Radassa oli kummallinen alku, koira lähetettiin kohti seinää päin ekaa hyppyyn ja kakkoshyppy oli takaisin päin. Valsseja käyttäen piti sitten ohjata esteet 2-6 ja hyvä ihme, me tehtiin se. Ei nyt ihan ensimmäisellä kerralla, mutta ainakin kaksi kertaa sujuvasti. Kun annan Aronille tilaa eli valssi on vähän laaja, ei sille tule kiire eikä tuska, jolloin se hyppää myös rauhassa eli hyvin. Näillä valsseilla kuljettiin tietysti koiran edellä, kunnes 7 oli a-este ja tämän jälkeen esteet 8-11 tehtiin takaaleikkauksina. Este 11 oli puomi, joten kolmen hypyn kohdalla koira päästettiin ohjaajan esteen. Me osattiin tämäkin, ensin vahingossa. Kun sama piti näyttää uudestaan, aloin hätäillä ja pyrkiä koiran rinnalle, ei noin sanoi Jari vaan rauhassa, anna koiran mennä edelle. Onneksi me ollaan viime aikoina useamman kerran harjoiteltu näitä ohjauksia takaa. Kun koira lukitsee sen edessä olevan esteen, minä vaihdan jo ennen hyppyä kättä ja olkapäätä näyttämään suunnan muutosta.
Puomin jälkeen oli kolme putken suuta tyrkyllä, piti mennä keskimmäiseen. Omalla linjalla sain Aronin menemään juuri oikein. Ekan putken suun valittua oikein, piti jatkaa seuraavaan putkeen, joka olikin suora kohti hyppyä, jolle piti ottaa ensin kuljetus, sitten kevyt sylikäännös, jossa koira lähti hypylle ja sieltä ohjaus kepeille. Tätä tehtiin pariin kertsan, kin tuntui, etten ehdi sen suoran putken kanssa. Kepit meni kerrasta oikein ja luojan kiitios Aron on kiltti. Se suorittaa kepit, vaikka itse juoksin jo kohti pituutta ottamaan sitä sinne vastaan. Ja kun pääsin kunnolla koiran edelle, saatiin piituuden jälkeinen hypyn takaakierto onnistumaan kerrasta. Siis takaakierto ilman rimantiputusta täydestä vauhdista, niin daimondii!! Ollaan nyt vuosi oltu kerran kuussa kokoontuvassa aluevalmennuksessa ja olen kyllä saanut siitä paljon. Kiitollinen tästä!
Ennen valmennuksia piehtaroin laiskuuden tuskassa ja muistin, että säännölliset juoksulenkit pitäisi ottaa taas ohjelmistoon. Talvi tulee ja hiihdot, tällä löysäilyn määrällä osaan kuvitella miten sydän hakkaa kurkusta ulos ekan kilometrin jälkeen. Joten nyt ryhtiliike. Päätin, että 4 km juoksua yhteen putkeen on hyvä aloitus. Koirat valjaisiin ja vetovyö itselle. Ja sitten vaan ihanaan syksyiseen kangasalan harjuun. Alkukävelyjen jälkeen tasan 4 km juoksu, kaikkiaan 23 min teki aikas tiukkaa jo viimeisen kilometrin kohdalla. Matkan varrella meinasi pistää, puuskutin kuin vanha koira. Aron ja Elvis eivät puuskuttaneet, joten olin heikoin lenkki. No tästä se lähtee :-) nyt vaan säännölliseksi osaksi viikkoa.
Tänään käytiin tekemässä 3 tunnaria. Kävelin läheiselle hiekkakentälle ja ensimmäinen tunnari oli epävarman näköinen, sisälsi moneen kertaan haistelua ja valinnassa tuli vielä piip-ääni, samoin luovutuksessa. Kertonee siis kaiken mielentilasta ja asenteesta. Palkkaus oli maltillinen ja vielä niin, että ensin kehut, kehujen kanssa uuteen perusasentoon ja siinä vasta namitus. En halunnut nimittäin ruokkia sitä piipääntä siinä edessäni, vaikka sen oikean toikin.
Välissä tehtiin vähän jäävien asentojen treeniä leikkinä, nämä Aron osaa, ei erehdy kertaakaan. Sitten uusi tunnari, lähetys eri suunnasta. Löysi sen oikean, mutta ei oikeastaan ollut mielentilaltssn yhtään sen parempi. Taas palkitseminen kuten edellisessä. Mitäs tässä nyt keksisi?? Toistoilla ei parane.
Sitten villi kokeilu. Lähetin maalinkiertoon, siitä lennossa kapuloille, nyt meni siis laukalla, päätyi nopeasti omaan, nosti sen ja tuli laukalla luokse, ilman äänia. Superhyvä! Joten saankohan huomenna kerrasta onnistumaan, jos yhdistän tuon maalinkierron? Jään tätä nyt pähkäilemään :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti