Jälkimetsästä agilityyn tai vepeen

En ole tehnyt kesälomalla mitään kotitöitä, no ihan perusjuttuja, niitä jokapäiväisiä. Kuka tulis laittaa takapihan parvekkeen kuntoon, veis mattopyykille tai pesis ikkunoita? Enimmäkseen on vain touhuttu lasten ja koirien kanssa, mikään ei ole sen kivempaa.

Viime lauantaina olin jälkimetsissä Pinsiössä Hanna Toivasen, pirpanoiden ja Taina Niemen kanssa. Ilma oli mahtava, kun aurinko paisteli parin sadepäivän jälkeen. Jälkimetsät oli mahtavat, kun ei ollut mitään rytöö vaan helppokulkuista metsää. Ja voi ne Hannan lapset, kisattiin kuka heittää pisimmälle kävyn tai tutkittiin sammaleita; tuntuu että siitä on iäisyys kun lapset on olleet noin pieniä.

Esineruutu tallattiin jännään paikkaan. Sen etuala oli perus kangasmetsää. Puolesta välistä alkoi soramontun laskeva rinne, takaraja oli alhaalla rinteessä. Ennen takakulmia meni hiekkainen polku välissä ja vasen takakulma oli tämän hoekkapolun takaisessa ryteikössä. Sinne jätettiin kaikille yksi esine. Eturajalta ei siis nähnyt yhtään, mitä koira teki puolesta välistä eteenpäin.

Aron teki vuorollaan ensin ison juoksukierroksen ja vasta sitten alkoi hommiin. Paremmin pitäisi liikuttaa sitä ennen omaa vuoroa, mutta aikataulu oli mielessä, sillä meillä oli useampi jälki odottamassa. Alkoi se Aron hommiinkin ja tokalla pistolla tais tulla se mun mielestä vaikein esine sieltä takakulman ryteiköstä. Sitten piti tehdä useampi pisto, että pieni vauvan tossu nousi ja ruudun keskellä tasaisella kohtaa ollut esine oli kaikkein vaikein. Kaikki kolme esinettä nousi kuitenkin ilman apuja, mutta jos kisaruutu olis ollut, niin aika olis luultavasti loppunut kahden esineen jälkeen.

Jälki oli kiva, Tainan tekemä. Toiveissa oli noin 500m 6 kepillä ja lyhyttä janaa. Pelkäsin, että Aron oli ottanut nokkiinsa edellisen päivän väännöistä janalla, mutta eipä mitään. Jälki kulki noin 10 m lähetyspaikasta ja Aron pisti kaasun pohjaan käskyllä jälki ja oli varmaan asennoitunut laukkaamaan sinne pidemmälle jäljen nostoon, se nimittäin lensi yli 5m yli jälkensä, kun yllättyi, että,se olikin noin lähellä. Meni siis yli ja kääntyi ja nosti sitä kautta jäljen lähtien oikeaan suuntaan. Kaikkiaan 5 keppiä nousi. Jäljentekijä Taina kulki perässä ja kun olimme 5 kepillä varmistin, että onko edessä vielä yksi. Taina ei ollut ihan varma, että ollaanko jo viimeisellä kepillä, jollon Aron olisi mennyt yhden yli vai oltiinko ihan oikein 5:dennellä kepillä. En uskaltanut ottaa riskiä, että lähdetään siitä jäljelle, jonka päässä ei olisikaan keppiä. Joten ansaitusti Aron sai siinä kohtaa loppupalkkansa.

Aron oli kyllä tänään hyvä. Itsevarmasti se selvitti jälkeä, ei pyörinyt mitenkään isommin missään ja eikä missään kohtaa kysellyt multa mitään. Jälkimaasto muuttui matkan varrella melko paljon ja välillä jälki kulki metsäisellä niityllä, sitten taas sammalmetsässä. 

Päättelin, että Aronin jäljestys paranee kun ajetaan niitä peräkkäisinä päivinä. Onnistuminen on kuitenkin kivaa ja tähän oli hyvä päättää tämän viikon jäljet. Jos sit ensi viikolla taas lisää.

Kiitos kiva jälkiseura, oli niin antoisaa.

Sunnuntaina koirat sai meillä lepäillä, kun itse kävin katselemassa agilityn sm-kisoja Hakametsässä. Vitsit, kun siellä oli ihmisiä, hyvää urheilujuhlan tuntua ja paljon tuttuja. Havaintoja tein mm. Siitä, että maksien radoilla oli niin karsintaradalla kuin joukkueradalla okseri-este ( Aronin heikko este) tai siitä, että  maksien finaalissa puomin kontaktivirheitä tuli yllättävän monille. Ihan turhia -5 juttuja, joten pitäisi vaan sitkeästi vahvistaa sinne kontakti-alueelle menemistä, vaikka rata vetäisikin muualle.

Sitä okserin ylitystä ihailin

Ja kisayleisöä

No treeni aiheita jäi seuraavalle päivälle.

Käytiin Petran kanssa treenimässä sdp: llä Maksien joukkuerataa, jossa oli pitkä loppusuora kera okserin. Ihan yhtä pitkä loppusuora ei sinne halliin mahtunut, mutta okseri saatiin, jonka Aron hyppäsi sitten tuolla juoksusuoralla hyvin. Ylipäätään Aron kesti sen, että juostaan yhdessä tuollaista suoraa, aina ei näin ole ollut. Tehtiin kisoissa ollut kiemura eli muuri ja kaksi hyppyä, joiden kautta putkeen ja sitten loppusuoralle. Kerran tais muurin palikat heilahtaa ja pari kertaa tippui rima, kun häiritsin valssilla, mutta onnistumisia saatiin.

 Erikseen otettiin keppien vaikeaa kulmaa, jossa Aron on tehnyt nyt viime aikoina virheitä. Vaikea kulma on sellainen, että ollaan keppien vasemmalla puolen ja Aronin pitäisi kiertää se ensimmäinen keppi kunnolla tehdäkseen oikein. Laitettiin yksi ohjuri avuksi ja näin saatiin koira onnistumaan ja menemään oikein pujottelun sisään.

Petra teki Rayn kanssa samat harjoitukset ja Elviskin sai tehdä omalla vuorollaan. Elvis vaan on niin hassu, se menee välillä riman ali. Okseri ei tuottanut sille mitään vaikeuksia eikä pituus, vaikka niitä ei ole sen kanssa mitenkään erikseen treenattukaan. Kivaa oli ja kaikki koirat oli tyytyväisiä.

Maanantai-iltana pakkasin koirat ja lapset autoon ja hurautettiin Sysmään, isäni seuraksi lomaa viettämään. Siellä on Päijätsalo-nimisessä paikassa mukavat oltavat ja kutsuttiin myös Anna sinne koirien kanssa, mielessä oli vepetreenit. Aronin sisko Pipsa ja veli Jäbä ovat viime aikoina kunnostautuneet hienosti vepekokeissa, joten mekin halutaan. Keli oli kylmä, mutta lämmiteltiin koirat ensin hyvin yhteislenkillä. 

Sitä ennen kannettiin vene rantaan ja lahjottiin lapset avustajiksi daim-patukoiden kera.

Aronin kanssa tehtiin esineen vientiä ensin maalla ja hyvin vie ja tuo patukkaa niin että itse istun maalla olevassa veneessä ja Petra antoi patukan sille suuhun kaumpana. 

Vedessä testattiin läpi soveltuvuuskokeen liikkeet, joissa Aron teki aina toisella yrityksellä ensimmäistä paremmin. Se siis hyppää veneestä veteen minun huudellessa sitä rannalta. 

Se myös toi minulle patukan veneeseen Annan antaessa se suuhun rannassa. Tämä liike oli kyllä kaikkein vaikein, sillä Aronia vaivasi se, että olen veneessä ja se halusi sinne kans. Tähän tarvittiin paljon kannustusta, että toi sen patukan eikä vaan itseään. Aron myös kiskoi veneen rantaan köydestä, mutta siinä vaadittiin, että minä kannustin sitä rannasta ja Petra antoi veneen köyden veneestä.

Ilma oli sen verran kylmä, ettei kukaan halunnut leikkiä hukkuvaa ja hypätä veneestä järveen, joten kolmen liikkeen kanssa tehtiin nämä pikkutreenit. Hirmu kiva laji, jota olis kiva tehdä heinakuussa enemmänkin, sillä ehkä neljät treenit ja Aron pääsisi sovesta läpi, heh. No tavoitellaan soveltuvuuskoetta, mutta sen eteen täytyisi vähän treenata.

Mutta Sysmä, kyllä siellä kelpasi kesää viettää. Ne metsät ja ihanat lenkit :-)

Kesäterkuin minä ja pojat!

Päivän jälkitreenit

Voi iik, hyttyset on metsässä. Oikein vaanivat verenhimoisina!
Tänään ajelin päivällä Varsamäkeen ja ensinnäisenä tein Aronille kaksi lyhyttä jälkeä. Siinä niitä tehdessäni muistelin, että kaikkea ei pitäisi treeneata kerralla, mutta me vaan treenattiin. Järki kuitenkin käteen jatkossa.
Ykkösongelma: ei etene suoraan janalla. Ratkaisun yritys: lyhyempi jana ja ruokapalkka sinne janan ja jäljen leikkauskohtaan.
Kakkosongelma: kepeille tarkkuutta
Kolmosongelma: pyörii kulmissa

Kahden janan ja jäljenpätkän jälkeen totesin, että ykkösongelma on ja vaikeutui kun lisäsin sinne sen ruuan. Ensimmäisellä janalla söi herkkunsa, mutta jatkoi siitä takajäljelle. Toisella janalla ei laukannut millään suoraan, vaan luikki vasemmalle jo 10 metristä, harhautui takajäljelle jne. Lopulta eteni suoraan herkullensa, pystyi jatkamaan siitä jälkeä toiseen suuntaan, mutta motivaatio oli monen huomautuksen jälkeen alhaisempi janalla etenemiseen monen huomautuksen jälkeen. Eli mun on palattava vielä alumpaan, jälki saa mennä ihan lähellä, että eteenpäin meno nyt vahvistuisi ja koiralla halu nostaa se jälki. Onnistumisia tarvitaan, epäonnistumiset syö motivaatiota, eikös?

Kakkosongelma eli kepit näytti pienimmältä murheelta. Lyhyillä jäljilläni oli kaikkiaan 7 keppiä ja ne oli erilaisissa paikoissa kuten yhden jätin maahan ja sen päälle viritin kävyistä pienen rakennelman siihen kepin päälle. Tässä kohtaa Aron luonnollisesti haistoi, että paljon hajua oli siinä kohtaa, mutta joutui tarkentamaan kunnolla, että missä se keppi onkaan. Ylipäätään kepit nousi tänään 6/7. Itse voisin keksiä vielä parempia yllätyksiä jäljilleni. Jos keppi on kivellä tai risukasan päällä niin näissä epäonnistuu todennäköisesti :-( ja kaikenlaista olisi hyvä harjoitella.

Kolmosongelma oli kulmat ja niissä oli pyörimistä edelleen. Yhden terävän kulman ratkaisi hyvin pienellä pyörähtelyllä ykkösjäljellä, mutta kakkosjäljellä taas yksi suorakulma, sitä tarkensi kovasti. Tähän taidan yrittää ratkaisuksi jotakin siksak-jälkeä, missä koiran on oltava tarkkana kuin porkkana.

Ylipäätään märässä metsässä tulikin vietettyä yllättävän kauan, sillä olin omien jälkieni lisäksi tehnyt Lilille ja Herille 6 kepin jäljen, jossa matkaa oli 1.74 km ja pelkästään sen kävelemiseen meni aikaa sellainen 30 min. Vettä satoi jälkien vanhentuessa ja siellä lenkkeilin omien koirien kanssa pelkkä t-paita päällä. Märkä metsä, vettä tuli taivaalta ja auton ikkunat oli tietty jääneet raoilleen. Eli yhtään kuivaa kohtaa ei vaatteissa, ei koirissa eikä paljon autossakaan ollut.

Niin vielä sananen howavart Herin jäljestä,  johon tein selllaisia asioita, mitä itse olen kokeessa kohdannut, kuten matkaa on takana jo aika paljon, 5 keppiä taskussa ja kuudes pitäisi jo pian nousta. Tullaan kohti tietä, jossa on kulma ja mennäänkin takaisin metsään, jossa jäljestetään vielä 100 m ennenkuin se kutoskeppi nousee. Lili ja Heri selvitti tämänkin haasteen, vautsi! Ylipäätään Lili oli kertonut, että kokeessa koira jäljestää hyvin parin ensimmäisen kepin verran. Sitten saattaa mennä kulmasta yli ja hukata koko jäljen. Lääkkeeksi Lili toivoi kisamaista ylipitkää jälkeä ja sellaisen sitten tein. Heri ajoi jälkeä yli tunnin, että kyllä koiralta sisua ja tahtoa löytyi ajaa jälki loppuun saakka, vaikka voimat alkoivat huveta neloskepistä eteenpäin ja siinä kohdin jälkikin meinasi hukkua. Mutta onnelliset Lili ja Heri pääsivät kutoskepille saakka nostaen kaikki kepit, joten superhienoa!!

Jälkikoira, joka ei ilmaissut yhtään keppiä

Koiran kanssa treenatessa pitäisi aina pysyä nöyränä. Aina!

Itse olen nyt mielessäni paukutellut henkseleitä, että Aron se on hyvä jälkikoira. Sen keppitkin nousee niin hyvin jne. Jälkitreenien määrä on ollut kuiten ihan minimissä ja silti olen vaan, että tehdään nyt tottisjuttuja ja maastothan nyt hoidella tosta vaan. Ääliö, sanon itsestäni! Tänään sen huomasin.

Aamulla satoi vettä ihan kunnolla, kun olin lähdössä jälkimetsään. Vettä oli luvattu itseasiassa koko päiväksi, mutta mikään keli ei ole huono jälkikeli, joten kitinät pois, kumisaappaat jalkaan ja matkaan. Treffattiin Riitta K Ylöjärven Pinsiössä. 

Jälkimetsät on kyllä tuolla suunnalla hyvät. Sellaista helppokulkuista kangasmaastoa. Itse tein kaksi janaa ja lyhyet jäljet Riitan koirille ja Riitta teki Aronille 800m 4 kepillä. Vettä satoi jälkien päälle reilun 1,5 tuntia ja sade vähän hellitti jäljen ajohetkillä. 

Treenihuomioita: 

1. Aron ei malta edetä janalla suoraan 50 metriä, lähtee jo ennen 25 metriä janalta sivuun. Suoraanmenoa pitää nyt erikseen vahvistaa.

2. Takajälkeä ei ole nyt ottanut lainkaan. Tarkistaa muutaman metrin verran takajälkeä, mutta vaihtaa itse suunnan oikeaan. Tää on hyvä homma, sillä viime kaudella Aron ajoi itsevarmana takajälkeä reippaasti vaan. 

3. Kulmissa tekee turhia ympyröitä, piikissä jälki hukkuu kovin helposti.

4. Aronin elämän ensimmäinen jälkitreeni, missä ei ilmaissut ainuttakaan keppiä. Vaikea sanoa mikä osuus oli sateella ja mikä vähäisellä treenillä.

Iltapäivällä minulla oli Aronin pään menoksi jo treenisuunnitelma ja korjausjälki valmiina. Olosuhteet olivat samat sään suhteen eli vettä satoi jälkeä tehdessä ja jälkeä ajaessa.

Päätin, että keppimotivaatio on nyt ykkösjuttu. Tehdään lyhyitä jälkiä, missä on paljon keppejä. Tehdään lyhyitä pätkiä, missä on myös yllätyksiä. Nyt siis jätän hetkeksi pitkät ja ehkä puuduttavatkin jäljen ajot ja keskitytään tarkkuuteen, niin kulmissa kuin kepeilläkin. 

Joten Aron sai ajaa iltapäivällä 400m 4 kepillä, yhdellä lyijykynällä ja yhdellä tunnarikapulalla. Varmistin keppien nousua käsilaappaisuilla maahan aina siihen kohtaan mihin jätin kepin. Ja näin myös kaikki kepit nousi. Myös tunnarikapula nousi. Lyijykynä jäi metsään :-( Panostin jokaiseen kepin palkkaukseen, leikittiin kepillä ja syötiin supersankarin herkkua. Aron oli tyytyväinen itseensä, mutta yllättyi tunnarikapulasta.

Tällä jatketaan huomenna, paljon nyt vahvisteita ja onnistumisen tunteita. Onneksi on kesäloma! Eikä koepaikkaa, joten sen puolesta voidaan keskittyä ihan perusasioihin.

Kiitos Riitta tämän päivän jälleen niin antoisista jälki-ajatuksista!

Aronin treenejä

Mulla on kesäloma! Ja sehän näkyy heti siinä, että on aikaa puuhastella koirien kanssa kaikenlaista. Jossain välissä murehdin pitkin kevättä sitä, että aika ei millään tahdo riittää kaikkeen. Annoin itselleni luvan löysätä koiratreenipuolelta, mistä on se hyöty, että Aron on ollut hyvässä kunnossa kehonsa puolesta. Liika treenaaminen kostautuu ja hyvä puoli tässä onkin, että koira voi hyvin. Joten nyt kesäkuussa treenit ja niiden tuomat haasteet tuntuu niin mahtavilta. Ihan on ollut ikävä niitä kaikkia hetkiä, mikä liittyy siihen kaikkeen.

Maanantaisin käymme Tamskin tavoitteellisen tokoryhmän kanssa tokoilemassa. Aron on keskittynyt erityisesti kontaktin pitämiseen, missä se alkaa olla melkoisen pätevä. Olemme olleet paikallaan ja ryhmäläiset ovat yrittäneet käskyttää Aronia maahan, rapistelleet, houkutelleet, kutsuneet jne, mutta Aron on kehittynyt :). Tämän kautta sen mielentila keskittyy vain minuun ja ollaan päästy myös liikkeelle. Tärkeintä on, että kontakti pysyy ja liikkeelle lähdetään ääneti. Tässä kohtaa on riittänyt ihan pari askelta ja sitten palkkaus. Ja kun me on päästy liikkeelle ääneti kontaktissa, mun on tehnyt mieli kiljua riemusta, se on niin hienoa. Onneksi mm Pia muistuttaa, että ole rauhassa, sillä yksikin liian reipas jes saa myös Aronin pomppaamaan pilviin. Tavoite on tehdä näitä alkuja ihan sikana, että oikea mielentila ja asenne vahvistuu.

Toinen mitä on treenattu niin kotona kuin ryhmässä: merkki. Haluan, että Aron suoristaa itsensä kunnolla merkin taakse eikä vaan juokse sinne laiskasti. Merkin molemmin puolin on maassa lelut, vapautan sen välittömästi lelulle, jos se tekee oikein ja oikein hyviä merkkejä on tullut.

Ruutuunmenoa on myös vahvistettu. Matkalla on voinut olla kaikenlaista häiriötä, mutta ruutu on ollut se tavoite. Yhdessä tavoitteellisten treenissä Katri ja Helena makasivat maassa ja Aron juoksi näiden ylitse matkalla ruutuun. Olispa tuon saanut videolle, sillä Aron teki sen aivan sairaan hienosti. Ihan täysillä ja määrätietoisesti!

Miinun kanssa ollaan käyty tottistelemassa niin Niihaman kuin Kyötikkälän kentällä. Treenilistalla on pieniä paloja sieltä täältä. Erityisesti paikallamakuu laukausten alaisuudessa on tehty moneen kertaan. Jostain syystä olen ollut havaitsevinani pienä laukausärtyisyyttä siinä makuun yhteydessä. Nyt viime tiistaina otettiin makuu ja tarkkailin Aronia piilosta Miinun ampuessa kentällä. Aron pysyi kyllä maaten, mutta on siellä erittäin terävän näköinen. On myös ammuttu meidän leikkiessä ja siinä Aron ei herpaannu leikissään yhtään laukausten vuoksi. Roikkuu vaan narulelussa kiihkeän oloisena.

Pk-tottisjuttuja on myös muisteltu pk-hyppyjen kanssa ja on hypelty pientä sekä isoa, edestakaisin tai vaan yhteen suuntaan, kapulan kanssa ja ilman. Haluan vahvistaa Aronin asennetta, että se pääsee metrisen yli, kunhan vain uskoo itseensä ja lataa siihen voimaa. Kotihypyn eteen olen virittänyt toisen esteen eteen, se on ikään kuin okseri, jonka takarima onkin lautaeste. Näin Aron lähtee hyppyyn vähän kauempaa ja tekee kunnon hyppykaaren juurelta ponnistamisen sijaan. 90 cm korkeudella ollaan saatukin näin puhdasta hyvää hyppyä. 

Kapulan nostoja ja kapulanpitoa on harjoiteltu myös, mutta kyllä se 2 kilosen nouto on vaan hemmetin vaikea juttu. Ei se paino, vaan se paksu keskiosa siinä kapulassa. Aron kun on aina ollut sellainen löysän otteen kapulan pitäjä ja löysä ote paksun kapulan kanssa ei oikein pelitä. 

Vaikka haasteita ja tekemistä riittää, en silti ole luopunut meidän jälkivalio haaveesta, mutta tehdään nyt näitä treenijuttuja huolella ja samalla silmäilen koekalenteria, josko sieltä koe löytyisi.

Aron ja Bertta kesäisenä iltana treenien päätteeksi

Japaninpystykorvaleiri

Viime viikonloppu vietettiin etelä-pohjanmaalla, Alajärvellä Japaninpystykorvayhdistyksen järkkäämällä junnuleirillä. Petra ja Ray halusivat osallistua ja pääsin mukaan sillä ehdolla että nukun eri mökissä. Onneksi leirille tarvittiin mukaan aikuisia ja kelpasin tokokouluttajaksi. Leirillä oli luonnollisesti paljon valkoisia japseja, mutta hyvin sinne ne minunkin paimenkoirat sopeutui.

Ihanat Salla ja Soile Aarnio olivat varanneet leiriläisten käyttöön Käpyniemen lomakylän ja kaikki oltiin samassa niemessä. Heidi Haromon äiti oli leirillä ruuan laittajana ja muut aikuiset sai keskittyä leiriläisiin ja niiden koiriin. Ohjelmassa oli agilityä, rallitokoa, tokoa ja näyttelytreenejä. Siinä vaiheessa kun haluttiin säästää leiriläisten koirien voimia juoksivat lapset koira-aiheisilla rasteilla, joissa kysyttiin mm. Montako hammasta koiralla on suussa tai mitä tarkoittaa ava. Junnut treenasivat myös junior-handlerijuttuja lainakoirilla ja olipas se kivaa, kun kokeilivat kokoneilla eri rotuisilla konkareilla koiran seisottamista ja juoksuttamista. Itse opin sivusta seuraamalla vaikka kuinka paljon uutta, joten todella antoisaa!

Leiriporukka tulossa aamulenkiltä

Petra ja Ray rally-toko treeneissä. Kouluttajana Tina Ehnström-Backas.

Oikein kivalta vaikuttava laji, päästiin Aronin kanssa myös kokeilemaan ja se on kyllä hyvää mielentilan hallintatreeniä tehdä rallitoko rataa.

Leiriläisille oli tarjolla myös saunomista, makkaran grillaamista ja vaahtokarkit nuotiolla, nam! 

Minun vetämillä tokotunneilla harjoiteltiin kontaktia, luoksetuloja, ruutuunmenoja ja paikalla-oloja. 

Leirin päätöspäivänä oli kunnon leirikisat ja lapset suorittivat mm. lyhyen agiradan kaikki samalla koiralla. Kisaa käytiin myös rallitokoradalla sekä junior handler-kisassa. Joka lajista sai kerätä pisteitä ja jokainen leiriläinen sai kyllä onnistumisen tunteita.

Junnuhandlerkisaa omilla koirilla

Kertakaikkiaan mukavaa. Leppoisa ilmapiiri, hyvät ruuat ja kivat leiriläiset. Kotimatkalla oltiin Petran kanssa yhtä innoikkaita lähtemään ensi vuonnakin. Kaunis kiitos mukana olleille!

Keuruu ryhmänäyttely

Kesäkuu on hyvä aloittaa pienellä näyttelykäynnillä.

Tänään siis Keuruulla oli ryhmänäyttely ryhmille 1 ja 5, Petra ja Ray japaninpystykorvien juniori-urosten luokassa, tuomarina Pirjo Aaltonen:

Selvän sukupuolileiman omaava, ryhdikäs uros. Hyvät mittasuhteet. Oikean kokoinen. Tummat silmät, kaunisilmeinen pää, hyvä pigmentti huulissa, kirsussa ja silmien ympärillä. Hyvin kannettu aika kiertyvä häntä. Hyvä häntä. Hyvin kehittynyt runko. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman korkella askeleella.

Jun Eri, Sa, Pu3, Serti. ( parin ensimmäinen serti)

Sisko Minttu juniori-nartuissa ja myös sertitili auki, päivän Vsp! Upeeta! Onnea Anna ja Minttu!

Aron esiintyi Anne Alhon kanssa  bordercollie käyttöluokan uroksissa, ainoa luokassaan ja kehä oli ihan samaan aikaan japaninpystykorvien kanssa, en tiennyt mihin katsoa kun molempia sai jännittää. Bordercolliekehä oli ahtaassa paikassa ja pienesti Aronin häntä nousi ensimmäisellä juoksukierroksella, mutta hyvin Anne sai vietyä ja Aron tasaantui kyllä. Tuomari oli miellyttävä ja tarkka Maija Sylgren:

5. Vuotias erinomaisen rungon mittasuhteet ja sukupuolileima. Miellyttävä ilme ja ilmeikkäät korvat. Kauniit silmät. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja, hyvä rintakehän malli ja luusto, riittävän tasapainoiset kulmaukset,  korkea kinner, liikkuu takaa ahtaasti, sivuaskel kaipaa ulottuvuutta, ajoittain ylpeä hännästään.

Käy1 Eri.

Joten eikun kalenteria esille ja kohti seuraavia näytelmiä, suuntaamme itseasiassa Pärnuun heinäkuun alussa, eniten ihana kesälomaretki mielessä, mutta samalla vähän näyttelyäkin.

Se on kesä nyt!

Ainekset onnellisuuteen

Kuluneen kuukauden aikana on ehditty koulun ja työn lisäksi tehdä vaikka mitä.

Jälkitreenit: Miinun ja Bertan kanssa Ruutanan metsissä. Jälki 1 oli 900m pitkä ja kepit nousi 6/6. Alkumatkan jälkeen tehtiin häiriötä, kun Miinu heitti juoksuiselle Bertalle lelua yli Aronin jäljen. Vähän ajatuksena, että pystyykö Aron keskittymään olennaiseen, vaikka juoksuinen tyttö on mennyt edestakaisin jäljen päällä. Pystyihän se ja hirmu hyvä jäljestys.

Jälki 2 oli 1 km pitunen haastejälki ja Miinu oli kulkenut mm. polun reunaa yhden pätkän, noustiin kalliolle ja sieltä alas, oli suota, kaadettujen puiden ryteikköä ja sellaista risukkoa, että jouduin kolmasti pysäyttämään Aronin että pääsin itse eteenpäin. Matkalla oli ojien ylityksiä ja niitä, missä Miinu oli todennut, ettei pääsekään siitä yli, luonnollisesti Aron loikkasi ojan tarkistamaan, että menikö se tänne. Lopussa tultiin tien varteen, jossa jälki kävi ja jatkui sitten tiukasti oikealle rytölään. Tässä Aron tsekkasi tien ja vastapuolen tiestä, mutta palasi sitten ja jatkoi matkaa rytölään. Olin ihan kuollut viimeisellä kepillä, naama oli punainen kuin possulla, sillä melkoinen jalopeura saa olla perässä pysymiseen kun Aronin vauhti on reipas. Keppit ei tänään nousseet niin hyvin kuin pitäisi eli vain 3/6. Eka keppi jäi ilmeisesti siihen, kun Aron keskittyi jäljestämään polulla ja kolmoskeppi jäi kohtaan, missä Aronin liina pääsi minulta irti ja Aron jäljesti minun ottaessa kiinni koiraa, jolla oli hmmm vauhtia. Tiukemmat olosuhteet siis heti vaikuttivat keppien ilmaisuun, mutta kun kaksi viimeistä nousi hyvin, oli Aron sankariainesta, kovaa työtä joutui tekemään. 

Eka keppi ilmaistu, niin siistiä sanoo Aron vaikka pistää läähätyttämään.

Jäljen päässä, Miinu iloitsee onnellisesta lopusta jäljeltä löytynyt pullo kädessä ja Aron tietty tohkeissaan loppupalkoista ja kehuista. Meidän tapa iloita perjantai-iltana.

Esineitä treenattiin myös näinä maastokertoina. Ekalla kertaa ruutu 30 x 50 ja 5 esinettä. Yksi ja viimeiseksi jäänyt esine ei meinannut nousta millään, jostain syystä siihen ei tuullut eikä Aron saanut hajua. Autettiin vähän ja Miinu kävi nakkaamassa samaan suuntaan toisen esineen, jonka nostosta päästiin palkkaamaan. Sitkeä Aron oli kyllä, etenee aina suoraan lähettämään paikkaan, vaikka olisi jo kymmenes kerta.

Koska välillä tarvitaan onnistumisia ettei motivaatio notku, tehtiin kakkosmaastokerralla kaksi kaistaa, joiden päissä oli esineet. Nämä kaistat Aron hoiteli hienosti, toinen kaista meni alamäkeen, joten vauhti suoraan kohti takarajaa oli huikea.

Treeniseura Miinu ja Bertta esineiden löytymisen jälkeen

Pientä tokopuuhasteluakin on ollut meneillään. Kotipihassa on treenattu risuleikkejä. Niissä Aronin pitää tehdä asioita risu suussa säännöt sanoo että risu ei saa tippua eikä sitä saa purra. Ja näin ollaankin treenattu vaikka mitä, kuten aluksi ihan sivulle tuloja, risu suussa minun kiertämistä, vierellä maahanmenoja, kaukoja ja tänään merkille menoja, joissa risu ei tippunut kertaakaan ja merkitkin oli hyviä. Kehitystä näkyvissä! 

Tokotreeneissä oltiin tämän viikon maanantaina ja niissä Aron onnistui kontakti ja pidä annettu käsky-asioissa hyvin. Kuvassa Aron on jätetty seisokäskyllä seisomaan ja tyypit houkuttelee vaihtamaan asentoa, mutta Aron piti pintansa.

Tälläisten keskittymistä vaativien harjoitusten jälkeen ruutuun meno onnistui superhyvin, vaikka ruutu ja merkki olivat haastesellaiset: ruutu oli aseteltu niin, että koiran piti mennä koulun pihassa lasten kiipeilytelineiden välissä. Hyvin Aron löysi ruudun eikä äännellyt yhtään merkille mennessä, mitä toisinaan on tapahtunut. Olin hirmu onnellinen näistä onnistumisista, vaikka kakkoskierros meni pieleen, kun puuhasteltiin tunnarin kanssa ( toi väärän haistelematta kunnolla kapuloita, nappas vaan) ja piti kapulaa huonosti suussa, luovutuksessa äänteli. Ärsytti, mutta sitä on vaan suunniteltava treenejä paremmin. 

Siinä koulun pihassa oli ihana kiipeilyteline, jossa pienet poseeraukset.

Agilityä on harrastettu tiistaisin Niihamassa. Meidän kehariryhmä siirtyi ulkokaudelle ja jotenkin se oma lenkkari tuntui lähes juuttuvan sinne hiekkakenttään ekalla kerralla. Anu oli vielä laittanut jonkun Salme Mujusen juoksuradan meille työn alle ja kyllä kuntoa tälläkin kertaa koeteltiin, kun Herra Aron menee suorissa putkissa mukavaa vauhtia ja itse pitäisi ehtiä tekemään putkijarruja johonkin väliin. Agility on ollut ihan älyttömän kivaa!

Viime viikon jännittävin kohta oli fyssarikäynti. Aron tykkää fyssaristaan kovasti ja tietää miten siltä saa namia.

 

Ja mitä iloisia huomioita meidän fyssari Elina tekikään, Aron on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ei yhtä ainutta jumia tai lukkoa. Ei lihaskireyksiä eikä aristavia paikkoja. Jos ihan hakemalla haettiin niin niskassa oli pientä arkuutta kolmosnikaman kohdalla, mutta siinä kaikki. Oli tästä ihan valtavan onnellinen, sillä tämä ei ole itsestään selvyys!

Petra ja Ray joutuivat vaihtamaan agiryhmää, kun edellinen lastenryhmä lopetti. Niillä oli viimeisellä kerralla herkuttelua treenien lomassa ja tunnelma oli vähän nyyh. 

Ray silmätarkkana, kun Petra on tutustumassa rataan

Onneksi uusi Suvi Virran koutsaama ryhmä vaikutti oikein kivalta ja Ray alkaa tykittämään putkiin jo vallan niin kovaa, että Petralla on juoksemista.

Kotona parivaljakko tasapainoilee mm. puunrungolla.

Vammalan mökilläkin vietettiin yksi viikonloppu, naapurin lampaat kiinnosti kovasti.

Ja se maaseudun rauha, teki minut niin kiitolliseksi kaikesta!

Tuliaisia

Sellaisia tuliaisia tänään Vaasa kv näyttelystä.

Aronin arvostelu, tuomarina Malgorzata Wiwremiejczyk-Wierzchowska, Poland

Masculine boy. Excellent formad. Beautiful head. Excellent topline, neck, front. Very good ribcabe. Excellent bones and anticulations. Very good movements.

Käyttöluokassa eri1, Sa, PU, serti, cacib, Vsp.

Aronin esitti Anne Alho, oikee sertinäppi, kun teki sen myös Aronin siskon kanssa. Eivätkä olleet ainoa bordercolliet, oli siellä muitakin :-) Isot kiitokset Annelle, en olisi koskaan osannut viedä Aronia noin, että sen liikkeet pääsivät oikeuksiinsa. Onnea Anna ja erityisesti meidän ihana kasvattaja Riikka, joka on tiennyt mitä tekee, kun lähes viisi vuotta sitten odotti tämän pentueen tuloa maailmaan. Pipsalla on nyt muotovalion arvoon vaadittavat 3 sertiä koossa, vain käyttötulos upuu, Aronilla on se käy tulos, mutta yhtä sertiä vaille. Joten näyttelykalenteri esiin!

Ray oli myös Petran kanssa kehässä juniori uroksissa ja saivat Erin. Arvosteli oli rodun erikoistuomarilta tarkka ja hyvä. Kirjoitan sen tänne, kun löydän paperin kassin pohjalta.

Vaasa on kyllä hyvä paikka käydä näyttelyssä, jollei pidä pahana reilun kolmen tunnin ajomatkaa per suunta. Hyvin tilaa häkeille ja kehille, lyhyet kävelymatkat parkkipaikalta ja hyvät pehmikset syötiin siellä myös.

Petra ja Pipsa

Petra ja Aron

Ja näin lopuksi, maharapsut kiitos!

Ulkoilua

Elämäni ressaavin kevät! Koulun ja työn yhteensovittaminen sujuu päivä kerrallaan ja vuorokaudesta loppuu helposti tunnit. Haluaisin niin treenailla enemmän koirien kanssa, mutta yritän antaa armoa itselleni. Tehtäviä ja tenttejä, täydet työtunnit, välissä perheelle ruokaa ja taas kirjat esiin. Kaiken sen ahertamisen kyllä jaksaa, kun on koirat, joiden kanssa voi tuulettaa päätään. Siksi me on nautittu tästä aikaisesta keväästä ja luonnon rauhasta sydämen pohjasta. 

Kevästä luontoa!

Varsamäessä

Wääksyn takametsissä

Tuu jo! Kaarinan poluilla.

Ja näiden perässä maisemat vaihtuu.

Ideaparkin kulmilla

Tai Vehoniemen soramontuilla.

Ja on me pienesti käyty treenailemassa hallilla, lähinnä agilityä.

Aron odottaa näin innoissaan omaa vuoroaan. 

Selvästikin pientä edistymisen riemua on ollut havaittavissa!

Petra & Ray cutzileikeissä

Muutama agilitykisa ja näyttelyretki on kevään iloksi suunnitteilla, joten niitä odotamme kovasti, ehkä pienesti jo myös  kesälomaakin.

Terkuin minä

Agilitykausi!

Me on Aronin kanssa treenattu nyt vain ja ainostaan agia. Lisäksi olen panostanut rentouttaviin lepopäiviin ja lihashuoltoon. Venytellään kylkiä ja takajalkoja jne. Ehkä osaan vähän paremmin tulkita Aronin kroppaa.

Maaliskuisena maanantaina treenattiin Aronin kanssa agilityä aluellisen valkkuryhmän treeneissä. Jari oli tehnyt radan, jolla oli haasteita kuten kepit hankalassa paikassa. Alkurata menikin ihan hyvin, kun jätin Aronin kontaktille odottamaan ja juoksin itse keppien sisäänmenosuulle varmistamaan, onnistui! Hetken kuluttua ne samat kepit pujoteltiin nurkkaa kohti ja näissä Aron ei malttanut pujotella yksin vaan Jari oli nurkassa valmiina palkkaamaan ja minä pystyin irroittautumaan kepeiltä sivusuunnassa kauemmas. Hyviä toistoja saatiin. 

Kivat treenit ja nopesti oli se oma vuoro ohi.

Samalla viikolla tiistaina jatkettiin kehariryhmän treeneissä ja kun meitä oli vain kolme paikalla, ehdittiin kaksi kierrosta. Aronin kanssa oli tosi kivaa, onnistuttiin vaikeissa leijeröinneissä ja sain juosta lujaa silti. Radalla oli yksi pitkä pätkä missä koira tykitti suoralle loivasta putkesta ja edessä oli suora, jossa monta estettä ja mun piti ehtiä kaarteeseen ennen koiraa tekemään takaakierto viimeiselle. Tiukkaa teki! 

Pari kevyempää päivää oli tämän jälkeen, koska voimia piti säätellä sunnuntain kisoihin.

Tamskin kisoissa meitä odotti kolme rataa, jotka oli kaikki pahoja. Agiradoilla tehtiin vakuuttavaa työtä, mutta -10 kummaltakin. Tiukassa kaarteessa muuri ja sen jälkeinen hyppy, ne koitui meidän kohtaloksi. Muuten me oltiin oikeesti sikahyviä :-)

Viimeinen hyppis olis kannattanut jättää väliin. Elämäni vaikein rata, tasoltaan kolmosluokkaa sanoi yleisö. Tässä tehtiin jäätävän hyvä alku, jopa muurikin puhtaasti, mutta radan takaakierrot/ välistävedot ja reitti pussille ei sitten enää onnistunut. Väsähdettiin tässä kohtaa.

Ja sitten taas huilattiin kunnes torstain yhden radan iltakisat. Ulkona pyrytti kuin pahempanakin talvena, joten lämpimänä pysyminen oli haasteellista. Lisäksi meidän kisarutiineihin kuuluu aina verryttelyhypyt, mutta sellaisiin ei tallilla nyt ollut mahdollisuutta. Aron oli mukavan kiihkeänä, mutta lähdöissä se on erittäin hyvä. Tässäkin kisassa -10, kaksi rimaa tippui matkan varrella ja kummassakin  ihan itse häiritsin väärällä ajoituksella. Hyvä kokemus kuitenkin, sillä ei kai auta kuin vaan uskoa, että nämä kokemukset tekevät meistä entistä paremman. Aron on kyllä nopea ja kiva, mutta ei niin helppo. 

Loppuun pieni kuvasarja eiliseltä lenkiltä, pojat poseeras kivellä.

Aurinko paistaa silmiin.

Ray haluu myös kuviin

Ray sanoo Aronille, et lähdes meneen