Kuntoutusohjeina meillä on ollut maailman ihanimmat ohjeet, paljon ravia vapaana. Ollaan kävelty ensin 10-15 min, yleensä hiekkatien alkuun. Sitten Aron on ravannut vapaana edellä ja minä tulen hissukseen pyörällä perässä.
Tällä tapaa:
Eri pituisten pyörälenkkien jälkeen ollaan sitten tehty huolelliset loppukävelyt, ottamalla Elvis kaveriksi mukaan. 10 min alkukävelyä, 45 min ravia, 50 min loppukävelyä = erään illan ohjelma.
Ravissa Aron käyttää molempia puoliaan tasaisesti, joten meillä heikompi vasen on näin saanut vahvistua näiden ravilenkkien kautta. Välillä pidetään vapaapäivää tai tiistain agipäivänä 30 min alkukävelyä, sitten treeni ja sitten vapaana ravia palautteluksi. Tamskin tallilla on hyvä ollut kulkea radan vartta menevää reittiä, kun siinä näkee vastaantulijat jo kaukaa ja koiran saa kytkettyä ennen kohtaamista.
Aron on tällä hetkellä hoikassa kunnossa. Ilmeisesti kuntoutuminen ja ravilenkit kuluttaa energiaa. Eilen kävin ostamassa rasvaisempaa nappulaa ja Aron on luonnollisesti tästä hyvin mieleissään.
Aiheesta toiseen, jäljestykseen.
Oltiin Sabinan, Jerikon ja Ukon kanssa viime viikolla kevään ensimmäisellä jälkimetsällä. Samalla katsottiin Tavesin tulevien jälkikokeiden janapaikat. Meillä on kaksi jälkikoetta suunnitteilla. Onneksi Sabina on ollut innokas pusertamaan meitä muita, että nyt pidetään ne kokeet. Mikäs siinä sitten mukana ollessa.
Esineruutu treenattiin jälkien vanhentuessa. Aron teki lähes kisakokoisen ruudun, mutta esineitä oli 5 kpl ruudun keskellä. Idea oli, että kulmista ja takarajasta ei löydy mitään. Aron hyvin mielellään lähtee tarkistamaan ruudun rajoja ja haluan nyt tänä kautena entisestään vahvistaa sitä, että aina mennään suoraan, jos ei löydy voi aina palata turvallisin mielin ohjaajan luo, toisella pistolla voi esine löytyä. Joten pistotin koiraani keskelle ruutua. Ensimmäinen pisto tuotti esineen. Hyvä. Toinen pisto vei Aronin "pahoille teille". Eli ei haistanut esinettä siinä keskellä, jatkoi takarajalle ja vasempaan kulmaan, joissa ei onneksi ollut mitään. Palasi luokseni ja pistotin jälleen keskelle, josta löytyi esine. Haetutin kolme esinettä ja Aron teki hyvin. Esineiden palautuskohdassa olen itse hiukan hätäinen ja esine voi helposti sen vuoksi tippua maahan. Tätä voisi treenata nyt ihan erikseen. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen Aronin esineruutuun, omaan silmään se on riittävän hyvä.
Jälki oli 900m pitkä, hyvässä sammalmaastossa, vanhentui sen 2 tuntia. Hyvin selkeä ja simppeli jälki. Janalla lähti vinoon, otin pois, lähti myös takajäljelle, otin pois. Kolmas lähetys puhtaasta kohdasta meni hyvin, laukalla kohti jälkeä ja oikea suunta.
Jäljestys oli mallikasta ja tasasaista. Keppien ilmaisu ei. Mentiin ykköskepin yli, itse olisin poiminut kepin, jos oltais oltu kokeessa. Kakkonenkin jäi metsään. Vasta kolmoskepin Aron ilmaisi ja sekin vähän ponnettomassa mielentilassa. Kepin löytyminen pitäisi olla upeinta mitä koira voi jäljellään kohdata ja nyt ei oltu ihan siinä. Kaikkiaan 3/6 keppiä nousi, joten itse jäljestys oli oikein hyvää, mutta keppien eteen voitaisiin nyt tehdä oikea suunnitelma.
Sabina ja Jerikon jälki herätti minut taas pohtimaan liinan käyttöä. Suot Sabina varmaan sen, että vertailen sinua nyt esimerkkinä, oppimisen tarkoitus tässä on.
Pursiaisen Pian kanssa ja Korrin Pekankin kanssa aikanaan juteltiin, että ns luomujäljestäjäkoirat ovat nenältään auki aina paremmin. Luomujäljestäjäksi kutsun sellaista koiraa, joka hoitaa täysin yksin tonttinsa. Sen liina kulkee aina löysällä ja ohjaaja vaan pitää huolen liinasta, ei mistään muusta. Tässä on usein huonona puolena se, että ohjaajalla ei ole tsäänssiä katsella näkyykö keppejä ja piirtää mielessään jäljen kuvaa. Luonnollisesti vastuu on täysin koiralla. Tällä tavalla muistelen Aronista tuleen myös huolimattomamman. Vauhdin lisääntyessä tarkkuus vähenee. Koira ei saa ohjaltaan apua. Jolloin olen päätynyt toiseen tapaan.
Siinä jälki ajetaan koko ajan tuntumalla. Näin ollen koiralla on tunne ohjaajastaan ja ohjaajalla koirastaan. Onko olemassa myös koiralle tuen antamisen tunne. Autan koiraani? Me tehdään se jälki yhdessä, yhteinen suoritus?
Jälkiliinan tulee on kuin kumilanka, joka joustaa koiran mukaan. Tuntumalla ajaen tiedän koko ajan milloin koirani on jäljellä ja näin myös säätelen vauhtia, sillä näin ajaen oma jäljen kävelyvauhtini on suht reipas askellus, mutta juosta ei tarvitse kuin janalla. Tässä itse ehdin huomata maahan jääneet kepit ja tiedän myös missä me ollaan.
Tällä hetkellä me ajetaan Aronin kanssa jälki näin, joskin jälkituntumani ei toimi läheskään joka hetki kuin kumilanka, vaan ajoittain nyppään koiraani huomaamatta, jolle Aron on yllättävän herkkä. Joten jatkopohdintani kuuluukin, että aiheutanko tällä jäljen ajoon sen verran painetta, joka vaikuttaa ilmaisuun? Miten tekisin kepin löytämisen vieläkin palkitsevammaksi?
Sabina ja Jeriko ajoivat jälkensä luomusti ja koiran ilme oli juuri se ihanne. Hirveen hyvä asenne! Koira oli innoissaan ratkaisemassa jäljen arvoitusta, jokainen kepin nouseminen oli ilon hetki. Siksi suosittelen itselleni, että menen aina vaan toisen jälkikoirien jäljen ajoihin mukaan. Eri tyylien seuraaminen voi autttaa itseä oivaltamaan, että mikä on se ihanne, miltä työskentelyn tulee näyttää ja tuntua. Kolmosluokan jäljissäkin on se, että koejäljessä sitä matkaa on. Alustat ja olosuhteet voi olla rankkoja, esineet ja tottis samalla päivälle. Koiran on oltava silloin erittäin motivoitunut hommaan ja yksinkertaisesti se keppien löytyminen on se ratkaisevin. Itse en haluaisi luoda paineen tuntua koiralle hommasta, joten pohdinnan paikka.
Kiitos Sabinalle kivoista treeneistä!
Ja loppuun rallitokoa. Eilen kävin Rayn ja Aronin kanssa tekemässä elämämme viimeiset treenit Tamskin tallilla. Tamsk rakentaa parhaillaan omaa hallia Niihamaan ja kesän ajan treenataan taivasalla. Halliolosuhteisiin tottuneelle on vähän paha ;). Joten eilen fiilisteltyin kunnolla. Rayn kanssa kertasin aloluokan juttuja, vahvistin lähtöä, vahvistin sitä, ettei pompita. Samalla rakensin houkutuksen, mihin viritin muhkeat pehmolelut. Kerran Rayn piti haistaa pehmokoiraa, mutta muuten kulki hyvin kanssani, kun kieputin seuraamista ympäri merkkien.
Aronin kanssa tehtiin uusia avoimen kylttejä ja harjoiteltiin myös liikkeelle lähtöjä.
Meillä oli tosi kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti