lauantai 26. tammikuuta 2013

Hyppytreenejä

Epäilin todellakin mielenterveyttäni tänä aamuna, kun olin Tamskin tallilla klo 8. Olimme nimittäin sopineet Miinun kanssa että treenimme alkaa puol 9 ja sitä ennen lämmitellään hyvin. Treenihalleissamme on nyt selvästi ruuhkaa, sillä tallin kummatkin kentät on niin hyvin varattuina, että ainoa vapaana oleva aika oli heti aamusta. Mutta ei kun treenaamaan.

Aron aloitti ensin Jari Suomalainen-treenillä, missä hypellään perushelppoa suoraa ja apuohjaa palkkaa koiran. Sitten suoran päässä on kaarre ja tullaan samaa reittiä takaisin.Aron teki hyvin, hyppäsi itsenäisesti eikä yhtään häiriintynyt mun juoksemisesta siinä mukana. Ihanaa!

Sitten jatkettiin Vapun treeneillä ja tehtiin sitä "painonsiirto pelottavan okserin edessä"-treeniä. Toteutus ei ollut ihan niin hyvä, sillä okseri oli liian pelottavan näköinen ja painonsiirron sijaan Aron hyppäsi tosi huonosti. Se valmistautui ottamaan takajaloillaan vauhtia siitä esteen päältä ja tämä oli juuri se asia, mitä me yritetään kaikin keinoin välttää. Onneksi Miinu otti nämä hypyt videolle, sillä niistä näkee selvästi, että ennen hyppyä Aron jo valmistautuu siihen, että ponnaa esteestä. Totuus on kovaa, kun videota katsoo, mutta opettavaista. Helpotettiin okseri ja laskettiin sitä ja haettiin epävarman hypyn tilalle reipasta asennetta. Hypyt alkoivat helpotuksen jälkeen onneksi sujua. Nostan itselleni yhdeksi teemaksi, että haluan Aronille itsevarmemman asenteen esteiden edessä. Taidan siis seuraavalla kerralla teettää kammotusesteitä matalilla korkeuksilla, sillä epävarmuus pois meiltä!

Kolmas treeni piti sisällään powergrindiä viidellä esteellä. Tässä huomattiin, että Aronille on hyvä, että joka toistolla vaihdetaan jotakin asetelmaa kuten minun sijaintia tai yhtä rimaa. Pääasiassa Aron teki tosi hyvin, mutta reagoi aina pienesti pienellä rytmin muutoksella jos vaihettiin jotakin rimaa toisin päin. Lopuksi teki ihan täydellisen tasapainoisesti hyppysarjan in and out-tyylillä.

Treenien jälkeen käytiin vielä 40 min lenkillä ja hyvä mieli kun ennen klo 11 oltiinoltu näin tehokkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti