat vinkuen.
Sen sijaan koiratanssi on nyt taas ollut eniten työn alla, sillä koe-ilmo lähti viime viikolla ja jännät paikat on tulossa. Lee on opetellut uuden position, jonka nimesin vihjeeksi Hiil. Salla Haaviston opissa olemme käyneet kerran ja sain siinä yhteydessä kotiläksyt. Ensi viikolla katsotaan, miltä meidän Wolf-ohjelma nyt kaikkine paloineen näyttää ja 1.9 esitämme sen sitten Akaassa avoimessa htm-luokassa. Tarkoitus on mennä meidän alokasluokan ohjelmalla, mutta sitä on nyt kasvatettu ja vähän vielä paranneltu. Leen peruutus on vielä heikossa tilassa, eikä meillä ole sivu-askeliakaan, mutta katsotaan osaammeko vakuuttaa tuomarit. Olin viime viikolla Taidoggaalla leikkimässä tuomaria koiratanssin möllikisoissa ja siitäkös se treeni-into vain lisääntyi. Mielenkiintoinen laji :)
Pk-sm:ien aikaan huomasin, että pk-puolen koesuunnitelmat on vain toteutusta vailla. Kävinkin hallilla pitkästä aikaa hypyttämässä Leetä ja ilokseni huomasin monta hyvää juttua. Viime keväänä Lee oli hieman nöyrä hyppysuorilla, mutta kun se on saanut rauhassa edetä, on nyt hyppääminen lupaavaa. Keväällä se saattoi kiertää 60cm esteen, mutta nyt se hyppää 80 cm esteen hyvin. Toisaalta se kiertäminen liittyi myös hyppysuoran päässä olevaan leluun. Kun vaihdoin sinne makupalakipon, muuttui myös asenne. Nyt se ojentaa takajalat hypyssä pitkäksi taakse, hyppää tosi rennolla ja iloisella mielellä. Isolle ja hyväjänteiselle Leelle ei metri ole korkeus eikä mikään, mutta jos hyppäämisessä on yhtään jännittyneisyyttä, tulee se kymmenen kertaa vaikeammaksi. Asenne hyppäämiseen on mielestäni kaikkein tärkein. Ja se koiran oma itseluottamus. Nyt nostan korkeutta koko ajan lähemmäs metriä ja samalla otan matalille hyppysarjoille kapulan suuhun mukaan. Tänään testailin kotipihassa pk-noutokapulaa Leen suuhun ja sen ensi ilme oli järkyttynyt. Paksu laippa kapulan keskellä ja painoa eri tavalla, kuin tokon noutokapuloissa, sai sen olemaan ihmeissään. Opetan sitä laukkaamaan kunnolla kapula suussa ja sitten liitän sen vasta hyppyyn.
On tää kapula aika iso mun suuhun
Pikku-Cody järjesti meille alkuviikosta surua ja murhetta. Se on valtavan ahne pentu, jolle ruoka on tärkeintä maailmanssa. Iltaruoka-kipolle se pomppi ilmavasti ja sanoin Petralle, että kyllä meidän täytyy opettaa sille jo vähän malttia. Pitää istua edes sekunti paikallaan, että saa ruokakipon. Cody latasi vain lisää voimaa hyppyyn kohti kädessäni olevaa ruokakippoa, horjahti siinä selälleen, otti takajalalalla maasta tukea ja kuului naps. Koko maailma pysähtyi siihen hetkeen.
Cody jäi makuulle siihen paikkaan, eikä äännellyt, mutta ei liikkunut mihinkään. Houkuttelin sen seisomaan, mutta se ei astunut takajalalleen lainkaan. Väri pakeni minun ja Petran kasvoilta. Tapahtuiko nyt jotakin peruuttamatonta?
Lähdimme hyvin pian päivystykseen Hattulaan. Oli nimittäin lähes selvää, että nyt meni jokin tosi pahasti poikki. Puolen yön aikaan Hattulassa koin niin suurta syyllisyyttä, että miksi en vaan antanut Codylle sitä iltaruokaa nenän eteen? Petra oli aivan shokissa ja järkyttynyt. Samalla olin sitä itsekin.
Cody sai kipupiikin ja epäiltiin takajalan murtumaa tai ristisiteiden repeämistä. Ajoimme puoli kaksi yöllä kohti kotia sanottomina hiljainen pentu kyydissä.
Varasin Codylle välittömästi ajan Ortopettiin Hanna-Leena Terhoselle, jonne onneksi pääsimme pian. Hanna-Leena osasi heti rauhoittaa meitä, että yleensä ei ristarit mene 12 viikkoisilta ja kipu paikallistuu eniten sääriluun yläpäähän. Joten kuvataan.
Kuvissa ei näkynyt mitään murtumaa, onneksi. Eikä polvinesteen täyttöä, mikä taas liityisi ristisiteiden repämisiin. Vetotestissä polvet olivat tuntuneet yhtä napakoilta. Kuvissa ei ollut mitään eroa loukkaantuneen ja terveen jalan välillä. Epäily oli sääriluun pään hiusmurtumasta, mikä ei näy kuvassa, mutta se myös paranee 2 viikon kuluessa itsekseen. Pentujen luuston verenkierto ja kasvu on vauhdikasta ja samalla myös anteeksiantavaa. Ei siis operaatiota eikä kipsejä. Hanna-Leenan ohjeilla mennään nyt niin, että lepoa, ei riehumista, ei pomppimista 2 viikon ajan. Kävellä saa sen mitä itsekseen kävelee pissatuksissa tai sisällä, mutta häkkiä ja luiden nakertelua on nyt meidän ohjelmassa. Olin vain niin huojentunut, että ehkä sittenkään ei tapahtunut mitään peruuttamatonta ja ehkä me vaan selvitään tästä säikähdyksellä. Jos Codyn jalka olisi mennyt rikki, olisin varmasti lopettanut kaiken koiraharrastamisen siihen. Niin syväsi ja pahasti sen tapaturma meitä kosketti. Nyt toivumme tästä kaikki maltilla eikä Cody ontunut tänään enää yhtään niin paljon kuin eilen.
Huh kylmäsi pahasti tuo Codyn tapahtuma, tsemppiä pienelle <3
VastaaPoista