Terveydenhuoltoa

Oma kevät kuluu mukavasti töiden ja koulun parissa. Jään huhtikuun alusta opintovapaalle, mikä tuntuu nyt huikealta. Saa ihan luvan kanssa keskittyä opintoihin jolloin jää myös vapaa-aikaa. Opintovapaan tarvitsen tulevaa harjoittelua varten, jota teen Taysissa hematologisella vuode-osastolla. Jos harjoitteluun käytetään 40 tuntia viikossa viitena päivänä, osaan äkkiseltään laskea, että viikonloppuvapaita on tiedossa ja tuskin kaikki vuorot on pelkästään iltavuoroja. Joten kuumana selaan agilitykisoja ja rallitokokisoja. Jälkikausikin alkaa ihan juuri. Mulla on niin ikävä sitä hommaa.

Pientä tuntumaa sain kilpailemisesta, kun kannoin kortta kekoon Tavesin järjestämiin vetohiihdon sm-kisoihin. Olin ilmojen vastaanottaja, koska työvuorolistat eivät suoneet vapaapäiviä ja näin ollen en päässyt kisapaikalle ollenkaan. Joten etukäteishomma. En tiedä on kaikissa koira-urheilulajeissa ja niiden ilmoittautumisessa niin kiihkeää. Sain kaikenlaisia puheluja ja mielikuva vetohiihdon harrastajista on suorastaan huvittunut. Taves kuitenkin hoiti kisat täysin harrastuspohjalta ja aurinkoisessa säässä viimeisillä hangilla kisat pidettiin onnistuneesti. Onnittelut meidän kisatoimikunnalla sekä huoppuhiihtäjille, mitalisadetta oli! 

Olen ylpeä Tavesilaisuudestani ja sen myötä täytyykin nyt alkaa kysellä maastoja ensi kesän jälkikoetta varten. Ja Miinun kanssa pidetään jälki-iltaa aloittelijoille, joten Tampereen vetokoiraseura ry jes!

Ennen kuin nuolaisen, niin aina tipahtaa. Elviksen slo on täydessä vauhdissa edellisestä lääkärinkäynnistä huolimatta. Satunnaisesti joka viikko on lähtenyt nyt pari kynttä. Homma eroaa viime syksystä sillä, että kynnen juuret eivät ole tulehtuneet. Kynnet vain kuivuvat pohjasta irti, nousevat kohti taivasta ja viimeiseksi irtoavat juurestaan. Elvis antaa puhdistaa tassunsa hyvin eikä kipuile niistä. Kun kynsi lähtee, näyttää se ydin ihan rauhalliseltä, kunnes huomaan, että vieressä olevakin kynsi tippuu ihan kohta.  Olen pessut tassuja 3 kertaa viikossa hiivashampoolla, mutta nyt tassujen karvat ovat punaisena ärsytyksestä. Jotenkin tulee mieleen furunkuloosi, kun ne niin punoittaa. Ihmettelen, miten hiivaa tai furunkuloosia hoitaisin. Ja näin ollen mennään huomenna verikokeisiin ja luultavasti sen jälkeen käynnistyvät Elviksen lääkitykset uudstaan. Näin eläinlääkärin kanssa tänään juteltiin. Jos/ kun kortisoni tullaan taas aloittamaan, täytyy kilpirauhasarvot tietää, koska kortisoni vaikuttaa osaltaan myös kilpparipitoisuuksiin.

Takatassut, joista kynsiä on lähtenyt.

Etutassu

Tassut hiivashampookäsittelyn/suihkun jälkeen, ärtyneet ovat, etummainen kynsi on lähtövuorossa.

Näistä on kynnet lähteneet, itse ytimet on rauhalliset, mutta karvat/iho punoittaa.

Kuva viikkoa myöhemmin, tässä tassut kuivana, kuvassa oleva kynsi on ihan ontto ja jo kuivunut irti, lähti seuraavana päivänä itsestään pois.

 Mutta paska homma. Elvis on ollut niin urhea ja reipas. Olin ilmoittanut kaikki kolme koiraa kahteen seuraavaan Tamskin rallitokokisaan, mutta lääkityksien vuoksi Elvis joutuu jättämään nämä. Ihan pieni toivon kipinä on, että ei aloiteta lääkitystä, eihän. Elviksen kanssa rallitokoradan teko on niin hauskaa, koska sen katse ja toiminnan tarmo ei herpaannu minusta hetkeksikään. Elvis ansaitsee olla perheen paras. Epäreilua!

Aronin selkä oireili taas kerran pari viikkoa sitten. Huomaan heti, että venyttelyt on jäissä. Jotenkin epätoivo valtasi minut tässä. Samoin pankkitilin saldo ei anna ihan hirveitä mahdollisuuksia näihin lääkärikäynteihin. Joten hain apua Katariina Slotelta, josta olin kuullut paljon hyvää. Varasin ajan sekä Aronille, että Raylle, joka ei ole vielä koskaan ollut hierottavana. No Raystä myöhemmin lisää.

Katariina huomasi heti, että Aronin selkä on tuhannen kierteellä. Siksi se ei voi venyttää itseään. Sain kuulla, että kun ranka on kiertynyt mutkalle, tulee kaikenlaisia oireits. Ja Aronin ranka oli ollut kiertyneenä pitkään. 

Ihana Katariina käsitteli Aronin rankaa, sai sen suoraksi, mutta luonnollisesti olotila ei ole pysyvä. Sanoi, että kun ranka suoristui, alkoi verenkierto siellä heti elpyä. Aron ei ollut sillä tavalla jumissa lihaksiltaan, mitä olin ajatellut, enemmänkin Katariina sanoi sen olevan täysin jumiton koira. Miten hassua oli kuulla tämä. Nyt jatkossa Aron saa paljon liikuntaa vapaana. Saadaan liikkua paljon, mennä peltoteitä, jossa se ravaa vapaana saaden selkänsä rentoutumaan. Ei nyt mitään näperrys jumppaa vaan paljon tasaista liikuntaa. Ravissa on se hyvä, että joutuu juoksemaan molempia kylkiä käyttäen. Nyt tilanne on tuon kiertyneen rangan vuoksi sellainen, että vasemmalla on heikot lihakset, oikealla vahvemmat. Lisäksi kiertynyt ranka on ollut elimistössä stressitila, jolloin karva on huono ja laihakin Aron on. Ihanaa kuitenkin, että nyt hoidetaan syytä eikä oiretta ja kesäksi Aronin pitäisi tulla kuntoon. Olemme siis menossa Katariina luokse pian uudestaankin. 

Joten ollaan tehty pitkä lenkkejä ja nautittu Aronin kanssa keväästä. Kun ulkoillaan kaksi, ei tarvitse riehua ja ottaa laukkakisoja toisten kanssa. Ollaan vaan menty kaksin.

Auringon paiste toi viime viikon lenkeillä iloa ja väriä elämään.

Tuu jo

No pikku Ray. Antoi käsitellä itsensä hyvin ja Rayllä oli sellaista perinteistä urheilukoiran lihasjumia kehossaan. Ray saa kyllä enemmän lenkkiä kuin kukaan muu ja sillä on valtavat reisilihakset. Agility treenaavat kerran viikossa, mutta joka päivä käy Petran kanssa lenkeillä. Ja välillä on myös metsälenkeillä minunkin mukana. Suostuttelen parhaillaan Petraa osallistumaan virallisiin agilitykisoihin, ovat sinne ihan valmiita. Pujottelu ja keinu sujuu, joskin a-esteen alastulokontaktin kanssa pitää vielä puuhastella, mutta muuten näyttävät lupaavilta. Petralla ei ole samanlaista kilpailun tarvetta kuin äidillään, joten yritän vain motivoimalla kannustaa yrittämään kisoihin. Lapsen silmissä kisaaminen vaikuttaa tiukkapipoiselta ja kireältä, treenaaminen on kivaa, sanoo Petra. 

Onnellinen Ray

Jonka elämä on välillä rankkaa, että pitää huilata kunnolla.

Kivat treenit

Varasin tänään treeniajan aamupäivälle ja porhalsin kolmen koiran kanssa rallitokoilemaan tallille. Tuttuun tapaan rakensin tämän talvena kisoissa olleen kisaradan, jonka rakentamiseen itsekseen tehtynä menee noin 20 min, hyvää treeniaikaa kuluu, mutta tällä tapaa vaan varmistan, että kaikkia kylttejä tulee treenattua, kun tekee joka kerta eri radan kentälle.

Aloitin Elviksen kanssa. Se ei ole paljon vooinut kynnettömillä tassuillaan lenkkeillä ja ensin varmistelin, että aristeleeko sen tassut hallin pohjaa. Reippaalta näytti ja tehtiin kyltti kerrallaan juttuja, palkkaillen hyviä kohtia. Vaikein kyltti oli saksalainen täyskäännös, mitä tehtiin sitten tovi irrallaan kylteistä. Tämä täytyy ottaa eteistreeniin. Lopuksi tein Elviksen kanssa koko radan palkatta suullisten kehujen turvin ja vitsit se on kiva. Kehuin sitä pitkään ja hartaasti maalissa, se vaan oli niin hyvä.

Illalla huomasin, että taas yksi kynsi oli tällä reissulla lähtenyt. Voi kurjuus. Tilasin Elvikselle Dog it Lifestä kuratossut, tulispa pian. Niiden avulla voitas ulkoilla kynsiä tiputtamatta.

Sitten oli ralli vuorossa Ray. Tämä se on varsinainen tättähäärä. Ja myös sen kanssa pitää erikseen opetella saksalainen täyskäännös. Tein Rayn kanssa rataa paloina ja pätevä sekin on. Erikseen harjoiteltiin vielä avoimen luokan houkutusta, kun viritin lihapullan paloja rasiaan ja kieputtiin sen ympärillä. Toki se kerran tai kaksi lankesi haistamaan purkkia, mutta tekeminen kanssani tai taskusta tulevat lihapullat vei voiton. 

Lopuksi Aronin kanssa. Etukäteen päätin, että palkkaan sen aina kyltin jälkeen, en koskaan kyltillä just tehdystä tempusta. En myöskään nipottanut äänestä ja sen kautta sen mielentila ei vajoa epävarmaan säheltämiseen. Jälleen kerran olen siinä risteyksessä, että hyväksyäkö vaan ne kurkkupiip äänet mukaan tähän hommaan. Jos olis ollut viisas noin 5 vuotta sitten, olis todennut, että mitään ei voi tehdä jos ääntä tulee. Toisaalta on me kuitenkin koettu ääntelyn kanssa monta hyvääkin asiaa, että tää on niin aina tätä. Kuitenkin näin sain Aronin olemaan huomattavasti rennompi. Videolla sen häntä heiluu ja sillä on ihan mukavaa. (Kuvasin vähän kännykällä itselleni sen tekemistä, että voin paremmin miettiä, miltä se näyttää kun se on mun kanssa yhteistyössä). 

Erikseen tein keskittymisharjoituksia kuten, että on sivullani ja pitää kontaktin, vaikka heiluttelen käsiäni, nyrpistelen naamaani, yskin, nyökyttelen jne. Oli pätevä näissä. Erikseen myös  3 kylttiä peräkkäin, missä otettiin vain perusasento, laskin kolmeen ja taas rauhassa jatkettiin. Palkkasin vasta näiden kylttien jälkeen sosiaalisella kehulla, mihin vastasi mielestäni hyvin ja sitten sai lihapullaa. Meille jäi molemmille hyvä mieli ja tähän tapaan taidan jatkaa. 

Voihan mielentila, niin oma kuin koiran.

Tänään olin Aronin kanssa Tamskin järjestämässä alo-avo rallitokon ratatreenissä. Aron tarvitsee kaikkein eniten treeniä tuon suhteen. Alkuviikosta treenailin tallilla hetken sen kanssa ja tuntui hyvältä. Ääntelyn kanssa keskustellaan koko ajan, mutta keskittymisharjoitusten ja ns. luopumisen kautta sen mielentila on ihana. Joten tänään innolla kisamaist rataa kokeilemaan.

Tehtiin sellaista rataa, mikä oli ollut Seinäjoella tammikuussa. Rataan tutustuessa se vaikutti vaikealta. Edessä istumista toistetaan usein, kyltit on niin lähellä toisiaan ja kolmen metrin väli esim vauhdin muutoksissa tuntuu liian lyhyeltä. 

Verryttelyssä Aron oli kiva, seuruuttelin sitä melko pitkään ja palkkasin namilla paljon. Sitten siirryttiin lähtöön ja samantien yhdessä tekemisen vire katosi. Tästä seuraa Aronilla yliyrittäminen, ääntely, keskittymättömyys ja sellainen sekavuus. Ja tunsin sen asenteen heti siinä lähdössä. Kyltillä kolme piti tulla eteen istumaan, mutta Aron ei millään pystynyt, sinkoili sivulta toiselle ja teki kyltille agiesteen kontaktitreenin. Eli heitti takajalkansa kylttiä vasten, jolloin kyltti kaatui ja sähellys maksimus. Kuvaa siis tilannetta, että Aronille on kovin epäselvää, että mitä me ollaan tekemässä. Eli kaikkiaan tunne tämän radan jälkeen oli vielä hirveämpi kuin viime rallikisoista. Mitä ihmettä nyt tekis?

Onneksi radan sai mennä toiseen kertaan. Päätin, että autan koiraa ja palkkaan paljon, lähes joka kyltillä kehuin ja kannustin, palkkasin namilla ja tuin ja rohkaisin. Nyt meni paljon paremmin, mutta en tiedä sittenkään. Teknisesti Aron osaa kaikki, mutta mielentila on entistä vaikeampi asia. Tietyllä tapaa Aron odottaa sitä palkkaa joka hetki, joten se että palkkaa kaikesta ei ole oikotie onneen. Lelupalkkaa ei, selkeää johdonmukaisuutta joo. Mietin vaan, että miten hemmetissä tämä on nyt näin vaikeaa. Ja miten olen luonut koiralleni niin väärän mielentilan, oikea surkimus kouluttajana. Hautaan samantien haaveet tulevaisuuden bordercollien pennusta, menis hukkaan vaan joku hyvä pentu. Raystä riittää kisakaveria minulle, jos sen kanssa sitten treenisi enemmän ja tavoitteellisesti vaikkapa rallitokoa. Avoimen liikkeet vaikuttaa hauskoilta tämän päivän koulutuksen perusteella.

Lisäksi Aronin venyttelyt on taas heikossa. Tiedän niistä heti, että nyt on selkä jumissa, kun se ei venyttele ns. Eteen ja taakse. Olemme menossa keskiviikkona ensi kertaa Katariina Falhin luokse hierontaan. 

Elviksen kanssa käytiin viime viikolla Reviirissä oman lääkärinluona. Olimme huojentuneita kun palasimme kotiin. 

Hiivaa on taas joka kynnessä, mutta siihen on onneksi shampoo mikä auttaa. Mitään tulehdusta ei kynsissä näy, joten ab-kuuria ei tarvittu, huh. Nyt juodaan reilusti lohiöljyä ja biotiinia päivittäin. 

Viikon Elvis on ollut vain pienillä hihnalenkeillä, kun kelit eivät ole millään tavalla kynsi-ystävälliset. Jos viritän kurarukkaset sen töppösiksi, lentelee ne jo ensimmäisen sadan metrin aikana ilmaan. Ja virtaa siinä kuin kuin isossa kylässä, joten ei siinä rukkaset pysy kyydissä vaikka hihnassa kulkeekin. Sitten surukseni huomasin toissapäivänä, että taas yksi takatassun kynsi oli katollaan. Sain sen poistettua itse ja kokonainen kynsi jäi pinsetteihin kiinni. Se oli ihan irti oikeastaan, joten se vaan lähti. Tämänkään kynnen juuressa ei näy tulehdusta, mutta kynnet jotenkin vain kuivuvat tyvestä irti. Elviksellä on kauluri kotona päällä ja ilman sitä se nuolisi niitä kynnettömiä tyviä. Todella kurjaa! Olen ilmoittanut kaikki kolme koiraa seuraaviin Tamskin rallitokoihin, mutta Elviksen osallistuminen on nyt hilkulla. Se ei onnu eikä ole kipeä, mutta eletään nyt Elviksen tahdon mukaan.

Slo teki paluun

Elviksen etutassut näyttää tänään tältä. Yksi kynsi puuttuu per tassu ja ainakin yksi kynsi etutassussa osoittaa väärään suuntaan. 

Elvis on repinyt tassupaketit heti auki, jos silmä vaan välttää, joten kauluri päässä pitää olla.

Voi hemmetin hemmetti!

Hyvä ja huono sunnuntai

Ihana sunnuntai! Aurinko paistoi ja yöllä oli ollut kunnolla pakkasta. Suuntasin aamulla Aronin ja Elviksen kanssa Roineen jäälle hiihtämään. Ensin kävelytin poikia maalla, sitten sukset jalkaan ja jäälle.

Tuu jo!

Ja voi sitä vapauden riemua

Takaisin tullessa ehdittiin vähän poseeraamaan kivellä

Hiihtolenkin jälkeen käytiin kotona juomassa palautusjuomaa, tosin Aron latki Elviksen osuuden, kun Elvikselle ei maistunut. Lopuksi käytiin vielä puolen tunnin palautuskävelyllä.

Kotona huomasin, että jotakin on nyt Elviksen tassuissa. Kynsi-tsekkaus ja kolme kynttä oli jäänyt Roineen jäälle. Yksi kynsi per tassu. Ilmeisesti jään hankikanto oli sen verran terävää ja slo vasnimassa meitä, että lopputulos on nyt tämä. Kynnet on näyttäneet vahvoilta ja eikä mitään kipua ole ollut, kun olen tarkastanut tassut monta kertaa viikossa. Joten ei muuta kuin karvoja tassuista pois ja betadinet esiin. Nyt ovat sievissä paketeissa, mutta Elviksen järven jäällä laukkailut oli tältä erää tässä.

Rallia rallia

Eilen oli sitten aika korkata virallisesti tämä uusi laji. Edessä oli siis Tamskin rallitokokisat, alokasluokka ja tuomarina Pia Heikkinen. Se ei pelaa joka pelkää, oli motto. Pikkusen nousi kuitenkin tuskanhiki kolmen koiran kanssa jo ennen suorituksia. Kisakirjojen täyttämiseen ja koirien tunnistamiseen/mittaukseen meni oma hetkensä. Elvistä jännitti ihan hirmusti mittaaminen, mutta Aron ja Ray selvisivät siitä reippaasti.

Rataan tutustuessa olin vauhkona, kyltit tuntuivat olevan lähellä toisiaan ja spiraali kaksi kertaa. Samoin koira eteen istumaan kaksi kertaa. Jos itse olisin tuomari, käyttäisin laajemmin kaikkia tarjolla olevia kylttejä. Ja mukana oli saksalainen täyskäännös, jota en ollut harjoitellut yhtään koirillani, joten sekin toi vähän lisäjännitystä, että miten saan sen sujumaan. Onneksi ei ollut mun kammotuskylttiä, juosten. Siinä ne lähtee lapasesta, Elvis ainakin herkästi. Nyt oli vain hidasta kävelyä. Ja koska olin kolmantena heti suoritusvuorossa, olin lähdössä aivan kauhusta kalpeana. 

Aron oli verryttelyssä ihan reipas ja kiva, mutta radalla kaikkea muuta. Vanhat tuntemukset kilpailutilanteista tuli meille molemmille mieleen. Etukäteen olin tavoitellut Aronin kanssa sitä, että näissä rallitokoissa on hyvä harjoitella äänettömyyttä ja hyvää mielentilaa, kun ei ole niin vakavaa, mutta tässä tavoitteessa epäonnistuin täysin. Aron sai niskaansa sen epävarmuuden ja jännityksen, mitä tuolla hetkellä tunsin. Epäreilua. En osannut olla koiran tukena vaan lähinnä ahdistuin itse siitä, että Aron äänteli koko radan. Ja kun se ääntelee, se ei keskity, ei pidä kontaktia ja esim kyltti 3 jossa koiran pitää tulla eteen istumaan se ei pystynyt siihen lainkaan, kun oli niin ahdistunut. Kävi edessä istumatta siinä ja meni sivulleni ennen aikojaan. Samoin saksalaisessa täyskäännöksessä tuli ylimääräisiä pyärähdyksiä, joten 73 pistettä tästä luokattoman huonosta suorituksesta oli paljon. 

Hetken päästä saman Elviksen kanssa ja nyt tilanne oli kuin treeneissä. Muistutin Elvistä nätisti-käskyllä, että ei ole aika pomppia eikä säheltää ja teimme hyvän suorituksen loppuun saakka. Nyt pisteitä kilahti 93. Jotakin outoa tein itse sekä Aronin että Elviksen kanssa kyltillä nro 5. Siinä koira on ensin perusasennossa ja käsketään maahan, jonka jälkeen ohjaaja kiertää koiran ja ottaa sen makuusta mukaansa. Sain kummankin koiran kanssa miinus 3 ja ohjaajavirhe. En muista mitä tässä sitten tein, mutta molemmat pysyi maassa ja kiersin ne. Harmi kun tajuttiin Petran kanssa videoida vasta Rayn suoritus, siinä videolla teen niinkuin pitääkin eikä miinuksia. Elviksen kanssa myös saksalaisessa täyskäännöksessä oli ohjaajavirhe miinus 3 joten Elvis meni tosi hyvin, minun piikkiin pistemenetykset.

Jäjellä oli vielä Ray. Voi iik. Sen kanssa on tehty vähiten ja muistin, että nyt on kaikki avut sallittu. Spiraaleissa vein sitä kovasti kehuen, että jaksoi kulkea mukana. Kyltillä neljä, jossa tehtiin sisääntuloaukon kohdalla käännös vasempaan 270 astetta tuli pieni miinus, koska Ray oli hiukan ennen minua kyltillä, luuli että nyt mennään pois ja sitten käännyttiinkin jatkamaan. Onneksi miinukset mitä Rayn kanssa tuli olivat miinus 1 ja talutin kiristyi radalla kaksi kertaa. Loppupisteet Rayllä 95. Jihuu pikku-Ray.

Tavoite saada kaikille viralliset tulokset siis onnistui. Siitä pointsit. Aronin kanssa työskentelystä ruoskin itseäni ja iltalenkillä tein Aronin kanssa koulun pihassa kisaradan uudestaan. Nyt se oli hyvä. Äänetön ja keskittynyt. Jotenkin mun täytyy olla itselleni mentalisti ja keskittyä siihen, etten jännitä ja tuen koiraa ja itseluottamusta onnistumiseen. Yritän päästä Aronin kanssa nyt koemaiseen rallitoko-harjoitukseen tämän vuoksi, että löytäisin sen oikean tunnetilan meille. Onneksi osasin olla oikein edes kahdelle kolmesta. 

Mutta uudestaan on mentävä. Katselin, että Tamskilla on vielä kahdet rallitokokisat tänä keväänä, joten niihin kova yritys. Koiriani voisin vahvistaa vielä iloisempaan yhteistyöhön ja opetella sen saksalaisen täyskäännöksen. Taso oli kova alokasluokassa, sillä neljä koirakkoa taisi saada 100 pistettä ja 95 pisteillä ei sijoittunut. Mutta mukavaa se oli, joten uutta matoa vain koukkuun!

Kuvassa poseeraus ratojen jälkeen, yksi pystykorva tietää olleensa porukan paras!

Omat rallitokokisat

Miten sitä saakaan ajan kulumaan kuin siivillä, kun käy vaan pienesti tekemässä rallitokoa? Ajelin aamusella tallille treenaamaan. Ensin kolmen koiran kera alkukävelyt. Sitten raivasin kentän yksin agiesteistä. Olin ladannut Ipadille Pia Heikkisen tuomaroiman rallitokoradan viime syksyltä ja rakensin sen sitten pystyyn. 25 min siis kului pelkästään radan rakennuksessa. 

Jokaisella koiralla oli teemana kokonainen kisarata kisamaisesti. Ajattelin, että reilumpaa tehdä ainakin yksi kokonainen rata alle ennen oikeaa kisaa. Noh 2 viikkoa aikaa.....

Aronin mielentila oli oikein mukiinmenevä. Ihan muutamalla pienellä keskittymisharjoituksella saan sen keskittyvään tilaan ja selvästi nyt muistaa, että kyseessä on jotain ihan muuta kuin agia tai tokoa. Kolikon kääntöpuolena on, että se ei ole kovin vapautuneen tai rennon näköinen, jähmeä suorastaan. Vaikeinta sille oli tuo sivulta eteen siirtyminen, taisi tulla siihen eteen istumaan vähän vinossa. Kokonainen rata meni kuitenkin hyvin, 2 pientä kurkkuinahdusta koko radan aikana. Palkkauksen kanssa saa olla huolellinen, ettei siinä vaiheessa tule vahvistaneeksi ääntä. Joten maalissa jätin istumaan, kehuin ja vapautin edessä olevaan leluun, johon sai sitten purkaa paineensa. 

Kakkoskierroksella treenasin noita edessä sivulta eteen istumaan ja takaisin sivulle. Niissä tuli ääni, josta kerroin että ei sovi ja tästä Aron paineistuu niin, että alkaa arpomaan ihan mitä sattuu. Pelkkä edestä siirtyminen takakautta eli käsky- takaa oli Aronin mielestä mahdoton suorittaa. On maailman surkeimman näköinen ja valuu käsistä kohti lattiaa. Käskin sen lopettamaan pehmoilun ja en lähtenyt sen mielentilaan mukaan. Ja otettiiin uudestaan ja palkkasin, kun teki kunnolla. On se vaan jännä koira, haastaa ihan täysillä. Toki Aron on jo ihan aikuinen koira eikä sen maailma pitäisi romahtaa siitä, että sanon ettei sovi. Menisi tässä kohtaa kuplaansa, mutta otin sen pois sieltä.

Kotona tehtiin vielä myöhemmin illalla erilaisia sivulla istumisia ja edessä istumista. Palkaan raaalla jauhelihalla, eikä mitään ongelmia erotella käskyjä. Toki helpotan ja autan käsiavuin niin, että onnistuu kerrasta.

Elvis oli todella hyvä. Ei sähellä, on innokas ja täsmällinen. Teki kaiken radalla nappiin ja eikä odota palkkaa siinä määrin missä kaksi muuta. Yksi rata ja Elviksen treeni oli siinä. Rapsutin ja kehuin sitä kauan maalissa.  Toki kun kerroin, että hyvä homma, teit kerrasta oikein, alkoikin haukkumaan että lisää treeniä, mutta  haukkumalla ei saa kyllä mitään. 

Ja pikku Ray. Virtaa on kuin pienessä kylässä, ja kipinää, malttia vähemmän. Sen on niin vikkelä, että saattaa päästä edelleni niin, että on ennen minua kyltin suorituspaikassa. Viimeistään kyltin 10 kohdalla se unohtaa, että mun jalan juuressa pitää kulkea. Päädyin kokonaisen radan jälkeen palkkailemaan melko paljon eri juttuja, mutta myös niin, ettei ihan joka tempun jälkeen saa namia. Tätä tulen ohjaamaan kaikin avuin, että suoritamme rataa yhdessä. 

Joten Elvis voitti nämä rallikisat :)

Treenien jälkeen radan siivous ja loppukävelyt, jestas oltiin jo puolessa päivässä.

Aron kävi 2 viikkoa sitten fyssarillamme Karhumäen Elinalla. Sen koko vasen kylki niskasta rintarangan kautta lannerankaan oli ihan jumissa. En tiedä, että mikä sen jumiintumisen oikein aiheuttaa, mutta nyt olen lisännyt rentoa ravilenkkiä. Hihnassa ei saa vetää yhtään. Takkia käytetään ulkoillessa. Ei ole treenattu agia kahteen viikkoon yhtään. Venytellään kylkiä joka toinen ilta. Alla kuva meidän pyyherullan päällä olevista venytyksistä. 2 min per etu ja takapää molemmin puolin.

 Selvästi joku vika tai vaikeus on vasemmalla puolen lannerangassa. Vapaa etu ja takapää menee ihan eri uraa ja takapää kaartuu vasemmalle. Huolestuttaa! Joka päivä tarkkailen sen liikkumista ja ravaa mielestäni puhtaasti, mutta vinona. Venyttelee itse runkoaan paljon päivittäin, onneksi.

Elvis on ollut virkeä ja terve. Yksikään kynsi ei ole oireillut, joten ihanaa, että se on kunnossa.

Rayn kanssa käytiin kahdessa näyttelyssä ja viikko sitten Turussa katkesi Rayn hieno erinomaisten sarja, kun se sai ensimmäisen eh:n. Kaikkiaan 22 japaninpystykorvaa, jotka olivat kyllä kaikki hyviä, sai näistä vain 5 koiraa sa:n. Tuomarin mielestä Rayllä oli hampaat liian ahtaalla suussa, muuta negatiivista ei arvostelussa ollut. No eilen olimme Parkanossa ja helpotukseksi Ray sai nyt erin, mutta ei sa:ta. Joten näyttelyharjoitukset jatkuu ja ilmoitan parin ehkä touko-käsäkuun nurkilla taas jonnekin. Maaliskuussa ei minulla ole viikonloppuvapaita juurikaan, joten keväämmällä sitten. Kesälle suunnitellaan jo kovasti Pärnun reissua. Oli niin kivaa viime kesänä.

Ray Parkanon ryhmiksessä, tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.

Treenien pyörteissä

Me ollaan pienesti treenailtu!

Pikku-Ray on tehnyt kanssani kotona enimmäkseen tempun oloisia juttuja, kuinka mennään oikein sivullani maahan tai kuinka pitää pysyä siinä, kun kierrän sen ympäri. Oikein potentiaalinen tyyppi, joskin menisi sata kertaa paremmin oman ihmisensä Petran kanssa.
Agilityssä Petra ja Ray tekivät viime viikolla läpimurron keppien parissa. Ray on treenannut agikeppejä verkkojen avulla jo puolitoista vuotta (hyvä luoja miten kauan) ja on tuntunut, etteivät pääse ikinä eroon niistä. Parhaimmillaan Ray on pujotellut 4 verkon voimin, mutta virheitä on tullut ja on laitettu takaisin verkkoja, että pysyttäisiin plussan puolella. Nyt kuitenkin päätin, että jotenkin tämä pitää saada nyt kuntoon ja mentiin Petran kanssa hallille ja otimme vain 6 keppiä ilman mitään verkkoa ja lähdettiin työstämään sitä, että mitä niillä kuuluu tehdä. Sen treenikerran aikana saimme kerrottua Raylle, että nyt pujotellaan ihan niin kuin aina, mutta ilman verkkoja. Ja se teki niin! Lopulta koko 12 kepin rivistön.
Toinen asia mitä sillä kerralla treenattiin oli keinu. Ollaan edetty keinun kanssa tosi varovasti, sillä treenatessa Ray on ilmentänyt, että sitä on jännittänyt tämä este. Matalalla keinulla on tehty paljon toistoja ja nyt ollaan tilanteessa, jossa Ray tulee putkesta ja painelee ohjauksessa keinulle, suorittaa sen täysin itsenäisesti. Meillä kun on käytössä säädettävä keinu, on se edistänyt opeteltavan asian pilkkomista, mutta nyt osaamistaso on varmaa toiseksi ylimmalla tasolla. Ensi kerralla nostetaan keinu siihen kisakorkeuteen ja kerrotaan Raylle, että rohkeesti vain.
Eli Ray näyttää lähes valmiilta aloittamaan kisa-uran agilityssä Petran kanssa. Olen heidän puolesta hyvin innoissani ja erittäin tyytyväinen siihen, että maltilla on saanut sekä Ray että Petra edistyä.

Aron on treenannut kotona oikealla puolen seuraamista ja opettelemme Liki-käskyä, mikä tarkoittaa, että pitää tulla oikealle puolen perusasentoon. Hallitreeneissä olen ollut tosi tiukka Aronille. Se kun haluaisi silmäillä kaikkea kentällä olevaa, mikä johtaa epäkeskittymiseen, en ole sallinut sille sitä. Aloitamme treenit ensin keskittymisharjoituksilla kuten sillä, että Aron istuu sivullani ja vasemmalla kädellä heiluttelen esim namia tai lelua ja Aronin on häiriöstä huolimatta katsottava minua. Muutamalla tälläisellä saan kerrottua Aronille, että nyt keskitytään eikä pelleillä. Kun asenne on oikea, olemme tehneet esim 5 kyltin pätkää, missä olen vaatinut keskittymistä ja sitä, että ollaan äänettömiä. Tuntuu, että kun pidän itse kiinni näistä kriteereistä, on Aron ollut nyt parempi kuin koskaan. Tulevalla rallitokoradalla tulen ohjaamaan sitä lähes äänettömästi, sillä Aronilla on ärsyttävä tapa vastata käskyihini piip-äänellä.
Ylipäätään olen tiukentanut asennettani Aronin touhuihin, kuten siihen, että remmissä ei vedetä yhtään, treenihalliin kiskota lainkaan eikä aukeavasta ovesta koira sinkoa sisään ensimmäisenä. Miten olen sallinutkin joskus moista? Ajatus on kuitenkin siinä, että jos haluan koirani käytöksen parantuvan, on minun muutettava ensiksi itseäni eikä sallittava aina kaikkea. Olen ollut Aronille liiankin herttainen, mutta se on kuitenkin elämäni upein koira ja siinä on niin paljon hyvää, että rakastan sitä liikaa, mikä taas johtaa ruusun punaisiin laseihin. No elämä on oppimista.
Agilitytreenit on sujuneet melko mukavasti ja rimat pysyy melko hyvin paikallaan. Viimeksi haasteellista oli kepeille meno täydestä vauhdista. Meni oikeasta välistä sisään, mutta vauhtia oli liikaa, mikä vaikeutti sitten seuraavaan keppiväliin mahtumista.
Ylihuomenna meillä on fyssari ja jännittää, että onko jumituksia. Aron on nuollut ranteitaan ja  se on yleensä sen merkki, että jostakin pakottaa. Olemme tehneet kotona kyljen venytyksiä, joissa Aron makaa pyyhkeellä peitetyn tapettirullan päällä. Rulla on välillä etujalkojen kohdalla 2 min, sitten takajalkojen. Ja siinä putken päällä maatessa kylki venyy. Onneksi Aron muuten näyttää venyttelevän etu ja takapäätään hyvin.
Mieli tekee mennä vetohiihtoladuille Aronin kanssa, mutta kuulostelen ensin Elina-fyssarin ajatukset, ennen kuin pistämme kaasun pohjaan.

Elvis sen sijaan on päässyt virallisiin rallitoko-treenihin ja oltiin viikko sitten Päivi Nummen vetämissä treeneissä. Siellä Elvis treenaili takapään käyttöä ja Päivi naksautti ja minä palkkasin, kun liikkui sivullani oikein. Elviksestä treenaaminen on sairaan hienoa ja se on mukana ihan kympillä. Vaikeinta sen kanssa on se, että se palkkaa mielellään itsensä haukkumalla ja puremalla hihnaansa. Jos se tulkitsee minusta, että jes hyvin tehty, palkan aika, se roikkuu remmissä. Isoin haaste rallitokokisassa onkin se, että saan sille kerrottua koko radan ajan, että käskyn alla mennään ja hyvin menee. Sen etutassut saattaa helposti teputtaa perusasennossa, kun on niin täpiöissään.
Nyt viimeksi harjoittelin sen kanssa myös viiden kyltin palkattomia pätkiä. Elvis tykkää vaan vähän riehaantua nyt käännös 270 astetta vasemmalle tyyppisissä jutuissa ja juoksuun lähdöissä se pomppaa riemusta kattoon. Joten treenaamme malttia.

Kaikki ollaan pysytty terveinä, joten vuosi on alkanut meillä oikein hyvin.

Lumi on ihana asia!

Rallipostaus

Heti kun minulla oli muutama viikko lomaa koulusta, alkoi poltella. Siis toiveissa oli keksiä jotakin ihan uutta sytykettä minun ja koirieni iloksi. Ja sitähän minä sitten keksin.

Rallitoko!

Kesällä olin tutustunut lajiin pienesti japsileirillä, mutta huomasin tutkivani netistä sääntöjä, että mitä pitää osata rallitokon alokasluokassa. Ja hetkeä myöhemmin olinkin jo kirjoittanut ruutuvihkoon kaikki alokasluokan kyltit ja pähkäilin niitä kirjoittaessa, että mitä kaikkea pitää tehdä osatakseen ne. Huomasin, että Aron periaatteessa osaa ne, miksei Elviskin, Ray myös.
Tätä lisää.
Ja mikään ei ole tarpeeksi hyvä syy treenata kuin koe, joten ilmoitin kaikki kolme koiraa rallitokon alokasluokkaan kuukauden päähän. Sitten alkoikin joka iltaiset kotitreenit eteisessä, koska ensisilmäykseltä rallitoko on tokoa ja temppuja. Viikon verran on treenattu kaikkien kanssa sitä, että edessä istumisasennosta mennään sivu- käskyllä vasemman kautta sivulle ja takaa-käskyllä oikean kautta minut kiertäen. Aron ei malta aina kuunnella mitä sanotaan ja menee sitä kautta mitä viimeksikin. Hyvä keskity ja kuuntele-harjoitus. Elvis ja Ray saa apua enemmän, kun annan kädellä apua, että mihin suuntaan lähdetään.
Eteisessä on harjoiteltu kaikkien kanssa sitä, että koira käsketään joko maahan tai istumaan ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. Tämänkin on mennyt melko mukavasti kaikkien kanssa. Ray saa apua siitä, että käsken istumaan, heitän namin eteen lattialle ja kun kierrän koiraa, sen focus on siellä edessä ja vapautan sen namille kun on kestänyt sen, että kierrän koiran taakse.
Varasin myös yhden treenivuoron itselleni Tamskin tallilta ja Petran kanssa rakennettiin helppo alokasluokan treenirata. Petra antoi kommentteja ja pähkäiltiin, että miten ne kyltit suoritettiinkaan.
Ilmoittauduin myös partisyhdistyksen järjestämään rallitokokoulutukseen, joka oli loppiaisena koirakoutsin hallissa Krista Karhun vetämänä. Tiesin, että se on paras startti päästä hommaan kiinni enkä erehtynyt.
Koulutukseen lähdin Elviksen kanssa, koska Elvis tarvitsee Aronia enemmän tuntumaa vieraisiin treenihalleihin ja kylttien kohtaamiseen. Ja olipas antoisa koulutus ja paljon minulle uusia juttuja:

- rallitokokisoissa rataan tutustutaan 15 min, rataan voi tutustua tuomarin kanssa, joka kertoo mitä jokaisella kyltillä tehdään. ( Hyvä luoja, olispa tämä sama tokossakin tai agilityssä).

- kyltit kannattaa opetella niin hyvin, että itse tietää ihan tasan tarkkaan miten ne tehdään. Oma suoritus on oltava selkärangassa, koska tämä laji on oikeen nipotussääntöjen huipentuma. Voit hylkääntyä niin helposta tai kerätä -10 virhepistettä jostakin sellaisesta, että koira istuu (perusasentoon) väärässä kohtaa. Rallitoko on siis laji, joka koostuu koiralle opetettavista tempuista ja ohjaajan suorituksesta. Jostain syystä rallitokossa on tärkeää olla juuri oikealla kohtaa kyltin luona, joten se ihannepaikka on oltava kristallin kirkkaana mielessä. ( Taas vertaan tätä tokoon, jossa liikkuri näyttää, että tästä aloitetaan)

- Kilpailusuorituksessa saa puhua koiralleen vaikka koko ajan. Käskyjä ja kehuja voi antaa rajattomasti. Käsiavut on sallittu, voit taputella reiteen vaikka koko suorituksen ajan. (Tämä on suorastaan käsittämätöntä tokoilijan näkövinkkelistä. Todella vaikea on alkaa puhumaan koiralle, joka on oppinut, että niin kauan kun olen hiljaa, kaikki on hyvin). Alokasluokassa voi ottaa tukiaskeleita ja koiraa voi ja pitää auttaa mahdollisimman paljon. Päästään ikään kuin helpommin onnistumisen tunteeseen eikä ajeta koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin. (Vertaan tätä siihen, että lähestyn pk-kokeessa metristä estettä, jonka yli pitää tehdä hyppynouto. Jos sitä ajattelee koiran silmin, niin onhan vaikeutta kerrakseen).

- Ylemmissä luokissa on melko vaikeitakin temppuja, joiden treenaamiseen saa varmasti kulumaan aikaa. Esim peruutus niin, että ohjaan koiran eteeni istumaan ja sitten koiran pitää peruuttaa poispäin minusta kolme omaa mittaansa. Käytännössä peruutus olisi ihanteellista opettaa suoraan poispäin minusta, mutta käytännössä ainakin Aron lähtee peruuttamaan helposti vinoon. Ja tässä koiran pitäisi peruuttaa sillä tavalla, että se peruuttaa kunnes toisin sanotaan. Jos se itsekseen pysähtyy kesken peruutuksen tulee siitä jotakin sanktioita.Siellä on myös peruutus ohjaajan sivulla, mikä on helppo evl:n läpi käyneelle koiralle, mutta ei ehkä 8-vuotiaalle partacollielle, jolle ei ole koskaan opetettu peruutusta. Siellä on myös seuraaminen oikealla puolen ja käskystä puolen vaihto. Tämänkin on jännä juttu sellaiselle koiralle, jolle on koko ikä opetettu, että vasemmalla puolen perusasennossa on maailman paras paikka.

- Takaosa-temppuja on aika paljon. Koulutuksessa huomasin, miten jäykkä Elvis on käyttämään takapäätään. Sain paljon ideaa, miten saan kerrottua sille, että näissä 360 astetta käännöksissä olisi kiva, että sen etupää pysyy kanssani samassa linjassa eikä rintamasuunta muutu, mutta takapää kulkee mukana. Näitä naksuttelin niin, että maailma pyöri päässä, mutta lamppu syttyi myös Elviksellä.

Joten hyöty koulutuksesta oli moninkertainen. Elvis oli ihan liekeissä ja kotona niin väsynyt, että rojahti eteisessä nukkumaan heti kun päästiin kotiin. Toisin kun minä, joka porhalsin suoraan yövuoroon. Huh, aamuun on vielä monta tuntia :)

Elvis ja happy feelings!

Nyt tiedän mitä treenailla ihan vaikka aktivoimisen ilosta. Ja menen sitten kuukauden päästä tsekkaamaan elämäni ensimmäiseen rallitokokisaan, että mitä sain aikaiseksi.

Vuoden vaihtumista odotellessa

Näin joulun pyhinä muistin blogini. Kirjoittelinkin tätä tekstiä monena iltana ja blogger jumittuikin näin pitkästä tekstistä :)

Ulkona on ensimmäiset kunnon pakkaset ja lunta maassa, ihanan kaunis joulu on meillä vietetty.

Liiankin rauhallinen joulu sanoo Aron

Nyt on hyvä hetki kertoa koirien kuulumiset menneen syksyn osalta.

Joulupäivän aamulenkkiporukka

Aloitan Elviksestä. Laumamme veteraani täytti 8-vuotta marraskuussa ja kyllä veteraanit on vaan arvokkaita. 

Alkusyksyn kynsisairaus tasaantui hienosti ja pikkuhiljaa saimme pudottaa lääkityksestä yksi lääke kerrallaan pois. Jännityksellä seurasin, että hylkiikö Elviksen elimistö uusia kasvavia kynsiä. Yksi paniikki-ilta oli kun havaitsin useamman kynnen juuressa jotain ruskeaa, mutta el.lääk tarkastuskäynnillä todettiin sen olevan hiivaa. Luonnollisestikin monien viikkojen pituinen antibioottikuuri altistaa hiivalle, josta pääsi eroon hiivashampoolla. Huh! 

Ennen koko kynsihässäkkää Elvis oli ollut pitkään laiha, sillä ruokinta ei ollut Elviksen kanssa mitenkään yksinkertaista. Raakaruuilla oltiin menty jo pitkään, mutta ongelmansa siinäkin oli. Siivet/luut piti olla jauhettuina, että ruuansulatus toimi normaaliin tapaan. Samoin jos ruuassa oli vähänkin rasvan määrä liian iso, näkyi sekin vatsa-ongelmina. Ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoiminta oli kaiken aikas siellä taustalla, sillä nyt kun Elviksellä on siihen lääkitys, ei vatsan ja ruuansulatuksen ole ollut kertaakaan ongelmia. Elvis syö Golden Eaglen lohinappulaa ja sopii kyllä loistavasti. Paino on noussut 20 kilosta 24 kiloon ja uskoisin Elviksen olevan ihannepainossaan. Elvis on erittäin pirteä ja ehkä villein suorastaan. Kortisonin tuhoama turkki on alkanut kasvaa takaisin ja elämänhalu Elviksessä on huikea, myös ruokahalu. Hyvinvoinnin ylläpitoon Elvis syö kuureina eri öljyjä ja biotiinia.

Ensimmäinen pieni kynsitakapakki meillä oli nyt viime viikolla. Huomasin pari viikkoa sitten, että yksi takatassun kynsi on ihan erilainen kuin muut. Se oli väriltään ja ulkomuodoltaan outo. Ajelin takatassuista kynsien juurista karvat pois, että voin seurata mahdollisen tulehduksen alkamista. Vaan yhden metsälenkin jälkeen se kynsi näytti tältä:

Se oli irronnut niin, että oli tyvestään kiinni mutta muuten irti. Iiik!!! Kävimme eläinlääkärissä otattamassa sen pois ja samoilla unilla vedettiin myös yksi hammas pois, jonka Elvis oli nuorempana  kolhaissut kantoon. Liekö kortisonin vaikutuksia, että se lähti pienellä nykäisyllä irti. Samoilla unilla lähti myös hammaskivet hampaiden pinnoilta. Kotona kynnetön tassu pääsi betadine-kylpyihin ja mitään automaattista antibioottia ei aloitettu. Jos tulehtumisen merkkejä ilmaantuu, sitten saan siihen kuurin, mutta toistaiseksi hyvältä näyttää. 

Elviksen slo on siis yhtä kynttä lukuunottamatta hyvässä tilanteessa. Muut kynnet kasvavat ja juuret näyttävät terveiltä. Samoin kortisonin tuhoama turkki on kasvamassa takaisin. Elvikseltä lähti sen myötä kaikki pohjavilla ja oli aikas kaljun näköinen lokakuussa. Jospa näin päästäisiin elämässä eteenpäin. Olen ymmärtänyt, että slo esiintyy ensi tärskyn jälkeen näin että joku kynsi aina joskus muistuttaa taudista. Sen vaihtelut ovat yksilölliset ja olen kiitollinen nykyisestä tilanteesta. Voin kertoa, että tilanne missä kaikki kynnet on mädäntyneet yhdellä kertaa irti, on kauheaa. En halua Elviksen kokevan sitä toista kertaa. En myöskään tule viemään Elvistä milloinkaan kynsi-amputaatioihin, joista moni on saanut avun, kun kynsiä ei sen jälkeen ole ollenkaan. Mielestäni 8-vuotiaalle koiralle operaatiot ovat kohtuuttomat, näin myös taloudelliselle tilanteellekin. Nuoren perusterveen koiran kohdalla asia olisi ihan toinen.

Sitten vuorossa Ray. 

Toistaiseksi en voisi olla tyytyväisempi. Huoleni kuinka oma koira sopii lapselle, on ollut turha. Petra lenkittää Rayn hyvin päivittäin ja agilitykin sujuu tältä pariltä loistavasti. Japaninpystykorva sopii kooltaan ja turkiltaan hyvin lapsen käteen.

Agilityssä treenattiin puomin kontaktille pysähtyminen ja se näyttää ihan mukavalta nyt. Kepit ja keinu ovat vielä vaiheessa. 

Näyttelykehistä on joka kerta ollut kotiin tuomisina Eri. Heinäkuussa Pärnun retki olisi tuottanut Viron junnuvalion arvon, jos olisin ilmoittanut Rayn oikein. Kolmen päivän reissulla Ray oli kahtena päivänä junnuissa saaden junnusertit ja sijoittuen kolmanneksi Bis-kehässä junnukoirien kohdalla. Vaan kolme junnusertiä vaaditaan junnuvalion arvoon.

Kolmantena päivänä Ray kilpaili nuorten luokassa saaden aikuisten sertin, mutta tajusin silloin virheeni. Sillä sertillä ei taida tehdä mitään, kun koira on alle 2-vuotias.

Ihana kuitenkin muistella vielä viime kesän reissua. 

 Lähtökohta on kuitenkin se, että Ray on lapsen koira. Lapsi ei mieti sertejä eikä valion arvoja vaan onnistumisen ilo ja hyvä kehäkokemus on olleet Petralle se tärkeämpi juttu. Jos kehissä jaettaisiin söpöin koira ruusukkeita, olisi Petra niistä niin iloinen. Yritän, ettei aikuisten luomat "serti tai valioitumispaineet" koskettaisi häntä. Tsemppaan, että kehään mennään näyttämään miten kiva koira hänellä on, kaikki mitä tuomari sanoo, on vain hänen mielipiteitä, koira on aina se maailman paras, vaikka olisi kehässä viimeinen. Toistaiseksi olen tässä onnistunutkin. 

Joulukuun messarissa Petra sanoi ensi kerran ennen kehää, ettei jännitä yhtään. Ennen kehää vain varmistelu, että seisoohan nyt hyvin? Kiitos parin näyttelyvalmennuksesta menee ansaitusti Anna Savolaiselle ja Susku Nevalle, kiitos teille!

Ja kehässä

Nuo Eri, Nuk1, Sa, Varasert = hyvin meni!

Seuraavan kerran Ray esiintyy Turku kv:ssä ja Parkanon ryhmänäyttelyssä.

Aronin syksy on ollut rauhallinen. Lokakuussa olisi minulla ollut viikonloppuvapaa ja olin ilmoittanut Aronin Jyväskylään agistartteihin. Samalla viikolla oli edeltävästi fyssari, jossa Aronin selkä ja niska oli ihan jumissa. Parempi oli unohtaa kisat sikseen ja pidimme 6 viikon loman agilitystä. Samaan aikaan tein töitä ja opintoja ympäri vuorokauden. Pänttäsin sisätautien, lääkehoidon, farmakologian jne. tentteihin. 

Sitten taas pikkuhiljaa treenien pariin. Agilityssä olisi hyvä nyt keskittyä teknisten taitojen parantamiseen, sillä enemmänkin on vaan menty hullun kiilto silmissä, kun on olevinaan niin hienoa. 

Treenivuoroa odotellessa

Ensi vuoden haaveita: toivon terveyttä kaikille. Ray on menossa alkuvuodesta luustokuviin, niiden tuloksia sitten odotamme peukut pystyssä. Näyttelyitä ja virallisen agiuran korkkaaminen odottaa Raytä myös. Aronin kanssa tavoittelemme ensi vuonna yhtä aginollaa, että pääsisimme joskus sinne kakkosiin. Ja Elvis, toivon sille hyviä ja vahvoja kynsiä. 

Sain myös rallitokokipinän! Alokasluokan kyltit on kerrattu ja tavoitteena on ilmoittaa kaikki kolme koiraa alkuvuodesta oikein kisaan. Uusi laji ja uutta treenattavaa, oikein kivaa!

Toivotan kuitenkin oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Tilinpäätöstä ja sairaskertomusta

Olen harkinnut jo monen kerran, että nyt tämän blogin loppu on käsillä. Meidän treenit on olleet viime aikoina hauskan pitoa tai mielenvirkistystä kilpailuihin tähtäämisen sijaan. Ollaan käyty tamskin tavoitteellisen tokoryhmän kanssa treenimässä maanantaisin kontaktia ja paikalla-oloja, mutta kaikki kisoihin tähtääminen on nyt jäänyt.  Eniten harmittaa se, että omasta mielestäni epäonnistuin Aronin tottiksen/ tokon kanssa. Missä vaiheessa se sitten lähti alamäkeen, en tiedä, mutta sieltä on mahdoton nousta. Maastoja on ihanaa treenata, mutta tottiskentälle meno ei innosta yhtään. Tänä kesänä sen verran yritettiin, että sain Aronille jälkikokeeseen paikan 2. varasijalle ja pelkäsin, että pääsen sinne kokeeseen. Varasijalta ei kuitenkaan noustu. 

Tottiksessa mättää se mielentila, jolloin kokonaisuus leviää. Harmittaa vietävästi, mutta itsekseni olen hyväksynyt, että omat kouluttajan taidot riitti näin pitkälle. Epäonnistuminen koekentällä tai vastaavassa tilanteessa on iso peikko, oikea epämukavuus-alue. Olispa tottiksettomia jälkikokeita! Ja mitä parasta, tämä koirankoulutus on harrastus. Ei koko elämä eikä se, minkä takia kannattaisi menettää elämänhalu.

Ja fakta on se, että koirat on perheenjäseniä ja niin kauan tehdään kun molemmilla on kivaa. Ja jos en osaa luoda kisatottista koiralleni kivaksi, en vie sitä siihen tilanteeseen. Silti voidaan olla yhdessä ja nauttia sellaisesta mikä on kivaa. Joten siksi ajattelin, että meidän perus arjesta on turha kirjoitella tänne. Jälkijutut on vaan niin parhautta ja sen vuoksi en voinut kieltäytyä, kun Jonna kysyi minua Tavesin piirinmestaruuksien jälkien ratamestariksi. Mikä kunnia! Mikä ihana aitiopaikka on päästä seuraamaan mm. tuomarin kyljessä 10 janan arvostelua. Puhumattakaan, miten kiva on suunnitella janoja ja jälkiä. Nämä edessä siis syyskuussa. 

Agility on lajeista sellainen, mistä nautitaan kummatkin, mutta työvuorolistat näyttää näin loppuvuodeksi siltä, ettei minulla ole juuri viikonloppuja vapaana, aina vaan töitä. Ja kaikki kisat on aina viikonloppuisin. Joten kisaillaan kun taas ehditään agissa. Siellähän me ollaan oltu ykkösluokassa jo yli 2. Vuotta ja kyllä me molemmat ollaan kehitytty tänä aikana. Paljon on ratoja, jotka näyttää todella hyviltä, mutta aina on se yksi pieni juttu, kuten rima tai väärä putken pää esteenä luokkanousulle. Mutta aina kun on tultu Aronin kanssa maaliin, aina on iloittu kuten voittajat. 

Mutta sitten heinäkuussa tapahtui sellaista, mikä pysäytti kaiken; Elvis sairastui. 

Perhepaikkamakuun aikoihin heinäkuun alussa kaikki oli vielä hyvin.

Sitten jonkun lenkin jälkeen pesin Elviksen tassuja ja ihmettelin tassuja kuivatessa, että mikäs nyt on, Elvis kiljahteli siihen malliin, kun olisin astunut sen tassun päälle vaikka vain kuivasin tassuja. Outoa. Parin päivän päästä tutkin tassuja tarkkaan ja kahden kynnen juuresta tuli märkää ja loput kynnen juuret näyttivät ärtyneiltä.

Erikoisen töhnäinen kynnenjuuri

Ja märkivä kynnenjuuri

Kävin juttelemassa työvuoroni ohella kunnaneläinlääkärin kanssa ja Elvis sai kynsivallien tulehdukseen ab-kuurin ja kipulääkettä. Syötiin kuurit pois ja märkiminen katosi. Pesin tassuja betadinella ja Elvis jäi uimareissujen ajaksi kotiin, ettei tulehdus pahene.

Aron ja Ray kävivät helteiden aikaan paljon uimassa

25.7 eläinlääkäri tutki kynnet ja Elviksen tarkkaan läpi. Sanoi, että kynnet näyttävät aivan terveiltä eikä kynsien juurissa ole huomautettavaa. Kynsien leikkuu oli vain vaikeaa ja Elvis kiljui tuolloin eläinlääkärissä, kun leikkasimme yhdessä kynsien päitä. Ell. lääk sanoi, että Elvikselle on jäänyt kipu mieleen ja draamaa liittyy nyt vain tilanteeseen. Joten nolona lähdin Elviksen kanssa kotiin, kun ell sanoi, että käyntimme syy oli kynsien leikkuu. Jotenkin mietin, että kun kyseessä ei ole ensimmäinen koira, niin miten olen tilanteessa, että kynsien leikkuu on mahdotonta. Eikä tilanne helpottanut kotonakaan vaikka lääkärin ohjeesta piti leikata kynsien päitä joka päivä vähän ja palkita koiraa runsaasti siitä, että kynsien leikkuusta jää yleensä henkiin. Elvis ei ollut samaa mieltä.

1.8 ymmärsin, että Elvis ei ole kunnossa. Se nosteli metsässä tassujaan ja lapset kertoivat, että Elvis nuolee tassujaan öisin. ( Kesälomalla olevat lapset sai valvoa, siinä missä menin itse ajoissa nukkumaan). Yritin tutkia kynsiä, mutta nyt en päässyt edes kannuskynteen kiinni, kun Elvis kiljui kivusta. Mitä hemmettiä on meneillään? Päivi Nummen vinkistä sain varattua Elvikselle ajan kynsisairauksista tietävälle lääkärille eli matkasimme Eläinlääkäriasema Reviiriin ja Noora Naaralaisen luokse 5.8. ja Elvis oli niin kipeä, ettei näyttänyt tassujaan vasta kuin täydessä unessa.

Noora kertoi, että Elviksen kynnet irtoilivat juuresta ihan vetämällä kevyesti. Yhden kynnen kohdalla piti ottaa vähän tiukemmin, mutta kaikki muut olivat juuristaan niin läpimätiä, että olisivat tippuneet loppuviikosta vetämättäkin pois. Märkää tuli kynsien juurista, tulehdustila oli järkky ja tassut turvoksissa.

Kuvassa Reviiriin jääneet Elviksen kynnet

Elviksellä pidettiin todennäköisenä, että slo on puhjennut ja elimistö hylkii sen vuoksi kynsiä. Sain runsaan reseptinipun: kortisonia, ab-kuurin pitkäksi aikaa, ääreisverenkiertoa lisäävän lääkkeen, hermosärkyyn yksi kipulääke ja tarvittavaan kipuun toista lääkettä. Muovikassillisen sidostarvikkeita, kynsion voidetta, kaulurin ja hyvät hoito-ohjeet. En käsittänyt puoliakaan mitä eläinlääkäri puhui minulle.

Elvis oli kipeä ja tokkurainen. Tassusidosten vaihtaminen oli yhtä helvettiä. Kynsien ytimet märkivät ja erittivät itsensä kiinni sidoksiin. Jokainen teipinpala piti irroittaa milli milliltä ja yhden tassun hoitoon meni 1.5 tuntia aikaa. Annoin lisää kipulääkettä, mutta Elvis oli niin tokkurainen, ettei juonut eikä liikkunut paikaltaan. Olin huolissani, hermona, vauhkona mitä näitä nyt on.

8.8 Elviksen kanssa takaisin Reviiriin ja taas unten maille, että päästiin tutkimasn tassut.

Elvis unessa, mutta Noora rauhoitteli meitä sillä, että paraneminen oli lähtenyt käyntiin. Huh miten se helpotti.

Elvis sai tältä reissultä itselleen ihmisten fentanyl-kipulaastarin ja se auttoi meitä sitten pahimman yli. Kaikki verikoevastaukset olivat nyt myös valmiina ja taustalta ilmeni kilpirauhasen vajaatoiminta, johon alkoi lääkitys.

Välissä käytiin maailman voittajassa Petran ja Rayn kanssa ja Ray oli niin nättinä. Sijoittui 4. Juniori-urosten luokassa, edelle meni todella tasokkaita ulkomaisia uroksia ja Ray oli paras suomalainen. Petra ja Ray saivat hyvää kehäkokemusta!

Päivä päivältä Elvis alkoi virkistyä ja voida paremmin. Kehityttiin tassujen hoidossa ja sain näppärästi tassusidokset aikaan. Päästiin irti kipulaastarista ja annettiin ilmakylpyjä tassuille. 

Elviksen takatassut 2 viikkoa myöhemmin

Tänään tassut näyttävät aina vain paremmilta ja pahin huoli alkaa laskeutua harteilta. 

Elviksen nukkuvat tukijoukot!

Näiden tassuviikkojen aikana niin tajusin, miten kaikkein tärkeintä on kivuton ja tavallinen elämä. Sen onko tottiksen mielentilat kohdallaan tai onko koiralla tuloksia sieltä tai täältä in aivan yhden tekevää. Sen terveyden tarkoituksen ymmärtää silloin kun sen meinaa menettää. Elviksen sairaskertomus varmasti vielä jatkuu, huomenna menemme taas reviiriin tarkistamaan tilannetta, mutta miten ihanaa; Elvis on nyt niin pirteä ja kivuton.