Iloa Tampere kv:ssa

Eilen olimme Petran ja Rayn kanssa Tampere kv:ssa. Osallistuttiin ihan kannatuksen vuoksi ja varsinkin, kun näyttelymaksu oli kevättalvella niin edullinen. Ajomatka näyttelypaikalle oli lyhyt, joten mikäs siinä.  Petterin koulun vanhenpainyhdistys järjesti mätsärin edellisviikonloppuna ja siellä Petra kävi ottamassa vähän tuntumaa voittaen pienten aikuisten luokan. 

Tältä se näytti ulkopuolisen silmissä. Minähän se siellä olin heti kuvaa ottamassa.

Nämä kuvat Teemu Huhtasalo.

Mutta takaisin Tampere kv:hen. 

Olipas se hyvin järjestetty näyttely. Parkkeeraus oli helppoa eikä ollut jonoja. Sisälle pääsi samantien eikä taaskaan jonoja. Tilaa oli kehien ympärillä vaikka kuinka paljon ja hallissa on siedettävän hiljaista, vaikka siellä oli paljon koiria. 

Japaninpystykorvilla oli hollantilainen miestuomari Jo Schepers, erittäin hyväkäytöksinen ja miellyttävä herrasmies. Japaninpystykorvia oli kaikkiaan ilmoitettu 24, mutta poisjääntejä taisi olla. Valioluokan uroksissa oli kuitenkin 5 urosta ja mikä iloinen yllätys, kun Ray voitti luokkansa erin ja sa:n kera. Paras uros kehässä oli koolla uroksia junnusta veteraaniin ja mikä ihme, Ray tuli ensimmäiseksi. Jihuu.

 Ja lopulta Ray oli rotunsa paras, joten voi sitä riemua. Rayn sisko Minttu oli nartuissa toiseksi paras, ihana Minttu! 

Ray sai neljännen cacibbinsa, ensimmäisen suomesta. Nyt Rayllä olisi niitä koossa riittävä määrä kansainvälisen muotovalion arvoon kolmesta eri maasta, mutta ettei tuollaiset arvot tule liian nopeasti pitää sääntöjen mukaan olla ensimmäisen ja viimeisen cacibin välillä vuosi. Ray sai ensimmäisen cacibbinsa Pärnusta viime heinäkuussa, joten aikaisintaan heinäkuun 5. päivä voi Ray kalastaa sitä viimeistä cacibbia. Kaikki mitä tulee, täytyy ottaa vastaan, mutta jatkamme siis heinäkuussa Rayn näytelmiä.

Arvostelu meni eilen näin: Very good dog, good proportions, very nice head, good underjaw, good teeth, dark eyes, very good expression, lovel topline, good ribs, good feet, good, good bone, good movement, well presented.

Ryhmäkehässä ei sijoitusta tullut, mutta hyvää harjoitusta. Koska uskomme, että tämä ei jää Rayn viimeiseksi ryhmäkehäksi, pitää näistäkin saada tuntumaa ennen menestystä. 

Onnemme ei jäänyt tähän. Minna Räsänen ja Jippo ylsivät Rop saavutuksen kautta ryhmä 4.sijalle, lämpimät onnittelut vielä Minnalle.

Rayn kasvattaja Susku se vasta huikean tempun teki. Nuorimman Brita samojedinsa kanssa voitti Best in shown. Ihan käsittämätöntä. Brita täytti maaliskuussa vuoden. Se on erittäin energinen samojedi ja näyttävä. Suskun taitavissa hyppysissä tämä nuori huippusamojedi hohkasi puhtaan valkoista energiaa ja ollaan mykistyneitä heidän menestyksestään. Lämpimät onnittelut sinnekin. 

Viikko sitten käytiin Aronin kanssa kakkosluokan agilitykisoissa ja tehtiin meidän klassisia virheitä, joiden ansiosta vuoden ensimmäinen hyllyrata tuli heti kolmos-esteellä. Toisella radalla myös meidän klassinen virhe eli ensimmäisen riman tiputus sekä toiseen keppiväliin meno. Plääh. Tuntui kuin oltaisiin palattu ihan alkuun. No kivahan se on kakkosissa kisailla, ei meidän taidot kolmosiin edes riittäisi.

Rally-tokossa meillä on kuumumisen kanssa isoja ongelmia. Aron on hyvä nyt lähdössä ja ekalla kyltillä, mutta kuumenee tekemisestä ihan hirveästi ja ääntä tulee kyltti toisensa jälkeen. Teknisesti se osaa melko kivasti lähes kaikki voittajaluokan jutut, joskin peruuttaminen sivulla lähtee melko vinoon ja hirveän äänen  kanssa. En tiedä yhtään mitä sen kanssa nyt tekisin. 

Ihana viikonloppu!

Uuh, kun on ollut kouluhommissa uuvuttavaa. Jatkuvalla syötöllä tenttejä, joista edellisen päättyessä pitääkin jo kerätä itsensä lukemaan seuraavaa. Siihen väliin ryhmätöitä, esitelmiä, seminaareja ja opinnäytetyötä. Suklaa on ollut suurin voimanantaja tiukoissa hetkissä ja tuntuu, että olen lihonutkn niin, ettei naapurit meinaa tuntea. Pikkusen siinä reistailee myös kaikki perheen-äidin elämän osa-alueet, joten heikompaa hirvittäis.

Kiireiset tunnelmat on näkyneet myös koirien elämässä. Rayllä ja Elviksellä oli jo paikat varattuina rallykokeeseenkin tälle viikonlopulle, kunnes tajusin, etten saa itsestäni puristettua nyt enempää ja luovuin niistä. Mikä oli tosi viisasta, sillä meillä oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, vieläpä ihana sellainen.

Perjantai-iltana oli minun vuoroni kouluttaa rally-valkun kouluttamaa ryhmää ja teetin ryhmäläisillä tarpeelliseksi havaittua teemaa kuten häiriöt ja houkutukset. Pikkusen oli järki jäässä, kun piti miettiä , että mikä on spiraali vasempaan, mikä on vasen ja mikä oikea. Mutta Kun siitä selvittiin, niin pujoteltiin kumisaappaita, tehtiin spiraalia ruokakuppien ympärillä ja jotakin rataan kuulumatonta oli jäänyt radalle, kuten lasten sateenvarjo tai karvalakki. 

Tästä päästäänkin aasin siltana Aronin rallytreeneihin, jotka ei suju.  Luopumisen ja häiriöidenteemalla olen nyt Aroniakin yrittänyt treenata, että se luopuisi ympäristöstä ja olisi aktiivinen minua kohtaan. Lähtöihin olen saanut jo kivasti ilmeen muutosta, mistä olen kovin mieleissäni, mutta muuten meillä on kyllä kauhean pitkä matka kisoihin. Jostakin syystä Aron on yhdistänyt kyltit sellaisen mielentilaan, että se kiihtyy kyltti kyltiltä, jolloin se suorastaan huutaa. Huomattiin torstain rallytreeneissä, että 5 ensimmäistä kylttiä sujuu, sitten leviää mieli. Joten palataan lähtöruutuun. Huomasin myös yhtenä iltana, että rallykyltit saa se ajatuksen leviämään. Kenttä, missä ei ole rallykylttejä ja se on hallittavampi.

Aronin pitäisi siis luopua siitä mielentilastaan, millä se lietsoo itsensä kuumaksi. Meillä on ollut sellainen käsikosketustemppu kuin täppää. Huomasin, että jos mielentila on väärä, ei Aron pysty tekemään täppää- tehtävää kunnolla. Se kun osaa jopa pitää minuun katsekontaktia ja silti sen ajatus on toisaalla, täppää vaatii sen, että se siirtää nenänsä käteeni kiinni ja se kehveli ei sitä tee rallykylttien äärellä. Tehtävänä se on tosi yksinkertainen, mutta vaatii pois tulemista sieltä omista maailmoista. Joten teetän sitä nyt muissa yhteyksissä tosi paljon, jolloin voin vaatia sitä ensi viikon treeneissä kylttien ääressä. Tänäänkin siis oli kotipihan naksuttelut ja täppää- tehtävää esim sen jälkeen kun heitän noutokapulan. Siinäkin pitää luopua ajatuksesta, että lentävä kapula yhdistyy käskyyn hae, mutta tuleekin täppää!

Viikonlopun aikana tehtiinkin kotipihan treenejä seuraamisen, niin vasen kuin oikea puoli työstäen. Aron alkaa nyt olla hyvä käyttämään peräänsä myös oikealla puolen. Siitä olen innoissani. 

Elvis teki sen omia haastavia juttuja, kuten istumasta seisomaan tai eteen istumaan suoraan. Elviksen kanssa on nyt tähtäin, että käyn sen kanssa toukokuussa kahdessa rally-kisassa avoimessa ja se saisi rtk2-koularin itselleen. 

No palataan taas ihanaa lauantai-aamuun. Nukuin pitkään ja käytiin kaverin kanssa pitkällä metsälenkillä. Rapa lensi ja Elvis pääsi lenkin jälkeen oikein kunnon kylpyyn. Se oli sitä jo koko kevään odottanutkin, mutta nyt sain pestyä koko koiran ja kiitin niin onneani, että sain sen kuivattua huippu myllyllä, jonka ostin Suskulta viime vuoden puolella. Mikään ei ole ihanampaa kuin puhdas partacollie. 

Juu puhtaita ollaan!

Tänään sunnuntaina meillä oli vuorossa jälkikauden 2016 korkkaus. Ihana Miinu teki meille 5 kepin jäljen, josta sain kännykkääni koordinaatit ja ajoajan. Miten jännittävää. Aronin viime kauden viimeinen jälki oli jälkikokeessa ja nyt oli takana pitkä talvi ilman jäljestyksiä. Ja vielä näin jännittävä koemainen aloitus, etten tiennyt jäljestä muuta kuin, että kepit on numeroitu ja viimeisellä kepillä on merkki, että tiedän sen päättyvän.

Joten innolla matkaan. Löysin janapaikan helposti ja katsoin kelloa, jes, jälki on nyt tasan 2 tuntia vanha. Ei muuta kuin hommiin! Ja sitten kävikin oikein aloittelijan moka: olin unohtanut jälkivaljaat kotiin. Oli liina, oli superpalkat, oli sporträkkeri valmiina mittamaan matkaa, mutta koiralle ei ollut jälkivaljaita. Hakkasin päätäni auton rattiin. Aron ei ole ajanut jälkiään kaulapannasta, joten se tuntui pahalta ajatukselta, että liinan jäädessä kiinni johonkin, tuleekin vääränlaisia pakotteita. Hylkäsin sen. Hetken pohdittuani päätin, että pk-liivit saa mennä nyt valjaista. Kiinnitin jälkiliinan niihin ja totesin, että tämä voisi toimia. Joustaakin kivasti, kun jos koira sattuu vetämään....

Ne valjaat ajoi kuitenkin ihan asiansa. Aron jäljesti hyvin, meni tasaisen varmaa vauhtia ja ekalla kepillä riemu on aina suurin. Kakkoskepin jälkeen oltiin jossakin terävässä kulmassa, minkä Aron varmisti kahteen kertaan tekemällä ympyrän. Mukavaa on, että kun ei itse tiedä missä jälki menee eikä perässä ollut ketään, kuka olisi neuvonut, oli vaan luotettava koiraan, josta sitten heti huomasin, että nyt se varmisti, mihin tässä mennään. 

Kaikki kepit nousi tosi hyvin, aikaa jäljestykseen kului 27 min palkkauksineen ja räkkerin kaavio näytti lähes samalta kuin Miinun lähettämä jäljen suunnitelma tekstiviestissä. Matkaa räkkeriin tuli 1.4 km. Ja miten ihanan jännittävää se jäljestys olikaan!

Kepillä palkaan Aronia broilerpyöryköillä

Viimeisen kepin löytyminen ilahduttaa aina, mutta treenikaverin viesti se vasta mieltä lämmitti.

Ja tietty maailman onnellisin Aron jälkitreenin jälkeen.

Jälkitreenin jälkeen lähdin synttäreille. Riitti, Aronin velipuoli täyttää 10 ja sillä oli synttärijuhlat. Onnea sankarille ja kakku oli hyvää! 

Riitti 10-vee ja mustavalkoinen kakku!

Samalla suunniteltiin Tiian kanssa, että ensi viikolla alkaa Käämin (Myytin pelasta maailma) kesäprojekti, jonka tavoitteena on jälkikoulari. Tehdään työnjako niin, että Käämi treenaa minun kanssa maastot ja tekee Tiian kanssa tottikset. Kun paketti on kasassa, mennään kokeeseen. Siitä tulee niin hauskaa, sillä Käämi on luonnonlahja! Sen hyppytekniikka ja asenne on niin oikeat, että Tiialla on oikea pk-kultakimpale kotonaan. 

Riika kv-näyttely 19.-20.3.

Me oltiin viime viikonloppuna etelässä, Latvian pääkaupungissa Riikassa. Kv-näyttely oli meillä tähtäimessä ja reissua suunniteltiin jo kauan ennen joulua. Ilmomaksut on huokeat, mitä aikaisemmn tuonne ilmoittautuu ja hotellit/laivatkin kannatti varata hyvissä ajoin. Meiltä näyttelykehiin lähti Ray ja muut koirat jäi kotiin puolison hoidettaviksi. Kyytiin mahtui ystäväni Elina, hänen tyttönsä Alisa, kaksi schapea (Elli ja Hertta) ja Petra tietty Rayn omistajana/ esittäjänä.

Joten matkaan lähdettiin kukonlaulun aikaan perjantai-aamuna ja olis pitänyt lähteä vieläkin aikaisemmin, sillä pääkaupunkiseudun aamuruuhkat oli petolliset. Vaikka matkaa oli jäljellä enää muutama kilometri satamaan, kului järkyttävä aika liikennevaloissa ja pelättiin, että nyt myöhästytään laivasta. Nyrkkiä heristeltiin yhdelle tumpelolle kultaisia noutajia kuljettavalle kuskille ja pelättiin, että jos tuon perässä pitää ajaa Riikaan ei päästä kyllä ikinä perille. Toivottavasti se seurue vaihtoi kuskia! Ja ihan viime hetkellä mekin ehdittiin laivaan niiten tumpeloiden perässä. 

Siljan Star ylittää lahden kahdessa tunnissa ja koirat jäivät odottamaan autoon. Onneksi ei tarvinnut miettiä, että onko siellä autokannella kuuma, näistä me aina stressataan kesäretkillä.

Tallinnasta sitten ajeltiin kohti Riikaa. Räsäsen Minnalla oli bordercollieittensa kanssa sama kohde, joten ajeltiin peräkkäin viikonlopun aikana useammankin kerran. 

Oltiin ehkä 30 km Tallinnasta, kun pysähdyttiin pissattamaan koirat erään huolto-aseman pihaan. Itse jäin istuskelemaan autoon ja liikkeelle lähtiessä karautin autoni etupuskurin johonkin hemmetin maassa olevaan tikkuun.

Mikä piru siellä on ja pistin pakin päälle ja peruutin, sillä seurauksella, että etupuskurista roikkui pohja maata vasten.

 Kirottiin siinä hetken ja turvauduttiin erään ventovieraan virolaisen miehen apuun. Se ei osannut sanaakaan englantia ja mutta viittomakielellä se irroitti kaiken roikkuvan mun autosta ja matka saattoi jatkua. (Tästä ei kotona kerrottu ennenkuin oli pakko.)

Riikassa oltiin perillä iltasella. 

Matkaan meni aikaa, kun pysähdyttiin erään ison ostoskeskuksen äärelle hakemaan eväitä illaksi. Latvian hintataso ja erityisesti bensan hinta lämmitti mieltä. Tankattiin siis tankki täyteen "lähes ilmaista" bensaa. Liikeenne hirvitti, sillä kyllähän ne tuolla oli ihan hulluja. Kun rekka ohittaa rekkaa ja itse olet siellä välissä, niin huh huh. Myös kaupungin teissä oli järkyttäviä monttuja ja tiet tai sillat oli semmoisessa kunnossa, mitä ei ikinä suomessa hyväksyttäisi. Jotkut risteykset oli ilman liikenteenjakajia, joten heikompaa olis hirvittänyt, kun kaverit tuli vastaan. Onneksi oltiin sitten turvassa hotellissa, josta oli 4 km näyttelypaikalle.

Riika on kaunis kaupunki ja siellä olisi ollut paljon nähtävää ilman koiria. Hotellin ravintolasta kaupunki näytti tältä.

Taija Liiri osasi kuvata Riikaa paljon kauniimmasta näkökulmasta. Kuvat Taijan luvalla Taijan facebookista.

Hyvin nukutun yön jälkeen suunnattiin sitten pääkohteeseemme. Näyttely oli isossa hallissa, jossa ol myös paikallinen pet expo samaan aikaan. Joten koirien lisäksi hallista löytyi poneista ja aaseista lähtien kaikenlaista. Samoin kymmenet eri myyntipisteet veti puoleensa. Järjestelyistä kuitenkin täydet pisteet järjestäjille, että kaikki sujui ihan todella hyvin. 

Ensimmäisenä oli vuorossa bordercolliekehä, jossa olimme Minna Räsäsen apuna. Olin harjoitellut Minnan Jipon kanssa jo kotihallissa näyttelyjuoksutusta ja kotona sain sen liikkumaan oikein kivasti. Kehässä Jipon häntä oli turhan iloinen rinnallani juostessa. Joten Minnan toinen uros Jasu voitti urokset ja Jippo jäi pojalleen kakkoseksi. Onneksi Jasu sai sertin ja cacibin, ettei ihan turhaa ollut. 

Sitten jännitettiin schapendoisseja, joissa Elinan Elli oli paras narttu, vsp ja sai kotiin vietäväksi sertin sekä cacibin. Näin Ellistä tuli Latvian valio sekä cacibit oli koossa kansainvälistä muotovalion arvoa varten. Ellin näyttely-ura on ollut vaikuttava, reilussa vuodessa se on kerännyt sertit ja cacibit kasaan ihan muutamalla näyttelykäynnillä. 

Päivän viimeisenä oli japsikehä. Kaikkiaan 8 kpl oli japseja kehässä, kaikki suomesta. Rayn heikkoitena oli vaalea nenä (sen pigmentti haalistuu talvikuukausina) ja se on hieman isokokoinen japsiuros. Suomalainen tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa kyllä löysi ne heikkoudet, mutta Ray voitti silti valioluokan, mutta oli paras uros kehässä toinen. Olin etukäteen pohjustanut Petran, että tapahtuu kehässä mitä vaan, on Ray silti meille aina se kaunein, joten iloisella mielellä jatkettiin iltaa kohti. 

Käytiin välillä Elinan ja koirien kanssa lenkillä tutustuen ympäristöön ja tytöt pomppi pomppulinnoissa, joita petexpossa oli paljon.

Pienet poseeraukset näyttely-alueen takana.

Minna ja beeceet

Esitimme nimittän Minnan apuna Pikkupaimen-kasvattajaryhmän. Treenailtiin tyhjenevissä kehissä ja kerättiin yleisöä. Se on kyllä sanottava Latvian ihmisistä, että ne oli kovin kiinnostuneita meidän koirista ja kymmenet kävivät ottamassa kuvia ja ihastelemassa rotuja. 

Kuvassa Petra ja Tiira, Minna ja Jasu, Elina ja Jippo sekä minä ja Tazma.

Kasvattaja ryhmässä emme päässeet jatkoon, mutta kokemus oli kiva. Petra sai juosta isoon kehään Tiiran kanssa joukon ensimmäisenä ja me muut tultiin perässä. Meillä kaikilla oli kivaa. 

Ryhmästä kuva löytyi facebookin kautta ja voi tirsk. 

Onhan meillä vielä vähän tekemistä, että kokonaisuus näyttäisi uskottavalta. Kiitos kuitenkin Minnalle, että luotti koiransa meidän käsiin vaikka ei mitään ammattilaisia ollakaan. 

Lauantai-iltana juotiin Elinan kanssa pullo fresitaa hotellihuoneessa puoliksi ja mentiin nukkumaan. Tämän jälkeen nukutti:  Oltiin lähdetty aamulla hotellista klo 9 ja palattu klo 21 takaisin. Rankkaa :)

Sunnuntaina saatiin nukkua vähän pidempään, kun kaikki meidän kehät oli iltapäivällä. Taas ensin oli bordercolliet. Nyt Minna esitti itse Jipon, joka nyt vei tiensä rodun parhaaksi saaden mitä halusi: sert, cacib ja rop. Vsp oli Minnan narttu Tazma, jota juoksutin sen verran, että tuomari sanoi Minnalle, että tuo narttusi on lievästi hullu. Heh, luulen, ettei Minna pyydä enää meitä toiste kanssaan bordercollieita esittämään ;-)

Lähes samaan aikaan meni Alisa ja schape Hertta kehään ja voittivat myös rodun parhaan pestin. Jes mikä yllätys. Ja mikä tärkeintä on esittäjän onnistumisen ilo. Alisa on 12-vuotias ja mikään ei ole hienompaa, kuin teinitytön onnistuminen, viis meistä vanhoista. 

Joten kylläpä alkoi jännittää, että kuinka käy Petran ja Rayn. Ne arvosteltiin kehässä päivän viimeisenä, joten jännitystä pidettiin ihan viime hetkeen saakka. Petra verryteli Rayn huolella ja kyllähän se pikkukoira osaa esiintyä. Sen ravi oli näyttävää ja se niin tapittaa terhakkaana Petraa. Nyt tuomarina oli Latvian Reema Ergla. 

Ja tältä näytti sijoitukset paras uros kehässä, Petra ja Ray nousivat ykköseksi!

Hetkeä myöhemmin rodun parhaaksi. 

Hypeltiin kaikki onnesta. Ray sai sertin, jolla se saa oikeuden anoa Latvian muotovalion arvoa. Se sai myös kolmannen cacibin, joten viimeistä kansainvälisen muotovalion arvoon oikeuttavaa cacibbia voidaan metsästää vasta heinäkuusta eteenpäin.

Teinit

Ja tottakai jäätiin loppukehiin. Kukaan porukastamme ei sijoittunut, mutta koettava se oli. Ja niin lopulta päästiin kotimatkalle noin klo 19 sunnuntai-iltana. Tallinnassa oltiin puoli 1 yöllä. Kirjauduttiin yhteen kamalaan huumehostelliin muutamaksi tunniksi nukkumaan ja ennen kellonsoittoa haluttiin sieltä pois. Nyt ei ollut kiirettä laivaan, kun hostelli oli ihan satamassa. Joten klo 6 maanantai-aamuna on kiva aika jonotella laivan jonoissa väsyneenä, mutta retkestä onnellisena. 

Ehdottomasti jatketaan näitä retkiä toistekin. Naurettiin, nähtiin ja koettiin vaikka mitä. Kiitos tytöt ja maailman paras kennelpoika Pekka! Huippua! 

Kiitos Susanna Neva, että luotat arvokkaan Rayn käsimme!

Hiihtolomaa

Meillä oli viime viikolla hiihtoloma.  Vietettiin useampi päivä Päijänteen rannalla Sysmässä, missä yleensä ollaan lomailtu vain kesäisin, mutta oli siellä talvellakin tekemistä. Joten pakkasin autoon lapset ja koirat, perässä ajeli kaverini Elina, hänen lapset ja koirat. Ja siitä se sitten lähti.

Käytiin jäällä lumikenkäilemässä, yhtenä aamuna jäällä oli utuinen tunnelma.

Onneksi aurinkokin paistoi.

Ja hiihdettiin. Juuri ketään ei tullut missään vastaan, joten koirat juoksi vapaana meidän mukana. Tehtiin aamuhiihdot ja iltapäivähiihdot. Jos Petteri tai Aleksi eivät jaksaneet hiihtää, auttoi Aron aina pätkän, vetohiihtohullu-koira on oiva apu. Jossain vaiheessa täytyi jo sanoa, että nyt Aron on jo vetänyt tarpeeksi. 

Ja illalla nautittiin takkatulen lämmöstä.

Ja lapset pelasi keskenään lautapelejä, aina joku koirista oli hommassa mukana.

Aktiivinen elämä teki sen, että kolmantena päivänä Aron käytti kaiken vapaa-ajan nukkumiseen. 

Japaninpystykorva sammui sohvalle

Sen sijaan schapendoissit ei väsy mitenkään eivätkä nuku koskaan. Tässäkin paistetaan makkaraa yhdessä.

Sysmä on siitä kiva kunta, että niillä oli oma retkiluistelurata. Kirjastosta sai lainattua ilmaiseksi retkiluistimet, joten sillä välin kun koirat lepäsivät mökillä, me luisteltiin.

Joten tällä lomalla pitäisi nyt kevät jaksaa. Kouluhommia ja tenttejä on nyt ihan jäätävästi.

Yllätyksiä treeneihin

Kylläpä Krista Karhun koulutus sai ihmeitä aikaan meidän valkkuryhmässä. Eilisissä treeneissä harjoiteltiin lähtöjä, luopumista ja itsehillintää.

Aronin kanssa tulin ensimmäisellä kierroksella lähtöön ja vanhoihin tapoihin kangistuneena en osannut pistää heti poikki sitä, että Aron oli täysin kylttien lumoissa. Jos lähdössä se oli niissä niin kiinni. Ihana Tiia tuli sanomaan, että miksen tehnyt toisin? Vastasin, että en vaan osannut.
Ja seuraavat 15 kierrosta Aron kävi lähtokyltillä luopumassa kylteistä. Aina joku kysyi kisamaisesti, että oletko valmiina, nyökkäsin, että kyllä ja Aronille annoin jonkun sellaisen käskyn, mitä se ei lainkaan odottanut lähtökyltillä, että pitää nousta seisomaan. Se ei osannut sitä lainkaan, kun on oppinut, että lähdöstä mennään lähes aina suoraan eteenpäin ensimmäiselle tehtäväkyltille. Ja kun se ei pystynyt tekemään noin yksinkertaista tehtävää, se osoitti sen, että jos koiran ajatukset on kaikkialla muualla kuin itse suorittamisessa, se ei pysty siihen. Ja sitten se osoitti sen, että jos etu-käsky alkoi sujua tässä ("etu" on itseasiassa kaukojen istumasta seisomaan käsky, mitä käytän myös rallyssa, kun pitää sivulla ollessa nousta istumasta seisomaan), niin seuraavan kerran piti sanoakin jotain muuta yllättävää. Ja ihan järkyttävää, että käsky maa, missä pitää vaan mennä maahan, ei onnistunutkaan. Eli diagnoosi: koirani on 3% edestä treeneissä läsnä. Valitettavasti se 97% menee niihin kylttien ja merkkien tuijotteluun/palkan odotukseen tms. sen sijaan, että olisi käskylle ja yhdessä tekemiselle avoin.

No pistettiin haastetta. Lähtökyltin toiselle puolen tuli kissanruoka purkki, samoin herkkutikkuja. Aron pyöräytti silmiänsä kaksi kierrosta ympäri, kun se tajus lähtöön tulleessaan, että mitä se näkikään. Ja niistä huolimatta piti tehdä maahan-meno siihen lähtö kyltille. Ja kun se pystyi siihen, sen piti vastata sosiaaliseen palkkaan katsomalla minua, jonka jälkeen se sai lelun, mitä revittiin yhdessä.

Ne kyltit vetää puoleensa ja vieressä on herkut...

Ihan just tulee käsky

Se meni maahan :)

Sosiaalinen palkka, mutta näkeekö Aron vaan mun kädet, jotka antaa palkan?

Yksi yllättävä haaste oli lähdössä, että vastasin tuomarille olevani valmis, sanoin Aronille sivu ja tehtiin täyskäännös vasempaan ja seurautin sitä radalta ulos. Se ei tässä kohtaa äännellyt yhtään ja seurasi niin terävänä, että jes jes jes, tätä me just sulta Aron halutaan.

Lisäksi harjoittelin niitä, että sanon Aronille maahanmenokäskyn ikään kuin vapaalla ollessa. Se semmonen käy siihen- käsky. Maiju ja muut kävi houkuttelemassa Aronin tästä mukaansa ja miten helposti se oli haettavissa. Taas piti sanoa, että jessus Aron, mitä sanoin sulle äsken. Ja miten pienestä se pystyi parantamaan ajatteluaan ja olemaan lähtemättä muitten mukaan. Eli tässäkin ajatus minun sanomisiin.

Sitten harjoittelin sitä, että käskin sen maahan ja heiluttelin lelua sen edessä, se sai heti luvan vapautua lelun kimppuun kun pystyi luopumaan lelun tuijotuksesta katsomaan minua silmiin. Ja se katsoi mua silmiin!!

Miten hirveän innostavaa. Näitä on pakko tehdä lisää ja mun on keksittävä uusia haasteita, mitä Aron ei osaa odottaa, mutta mistä sen pitäisi ihan kunnialla selviytyä.

Piti kertoa myös Pikku-Rayn edistyneestä flyball-asenteesta. Viimeksi kun kirjoittelin tästä, kerroin muistaakseni miten pieniin osiin kaikki on pitänyt pilkkoa. Ray ei osaa noutaa eikä ole mitenkään pallohullu. Lisäksi kun se aluksi kävi laukaisemassa ekoja kertoja pallo-konetta, se sai pallosta kuonoonsa, joten sille jäi pitkäksi aikaa siitä kammo. Mutta nyt on erikseen paukutettu konetta, mistä sai nakkia. Sitten sellainen ketju, että kun painaa konetta, heittää Petra pallon, jonka perään on hirmu hauska laukata ja saalistaa se kiinni, nostaa se ja laukata pallo suussa Petraa kohti, joka huutaa jes ja heittää nakkia.
Tästä ketjusta edistyttiin niin, että nyt Petra heittää pallon esteiden taakse, jolloin Raylle tulee suoritus hypellä esterivin yli pallon perään, nostaa pallo ja hypellä pallo suussa samaa reittiä Petraa kohti. Tässä on nyt onnistuttu, joten ihan lähellä ollaan, että voidaan ketjuttaa koko homma. Hanna Askolan johdolla Petra ja Ray käy joka toinen tiistai alkeis-jatko kurssilla.
Ray ja Petra menee myös todella mallikkaasti torstaisin nuorten agivalkkuryhmässä agilityä. Tekevät vaikeita ratoja ja kaameita pöyrityksiä edes takaisin. Pujottelua Ray tekee kuin pieni kone ja kaikki esteet on heillä hyvässä hallussa. Treenaavat vuoden agijapsi-mestaruus mitali silmissä ;-)

Lenkkikelit on nyt muuten parhaimmillaan. Lunta on paljon ja koirat ei kurastu, tosin melkoisia määriä lunta kulkeutuu tassu ja massukarvoissa sisään.

Rallyn-tokon valkkuryhmä kouluttautuu

Tänään oltiin Koirakoutsin hallilla Krista Karhun silmän alla. Koulutus oli Tamskin valkkuryhmän budjetista ja itse tätä suunniteltiin jo syksyllä ja ryhmästä Raija hoiti käytännön järjestelyt, eli varasi Kristan meille. Etukäteen oltiin lähetetty treenitoiveita ja näin alkoi koulutuspäivä klo 10 hyvissä tunnelmissa. Eikä tultu kyllä pettymään. Kristan kokemus on vaikuttava!

Aronin kanssa olin etukäteen miettinyt, että meidän pitää saada neuvoja siihen, että me tehtäisiin enemmän yhteistyötä. Ongelmana se näkyy jo kun tulen ensimmäiselle kyltille. Aron pitää kylttejä silmällä, bongaa merkit ja houtukset. Se olis hirveen kiva, että se olis enemmän keskittynyt, että mitä mä sille sanon. Ja tehtiin hallilla kuin tultaisiin ensimmäiselle merkille lähtöön ja tehtiin pari ensimmäistä kylttiä. Ongelma ilmeni samantien ja kuin lumipallo-efektin tavoin ratamme olisi mennyt täysin pieleen.

Kristalta sain hyvän palauteen, joka oli niin totta. Olen Aronille pallojen ja namien ripustusteline. Se luulee olevansa niin hyvä, että se voi suorittaa kanssani kylttejä ikään kuin vasemmalla tassulla. Sen ajatus on kylteissä ja merkeissä. Sen mielestä sen ei tarvitse ollaniin kuulolla eikä keskittyä kovin hyvin. Ja sitten se kuumuu tilanteesta niin, että ääntä lähtee eikä ääni ole mitään pientä piipittelyä. Se ei hallitse omia ajatuksiaan, kun se on kiinni kylteissä ja merkeissä ja sen päälle pitäisi vielä työskennellä. Tähän tarvitaan asenteen muutosta molemmille.

Joten treenattiin sitä, että minä olen se juttu. Minun kautta tulee sosiaalisen palkan kautta lelu ja jonka kanssa me yhdessä leikitään. Tehtiin treeni, missä jätin lelun johonkin taakse. Sitten Aron teki jotain ihan helppoa ja sain palkata sen sosiaalisesti. Tässä kohtaa Aron otti luistot sille lelulle ja sai leikkiä sillä itsekseen. Arhg, sanoi Krista. Enkö mä just sanonut, että te leikitte sillä yhdessä!

No jatkettiin, että lelu oli mun taskussa. Kun tuli palkkaamisen aika, sain kaivaa lelun taskusta vasta, kun se ei katsonut mun käsiä, että joko ne menee taskuun ja kaivaa sen lelun. Eli vasta kun se katsoi mua. Ja sitten yhdessä leikkiä. Eli jatkossa Aronille ei jätetä mitään leluja valmiiksi mihinkään, vaikka kaikki palkinnot tulee minun kautta vasta kun se katsoo minua silmiin, että olinko hyvä palkkioni arvoinen. Tehtiin treeniä, missä Krista leikki leluilla, heitti sen Aronin viereen samalla kun Aron teki kanssani jotakin yksinkertaista. Jos se palkkaamisen aikana pyrki sille lelulle, mikä oli siihen viereen heitetty niin puututtiin hommaan heti, että hei hetkinen, äiskällä on vaan palkat, ei ympäristössä.

Sitten tehtiin sellaista, mistä saan sen virheestä helposti kiinni. Esim oltiin perusasennossa ja sanon sille, että ympäri + käsimerkki. Eli pyörähdys, missä en liiku itse lainkaan. Tässä Aron taisi tehdä pyörähdyksen, mutta huonosti, jolloin voin sanoa, että mitä sä nyt meinaat, mä sanoin sulle pyörähdys ja se pitää tehdä. Ei siis mitenkään vihaisesti vaan puhutellen, että hei kaveri kuules nyt. Tehtiin tätä sitten myös niin, että tulin kylttiä kohti, missä piti tehdä saksalainen käännös. Krista istui kyltin takana ja houkutteli kissanruualla. No toki Aron lankesi siihen ansaan ja jäi selkäni taakse nuuskimaan kissanruokaan. Tästä sain puhutella Aronia, että tuhma. Tehtiin se uudestaan ja nyt Aron teki kyltin parhaiten mitä ikinä. Eli näillä keinoin saan kaivettua Aronista sitä aktiivista yrittäjän asennetta, jonka on oikeasti oltava hommissa.

Sitten muistiinapanoja, oivalluksia ja huomioita toisten treeneistä:
- tokon ja rallyn erot tulee esiin käsimerkkien käytössä. Tokotaustaiset koirat ei ole oppineet, että kouluttajan käsiin tulee reagoina, sitten taas rallyssa koiralla on lupa reagoida niihin. Jos rallya kouluttaisi pelkkien käskysanojen mukaan, tulisi koiralle liki 20 uutta käskysanaa ja niiden erottelu olisi melkoinen työmaa. Siksi käsimerkit on hyvä apu, mutta itselle tulisi tehdä selväksi, että mitä käyttää ja miten, että koiralle homma olisi mahdollisimman yksinkertaista. Eli mieti kumpi käsi, koko kämmen vai sormi.

- Älä anna koirasi päästä hössöttämällä tilanteesta pois. Rauhota tilanne ja pidä homma hallussa.Vaatiminen sanana kuulostaa siltä, että oltaisiin epäreiluja, mutta pidä kiinni kriteeristä tarkoittaa samaa ja on paljon kivempi. Kriteeristä kannattaa pitää kiinni esim siinä, että jos halutaan koiran istuvan suorana edessä, se istuu. Ei siis kelpuuteta pieniäkään vinouksia, tässä kohtaa mustavalkoisuus kannattaa.

- Äänteleville koirilla luopuminen opettaa itsehillintää ja myös siitä on kyse, kun koira yrittää olla hiljaa. Eli treenaa paljon luopumista. Treenaa sitä, että ihan kaikki ei tuota karkkia! Monella koiralla voi olla juuri kylteillä iso odotusarvo, mutta rallyssa kylttejä tärkeämpia on itseasisassa ne välit. Eli palkkaa kylttien väleissä. Seuraaminen pitää olla tarkkaa koko ajan, myös siis kyltin jälkeen matkalla kohti seuraavaa kylttiä. Jos kylttien välit on 3 metriä, on ne välit aivan liian lyhyitä siihen, että tarkkaavaisuus voisi herpaantua.  Ennen kyltille tuloa voit sanoa koiralle jonkin "puolipidäte sanan", joka merkitsee, että kohta tapahtuu jotakin.

- Treenaa uusimista. Eli kyltti voidaan tehdä kaksi kertaa peräkkäin ilman, että koiralle tulee fiilis voi ei, epäonnistuinko äsken.  Eli ihan sama tekeekö koiran jonkun kyltin oikein vai väärin, treenaa sitä, että teet uusintoja myös treeneissä. Itselle uutena tietona tuli, että myöskään uusinta kohdissa ei kylttien väleissä ole mitään harmaata aluetta. Joten suorita uusinta niin, että vaikka mielessä olisi päätös, että pieleen menee, niin voin tehdä tehtävän loppuun vaikka sitten yliampuvan auttavasti, sen jälkeen ilmoitan että uusin, seurautan koirani edellisen kyltin alueelle ja lähestyn uusittavaa tehtävää sieltä käsin. Näin uusinta voi olla helpompi, kun pääsi auttamaan koiraa ikäänkuin. Uudet säännöt antavat tuomarille luvan sakottaa -10 myös sanan uusin tämän kyltin jälkeisenä aikana. Jos tässä kohtaa koirasi pääsee vaihtamaan puolta siinä kun siirryt edelliselle kyltille, on se auttamatta -10. Eli ei ole ihan samaa miten tulet uusittavalle kyltille.

- Treenaa lähtöjä. Monella meistä voi olla ongelma, että koira on verryttely alueella todella terävä, mutta katoaa käsistä, kun siirrytään kisakentän puolelle. Treenaa sitä, että siirryt lähtöön ja irroitat koiralta hihnan ja tässä kohtaa palkkaa. 

Huh, tässä tuli jo paljon asiaa ja varmasti vain murto-osa päivän opeista. Kiitos Krista Karhu sekä maailman paras Tamskin valkkuryhmä.

Onnelliset loput on parhaita, kuvassa Sanna ja Hulda treeniensä päätteeksi.

Pari pientä hassua tulosta

Tamskin rally-tokokisat oli viikko sitten. Olin ollut niitä edeltävän viikon ihan hirveen tuntimäärän töissä, joten jännitti, että miten mun järki pysyy kasassa. Kisaamaan lähdin Elviksen ja Rayn kanssa avoimeen luokkaan. Aronin kanssa harjoitellaan nyt voittajaluokan juttuja paremmaksi, joten se jäi erittäin järkyttyneenä kotiin. Tuomarina oli Minna Hillebrant ja hän oli tehnyt oikein mukavat radat.

Ensin Elviksen kanssa. Pystyin niin luottamaan siihen, että se jos kuka pitää kontaktin ja ihan varmasti tekee kanssani sen radan. Silti Elviksellä on kylttejä, joita se ei vielä teknisesti täysin osaa ja mietin paljon miten teen juttuja mahdollisimman pienin pistemenetyksin. Se ei osaa esimerkiksi "istu-askel oikealle-istu vaan liikettä tehdessään kääntyy helposti ensin minua kohti ja sitten siirtyy takaisin istumaan eli -10 virhe. Mutta jos ohjaaja tekee tämän kyltin huonosti astuen loivasti eteenpäin, on se helpompi koiralle ja vain -3 virhe. Ja iik, pyörähdys. Sitä me oltiin treenattu 2 viikkoa, samon kuin "istu-seiso-kierrä koira" ja näiden onnistuminen oli niin epävarmaa. Kivasti ne molemmat oli kisaradalla, samoin 360 astetta vasempaan-kyltti. Elvis ei osaa käyttää takapäätään siinä yhtään.

Vaan kuinka ollakaan Elvis sai 88 pistettä. Pyörähdyksen uusin, mutta muut pistevähennykset oli pienistä epätarkkuuksista. Se oli Elviksen ensimmäinen avoimen luokan osallistuminen ja tulos. Tuomarin kommentti oli, että innokas ja iloinen koira.

Luokan toiseksi viimeisenä Rayn kanssa. Se osaa teknisesti kaikki muut kyltit paitsi istu-seiso-kierrä koira ympäri. Petran mielestä Ray osaa tämänkin, mutta minä näytän jotenkin väärän käsimerkin ja Ray tulkitsee sen istumiseksi. Ray on hirmu hyvä takapää-tempuissa ja äärettömän näppärä kaikessa. Mutta se on niin pieni ison Elviksen jälkeen ja mokasin Rayn kanssa heti ensimmäisen kyltin. Näytin Elviksen kokoisen käsimerkin, kun koiran piti tulla vain eteen istumaan, mutta Ray tulkitsi sen, että pitää kiertää mut ympäri ihan kokonaan. Tästä kun päästiin eteenpäin, teki Ray niin hyvin. Pyörähdyksen aloitin itse liian myöhässä, siitä -10 ja sitä seisomiskylttiä me ei vaan osattu. Radalla oli mm. pujottelu hitaasti ja siitä saatiin erityismaininta, että hieno hidas. Mokasin myös toisenkin kyltin lähes lopussa ja siitä tais tulla kolmas kympin virhe. Rayn saalis oli 63 pistettä, mikä ei ole tulos. Silti en ollut pettynyt yhtään, sillä Ray oli kehittynyt kauheasti. Yritän käydä näiden kahden avoluokkalaisen kanssa kerran viikossa treenimässä juttuja hallilla. Rayn kanssa suhde on erilainen, kun se on Petran koira. Olen nyt treenannut paljon sen kanssa sosiaalista palkkaa ja se alkaa vastata siihen juuri oikein. Ja tämä on ainoa tie, miten saan sen tekemään teknisesti oikein jokaisen kyltin kisaradalla. Eli jatkamme harjoituksia.

Aron sen sijaan kävi hierotuttamassa itseään yhdellä maailman mukavimmalla hierojalla. Kävimme kahteen kertaan ja 2 viikkoa oli välissä. Jostakin syystä Aronin lihakset ottivat tästä itseensä ja sen selkä meni pahemmin jumiin. Se nakersi ranteitaan, kun selkää pakotti. Liikuntana käytiin joka päivä ravilenkeillä ja se sai ravata vapaana mahdollisimman paljon. Se sai lisänesteytystä ja bot-loimea ensiavuksi. Ja mua hermostutti ja harmitti. Mun olis pitänyt muistaa, että Aronin lihakset on aikaisemmin reagoineet käsittelyyn vetäytymällä vaan pahemmin suppuun. Ja edessä oli agikisat, mihin olin ilmonnut meidät. Kotikisat ja viikonloppu vapaana. Ihan kaikkein parasta huvia minulle ja Aronille. Ja aina muistan olla niin kiitollinen näistä kotikisoista, kun matkaa on 9 km hallille. Se on vaan niin luksusta.

Joten koira oli jumissa ja kisat tulossa. Kävin hirveää eettistä ja moraalista keskustelua itseni kanssa. Perua vai ei. En sitten perunut ja lähdin koiran ehdoilla valmiina keskeyttämään kisat, jos yhtään siltä näyttää. Tehtiin hyvät alkulämmittelyt takki päällä, liikutin hallissa sisällä ravia ja juotin jo etukäteen koiraa enemmän kuin yleensä. Verryttelyhypyt meni hyvin. Ja niin me mentiin kisaradalle ajatellen, että tehdään tää niin kuin tää olisi viimeinen kerta kun voidaan kisata agilityssä. Ja siitä tuli nollarata. Aronn toinen nolla, sijoitus 3. ja luva. Voi miten ylistinkään Aronia, että miten hieno se olikaan. 

Välissä käveltiin, ravattiin ja juotiin. Kakkosradalla tulos oli -15 mutta näistä virheet oli mun omia klassisia virheitä. Jätin lähtöön istumaan ja menin kakkosen taakse ottamaan koira suoraan vastaan, Aron hyppäsi ja tuijotti minua, joten heti eka rima alas. Tää mun olis pitänyt muistaa, että homma onnistuu, jos ohjaan sivusta. Kisoissa sillä on niin suuri vetovoima minua kohti ensimmäisellä hypyllä, joten aina auttaisi, että Aron näkee itse mihin mennään. 

No toinen rima tippui, kun Aron tais karata keinulta, jäin jälkeen ja valssini tuli myöhässä, jolloin rima tippui ja olin jäljessä, jolloin kepeiltä yksi kielto.

Mutta Aron oli niin onnessaan meidän yhteisestä kisapäivästä, että se kannatti. Nyt huilitaan jumit pois jäsenistä ja kisataan sitten keväämmällä lisää.

Meillä oli kyllä Aronin kanssa oikea yhteinen seikkailu tämä retki. Tultiin nimittäin bussilla kotiin ja se on meille harvinaista. Hallilta kävelee 15 min pysäkille ja bussi tulikin saman tien kohdalle. Reippaasti hypättiin kyytiin ja olin niin ylpeä hyvin käyttäytyvästä Aronista, joka istui kauniisti koko matkan eikä hötkyillyt yhdenkään ihmisen perään. Bussipysäkiltä käveltiin kotiin lumisateessa ja menin sellaista reittiä, missä Aron sai hölkötellä koko matkan vapaana. Tunsin sellaista mielenrauhaa siinä kotiin kävellessä, että sanoo muut mitä tahansa, niin me koettiin yhdessä sellaista tekemisen riemua, millä me eletään vielä pitkään.

Vuoden ensimmäiset agikisat

Ai että oli kivaa eilen agikoissa. Aronin kanssa startattiin vuoden ekoissa agikisoissamme. Luksusta nämä oman seuran kisat, kun iltakisat oli vain kakkosluokille. Osallistujia oli melko vähän, joten pari tuntia ja kaksi rataa. Ja minä niin arvostan meidän hallin olosuhteita, kun on tilaa lähteä suoritukseen ja sekä palkata maalin jälkeen. Ulkoiset keli-olosuhteet vaan oli haasteelliset, kun tiet oli peilijäässä. Minulla tietysti kivat talvicrocsit, jotka vaan lipsuu suuntaan jos toiseen. Onneksi sain Räsäsen Minnalta Ice bugit jalkaan lämppälenkeille ja kyllä jokaisen itseään kunnioittavan pitäisi hommata sellaset. Ei meinaan lipsunu.

Mutta sitten itse suorituksiin. Tuomarina oli Mika Jalonen ja agiradassa ol yksi vaikea kohta. Siinä piti tulla radan toisesta päästä renkaan, lähes suoran putken ja hypyn kautta tekemään hallin toiseen päähän takaakierto. Millä ihmeellä mä ikinään ehtisin. Oli vaan päätettävä, että sillä hetkellä kun koira on putkessa, mun on kiihdytettävä niin lujaa kuin ikinä ja päättäväisesti vaan juostava sen takaakierron siivekettä kohti. Ja se onnistui. Luulin juoksevani oikeasti lujaa, mutta videolla se on lähinnä kuin sotanorsun tömpsähtelyä. Ehdin kuitenkin ja siitä menikin seuraavalle esteelle vähän suunnitelma sekaisin, mutta pelasteltiin se hätäpäisesti. Loppusuoralle saakka oli nollaa tulossa, kunnes keppien sisäänmenolla vaan mokasin ja siitä -5. Yhtään nollarataa ei tullut, joten tällä vitosella sija 2. luokassa ja pääsi palkinnoille.

https://m.youtube.com/watch?v=QDIp6MIzrVo

Hyppyrata oli helpompi vaikka siinäkin oli kohtia, missä piti olla parissakin kohdassa valmiina ennen koiraa. Ohjauksellisesti tämä oli minulta huono rata, en malttanut aina ohjata loppuun saakka ja yksi takaakierto oli räpistelyä. Silti kepit meni nyt hyvin ja yksi rima, joten -5 tästäkin. Tällä vitosella sija 5.
https://m.youtube.com/watch?v=Kv9VXmlVHtE

Nollaradat on siis niin lähellä, joten hyvä tästä tulee. Näistä kaksi -5 tulosta taulukkoihimme lisää, olikin jo viides ja kuudes vitonen kakkosluokasta. Vaan ei hyllyjä :) Aron kyllä hyppää nyt hyvin ja jotenkin tiedän, miten se ohjautuu esteille. On se rakas!

Ikävä pakkasta ja lunta

Vielä viime viikolla oli oikea talvi. Nyt kun vettä sataa ja lumet sulaa kovaa kyytiä, on ihanaa, että meidän yhdestä mieleenpainuvasta lenkistä jäi kuvia.

Oltiin siis poikien kanssa Roineen järven jäällä ja mukana kaverini Elina ja hänen schape-tytöt Elli ja Hertta. Kuljettiin useampi kilometri jäällä ja päätettiin tulla toista reittiä takaisin sillä seurauksella, että lenkki vähän venähti. Melkein kolme tuntia mentiin -15 asteen pakkasessa ja yksikään koira ei kärsinyt tästä, vaan painattivat loppuun saakka täysillä.

Kuvat Elinan kännykästä, Iphonehan jäätyy ihan täysin näissä keleissä, joten pysyi taskussa lämmittelemässä koko lenkin ajan.