Huh, mikä päivä.
Aamulla klo 9 olin jo koirani lämmitelleenä Sdp:llä odottamassa treenikavereita eli Anu ja Sami Puskaa. Olin etukäteen esittänyt treenitoiveita, että treenattaisiin irtoamista ja juoksua koiran rinnalla. Jari S kun on tulossa viikonloppuna, joten kotiläksyjä pitänee tehdä. Sami olikn suunnitellut kivan esteiden sijoittelun, sillä yhden radan rakentamisella voitiin tehdä eri suunnista erilaisia treenejä.
Meillä on ollut nyt pari kuukautta teema, missä Aron ei saa palkkaa minulta vaan apuohjaajalta. Nyt tehtiin niin, että Sami leikitti Aronia, huusin Aronin siitä kanssani suorittamaan ja näin mentiin ikäänkuin lentävillä lähdöillä erilaisille hyppysuorille tai sarjoille. Ja Sami oli aina suoran päässä palkkaamassa Aronin. Näin tehtiin ensin parin esteen helppoja lähtöjä ja sitten pidettiin rataa. Aron teki juuri oikealla ilmeellä töitä ja oli näin ollen aivan loistava. Se selvästi nautti siitä tästä treenitavasta ja esitti hyvin esteisiin focusoitunutta ja hyvin hyppäävää koiraa. Ekalla kierroksella oli myös kepit osana yhtä rataa ja Aron pujotteli virheettömästi. Olen tästä niin mielissäni, kun syksyllä pujottelu koki selvän heikentymisen. Sain sen korjattua palaamalla alkuunpäin ja tekemällä verkkojen avulla onnistuneita suorituksia. Nyt kepit sujuu siis vallan mukavasti.
Kakkoskierroksella tehtiin vähän vaikeampaa aloitusta. Siinä kolmen hypyn kautta tehtiin poispäinkäännös putkeen ja tämä poispäin käännös vaati muutaman toiston, ennen kuin onnistui. Lähinnä minulla kädet heilui ja tämä aiheutti sen, että Aron katsoi minua hypätessään estettä ja rima tippui. Kun rauhoitin kädet ja tein huolellisemman ohjauksen, onnistui Aron hienosti. Putkeen menon jälkeen jatketttin yhteisjuoksua hypyn kautta kahteen seuraavaan putkeen ja sitten loppusuoralle, jossa oli muuri, rengas ja hyppy, Sami palkkasi suoran päässä. Tässä harjoituksessa pääsin hyvin ongelmamme ytimeen, eli siihen kuinka kovaa juoksua Aron kestää. Eli kerran juoksin liian hätäisesti
ja lujaa, joka aiheutti sen, että Aronkin hätääntyy. Sami käski rauhoittaa vähän juoksuani, voin kiihdyttää silloin kun koira on putkessa ja tasaannuttaa liikettä, kun koira tulee sieltä ulos. Ja
rauhallisemmalla liikehdinnällä päästiin hyvään lopputulokseen. Oli myös hienoa huomata, että jos käskytän ajoissa suullisin käskyin vaikka kaukaakin, valitsee Aron edessä olevia esteitä käskyjeni mukaan, vaikka itse olisin tosi takana ja kaukana. Just tätä mä haluan.
Kahden treenitunnin aikana ehdittiin siis loistavasti treenata Aronin lisäksi Anun ja Samin koirat, kun käytettiin treeniaika tehokkaasti hyväksi niin, että hain oman koirani jo tyrkylle, kun Anu vielä treenasi. Lisäksi kolmeen pekkaan oli kiva treenata, kun pystyttiin kommentoimaan toisillemme miltä homma näyttää ja missä,pitää tehdä paremmin. Kiitos pariskunta Puska!
Loppukävelyt tehtiin Aronin kanssa kaksin ja tämän jälkeen kiireesti kotiin lepäämään, sillä illaksi oli ohjelmassa vetohiihtoa.
Monta kertaa Peltolammilla käyneenä alkoi mieli vetää jo uusille laduille. Kuulinkin, että Ylöjärven Haavistolla on noin 4 km pitkä reitti, joka profiililtaan on melko tasainen, ei siis mitään isoja mäkiä kuten Peltsulla. Ja pidempi matka, Peltsu kun on tuntunut jo vähän lyhyeltä, kun yhden kierroksen vetää. Joten päätin, että tänään lähdemme kohti Ylöjärveä. Olipa se jännä juttu, kun tajusin, että minulle Ylöjärvi on yhtä kuin kauppakeskus Elo ja olin kuin ulkomailla ajellessa ilmeisesti Ylöjärven keskustassa. Rohkeeta! Löysin vihjeiden avulla luistinkentän, jonka vierestä latu lähtee. Olin niin hyvissä ajoin, että ehtisin hiihtää ilman koiraa ensin yhden kierroksen. On ihan kiva tietää, mihin latu vie joten koirat jäivät autoon katsomaan, että lähdin itsekseni hiihtämään.
Ja olipa se rankkaa ilman koiraa. En tiedä onko mulla sittenkin surkea kunto, mutta kyllä luisteluhiihdossa saa sykkeen kohoamaan ja hien selkään. Puhumattakaan voimattomista jaloista,
joilla pitäisi puristaa vaan eteenpäin. Reitti tuntui yllättävän pitkältä, mutta palasin autolle 25 min
päästä. Kävelyä alkulämmittelyksi ja siirryin Aronin kanssa lähtöpaikalle. Mitään suurta tunkua klo
20 siellä ollut, mutta onneksi oli Kilven Anne, joka hiihtää kahden koiran kanssa ja Hileellä taisi olla
vielä juoksu. Joten lähdin Aronin kanssa Annen valjakon perään heti kun sainsukset jalkaan. Samaan aikaan Aron huutaa kuin hinaaja ja kiihdyttää itsensä heti täyteen vauhtiin Annen koirien perään.
Aron meni hyvällä asenteella ladulla, ohitettiin kaksi normihiihtäjää ja huusin tietysti kohteliaasti, että täältä tullaan koiran kanssa takaa ohi. Hyvin saatiin latua. Kehuin tietysti Aronia hurjasti. Viimeisen kilometrin aikana sen vauhti alkoi tippua ja sain kannustaa sitä jatkamaan laukkaa. Selvästi matka oli kuitenkin pitkä Aronille, kun laukka vauhtui lopussa raville. Myös itsellä tuntui, että kyllä tässä silmät pullistuu päästä, mutta onnellisina oltiin Aronin kanssa autoilla. Hienoo, mutta rankkaa.
Loppukävelyssä oli Elviskin mukana ja jäähdyttelylenkistä tuli odotettua pidempi. Ylöjärvi näytti olevan loputon omakotitalojen ja rivareiden maa, sillä en olisi koskaan löytänyt takaisin autolle, jollei puhelimessa olisi ollut navigointia. Kun joka puolella oli vaan samanlaisia taloja eikä mitään käsitystä missä ollaan, saivat koiratkin hyvän illan viimeisen kävelyn. Jaloissa vaan tuntui, että liikaa liikuntaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti