maanantai 26. elokuuta 2019

Leen ensimmäinen vepekoe

Eilen Lee aloitti vepekoiran uransa. Jämsässä oli Sari Ruposen tuomaroima ja Muuramen koirakerhon järjestämä koe. Mun sydän sykkii muutenkin muuramelaisille, joten oli kiva aamulla herätä, pakata pyyhkeet ja kylpytakit Leelle ja lähteä kokeeseen. Koe järjestettiin Himoksella ja veden pinta näytti ihanan tyyneltä, kun koe avattiin.

Mukana ollut pikkupentu havaitsi veden kiinnostavaksi, joten saa nähdä tuleeko siitäkin vesipeto.

Leen apuohjaajana toimi Petra ja homma sujui kyllä hyvin. Arvottiin suoritusnumero 1 ja päästiin ensimmäisinä aloittamaan koe veneestä hypyllä. Siitä täydet 25 pistettä.

Toisena liikeenä esineen vienti, minkä tiesin meille vaikeimmaksi. Kaikki muu siinä jo sujuu, mutta esineen luovutus veneeseen on vielä ihmeellisen nahkea. Joten Petra lähetti Leen tosi hyvin rannasta esine suussa minua kohti, mutta puolessa välin matkaa Lee selvästi mietti, että palaisko Petran luokse. Täällä-käskyllä se jatkoi uimista minua kohti. Ehkä 4metriä ennen venettä se alkoi hidastella uintiaan ja minä tykitin sitä käskyillä. Onneksi sain sen esineen veneeseen, mutta yksi ylimääräinen käsky tuli josta pisteen vähennys, esineen vienti 24 pistettä.

Ruokatauon jälkeen sää muuttui, mutta en tajunut sitä rannasta, kun lähetin Leen veneen hakuun. Lähtö sujui tosi hyvin, Lee lähti vahvasti uimaan veneelle, tarttui köyteen ja tuo-käskyllä veti venettä minua kohti. Vaan sivutuuli ja veden virtaus veivät koiraa oikealle ja taisin käyttää kaikki luvalliset käskyt, mutta en saanut Leetä tulemaan porteistä sisään vaan tuli rantaan 3 metriä oikealta ohi. Veneenhaku 22 pistettä.

Viimeisenä hukkuva. Lee lähti taas tosi hyvin hakemaan hukkuvaa. Se jopa haukkuu siinä uidessaan, kun sitä ärsyttää se, että se hukkuva läiskyttää siellä 30 metrin kohdalla vettä ja ettei se pääse lujempaa hukkuvan luo. Lee tarttui hukkuvalla hyvin patukkaan kiinni ja lähti tuomaan sitä luokseni, mutta taas virta vei sitä oikealle. Maaliin tuli 4 metriä ohi maalitolpan. Hukkuva 21 pistettä.

Sove oli kuitenkin läpäisty pistein 92/100 ja kokeen kaikki kolme sove-koiraa läpäisivät testin. Tuomari kertoi, että tuuli ja virtaus veivät useampaa koiraa ja kaikki maalitolpan ohitukset tapahtuivat oikealta puolen. Virtaus vei niin rotweileria kuin labbistakin, joten ei se ihme ollut, ettei Lee mahtanut sille mitään. Se yritti kyllä kaikkensa. Kokeessa oli myös hieno rotukirjo: 9 eri rotuista koiraa. Vau, sanon minä.

Loppukävelyt kävin tekemässä laskettelurinteiden kupeessa ja siellä napsin vesipedostani muutaman mukavan kuva.






1 kommentti: