tai ainakin sellaisen kuvan voi saada äkkiseltään meidän kuluneesta viikonlopusta.
Perjantai-aamupäivällä pakkasin autooni kolme koiraa, ruokaa, juotavaa, treenivarusteet ja otettiin vielä Tampereen rautatieasemalta Aronin veli Ready ja omistajansa Hanna kyytiin. Lapset vietiin matkanvarrella olevalle mökille mieheni vanhempien mökkiviikonlopun iloksi ja me jatkettiin kohti Turkua ja Piikkiötä, jossa Outi (Aronin äitin omistaja) pitää pientä majaansa. Nopeasti tavarat Outille ja sitten merenrantaan uittamaan vähän koiria, siitä märkien koirien kanssa metsän reunaan ja klo 16 jo tein Readylle jälkeä. Metsään tiensä löysi kohta myös Aronin sisko Pipsa, omistajansa Annan kanssa, mukana myös japsi Nelli. Outilla oli mukana Koiransa Taku ja Supo, joten aikaa saatiin mukavasti kulumaan tehden toisillemme jälkiä.
Ensimmäinen reenialoitus tehtiin esineruudussa:
tallattiin porukalla 50m syvä ja 20 m leveä ruutu, jossa takarajalla esineet. Ruudussa oli paljon tallaajia ja Annan koirat, hajuja paljon. Ready kävi ensin ruudussa ja sitten Aron. Tässä suorituksessa ei ollut oikein mitään iloittavaa, Aron laukkas ruudussa, kävi siellä takarajalla iloisena, tuli takaisin, meni takarajalle...ei siis löytänyt esinettä. Koira pois ruudusta, joku kävi näyttämässä esinettä ja sieltä se sitten tulikin Aronin suussa. Muillakaan esineruutu ei ollut mikään menestys, enkä tiedä yhtään miksi.
Reeni-ohjelmassa siis jälki:
Outi teki Aronin jäljen ja se toisti saman kaavan kuin viimeksi. Eli yksi pitkä jälki, jossa yksi keppi ja homma loppuu siihen. Jäljen pituudeksi toivoin sellaista 600 metriä, mutta ihan tarkkaa mittaa jäljen pituudesta ei itselläni ole. Jälki oli tehty sellaiseen mustikkavarpumetsään, jossa oli helppo kävellä koiran perässä, ei siis mitään risukkoa, matkan varrella oli ihan kallio/ kuiva sammal-kohtia. Janalla Aron sääti jotakin ihmeellistä ja lähetyksestä se kääntyi heti oikealle, uusi lähetys ja kääntyi heti vasemmalle. Jälki oli kuitenkin edessä päin ja kolmannella lähetyksellä se lähti suoraan, kohtasi jäljen ja lähti kuin kone oikeaan suuntaan. Alkumatka jäljestyksestä oli levotonta, jälki kulki suoraan ja Aron meni mutkia, toisen kulman kohdalla tuli hukkaaminen ja Aron teki ison kaaren löytääkseen tiensä takaisin siihen kohtaan, missä se jälki hukkui. Muu yleisö oli jo tullut siihen kohtaa seuraamaan, että kuinka tässä käy, Aron jäljesti yleisön läpi ja sen jälkeen ei todellakaan hukannut enää jälkeä. Nyt se taas oppi, että parempi mennä tosi tarkasti. Itse jäljestys oli tässä vaiheessa oikein hyvänaloista.Lopulta päästiin viimeisen kepin kohdalle, jossa meni metrin ensin yli, sitten kääntyi ja nosti kepin. Jes. Heittelin ensin keppiä leikkipalkaksi ja sitten Aron sai syödä taskusta tulevan rasiaruuan palkaksi.
Metsäreenien jälkeen käytiin Outin luona hakemassa eväitä ja siirryttiin Saksan tilan pelloille paimentamaan.
Tehtiin Outin ja Takun ohjauksessa 2 kierrosta per koira, myös Elvis pääsi ensimmäistä kertaa lampaille.
Taku tuo meille lampaita
Ja tältä ne reenit näytti, Anna, Outi ja Pipsa ovat lampailla ja Supo-äitee seuraa silmä tarkkana miten se nyt sujuu
Elvis ja Aron odottaa myös silmätarkkana omaavuoroaan.
Aronin kanssa olimme toista kertaa lampailla, ensimmäinen kerta oli silloin huhtikuussa Somerolla. Hyvin Aron muisti, missä hommassa on kyse ja perjantai-ilta huipentui kohtaan, missä minä, lampaat ja Aron hyvässä harmoniassa ja kuljetamme lampaita laitumen laidalla, aina päädyssä käännä koiraa ja taas mennään takaisin päin. Huikeeta. Aron tulee lampaiden takana intensiivisen näköisenä ja aina kun se näyttää tulevan liian lähelle lampaita, sanon maa ja sitten hetken kuljettua anna sille taas luvan jatkaa. Vitsit että se oli hienoa. Ja sen takia vielä hienoa, että hetki sitten tuntui, että lampaat laukkaa ihan muualla. Oli myös hauska huomata, että Aronin sisarukset Pipsa ja Ready paimensivat kaikki ihan eri tavoilla, jokainen kuitenkin kehittyi ja edistyi ihan hienoihin suorituksiin.
Elvisken kierrokset pitivät sisällään ensin pyöröaitauksessa lampaisiin tutustumista, jossa se oli ihan yllättävän hyvä. Se pystyi juoksemaan lampaiden ympärillä ja piti ihan hyvän etäisyydenkin niihin, suunnan vaihtaminen ei tainnut siltä onnistua ja heti kun paineistin Elvistä kääntymään kepillä, se totes, että mä haluun sitten kokonaan pois täältä aitauksesta. Joten rohkaisemalla ja kannustamalla sain sen uudestaan innostumaan lampaista ja juoksemaan siinä lampaisen ympärillä. Sitten kun siirryimme kakkoskierroksella pellolle, lähti lampaat käsistäni moneen kertaan ja ihmettelin, että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Lampaat pelkäsivät Elvistä, joka saattoi syöksyä niitä kohti kauheeta vauhtia. Mutta kaikkiaan hyvä ja jännittävä kokemus Elvikselle.
Kaikkien paimennusten päätteeksi mentiin vielä koko porukalla iltakävelylle läheisten peltojen poikki metsään ja koirat sai juosta vapaana, paitsi partikset, jotka olivat suorastaan urosyliaktiivisen häiriköiviä Pipsa-tyttöä kohtaan.
Launtaina aloitimme puolen päivän aikaan Turun Kupittaalla tokotreenien merkeissä. Mukaan otettiin syötävää ja juotavaa ja vaikka Outin talon vieressä olisi ollut rauhallinen jalkapallokenttä meille harjoituspaikaksi, valittiin kuitenkin tämä Turun keskellä oleva puisto juuri sen takia, että ympärillä oli ihan kivasti kaikenlaista häiriötä, joita koirien on hyvä opetella sietämään. Puistossa nimittäin pelattiin jalkopalloa, siellä meni ihmisiä, lapsia, koiria, rullaluistelijoita jne, ihan koko ajan. Jotkut pysähtyivät seuraamaan mitä me oikeen tehdään, joten välillä oli yleisöäkin. Ja Aron meni todella hienosti, sitä ei kertaakaan tainnut häiritä ympäristö, joten olin todella tyytyväinen.
Aloitettiin ihan aloluokan luoksepäästävyyksillä ja muilla kokeen aloitustilanteissa olevilla jutuilla. Aronin synnytyksessäkin mukana ollut Meri laitettiin tuomarin rooliin ja koirat istuivat rivissä ohjaajien sivuilla Merin höpötellessä kaikkea, mitä se ikinä keksisin tuomarin juttelevan. Aron malttoi hyvin. Sitten tehtiin ihan lyhyt paikallamakuu, lähinnä jättö ja paluu olivat tärkeintä. Onnistui meiltä.
Yksilövuorot aloitti Aron ja teemana oli seuraamisen kontakti. Tämä tuppaa tippumaan mm. kehän merkkien ja ruutujen kohdalla ja siellä harjoituskokeessa seuraaminen ja täyskäännös yleisön edessä oli ne haastellisimmat kohdat. Meillä oli kehässä nyt paljon merkkejä ja Outi liikkuroi meitä niiden ympärillä. Aluksi seuraaminen oli hiukan uneliasta, mutta alkoi parantua koko ajan, vapautttiin ja palkittiin aina välillä ja lopulta tehtiin hyviä seuraamispätkiä kohti yleisöä ja kontakti piti. Jes, se oli oikein loistavaa. Näitä tehtiin muutama ja Aron oli oikein pätevä, vaikka yleisössä tapahtui liikkumista ja tahallista häiriköintiä, se piti kontaktin.
Seuraavalla kierroksella työstettiin vasemmalle käännöstä, siinä tarkkailtiin ohjaajan omaa liikettä käännöissä sekä koiran takapäätä. Saimme Aronin kanssa selkeästi aina parempia käännöksiä, kun sitä muokattiin.
Toisten vuoroilla Aron malttoi jo melko hyvin rauhoittua odottamaan taas omaa osuuttaan, näissähän se kävi vielä hyvinkin kiihkeänä pentu-aikoina, joten oli kiva huomata, että se pystyi aina hetkellisesti relaamaan ja heti kun itse nousin ylös, oli myös Aron, että nytkö me taas tehdään, kivaa. Väleissä me kyllä vähän harjoiteltiin omia juttuja kuten pääkky-käskyä. Eli Aron laittaa päänsä etujalkojen väliin käskystä ja pitää pään siellä, kunnes kuulee hyvä sanan.
Aron teki seuraamisten jälkeen omalla vuorollaan avoimen luokan kaukot niin, että kokeenomaisesti ja Outi heilutti Aronin takana käsiään asennon vaihdon merkiksi. Näissä Aron liikkettä aloittaessa tuijotteli katseellaan ruutua, se tuntui olevan aivan varma, että ihan varmasti kohta mennään tuonne ruutuun, joka siinsi siellä koiran edessä melko kaukana. Onneksi olen opettanut näihin kaukoihin virittelyn ja sanoin varmuuden vuoksi kolme kertaa "tehdään kaukot" ja näillä oli hyvä vaikutus. Aron jäi hyvin, teki ripeät siirtymiset eikä ennakoinut mitään siirtoa. Sai pallon palkaksi viimeisen maahanmenon jälkeen.
Sitten otin itsekseni kauempana noutoja kiertäen, lähetin koiran kiertämään puistonpenkkiä melko kauaksi, ensin puukapula suussa, sitten metalli. Sain oikein hyviä onnistumisia, tosin koira onnistuu luovutuksessa ja kapulan kanssa tulemisessa, jos se tulee suoraan edestäpäin meitä kohti. Ihan pientä muokattavaa oli niissä kierroissa, joissa se lähtikin kiertämään jotakin kohdetta, joista se tuli ihan vinossa suunnassa minua kohti. Varmaan samanlainen vino tilanne tulee sitten joskus ohjattujen noutojen yhteydessä, joissa koira palaa eteen istumaan kapula suussa joko oikealta tai vasemmalta. Suoraan tulot kuitekin oli hyvin, tulee istumaan suoraan eteeni ja kapula ei purra yhtään, ei näyttänyt nyt ennakoivan käteni liikettä ja irroittaa vasta irti käskystä. Mainiota.
Lopuksi Aron teki yhden ruutuun menon, sehän oli kytsinyt jo moneen kertaan sen ruudun, nyt ihan loppuun Outi kävi viemässä pallon sinne ruudun takarajalle valmiiksi ja minä virittelin Aronin lähtemään kohta ruutuun. Sinne se sitten pinkoi käskyn kuultuaan suoraan ja ripeästi. Meillä on ollut silloin tällöin ennakointia, että koira pyörähtää ihan ruudun eturajalla jo kohti minua, että tuleeko palkka. Nyt sitä ei valmiilla yllätyspallopalkalla näkynyt. Hyvät reenit siis hyvien häiriöiden alla. Reilut pari tuntia siinä vierähti ja kaikilla oli kova nälkä ja lähdettiin välillä Outille syömään.
Iltasella ryhmämme siirtyi Tsaun hallille, vuorossa oli agility.
Ensin ryhmämme kävi reilun puolen tunnin lenkillä jossakin läheisessä risukossa, jossa Outi etsi meidän polkua, joitakin kauniita kallioita kiivettiin ja kaikille tuli lämmin.
Aron ei ole juurikaan tehnyt mitään agilityjuttuja, tosin putki ja hypyt sille on entuudestaan tuttuja. Aron teki niitä nytkin ja törmäsimme hyvin pian siihen ongelmaan, että koira haluaa aina tulla vasemmalle puolelleni. Tosin se on hyvin ymmärrettävää, kun ollaan vuosi vahvistettu sitä vasemmalla puolella olemista. Mutta vaikka miten yritin, tuli Aron aina vasemmalle. No sitä ei kannattanut alkaa sen ihmeemmin nyt hinkkaamaan, mutta jatkoja ajatellen tämä oli hyvä huomata. Tosin se huomattiin jo paimennuksessakin, että lampaiden kiertäminen vastapäivään oli selvästi hankalampaa. Pentuesisarusten aksaaminen näytti oikein kivalta ja itsekin huomasin ihan kolmeen esteen hyppysarjalla, että Aron on pirun nopea, ainakin paljon nopeampi kuin minä. Tosin saatiin kokea myös yhdessä onnistumisen hurmaa mm pienellä hyppy, putki, hyppy, hyppy-sarjalla sekä Annan tekemällä kolmeen esteen hyppyharjoitussarjalla, jossa koira hyppää esteitä pienillä väleillä koko ajan kaarella.
Eipä agilitystä sen enempää, oli kivaa käydä tunnustelemassa, että miltä se tuntuu. Hallin vieressä oli muuten toko-estekin jolla kävin tekemässä yhden onnistuneen alokasluokan toko-hypyn liikkeenä.
Lopuksi ryhmä lähti vielä Littoisen-järven laitamille jäähdyttelemään koiria ja ulkoilimme siellä päivän loppu-lenkin hyvillä mielin.
Iltaa vietimme Outilla hyvillä tortilla-sälä-tyyppisellä aterialla ja puolen yön aikaan kaikki taisivat kömpiä nukkumaan, väsyneinä ja onnellisina.
Sunnuntai-aamuna ehdittiin vielä käymään lammaslaitumilla, mutta nyt tein vain kaksi kierrosta Aronin kanssa, sillä oma keskittymiskyky ei tässä vaiheessa ollut enää paras mahdollinen. Tässä su-aamun reenissäkin päästiin siihen harmooniseen tilaan, että Aron ja minä liikutellaan lampaita yhdessä ja siihen oli myös hyvä lopettaa. Aronille jäi sellainen asenne, että enkö saisi vielä kerran mennä ja sehän on asenteista paras.
Itse kiitän erityisesti Outia, joka jaksoi vetää meitä ja meidän kanssa koko viikonlopun sekä suuri ilo on vaihtaa kuulumisia/ kokemuksia/ ajatuksia Hannan ja Annan kanssa. Meillä on saman pentueen koirat, joissa on paljon samaa ja sitten taas ihan erilaisia. Näistä juttua siis riitti ja antoisaa oli, kiitos teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti