perjantai 1. helmikuuta 2013

Seuraamisprojektia sun muuta

Seuraaminen on niin vaikea liike. Olen taas viikon sisällä puuhastellut paljon sen parissa. Eilen mm. Prisman parkkipaikalla kaupan aukioloaikaan. Aron pitää siellä niin hyvän kontaktin ja paikan, ympäristö on ilmeisesti niin outo, että se valitsee hyvän työskentelyn kanssani ja pääsen tekemään pitkiä 50 askeleen suoria, joissa ei kontakti herpaannu. Se asenne on vaan niin hyvä, toisin kuin esim. koulun pihassa, jossa Petra sai yrittää häiritä seuraamista ja koko seuraaminen hajosi atomeiksi, tilalle  tulee levoton, edistävä ja ääntelyä sisältävä seuruu. Lisäksi tein huomion, että olen aikaisemmin palkannut aina perusasennosta, nyt keskityin siihen, että palkkaa ei tule perusasennoissa vaan liikkuessa. Tämä toi toivottavasti vain hetkellisen taantuman, perusasentoihin siirtyminen hidastui saman tien. Palkka, jota ei tiedä koskaan, koska se tulee, luulisi pitävän mielenkiintoa yllä, mutta Aronilla on kovin vahvat ajatukset näistä mun seuraamistreeneistä. Saiskos siis pk-tottiksen suorittaa Prisman pihassa onkin viikon toive, muualla kun ei onnistu.

Noutokapulan kanssa ollaan puuhasteltu myös, mutta vaikea sanoa onko mitään hyötyä. Sen sijaan olohuonejumpassa Aron on eritaitava, se asettelee etupäänsä tasapainotyynylle ja sijoittaa takapäänsä rahille ja siinä se sitten odottaa, että illan jumppa alkaa, hauska!

Sunnuntaina kävin myös Aronin kanssa hiihtämässä. Pähkäilin pitkään, että missä voisi harjoitella tuota vetohiihtoa keskellä päivää, koirahiihtolatu kun on Peltsulla vaan ilta-aikaan. Katsoin kartasta, että Ruutanan koulun lähellä on Mustoontie, 3 km pitkä tie, mikä on aurattu metsätie. Sinne siis. Tien alussa Aron lähti hyvään vauhtiin, mutta kahden mutkan jälkeen huomasin, että tie oli niin hyvin aurattu, että hiekka tuli esiin ja juurikin hyvässä alamäessä, jonne sukseni jysähtivät kuin seinään. Hemmetti! Vieressä oli kuitenkin Vesijärvi, jossa joku näyttikin hiihtävän, joten suuntasimme Aronin ja suksien kanssa sinne. Ja siellä olikin mitä parhainta baanaa harjoitella omaa luisteluhiihtoa laukkaavan koiran perässä. Ja Aronhan laukkasi. Päästin välillä Aronin vapaaksi vetovyöstä, ettei
koko lenkkiä tarvinnut vetää, mutta kaikkiaan mentiin 12 km edestä ja sen jälkeen sai myös loppukävellä ilman suksia, että sain sydänten sykkeet laskeutumaan.

Tiistaina meillä oli keharit. Teimme melko mukavaa rataa, jossa Aron oli pätevä. Ja kävimme läpi, miten parhaiten onnistun Aronin kanssa ja tähän ratkaisu on nyt mielessäni. Itsenäinen suorittaminen on avain onneen. Jos olen rohkea ja lähetän Aronin kauempaa kepeille, vaikkakin vaikeasta kulmasta, se onnnistuu. Kontaktiesteet onnstuu ja voin lähettää Aronin suorittamaan kontaktia siirtyen itse eteenpäin radalla. Samoin hypyillä vahvistettiin tätä myös. Agility on kivaa!

1 kommentti:

  1. Hei, onko sulla ollu joskus hevosia? Ajattelin vain että oletko joskus omistanut sen nimisen hevosen kuin Resonance Girl?

    VastaaPoista