sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Piirinmestaruustokot

Tänään oli Kyötikkälässä piirinmestaruus tokot ja olimme Elviksen kanssa avoimessa luokassa. Ihan siitä syystä, että kisaaminen on kivaa, kun se tapahtuu kotinurkilla ja kisajoukkueissa on aina tarvetta alemman luokkien vahvistuksille. Meidän seurassa kun on paljon ylemmän luokan koirakoita ja joukkueet kootaan kolmesta koirakosta, josta vain yksi voi olla voi tai evl-tasoinen.

Elviksellä on noin 3 vuotta edellisestä kokeesta ja muisteltiin nyt avo-liikkeitä noin kuukauden verran. Ryhmäpaikalla-oloja tehtiin 2 kertaa ja eniten puuhasteltiin omassa pihassa. Kotikenttä etu oli valttimme.

Tuomarina Mauri Pehkonen, joka antoi yllättävän  helposta pisteitä eikä puuttunut koiran riekuttamiseen liikkeiden välissä. Kannustinkin Elvistä ihan kunnolla, se jopa haukkui liikkeiden välissä. Kehut Elvikselle tuli kyllä niin sydämestä, sillä se malttoi monessa kohtaa mielensä, mitä oikeastaan ollaankin vain treenattu. Ja se ei ole koskaan saanut kymppiä noudosta eikä ysiä luoksetulosta. Luoksetulossa yksi piste lähti siitä, että sanoin seis-käskyn vähän ennen merkkiä. Luoksetuloja me on otettukin vain suoria luoksetuloja, stoppeja ehkä kerran kymmenestä. olinkin siis positiivisesti yllättynyt tästä.
Samalla tunnustelin itse, että miltä se kisaaminen tokossa tuntuikaan ja mitä kaikkea siellä voi tehdä. Edeltävän koirakoiden suorituksista voi aina katsoa liikkeiden aloituspaikat ja kehän kulun ja niitä voi yrittää hyödyntää sitten omiin  liikkeiden välisiin siirtymiin. Kivaa meillä oli ja paremmin meni mitä etukäteen ajattelin. Loppua kohti perusasentoohin tulot alkoi jo tuottaa tuskaa, mutta ihmeen hyvin sain vietyä Elvistä hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Niin hyvä mieli oli lopussa, että kiitin sydämellisesti tuomaria kädestä, olihan se ilo olla arvosteltavana. Oikein kivaa onnistua!!

Paikallaoloista Elvikselle 10!

Yksilöliikkeet:
Seuruu 8,5
Maahanmeno 9
Luoksetulo 9
Seisominen 6
Noutaminen 10
Kaukot 5
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 8
Yht 161 ja ykköstulos.

Lisäksi olimme Tamskin ykkösjoukkueessa Elviksen kanssa ja joukkuetoverina Kati Selkämaa Taiton ja Inton kanssa, jotka tekivät myös ykköset ja näin ollen voitimme tokon piirinmestisjoukkue kultaa! Tamskin kakkosjoukkue voitti hopeaa! 




Olipa ilo olla mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti