Kun lasten kanssa laatu-aikaa vietettiin riittävästi Sysmässä, olikin hyvä syy palata sunnuntaina iltapäiväksi kotiin, kun tiedossa oli jälki ja tokotreenit Katrin kanssa. Minään vuonna en ole enää jälkitreenaillut marraskuussa, mutta Maria Brandelin jälkipäivästä vaan sai niin paljon tehtävää, ettei malta lopettaa. Huono vuodenaika kuitenkin, kun pimee tulee niin aikaisin, joten jälkitreeneihin kaverin kanssa voi mennä vain viikonloppuisin. (Säälittää oli myös mun viime viikon tokotreenin yritys, kun tokotavarat repussa lenkkeilin koirieni kanssa torstai-iltana etsien kenttää Kangasalta, missä olis valot, meni sitten vain lenkkeilyksi.)
Tänäänkään Aron ei päässyt jäljestyksissään helpolla, sillä treenattiin harhoja tosi tarkoituksella. Alla olevassa kaaviossa on vihreällä minun kulkema jälki, jonka tein Aronille. Vaaleanruskealla kulkee metsätie ja sinisellä reitti, jonka Katri ja Tao kulkivat. Aronin jälki oli tänään 600m pitkä, 4 keppiä, mun oma tekemä ja sisälsi kaavion mukaisen kohdan. Jälki ajettiin 2 tuntia vanhana.
Aluksi sai jäljestää 2 kepin edestä ja sitten tuli tuo tien ylitys, joka näkyy kaaviossa. Tien ylityksen jälkeen olikin sitten harha, jonka ikä erosi noin tunnin alkuperäisestä. Aron haistoi harhan heti ja hitsi vieköön, se vaihtoi oman jälkensä tuoreempaan. Se jäljesti sitä liinan mitan verran, mutta en päästänyt sen pidemmälle, tuli takaisin ja katsoi myös tuon ns. takajäljen, palasi takaisin omalleen ja jatkoi jäljestystä omaa jälkeä eteenpäin. Kakkosharhan kohdalla se haistoi ehkä metrin verran sitä harhaa ja sitten jatkoi eteenpäin. Ihan hetken verran Aronin jäljestys näytti vähän levottomalta, liekö järkytin sen mielenrauhaa vai jälkirauhaa. Nosti kuitenkin hyvin keppi nro 3. jonka olin jättänyt melko pian näiden harhakohtien jälkeen. Tästä eteenpäin Aron ajoi viimeisen pätkän, jolla oli piikki, kuin raivotar. Ei hukannut jälkeään sitten yhtään, piikkikin kovin tyylikkäästi. Kaikki kepit nousi tänään, joten koossa siis 4/4.
Olipas hyödyllinen kokemus. Olin nimittäin aika varma, että Aron pitää kiinni jäljestään harhan edessä, mutta toisin kävi. Ja näitähän pitää tehdä ihmeesti lisää. Tarkoitus on vaan vahvistaa sitä, että koira pysyy omallaan, vaikka jäljen yli kuljettaisiin.
Keppimotivaatio näytti hyvältä ja jäljen suunnanvalintakin, tässä mun pitää vaan antaa koiralle kunnon rauha suorittaa, note to myself.
Jälkien jälkeen ajettiin Olkahisiin vielä tokoilemaan hyvälle hiekkakentälle. Aronin mieli oli taivaissa, kun se tuli kentälle, jossa oli merkit valmiina. En saanut mieltä asettumaan, joten mulla on ensi yö aikaa pähkäillä sitä, miten saa Aronin erilaiseen mielentilaan. Väärässä mielentilassa tulee ääntelyä ja liikkurin käskyihin reagointia. Tää oli multa huono juttu, mutta kerrankin kun taas pääsin liikkurin kanssa tekemään, oli pakko jatkaa.
Puuhasteltiin nimittäin sen ruudussa pysymisen kanssa, nousi jälleen. Nyt tehtiin erilaisia hämyjä, missä liikkuri rääkäisi ruutuuun, mun kävellessä kohti lähtöpaikkaa, Aron singahti ulos ruudusta. Uusinnalla liikkuri-Katri sanoi eteeen ja taas nousi. Tämän jälkeen Katri huuteli käskyä ja nyt Aron keskittyi minuun eikä värähtänytkään siellä ruudussa. Olipas hyvää treeniä, sillä juuri tuota haluan, sellaista 100% keskittymistä, kun Aron mielellään miettisi nyt palkkaa tai liikkuria. Eli pääsin nyt vaikuttamaan treenillä sen mielentilaan ja näitä kokemuksia me halutaan lisää.
Lokakuun ajan oli tunnari meidän kehitystehtävälistalla. Nyt vähän jännitti, että onnistuukohan Aron. Jos se tuo mulle väärää tai arpoo epävarmana kapuloilla, olen epäonnistunut sen kehittämisessä. Tehtiin koemaisesti, ainoa erotus oli matka kapuloille, 25 m. Katri vei kapulat ja laittoi ne ympyrään. Aron lähti hyvällä laukalla tehtävään ja toi sieltä oikean yhtä hyvällä laukalla. Katri sanoi, että se laukkasi ensin metrin verran kiertäen kapulat, heti nenä auki, oman osuessa kohdalle reagointi, nosto ja lähti samantien tulemaan luokseni. Koska matka oli pitkä, en nähnyt niin tarkkaan enkä myöskään voinut mitenkään vaikuttaa siihen koiran työskentelyyn. Aivan loistavaa! Olen niin tyytyväinen siihen, sillä voisin kirjoittaa kohta kirjan siitä, kuinka onnistun pilaamaan koirani tunnistusnoudon ja kuinka se korjataan :-)
Kiitos Katri! Jotenkin parasta koiraharrastuksessa on se matka eikä päämäärä. Mulla on mennyt kovin monta vuotta tajuta se, mutta nyt sen vasta ymmärtää. Miten hienoa on tutustua ja elää monen koiraharrastajan matkoissa mukana, Katri/Tao ja Benson ovat yksi näistä hienoista tapauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti