Tänään sitten käveltiin tunnarien kanssa Suoraman kentälle ja tein täsmälleen samanlaisen rivitunnarin kuin kotipihassa, nyt oli 5 kapulaa rivissä. Aron meni kapuloille, nosti väärän, lähti tuomaan, sylkäs kapulan puolessa välissä pois ja palasi takaisin kapuloille, nosti oikean, lähti tulemaan, mutta tiputti tämänkin suustaan ja meinasi palata kapuloille vielä kerran, mutta nyt näytin sitä kohtaa maata, missä ne kaksi suussa ollutta oli ja niistä nyt piti vaan tuoda se oma. Just. Väärä asenne siis tunnareita kohtaan nousi heti pintaan ja se oikea asenne jäi sinne kotipihaan.
No se mikä on vaikeaa, sitä pitää harjoitella!
Vaihdon kapuloiden asetelmaa, edelleen 5 kapulaa tyrkyllä, joista se yksi oli se oikea. Lähetin kapuloille eri suunnasta. Nyt päätyi pian oikeaan, mutta tuonnissa vielä kapula tippui, tuo vaan sanoin Aronille ja se toi. Kehua ja namia.
Kolmas kerta, nyt teki oikein, ainoastaan ihan siinä luovutushetkessä kapula roikkui sillä huulessa kiinni, ei hampaissa, joten tästä tiesin, että vielä se epävarmuus on siellä.
Neljännessä tunnarissa vaihdettiin ihan kentän toiselle puolen, nyt vilkaisi kapuloilla minua ja alkoi hommiin, oma löytyi, jes.
Viides tunnari oli menestys, nyt valinta ja tuonti näytti tosi helpolta tehtävältä. Tästä sai palkaksi kiertää kentän yhden tolpan ja juosta jalkojen välistä täysillä läpi.
Tämän jälkeen pideltiin vähän kontaktia.
Hetken päästä oltiin nurmikentän puolella. Siellä on kieltomerkit, ettei koirien kanssa sinne, mutta me ihan siinä reunassa. Eli päivän kuudes tunnari, kapulat ympyrällä ja Aron teki sen nyt yhtä hienosti kuin kotipihassa. Niin itsevarma! Palkkaus oli ehkä turhan riemuisa, mun pitää muistaa ääntelyn säännöt!
Lopuksi tehtiin vielä kolme yksittäisen tunnarikapulan tuontia. Jätin Aronin istumaan kapula suussa, viimeisen kapulan tuontimatka oli piiitkä. Se sai laukata kentän toisesta päästä asti ja kovaa se tulikin.
Joten pähkäilen tässä muutamia perussääntöjä treenauksessa, joista en välittänyt tänään. Yksi on ollut se, että onnistuneen suorituksen jälkeen lopetetaan. Toinen oli se, että vain yksi tunnari per kerta. Oltiin siis itsemme myytinmurtajia. Toistojen myötä työskentely parani ja onnistuneen suorituksen jälkeen se voitiin tehdä toisenkin kerran. Kokeessa sitten joskus se yksi onnistunut meille riittääkin.
Päivän päätteeksi käytiin vielä koulun pihassa taiteilemassa lasten kiipeilypuomilla, tasapainoilua ja kehinhallintaa siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti