Koko päivä agilityä

Tänään oli Tamskin agilitykisat, jossa kahdella radalla kisattiin samaan aikaan. Talkoolaisia kuuluteltiin kovasti eilen ja mikäpäs siinä, hommiin vaan ennen omaa suoritusta. Petra lähti mukaan ratahenkilöksi ja itse ilmoittauduin kuuluttajaksi. No niin just, mikähän mua vaivas. Pikkusen olikin haastetta lukea kahden radan lähtijöitä,  kun menivät samaan aikaan mutta muutamaa pikku mokaa lukuunottamatta selvisin pestistä kohtuudella. Yhtä asiaa en ollut vain ottanut huomioon..Aron odotti autossa aamupäivän ja oli ilmeisesti ollut järkyttynyt siitä, että mun ääni kuuluu kaiuttimista pihalle saakka. Se oli tunkenut itsensä koira-osastolta ja istui etupenkillä. Kaiken lisäksi se oli purrut pyyhkijän vivun siitä ratin vierestä palasiksi. Meidän kiltti Aron, joka ei koskaan riko sääntöjä, teki tälläistä pahuutta. Käsittämätöntä! Mitähän ne fordin huollossa sanoo tästä, kun koko vipu on syöty ja pelkät sähköjohdot siinä törröttää. Puoliso on ihan kypsänä, mutta minkäs me sille Aronin kanssa mahdetaan, että rakentaa niin surkean koira-aidan takapenkin ja koira-osaston väliin.

 Aronin verryttelyn aikaan vettä satoi ihan täysillä. Miten aloittelijaa, etten ollut katsonut säätä lainkaan kun lähdin kotoa. Aronilla on ihan sadetakkikin, mutta eipä ollut mukana. Sadetta pitävä Pomppatakki oli tosi märkä puolen tunnin sateessa olon jälkeen eikä siitä enää lihasten lämmittäjäksi ollut. Ja kaiken lisäksi rataantutustuminen oli alkanut, kun astuin halliin, onneksi rata oli yksinkertainen muistaa.

Tuloksilla ei juhlittu, mutta paljon hyvääkin meidän radoille mahtui. Tuomarina Salme Mujunen ja radat oli kaikki aivan mentäviä. Eka rata hyl. Olin aivan löysä ja jokunen rima tippui, olikohan yksi väärä putken pää ja sitten menikin suunnitelmat sekaisin.

Seuraavalla osui kaikki oikeat esteet kohdalleen, täydestä vauhdista pujotteluun sisään, kontaktitkin jees mutta kolme rimaa. Heti jos lähden yhtään kiitämään enkä muista katsoa koiraan, tulee Aronille hätä perään. -15 virhettä tästä siis.

Kolmas rata sisälsi päivän parhaan aloituksen, sillä käytin ihmisnuolta ja se onnistui hyvin, rimoja tiputtamatta. Nyt saa taputtaa! 

Muistan aina kun Järvisen Laura meille tätä ekan kerran yritti opettaa, Aron juoksi mua päin ja kaatoi samalla koko esteen. Joten näistä lähtökohdista käsin ihmisnuoli kisaradalla ja vielä onnistuen, käsittämätöntä. Matkan varrella homma tuntui hallitulta,  mutta loppusuora koitui kohtaloksi. Sanoin Aronille tomerasti eteen ja lähtihän se, mutta niin lähdin myös minä ja Aron repäisi renkaan sekä tiputti viimeisen riman. Eli 10 virhepisteen rata. Joten jatkamme harjoituksia! Ehkä kolmen radan onnistuneista aloituksista pitää nyt vaan iloita, ei nekään kai itsestään selvä juttu ole. Ja Aron kulkee kyllä kovaa vauhtia, joten sen puolesta mun on vaan opittava olemaan myös nopsajalka. Viimeisessä luokassa meidän aika oli luokan nopein, nopeus 4.72 nolla-radallahan tuo olis jo aika mahtavaa, keskimmäisellä radalla toiseksi nopein, nopeus 4.62 joten ei oo häpee olla nopee :-)

Illan iloksi teimme vielä noutoharjoituksia kotona sisällä. Otin viime viikolla itselleni haasteeksi opettaa Raylle noudon, tämä ihan puhtaasti itsekkäistä syistä; halusn kehittyä kouluttajana. Onneksi Petra antoi luvan. Nyt olen useampana iltana naksutellut itseasiassa tunnaritikun nostoa maasta. Tunnari siksi, että tikku on juuri sopiva pikkukoiran suuhun. Kaikki meidän noutokapulat on sille niin isoja, joten nostelee nyt tätä tunnaritikkua. Tänään kuitenkin testasin myös vauhtinoutona eteisessä ja pikkukoira syttyi liekkeihin. Siinä oli oikein taistelutahtoa :-) ja tunnaritikku sai kyytiä. Aron sen sijaan rauhoittuu vain pitämään lujasti kiinni toistaiseksi lelusta. Treenaamme tiukentavaa otetta kun vedän siltä lelua pois suusta. Kehitystä havaittavissa!