sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Nolla!

Tänäänkin taas kohti Sdp-hallia, monesko kerta jo viikon sisällä. Nyt ohjelmassa oli agikisat. Edellisestä kerrasta olikin jo useampi kuukausi ja näistä oli jäänyt sellainen negatiivinen mielikuva, missä nollarata olisi täysi mahdottomuus meille. Lähdettiin siis Aronin kanssa vähään kuin maksettuun harjoitukseen mennään, tekemään parhaamme ja harjoittelemaan tilannetta.

Agiradalla aloitettiin ja se oli sellainen perus ykkösluokan rata.  Tuomarina Johanna Nyberg. Ja tämä agirata on aina meille helpompi kuin hyppis, sillä kontaktien avulla saan itse pidettyä homman hanskassa, kun tiedän, että saan Aronin sinne pysähtymään ja sitten valitsemallani hetkellä niiltä jatkamaan eteenpäin. Mielikuva hyppyradoista on vaan sellaista kiihkeämpää juoksua. Päätin ohjata koiraa niin, että sillä on mahdollisuus onnistua. Joten kahden ensimmäisen hypyn jälkeen päästin valssin valumaan pitkäksi, ettei kakkosrima vaan tipu oman sähellyksen vuoksi alas. Lisäksi juoksin koiran mukana koko radan, en siis lähettänyt sitä yksin selviytymään mistään sekä taisin pitää katseen koko ajan koirassa. Tein persjätön keinulle (eli siis yhden kerran jotain muutakin kuin juoksin koiran vierellä) ja päästin koiran melko pian jatkamaan perääni. Ja kuinka ollakaan oltiin maalissa nollaradalla eikä millään huonolla sellaisella, kun poiki vielä nollavoiton. Radan ihanneaika oli 45 sek ja vietimme Aronin kanssa siellä aikaa 37,05. Ihan uskomatonta! Nolla oli meille toinen maksi ykkösissä. Olin todella iloinen tästä, sillä on niin harvinaista herkkua. Ja ihmeesti näyttää siltä, että treenaamisesta on apua, joten jatkamme treenejä hymy huulilla.

Hyppyrata näytti vaikealta. Sellaiselta missä pitää jo vähän osata ohjata ja näin kävi, että heti kakkosella saimme itsemme hylätyksi. Kakkoseste piti kiertää takaa, tein hätäisesti ohjauksen takaakiertoon ja annoin koiralle tilaa sillä seurauksella, että se menikin esteen suoraan. Tämän jälkeen ohjaukseni valahti kuin lehmän aivot ja seuraava hyllytyksen paikka oli, kun koira meni keppien jälkeen väärään päähän putkea. Sen jälkeen pari hyppyä, mutta nyt jo lepsuilin ja sorruin virheisiin, joten poistuimme radalta tässä vaiheessa ulos. Turha hyppyyttää yhtään riman roiskintoja sen enempää. Harjoitukset jatkuu siis heti huomenna.  Huonosta hyllyradasta ei sen enempää, olimme ylittäneet itsemme ja tavoitteet jo sillä ekalla radalla. Iso kiitos kehariryhmän suuntaan, kakkua on vietävä ensi kerran treeneihin. Ja huikeaa myös huomata, että kaksi kertaa Jari Suomalaisen aluevalkkua on kotitehtävien kanssa nostanut meitä selvästi eteenpäin. Olen niin iloinen tästä, kyseessä kun on laji, joka on niin älyvaikeeta ja välillä niin pienestä kiinni.

5 kommenttia:

  1. Jihaa onnea nollasta!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna, Maija ja Anu! Luin juuri Katri Syvärisen kirjasta ratsastaja Maiju Mallatin sanovan, että oppimisessa pitää olla kärsivällinen, sillä kaikkea ei voi oppia kerralla, sopii oikein hyvin tähän meidän agiuraan, joka hitaasti mutta selkeästi edistyy :-)

    VastaaPoista