Koivumäki on Tavesin oma "treenitila", mihin liittyy paljon muistoja. Siellä on järjestetty vuosien saatossa kokeita, treenipäiviä tai talkoita. Koivumäen pihagrillissä on paistettu monet makkarat ja parannettu maailmaa. Koivumäessä on tehty Aronin kanssa aikanaan niin paljon erilaisia juttuja. Tunnen ne polut ja maastot kuin omat taskuni. Vähän hakeaa, mutta mielessä lupaus myös jostakin uudesta. Joten nyt oli vuorossa siis Leen ensimmäinen jälki Koivumäessä.
Miinu oli tallanut meille ehkä 400m pitkän kaarimaisen jäljen. Siinä oli jo jonkin verran maastonvaihtelua, kun aloitettiin sammaleella, edettiin kuivuneiden kuusien alle ja tultiin taas takaisin aukeammalle sammaleelle. Nyt tunsin ensimmäistä kertaa sellaisen jäljen imun ja pienen vedon minun ja koiran välillä. Lee oli hommasta hyvin innoissaan ja sen tunsi sinne liinan päähän. Ensimmäisen kepin se ylitti muina miehinä, mutta kaksi seuraavaa ilmaistiin hyvin. Kepeissä ei ollut enää mitään apuja, ihan keppi vaan siinä jäljen päällä. Viimeiselle kepille varmistan loppupalkkauksen pienen ruokapurkin avulla.
Mutta hyvä jälki. Siinä oli kuitenkin yksi melkein kulma, missä Lee hukkasi jälkensä ja joutui tarkistelemaan. Siitä sain muistutuksen, että se voisi olla tarkempi. En halua kouluttaa sitä sellaiseksi, että roiskimalla sinne tänne, ehkä jäljen taas löytää.
Jälki nro 9 olikin helatorstain iloksi pellolla. Pelto oli kyllä tosi kuiva, tuntui, ettei maa murtunut mitenkään askeleeni alla. Jonkin verran ripottelin ruokaa sinne ja laitoin kolme keppiä. Tässä jäljessä oli hyvää, että Lee ilmaisi kaikki kepit, mutta kyllä se muuten oli melko paljon hukassa. Oli lämmin päivä, mutta pellolla kävi tuuli, joka vielä siirsi jälkeä Leen mielestä sivuun. Sen suoralla ajo, oli ihmeellisen poimuilevaa. Hetkittäin se näytti peltojälkikoiralta, mutta vain hetkittäin. Päätin siinä sen jäljestystä seuratessa, että kyllä me keskitytään Leen kanssa nyt vaan metsäjälkeen, koska muuten alkaisi ahdistaa. Se saattaa mennä ihan pikkusen kepistä yli ja sitten vasta sen tajuntaan menee viesti, että siinä oli keppi, jolloin se kääntyy ja ilmaisee sen kepin minua vasten. Peltojälkikoiralle homma olisi ihan nou nou juttua ja joutuisin puuttumaan siihen nyt heti. Mutta koska tavoittelen puhdasta halua ilmaista kepit ja yritän saada niihin huikean motivaation, totean, että metsäjäljellä se voi kääntyä kepin kohdalla, riittää, että se ilmaisee ne.
Jälki nro 10 oli perjantaina minun oma tekemä. Tein nyt suosikkimetsääni Kintulammen nurkille. Siellä on silmänkantamattomiin todella hyvää metsää, johon saa jo 500 metrin jäljelle monenlaista maaston vaihtelua. Joten tallasin sinne 400m pitkän jäljen, jossa oli Leelle sen ensimmäinen jana ja ensimmäinen oikea kulma.
Janan tein tosi helpoksi. Ehkä 3 metriä tieltä kulki jälkeni, jossa oli takajälki, mutta tallasin siihen niin helpon kulman, että koira lähtee luonnostaan oikeaan suuntaan. Tein sille ensimmäisen oikean kulman noin 50m päähän siitä janalta, mutta valitsin luonnollisen kohdan ja tallasin ekstravahvasti sen kulman. Keppejä oli jäljellä 4 kpl ja jälki kävi kallioisella sammaleella ja päätyi semmoseen kosteikkoon. Eli oli jo vaihtelua. Marja "tokokoutsini" oli mukana katsomassa menoa, joten saatin sen myötä pari valokuvaakin meidän jäljestyksistä.
Janalla. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa koivussa merkkinauhan. Olin kävellyt juuri siitä ja Lee lähtee oikeaan suuntaan pienen hapuilun jälkeen.
Ja sitten ensimmäisen onnistuneen kulman jälkeen oli edessä avonaista metsää
Ensimmäinen keppi löytyi. Lee ilmaisee ne käymällä maahan ja sitten siinä syödään herkkua kaikessa rauhassa.
Matka jatkui kalliolle ja annan Leelle tilaa ratkaista jäljen haasteita.
Ja toinenkin keppi löytyi
Otsikkoni lupasi myös kerrontaa helatorstailta.
Kävin tallaamassa Kyötikkälän kentän vierssä oleville pelloille sekä Aronille että Leelle peltojäljet. Jälkimmäisen koiran jäljen ajon kirjoittelinkin jo, joten mennään suoraan siihen Aronin jälkeen.
Aron on nyt hyvin maltillisesti puuhastellut, sillä kuntoutus polven ristiside-operaatiosta on vielä kesken. Kotipihassa on opeteltu jälkiesineiden ilmaisua ja se tekee ne nyt hyvin maahan menemällä. Olen keskittynyt siihen, että se on suora ja jäljen suuntainen. Kuljen takaa palkkaamaan sitä molemmilta puolilta ja esineiden ilmaisu näyttää tosi hyvältä. Arastelen ottaa sillä toistoja, koska en tiedä, että mitä sen polvi niistä tykkää, joten on treenattu erittäin maltillisesti. Mutta nyt tein Aronille kevään ensimmäisen jäljen, jossa oli vielä esineet mukana. Ennen jäljestystä kerrattiin mitä esineillä kuuluu tehdä ja jäljelläkin Aron teki kaikenlaisia ilmaisuja niille. Yhden nappasi vahingossa suuhunsa. Itse jälkensä se ajoi hyvin, se oli myös kulmissa hyvä, mutta jälki ei ollut kovin pitkä. Viimeiselle esineelle se teki täydellisen ilmaisun ja tämä oli ihan mahtavaa. Näinkö alkaa metsäjälkikoira taipumaan peltojäljen maltillisuuteen ja tarkkuuteen....
Pojat jäljen ajon jälkeen
Ennen jälkiä kokeilin esineruutua käyttämällä kateuskorttia. Tallasin metsään 10m leveän ja 50m syvän kaistaleen. Valitsin ruuduksi sellaisen pöheikön, missä oli kaatunutta puuta, risua, kuusenalkuja, mustikanvarpua jne, koska nyt olisi paljon paikkoja, missä esineitä voisi olla, mutta niitä ei ihan pelkällä täydellä laukalla löydä. Leen esineruuduissa on vähän jääty polkemaan paikalleen, koska Leen mielestä esineruutu on sellainen, missä vedetään miljoonaa takarajalle ja siellä on esine, jos on. Se ei mielestäni ole vielä oivaltanut, että hommassa tulisi olla ajatus etsimisestä. Joten vein kaistalleni 7 esinettä kahden bordercollien katsellessa puihin kiinni sidoittuina. Lee sai hakea ekan esineen. Sitten oli Aronin vuoro. No sehän lähti kuin nappi takista sinne ruutuun ja pelotti sen polven puolesta. Aron haki tunteella ja hyvin kaksi esinettä peräkkäin ja Lee kiljui kateudesta siinä vieressä. Sitten oli taas Leen vuoro ja niin nousi etu ja keski-esineetkin. Lopuksi Aron pääsi vielä kerran ja näin saatiin kaikki esineet pois ruudusta. Kateus on kantava voima!
Bordercolliepojat pääsi tässä välissä kotiin nukkumaan ja lähdin Rayn kanssa rallyvalkun treeneihin. Tehtiin Krista Karhun jotakin kisarataa ja Rayn kanssa tehtiin se mes-kylteillä. Treenattiin ulkona ja aurinko paistoi. Videoitiin kaikkien suoritukset ja videolta oli kiva myöhemmin kerrata vielä radan kehityskohteet. Ray oli tosi hyvällä fiiliksellä ja teki kaikki ne kyltit oikein, mitä se osaa.
Radan alkupuolella oli pujottelu koiran ollessa oikealla, siinä se vähän haki tukea kädestäni, mutta korjailtiin sitten radan jälkeen myöhemmin näitä eri pujottelu/spiraaleja koira oikealla.
Kolme askelta taaksepäin- koira oikealla oli vaikea, tämä nyt työn alle.
Samoin koira puolenvaihto edestä- kympin virhe tuli tässäkin.
Valkovuokko me tehtiin vähän eriaikaisesti.
Mutta asenne oli oikea!
Iik, vettä!
Joten kokenut konkari Elvis mukaan ja käveltiin sellaiselle rannalle, missä on hiekkapohja ja pitkälle matalaa. Vesi on tosi kylmää vielä, mutta kai sitä tassut voitaisiin kastaa.
No Elvis meni suoraan veteen eikä sitä tarvinnut kannustaa. Lee sen sijaan kiljui rannalla eikä todellakaan mennyt. Pyydettiin, kannustettiin, mutta ei. Lopulta otin sukat ja kengät pois jalastaja menin itse seisomaan nilkkoja myöten veteen. Otin Leetä kaulanpannasta ja nykäisin sen sinne myös. Sen silmät laajenivat järkytyksestä, mutta se mukautui tilanteeseen kehujen voimalla. Annoin sen juosta rantaan ja toistettiin sama, taas kehut, kun seisoi tassut järvessä. Sitten se sai rohkeutta ja kävi itsekseen rannalla ja tuli kutsusta veteen luokseni. Se loikkasi veteen ihan kuin olisi pistänyt siinä kohdassa silmät kiinni, kun pelotti ja jännitti. Elvis varmasti mietti vieressä, että on se pöljä. Lopulta Lee meni Elviksen perässä veteen vaikka seisoin rannalla, joten se kyllä sopeutui tilanteeseen ja saatiin näinkin rento kuva siitä vedessä.
Ja lopuksi yhteisposeeraus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti