Treenailemassa

Tänään oltiin pitkästä aikaa Tamskin Tallilla treenimässä Kärnän Sarin kanssa. Ohjelma oli tokopitoista ja Aron harjoitteli seuraavaa:

Eka kierros

-liikkeenaloituksia, hyvästä ja hiljaisesta kontaktista vapautus avustajan namikipolle. Sujui suht hyvin.
- tunnari, toi väärän, uusittuna toi oikean, mutta piipitti kapuloille mennessä, etsiessä sekä tuodessa.
- treenasi merkin kautta ruutuun, ensin palkattiin ensimmäinen merkki, kun malttoi odottaa ruutukäskyä, vaikka liikkuri sanoi, että käsky. Ei Aron ole näissä lähtenyt ilman lupaa, mutta hötkyy tai ylivirittyy liikkurin käskystä. Tämän jälkeen liike alkoi alusta ja merkille lähetettäessä tuli ääni, ruutuun meni hyvin, himmaili ruudun eturajalla, mutta stoppasin ihan hyvään kohtaan. Himmailu johtui siitä, että ruutu oli lähes seinässä kiinni.

Toka kierros

-luoksetuloja liikkuroituna, monta merkkiä matkalla, tavoite oli luoksetulovauhdin parantaminen, kolmen läpijuoksun jälkeen otettiin stoppi, joka oli huono. Toinenkin stoppi, joka oli parempi. Tämän jälkeen taas läpijuoksu, jossa näkyi heti vauhdin alentuminen, eteen istui huonosti jääden vinoon ja vähän kauas.
- tunnari, joka oli kaikin tavoin ekaa kierrosta parempi, toi oikean, mutta piipittää luovutustilanteessa. Kehuin kovasti, kun kuitenkin oikean toi. Viiveellä nami taskusta.
- taas liikkeenaloituksia, missä liikkuri puhelee liikkeen alkavan, minä ajattelen, että nyt alkaa seuraamisliike ja Aron on hiljaa ja terävännäköisenä siinä perusasennossa. Meni superhyvin, ei yhtään ääntelyä. Siksi uskalsin liikkuakin, vapautus seuraamistilasta namikipolle kun oli hyvin, Sari harrasti liikkurointia ja Aron kesti liikkurin äänet. Työvoitto!

Kolmas kierros

-Aron hyppäsi, ensin okseria, joka on 2,5 jalkaa leveä, mennään vauhditta ja okseri nousi sinne ylimpiin kannattimiin eli 70 senttiseksi. Ensimmäisellä hypyllä otti kosketuksen rimaan, muut hypyt olivat kissamaisen hyviä.
- tokohyppyä 80 senttisenä. Näissä ei uskalla heittää takajalkojaan taakse, vaan vetää ne mahan alle. Pienemmällä korkeudella uskaltaa tehdä sellaisen pitkän ja lentävän hypyn, missä ne takajalat tulee muun ruumiin jatkona, mutta kun korkeus nousee, ottaa jalat mahan alleen. Oi tulispa se Vapun viikonloppu nyt pian. No rohkeasti Aron hyppeli estettä kuitenkin.

Ihan lopuksi tein tallin pihassa kaksi 2 kilon tasamaanoutoa. Tärkeintä ja parasta näissä oli se, että luovutustilanteessä Aron työnsi kapulaa minua kohti, vau. Jos me otetaan nyt joka päivä yksi 2 kilon nouto, näyttäisikö tämä hyvältä keväällä. Syksyllä Aron vajosi kapulan kanssa maahan, nyt koira oli aktiivinen osapuoli luovutustilanteessa enkä minä ja tätä olen halunnutkin.

Että sellainen treenikerta, jotain hyvääkin. Ääntely on vaan sellaista mistä ei vaan oi tykätä ja surettaa surettaa. Toisaalta ollaan ehkä saavutettu se tokotavoite, mihin meidän resurssit riittää ja siihen on tyydyttävä. Ja onneksi on näitä muitakin lajeja, vaikka kaikesta huolimatta rakastan tokoa. En osaa sanoa kuitenkaan mitä olisin tehnyt ääntelyn kanssa toisin, jos aloittaisin nyt alusta. Mielentilaan pitäisi kiinnittää vain enemmän huomiota, mutta mitä nyt olen seuraillut Aronia, piipittää tai ääntele se ihan kaikissa elämän tilanteissa. Jos sillä on kova halu päästä pihalle, piipittelee se remmien laittotilanteissa tai siinä, että avaanko takaluukun. Iltaruokaa odotellessa se piipittelee tai sitä, että Elviksellä on luu ja sillä ei ole. Joten se on myös iso osa Aronin persoonallisuutta. Näissä arkielämän tilanteissa pidän kovasti kiinni siittä, että mitään ei saavuta piippaamalla ja remmien laittotilanteissa joutuu häädetyksi koko pikkueteisestä ja saa istu-käskyn. Sitä hiljaa noudattamalla vasta saa luvan ulosmenoon. No näitä pähkimällä muistan taas, että meidän piti treenata niitä kehonhallintatemppuja, joten eikun äkkiä naksuttelemaan, kun ilta on vielä nuori.