maanantai 30. syyskuuta 2013

Haastejälki

Koska Aron oli eilen melko huoleton ja henkseleitä paukuttava koira, tein sille tänään haastejäljen. Muistelin, että miksi olen ihannoinut metsiä, joissa ei ketään liiku sen sijaan, että yrittäisin oikeasti parantaa koiran jälkitaitoja. Joten tekaisin jäljen Kyötikkälän urheilukentän laidalle. Jana oli sellaisessa ryteikössä ja jälki kulki ensin rinteessä, sitten pienen hiekkamontun reunaa, sitten teräväkulma ja yliteltiin vilkkaasti kävelty polkujen risteysalue. Tiesin, että ollaan paikassa, missä liikkuu paljon koiria ja ihmisiä eli vanhenemisen aikana kuka tahansa voi tehdä hyviä häiriöitä. Keppejä tiputin 4 ja yhden lyijykynän pätkän. Lyijykynä ihan vaan kokeeksi, että onko nenä auki. Jäljen pituus 500m.

Aron yllätti mut täysin. Janalla sukelsi ryteikköön laukalla ja minä sitten perässä. Sieltä se sitten nosti jäljen samantien ja taas oikea suunta, jippii!
Jäljenajo oli kiihkeää, mutta matalanenäistä. Yritin pitää tasaista jarrua liinalla kuitenkin joustavasti. Kaikki kepit nousi, jopa se lyijykynä. Terävässä kulmassa se poikkesi ehkä metrin pitkäksi, mutta korjas samantien. Polunylitykset meni varmasti. Kaikki meni niin superisti ja Aron oli liekeissä. Tykkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti